Kun nyt tuli puhetta

Eräällä keskustelupalstalla tuli aiheeksi Nuoret pennunostajat.

Kääpiösnautseri Amor siirtyi kasvattajalta minun nimiini ollessani vasta 10vuotias.

Riippuen ihmisestä ja taustajoukoista, sanoisin.

Meillä on aina ollut koiria, terriereitä, pystykorvia.. Amor on nyt ollut mulla 5½ vuotta, me täytetään ens joulukuussa molemmat yks vuosi lisää – Amor 6 vuotiaaksi ja minä 16 vuotiaaksi. Ikäeroa meillä on tasan kymmenen vuotta ja kymmenen päivää..
Näihin vuosiin on mahtunut vaikka mitä, ja usein olenkin ihmetellyt miten kasvattaja luotti niin, että sain koiran omakseni (vaikka äiti tietysti nimiä pisteli papereihin ja auttoi muutenkin suuresti). Itse en välttämättä sen ikäiselle koiraa myisi.
Pitää kuitenkin sanoa, että olen niin kiitollinen siitä, että sain oman koiran 10vuotiaana. Amor on kulkenut mukana kaikkialla ja se on mulle kaikki. Se on kuin puolet minusta toisessa paketissa, ajatus, ystävä. Antanut mulle paljon enemmän kuin ikinä voisin sille antaa. Tärkeistä tärkein. Miten olisinkaan selvinny kaikesta ilman tuota ystävää, aina olen saanut läheisyysterapiaa kun on ollut paha olo ja aina saa itkeä tuon elukan turkkiin kun kaikki menee päin persettä. Ja itse sanoisin, että Amor on kasvattanut minusta vastuuntuntoisen nuoren. Olen aina ollut omistuksenhaluinen koiraa kohtaan, nykyään maksan ruokakulut ja eläinlääkärissä käynnit (no, = rokotukset) itse ja ulkoilutan, koulutan koiran kokonaan itse. Ja olen aika tyytyväinen tilanteeseen, ihana tunne kun voi edes leikkiä pärjäävänsä kokonaan itsenäisesti koiran kanssa näinkin nuorena. Amor on minun.

Jälki ihan hukassa

Huomasin, ettei Amor enää ymmärrä ollenkaan makkarajälkeä, hakee ilmavainua vain eikä ymmärrä, ei keskity.

Huomasin kuitenkin jotain yllättävää, tuo osaa seurata hihnassa: se istuu kun pysähdyn, käännöksissä se pysyy paikallaan hyvin, kulkee suorassa, kun nopeutan kävelyä niin koirakin nopeuttaa… mutta ei vieläkään ota minuun katsekontaktia. Mutta no, huomattava edistysaskel tämäkin! Missäköhän välissä tuo on oppinut oikeassa paikassa liikkumisen, kun aina ollaan vaan yritetty opetella kontaktia? Mukava yllätys tämä oli huomata jokatapauksessa.