Haku

Eilen tapahtunutta:

Menimme (ilta) kahdeksaksi TPKK:n treenejä katsomaan, saatuamme hyväksyvän vastauksen kun kyselin että sopiiko tulla käppänän kanssa. Paikalla oli paljon upeita koirakoita, pääasiassa pk-rotuisia, luonnollisesti. Amor oli pienin paikallaolijoista. Käveleskelimme alueella ympäriinsä, tarkoituksena oli vain saada Amoriin kontaktia ja katsoa mitä muut tekevät. Äkkiä me oltiinkin saatu käsitys siitä mitä ne kaikki ihmiset siellä teki ja saimme myös eräältä meitä sittemmin ohjanneista aikuisista hyviä vinkkejä moneenkin juttuun.
Aikamme sitten katsottuamme ja jotain siinä säädettyämme kuultiin, että tapahtuisi siirtyminen hakua varten läheiseen metsään, autolla. Uskollisesti orjanani toiminut isosiskoni siis toimitti minut metsän reunalle. Tässä vaiheessa kello oli jo n. 22! Siinä sitten mentiin metsään, hajutettiin haku-alue liikkumalla metsässä ja aloiteltiin. Ensin vuorossa oli rottweiler uros, rullakoira. Se oli ensinäkemykseni hausta lajina. Upean näköistä, uros teki pistoja, ja jos en olisi tienny että mikä eläin metsässä eteni – en ainakaan koiraa olisi ensimmäisenä veikannut :D.
Seuraavana vuorossa oli nuori sakemanni Rita (myös tämä koirakko oli paikalla ensimmäistä kertaa). Ohjaajamme kertoi kokoajan mitä tapahtuu ja selitti haun ”sääntöjä” ja ideaa.
Ritan jälkeen tuli meidän vuoromme!

Kun hain Amorin autosta ja kävelin polkua pitkin kohti ohjaajia/treenaajia, olo oli yhtäaikaa valtavan innostunut ja jännittynyt. Taidettiin meitä vähän katsoa hymähdellen :). Kun oli aika laittaa maalimiestä esittävä henkilö parin metrin päähän metsään, kuului kysymys; kuka uskaltaisi mennä, kun koirana oli tuo 😀 Myönnetään, A todella näytti huvittavalta rotikan ja sakemannin jälkeen. Sanoinkin siinä myöhemmin, että voi kun sillä olis kymmenen senttiä enemmän maavaraa, moni asia helpottuis.. onneksi se tosin ei itse tiedä niistä kymmenestä puuttuvasta sentistä. Henkiseltä tasoltaan vähintään hevosen kokoluokkaa ;).
No, mies metsään ja elämämme ensimmäinen WNBpisto (jossa Amorin tarvitsi siis vain irti päästyään kipittää juuri metsään menneen ihmisen luokse syömään makkaraa). Oho! Sehän lähti oikeaan suuntaan. Toinen kerta, eri nainen metsään ja Amor sai luvan mennä, hihna perässä laahaten se juoksi perään saatuaan mene-käskyn. Hienoa, hienoa. Kolmas (viimeinen) kerta, nyt hihna poissa. Jännitti vähän, sopivasti. Osoitin kohdetta toisella kädellä, ja toisella pidin pannasta. ”Mene!” ja koira irti. Amor ponnahti liikkeelle, pojoing, se hyppi menemään itsensä korkuidessa metsäkasvustossa ihmisen luokse. Mahtavaa!
Olinpa vain tyytyväinen pullakoiraani. Koira, joka ei suostu ulos sateella. Koira, joka ei suostu loukkaantumatta istumaan soralla/lumella. Sama koira, jota en vielä joku vuosi sitten olisi mistään hinnasta päästänyt vieraaseen (/tuttuun!) metsään vapaaksi. Siellä se pomppi iloisena, ahneena omana itsenään ruoan luokse. Heh.. saattoi se olla vanhoinkin koirista, vaan olipas kiva nähdä se siellä, ihan aloittelijana.

Kaikenkaikkiaan olin tutustumiskäyntiimme TODELLA tyytyväinen. Ehkäpä tässä olisi se laji, josta Amor innostuisi yhtä paljon kuin omistaja? Ainakin nyt se näytti niin paljon motivoituneemmalta ja innokkaammalta kuin agilityssä ikinä..
Hmh, myönnetään ettei Amorin suoritus ollut vielä mitään, verrattuna vaikkapa siihen rotikkaan. En silti sano, ettenkö olisi ylpeä ja iloinen!:) Amor ei karannut, se teki mitä odotettiin ja muuten tarjosi alkuillasta alkuperäisessä paikassamme ÄLYTTÖMÄSTI kontaktia! Sehän ei osaa seurata, mutta ei helkkari miten se on kehittynyt puolessa vuodessa! Vautsi! Se kävelee vasemmalla puolellani, hieman edistäen, jopa kymmenen metrin matkan pitäen kokoajan kontaktin minuun. Ennenkuulumatonta! Huippua!

Luonnollisestikkaan mitään sen suurempia tavoitteita ei aseteta, mikäli tästä tulee meille säännöllinen harrastus agilityn rinnalle. Käppänällä ei ole PK-oikeuksia, eikä kisoihin siis tähdätäkkään. Niin kauan kun koiralla on kivaa ja ohjaajalla myös, niin tilanne on sellanen kuin sen haluankin olevan.

Kuultiin me pari ”Oho”-tokaisuakin kun Amor pomppi metsässä, ja ”Pikkukoirassa on paljon asennetta”-kommentin. Jäipäs vaan hyvä mieli tästä. Kiitos Tornion Palveluskoirakerholle, että sain (&saan) tulla mukaan tämän väärän rotuisen pappakoirani kanssa! Näkemäni perusteella tällä treeniporukalla oli huippu ryhmähenki. Kotona oltiin taas joskus yhdentoista jälkeen, olipa jänskä ilta. Olipas hienoa päästä mukaan tällaiseen, kerrassaan positiivinen kuva jäi koko touhusta!

Tärkeintä ei ole voittaa, tärkeintä on kehittyä.

7 Replies to “Haku”

  1. Kiitos mieltä lämmittäneistä kommenteista!:)
    En tosiaan usko että meille ikinä sen suurempia kisaushaluja tuleekaan tässä lajissa kun nimenomaan yritin etsiä jonkun KIVAN lajin:D ja inhoan kisaamista.. stressaan aivan liikaa, saisin luonnetestistä varmaan hylätyn heikon hermorakenteeni vuoksi..

    Jälkeä taas me ei olla oikeastaan yritettykkään, enkä usko että yritetäänkään- ne muutamat nakkijäljet joita olen pihalle vedellyt on kyllä osoittaneet ettei Amoria vois vähempää kiinnostaa keskittyä siihen hajuun ja liikkua hiljaa, kivempaa ottaa ilmavainu ja lähteä sokkona aarteenmetsästykseen.. 🙂

    Amorissa mitään sen suurempia lahjoja:D kunhan omistaja joka haluaa kokeilla kaikkea..

    kiitos tsimpityksistä, katotaas miten tämä meidän juttu sitten jatkuu seuraavalla haku-kerralla!!:)

  2. Meiän junnuryhmälle, jota koulutan, tuli viime keväänä ulkopuolinen kouluttaja näyttämään hakua. Itse toimin maalimiehenä ja ihan uskomattoman hienosti piilosta haki niin englanninbuldoggi kuin cockerikin 🙂
    Tsemppiä uuteen lajiin! Siitä se lähtee! Ja jos ei ihan heti lähtisikään sujumaan, niin ei kannata luovuttaa. Mekin Hannin kanssa eka vuosi vain käveltiin agiratoja läpi, kun tyyppiä ei huvittanut juosta yhtään.

  3. Kuka idiootti onkaan mennyt erottelemaan pk-rodut… On se niin väärin että saa huvittuneita katseita ilmaantuessaan käppänän kanssa mettään 😀 Partasuussa on enemmän asennetta kun monessa pk-koirassa !!;D
    Mekin ollaan joskus eksytty jäljelle, muttei hakuun… innolla odotetaan millon sekin päivä koittaa 😀
    terv. toinen onnellinen monitoimikäpsyn omistaja, vaikka myöntääkin huomaavansa lukemansa perusteella Amorissa vähän enemmän pk-lahjoja kuin omassaan 😉

  4. Whoot, mikä peko häh?! :-O kiitos vinkistä, vaikka tuskimpa me sinne asti yhden koiranelämän aikana ehditään.. 🙂

    Sanoinkin eilen, että miksi minusta tuntuu että Amorille tarttis olla vilkkuvalot, piipaa-äänet, gps ja heijastinliivi jos sen meinaa joskus päästää kauemmaskin..ressukka maastoutu sinne hämärään metsään aivan täysin!

  5. Noniinnoniin te ootte alkanu hakuilemaan! Siitä se lähtee, kohta ostat vaelluskengät ja amorille pk-liivit ja huomaat että oot ollu mukana jo vuoden 😀 Ja jos kisaamaan/kokeisiin joskus tahtoo, niin peko-puolella ei oo mitään roturajotteita 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s