Mitä kuuluu kevääseen?

fbIMG_0990fbIMG_0903

Meille kuuluu ihan hyvää. Kuukauden sisään on mahtunut taas paljon, mm. Reskon varvaspatti ja Kakelitin treenikauden loppu. Reskolle tuli tosiaan noin viikko sitten vasempaan etujalkaan varpaiden väliin patti, jota hoidettiin Hexocililla pesten, Betadinella putsaten ja Vetramilia yöksi laittaen. Viikossa patti oli hävinnyt ja ainoa jäljelle jäänyt todiste tapahtuneesta on enää karvaton kohta käpälässä, ja toki ihan lyhyellä terällä ajellut käpäläkarvat… Näkyy muuten myös tuossa ylemmässä kuvassa ^. Pahinta tässä oli Reskon mielestä kaulurin käyttö, jalassa ei muuten näyttänyt mitään kipuja olevan.

Kakelitin viimeinen kerta oli viime viikolla. Vaikeita hommia, mutta saatiinpas lopulta onnistumisia! Hyvillä mielin jäätiin tauolle, palataan asiaan sitten kesän aikana omilla treeneillä. Kakkis on mennyt tosi paljon eteenpäin ja 12 keppiäkin menee hienosti vähennetyillä ohjureilla. Ottaen huomioon treenien määrän (korkeintaan kerran viikossa) olen tosi tyytyväinen siitä, miten paljon on kehitytty talven aikana!

Ensi viikolla meillä alkaakin sitten Reskon kanssa tokotreenit. Jännitysmomenttina mainittakoot, että minulla ei ole vielä varmuutta kesän töistäni ja vuorotyöalalla ollessa se tuo säännöllinen treenaaminen ryhmän mukana voi käydä haasteelliseksi.. Toivon kuitenkin parasta.

Muita suunnitelmia kesälle on aika niukasti. Resko on ilmoitettu näyttelemään Tuuriin ja Ouluun molemmille päiville, mutta alkuvuoden eturauhasjupakan jäljiltä suhtaudun näihin menoihin hyvin skeptisesti. ”Uskon vasta sitten, kun näen” tai ”uskon vasta sitten, kun ollaan siellä kehässä”. Heinäkuussa aateltiin käydä reissu Norjassa, ihan ilman mitään näyttelyjuttuja. Kerrankin. Toivottavasti on hyvä kesä tiedossa.

Huhtikuun kuulumisia

6686497C-F141-42B7-8D10-41BC28E6B826LamigrasBlackYoungerPantherCIB

Kakkis täytti eilen 4 vuotta. En tiedä mihin tämä aika karkaa, mutta hurjalta tuntuu aatella ettei mulla ole enää ollenkaan kakarakoiraa kotona – vanhempi täytti marraskuussa viisi ja nyt nuorempi täytti neljä.

Kakelitit ovat jatkuneet läpi talven ja kevään tiistaisin, ja onnekseni olen huomannut monenlaista kehitystä meissä molemmissa. Edellisissä treeneissä otettiin saksalaista ja pakkovalssia radalla ja molemmat lähtivät sujumaan hienosti. Vaikka välillä tuntuu, että voi vitsit kun ei osata sitä eikä tätä, niin sitten kuitenkin kun katson videota vaikka viimeisimmistä treeneistä ja mietin että mistä syksyllä lähdettiin, niin tajuan että kyllä tässä on vähällä treenillä tultu jo aika kauas lähtöviivalta! Kakkiksen kanssa on hauskaa ja rentoa treenata, se on niiiiin huoleton kaveri Reskoon verrattuna. Kakkis voi olla irti kun rataa kasataan tai puretaan, se voi olla vapaana kun metrin päässä kurssikaveri treenaa omia juttujaan, sen voi jättää vapaana istumaan hallin toiseen päähän ja itse mennä toisesta päästä jotain hakemaan, eikä meidän välissä riehuvat ja treenaavat koirat saa Kaken pyllyä nousemaan tai tunteita pintaan. Reskon kanssa en edes yrittäisi. Kakkiksen kanssa treenaaminen on parasta, vaikka se ei Reskoon verrattuna paljoa osaakkaan. 😀

Reskon kanssa puolestaan käytiin tänään sunnuntaina arkitottelevaisuus-koulutusohjaajakurssilla harjoituskoirakkona! Treenattiin luoksepäästävyyttä ja toisen koiran ohittamista. Itse aattelin, että se toisen koirakon ohittaminen tulee aina tarpeeseen kun Reskosta puhutaan (se provosoituu herkästi muista koirista ja häiriintyy..) ja että siinä meillä riittää treenattavaa. Ihmetykseni oli aitoa ja ylpeyteni huipussaan, kun Resko suorittikin nämä ohitustreenit aivan älyttömän hienosti vailla kipinää toisesta koirasta. Kaverina ohituksissa meillä oli rotikka, joka toimi myös tosi kivasti. Ohitusten sijaan ”ongelmia” aiheutti Reskolle tuttu henkilö arkitottelevaisuusohjaajaopiskelijan roolissa meitä opettamassa.. Kun me meidän vuorolla mentiin kentälle ja Resko haistoi tämän itselleen tutun ja rakkaan ihmisen, sen kaula sinkui 15 cm ja etujalkojen varpaat irtosivat maasta. Nipinnapin koira kuitenkin pysyi housuissaan ja käskyn alla sivulla istumassa. Nauratti itsellä, kun Resko rukka haistoi tämän ihmisen ja koitti hakea hajun lähdettä kuono kohti hallin kattoa nuuskien ja silminnähden intopinkeänä. Ja se hetki, kun se tajusi että haistamansa ihminen seisoo siinä vastapäätä toisen ihmisen takana.. oh dear. Mentiin ihan veitsenterällä. Olin niin ylpeä ja onnellinen ja oikeasti vähän yllättynytkin, kun Resko tuossa tilanteessa pysyi hallinnassa! Koulutus oli hauska ja snautseri oli kyllä illalla todella väsynyt. Hyvä päivä siis!

Reskon edellisestä Tardak-pistoksesta tulee muuten ensviikolla kuluneeksi kuukausi. Pelonsekaisin tuntein odottelen jatkoa – olispa vaan se kristallipallo… Kumpa eturauhanen ei enää vaivaisi, toivon sitä just nyt enemmän kuin mitään muuta.