Agilityä ja turhautumista

Meidän treenit oli hieman erilaiset tällä kertaa! Koska meidän ryhmästä ei ollut paikalla muita kuin minä ja kouluttaja, niin me treenattiin vieraan ryhmän kanssa. Kilpailevien ryhmässä samoja ratoja kuin ne nopeat, ketterät, vietikkäät, hyvin ohjatut koirat taitavine kuskeineen. Sinänsä voin vaan sanoa että olen kyllä Amoriin tyytyväinen, se teki parhaansa ja kesti yllättäen monta toistoa kepeillä. Yleisasenteeltaan se oli tänään innokas(!), irtoava, juokseva(:-D kyllä, se on huomion arvoinen asia..) ja ihan hassu poika.

Ensimmäinen rata oli minun mielestäni hankala ja tuotti mulle taas ongelmia, muistamisen kanssa :|. En jaksa enää ymmärtää miksen muista niitä helkkarin ratoja! Ärsytyskerroin sata. No, kuitenkin – Amor irtosi renkaalle kauempaakin tuttuun tapaansa erittäin hyvin ja kerrankin myös keinu tuotti onnistumisen tunteen. Mulla oli valssit hukassa ja koira sinkoili välillä väärään päähän putkea, mutta eihän sitä koiralle raskinut kertoa kun vika oli ohjaajassa ja koira oli kerrankin niin intopinkeänä tekemässä omaa osaansa!

Toinen rata sisälsi kepit kertaa kaksi – ja ne oli täydet kepit. Tätä ei olla paljoa treenattu ja jokin siinä tökkäsikin pahemmin, Amor hyppäsi toiseksiviimeisen kepin kohdalla pois ja jätti sen saman välin menemättä monta kertaa. Kun ohjasin peruuttamalla ja käskyttäen, se teki kepit hienosti.. veikkaisin että tekonurmessa oli jonkun koiran pissat ja Amor niistä väisti aina uudestaan. Tehtiin me kuitenkin pari kertaa hieno kepeille vienti ja täydet nopeat kepit kivalla rytmillä. 🙂 Amor on myös oppinut tosi hienosti kiertämään esteen toiselle puolelle, se ei enää tee edestakaisia hyppyjä, ihanaa!

Toisen radan kanssa mulla ei ollutkaan muistamisongelmaa ja arvioin paremmin esteiden kohdat vaikka etenin selkä edellä toisinaan – ja Amor meni oikeisiin päihin putkia ja kiersi kauempana olevan renkaan taakse ja suoritti sen niinkuin pitää. Mielestäni mulla on vähän parantunut oman kropan käyttö, jos mulle sanotaan että tässä kohtaa käännät itseäs jo valmiiksi tuon esteen suuntaan, niin pystyn siihen! Hitsi vaan kun radalla on niin monta asiaa mitkä pitäisi muistaa ja ymmärtää – yhtä aikaa.. 😀 Ei oo helppoa (ainakaan tällaselle blondille)!

Mitähän muuta mainitsemisen arvoista? No, kateellisena katselin niiden toisten koirien suorituksia tietenkin, ja sitä miten sulavasti niitä ohjattiin. Kuinka suurella innolla ne nappasi kiinni siihen leluun radan päätteeksi.. No, Amor tykkää nakeista. Onneksi edes niistä. Huomasin jälkeenpäin, että kun rata päättyi keinuun niin siinä alle parin metrin päässä keinusta oli toinen koira, MUTTA Amor ei reagoinut siihen – mikä on ihan helkkarin hienoa! Treenien jälkeen tehtiin myös kaksi ohitusta, molemmat tosi hienoja. Voi tuli hyvä mieli, Amor ei edes örähdellyt vaikka toinen koira käveli parin metrin päästä ohi. 🙂

Alkuillasta valitin kyytiongelmia ja elämän hankaluutta ja olin sataprosenttisen varma siitä, että me jäädään tästä hemmetin lajista kokonaan eläkkeelle. Sitten taas menin hallille ja näin miten Amor meni radalla, silmissään ihan erityinen tuike. Kuinka paljon voi ihmistä ärsyttää kun oma pää hyrrää kisamisen ajattelemisestakin. Tiedän että jos me ei ikinä edes yritetä, niin kun koira täyttää kymmenen niin minua harmittaa etten uskaltanut yrittää, etten luottanu meihin. Että pelkäsin epäonnistumista turhaan ja en antanu Amorille mahdollisuutta näyttää mitä se osaakaan. Sitten taas leikittelen ajatuksella, että miten voisin tilata sen lisenssin ja ilmottautua kaamosralliin (paikkakunnalla järjestetään kisat marraskuussa) kun pää on sekaisin kun vielä liikutaan ihan ajatuksen asteella ja pelkään kauheasti radan unohtamista.

Huoh, kaikkea sitä miettiikin. Ottais vaan sen riskin ja hyväksyis ettei aina voi onnistua. Mutta kun se on niin helppoa vain sanoa, toteutus on jo ihan eri asia!

Aikainen aamu



Yleensä herään lomapäivinä kahdentoista jälkeen (eilen kahdelta…), mutta tänäaamuna oli herätyskello soimassa ennen yhdeksää. Yöllä oli satanut uutta lunta, ja kun Amorin kanssa astuttiin ovesta ulos niin alkoi sataa taas. Ihana kevyt lumisade, ihan pehmeää uutta lunta! Poikettiin normaaleista lenkkirutiineista ja mentiinkin metsäisille teille kävelemään ja peltoteille. Amor haisteli koko matkan hurjasti, melkein kaks tuntia me ulkona oltiinkin.. Irti en uskaltanut päästää, kun on tuo metsästyskausi meneillään.. ratkaisu : kelatalutin! Amor ressukka on fleksissä ollut viimeksi yli puoli vuotta sitten, ja nyt menikin kauan aikaa ennenkuin se tajusi että voi ottaa etäisyyttä minuun.
Mutta siis, olipa ihana (erilainen!) aamu. Kannatti herätä aikaisin, syysloman kunniaksi:-)