Eiliset agitreenit

Surkeat.
Amor oli hitaana ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kielsi esteen.
Meillä oli myös eniten koiria paikalla moneen kuukauteen, ja Amorin ongelmaksi juurikin suuria koiria.  Siinä vaiheessa, kun eräs villakoira ohitti meidät liian läheltä kun olimme harjottelemassa yksittäisiä esteitä (kytkettynä) ja Amor yritti pakittaa samalla kun räyhäsi ja vetäs pannan päästään mulla meni maku siitä touhusta taas vähäksi aikaa. Voi että, saisko siihen koiraan jonku sosiaalistumispillerin!? Ärsyttää niin älyttömästi kun se räyhää ja raivoaa. Ei se onneksi karattuaan hihnasta tehnyt muuta kuin juoksi villakoiran luokse ja huusi ja kiersi sitä, kunnes tuli pois kun rääkäisin sille, mutta silti.

Rata jota kokonaisena harjoittelimme oli ihan kiva. Ohjaaja kehui Amoria, kun se kerran putkessa kääntyi ja tuli samasta päästä takaisin, niin kun olin jo ehtinyt juosta keinulle niin kun sieltä sanoin Amorille (joka siis oli tullut kauemmas putkesta) aivan normiäänellä, että ”Voisiks nyt mennä sen putken?” niin Amor häntä heiluen juoksi putkeen. Ohjaaja nauroi.
Ryhmämme ohjaaja muuten sanoi mulle, että keskityn liian paljon juuri tähän hetkeen, ja en ennakoi tulevaa estettä.. sen vuoksi varmaan meneekin välillä niin päin hittoa. Amorin kontaktit on onneksi hyvät.

Eilen myös otettiin yks suuri juttu! Nimittäin kepit väärästä suunnasta. Aluksi Amor oli aivan hämillään, ja loukkaantui kun estin sen menon kepeille samalta puolelta miltä itse ohjaan.. Se vain yritti jättää sen ekan kepin oikealle puolelleen. Aluksi näytti ettei tule mitään ja Amor vain kyllästyy, mutta jokin sitten loksahti kohdalleen ja Amor alkoi menemään hienosti väärinkin päin.

Eilen tuli se viisi vuotta Eetusta. ♥ Nuku pappa rauhassa..

Sateinen sunnuntai

Kyllä se yritti aurinkoki paistaa, heikolla menestyksellä vain. Tänään on ollut (kuten eilenkin) aika masentava sää. Tuulee, piiskoo vettä, on pimeää. Todellinen syksy siis kaikessa ihanuudessaan.

Mutta kuuluu meille toki muutakin kuin sisällä istumista ja taloa kolistelevan syystuulen äänen kuuntelemista.. Nimittäin nukkumista! Amorista on todellakin paljastunut täysin uusi koira kun vertaa vaikka tilanteeseen alkuvuonna. Amor tahtoo nukkua aina aivan lähellä, kun istun tietokoneella niin se joko nukkuu tuossa sängyllä vieressäni (vaikka voisi tehdä mitä muuta vain, tai olla vaikka missä muualla..) tai istuu/makoilee sylissäni ja kuuntelee kun juttelen sille. Amor on kyllä kaunis koira, sen mantelisilmät katsoo niin kauniisti. Maailman paras ja tärkein.
Vaikka nyt tuntuu että kokoajan toistelen tuota samaa asia, sitä kuinka Amor on maailman hienoin ystävä niin silti tuntuu että voinko ikinä sanoa sitä liikaa? Tuntuu, että otan siitä hurjan paljon kuvia ja painan mieleeni aina sen hassut tempaukset ja muistelen niitä, mutta toisaalta – jonain päivänä ei ole mitään muuta kuin ne.

Aika haikeissa tunnelmissa siis, ehkä se on tämä syksy, ehkä se että Eetu tulee aina välillä mieleen ja tahdon etten ikinä unohda Amoria – ensimmäistä ja parasta koiraa. Tuntuu, että vähitellen muistot Eetun nauramisesta ja sen haukun ääni alkaa paeta mielestä. Rehellisesti sanottuna, en juurikaan enää muista miltä Eetun haukku kuulosti.. toisaalta se on helpottavaa, toisaalta pelottaa että entä jos unohdan Amorin äänen joskus, unohdan miltä sen parta tuntuu poskelle koskiessa kun Amor tulee haisteleen naama, entä jos unohdan nämä kaikki asiat mitä on yhdessä koettu?

Kaikkihan me kuollaan joskus, koiran elämä vain tuntuu olevan aivan liian lyhyt.
Pitäis kai kuitenkin nostaa vähän päätä ja ajatella positiivisesti, mulla on nyt maailman paras koira ja eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuka tietää vaikka mie kertoisin Amorin uusimmista älynväläyksistä vielä kymmenenki vuoden päästä. Ei pitäis murehtia aina huomista.