Joulun kuulumisia

Mulla on nyt se Canon EOS 400D. Kuvia on paljon… osan olen ehtinyt jo siirtää nettiin ja kovasti yritän karsia suuresta kuvamäärästä ne siedettävimmät, jotta laatu pysyisi edes jonkinlaisena innostuksesta huolimatta.

Meille kuuluu hyvää, joulun vietimme kuuden ihmisen ja viiden koiran kokoonpanolla ja oli siitä huolimatta melko rauhallinen joulu. Hyvät ruoat ja hyvä seura kruunasivat kaiken. Toki myös lahjoja on aina mukavaa antaa ja saada! Sain todella hienoja koruja ja vuoden jäsenyyden paikalliseen kennelkerhoon! Olisi ihanaa edistyä harrastuksissamme, agility on ollut oikeasti noin vuoden tauolla – kesällä vain pihalla pompimme joitakin esteitä ja yritimme harjoitella kontaktia jne. Toko on myös hyvin kiinnostava vaihtoehto – sitä ollaan enemmänkin kesällä hiottu ja aika monta liikettä menee jo tosi hyvinkin! Ja Amorhan tykkää kaikesta mihin liittyy makupaloja!

Olen nyt pari päivää kotona ja uudeksivuodeksi palataan mökille. Amor täyttää jo neljä vuotta! Tuntuu hurjalta – vastahan olimme kotimatkalla pienen mustan möntin kanssa, joka kutitti pienellä parrallaan kaikkia ja söi ruokansa ruokatavoilla joita voi verrata.. no – ei sillä ollut ruokatapoja (ruokaa jokapaikassa, koko pentu ruokamössössä, kupin pohja melkein nuoltu puhki) 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s