Agilityä ja turhautumista

Meidän treenit oli hieman erilaiset tällä kertaa! Koska meidän ryhmästä ei ollut paikalla muita kuin minä ja kouluttaja, niin me treenattiin vieraan ryhmän kanssa. Kilpailevien ryhmässä samoja ratoja kuin ne nopeat, ketterät, vietikkäät, hyvin ohjatut koirat taitavine kuskeineen. Sinänsä voin vaan sanoa että olen kyllä Amoriin tyytyväinen, se teki parhaansa ja kesti yllättäen monta toistoa kepeillä. Yleisasenteeltaan se oli tänään innokas(!), irtoava, juokseva(:-D kyllä, se on huomion arvoinen asia..) ja ihan hassu poika.

Ensimmäinen rata oli minun mielestäni hankala ja tuotti mulle taas ongelmia, muistamisen kanssa :|. En jaksa enää ymmärtää miksen muista niitä helkkarin ratoja! Ärsytyskerroin sata. No, kuitenkin – Amor irtosi renkaalle kauempaakin tuttuun tapaansa erittäin hyvin ja kerrankin myös keinu tuotti onnistumisen tunteen. Mulla oli valssit hukassa ja koira sinkoili välillä väärään päähän putkea, mutta eihän sitä koiralle raskinut kertoa kun vika oli ohjaajassa ja koira oli kerrankin niin intopinkeänä tekemässä omaa osaansa!

Toinen rata sisälsi kepit kertaa kaksi – ja ne oli täydet kepit. Tätä ei olla paljoa treenattu ja jokin siinä tökkäsikin pahemmin, Amor hyppäsi toiseksiviimeisen kepin kohdalla pois ja jätti sen saman välin menemättä monta kertaa. Kun ohjasin peruuttamalla ja käskyttäen, se teki kepit hienosti.. veikkaisin että tekonurmessa oli jonkun koiran pissat ja Amor niistä väisti aina uudestaan. Tehtiin me kuitenkin pari kertaa hieno kepeille vienti ja täydet nopeat kepit kivalla rytmillä. 🙂 Amor on myös oppinut tosi hienosti kiertämään esteen toiselle puolelle, se ei enää tee edestakaisia hyppyjä, ihanaa!

Toisen radan kanssa mulla ei ollutkaan muistamisongelmaa ja arvioin paremmin esteiden kohdat vaikka etenin selkä edellä toisinaan – ja Amor meni oikeisiin päihin putkia ja kiersi kauempana olevan renkaan taakse ja suoritti sen niinkuin pitää. Mielestäni mulla on vähän parantunut oman kropan käyttö, jos mulle sanotaan että tässä kohtaa käännät itseäs jo valmiiksi tuon esteen suuntaan, niin pystyn siihen! Hitsi vaan kun radalla on niin monta asiaa mitkä pitäisi muistaa ja ymmärtää – yhtä aikaa.. 😀 Ei oo helppoa (ainakaan tällaselle blondille)!

Mitähän muuta mainitsemisen arvoista? No, kateellisena katselin niiden toisten koirien suorituksia tietenkin, ja sitä miten sulavasti niitä ohjattiin. Kuinka suurella innolla ne nappasi kiinni siihen leluun radan päätteeksi.. No, Amor tykkää nakeista. Onneksi edes niistä. Huomasin jälkeenpäin, että kun rata päättyi keinuun niin siinä alle parin metrin päässä keinusta oli toinen koira, MUTTA Amor ei reagoinut siihen – mikä on ihan helkkarin hienoa! Treenien jälkeen tehtiin myös kaksi ohitusta, molemmat tosi hienoja. Voi tuli hyvä mieli, Amor ei edes örähdellyt vaikka toinen koira käveli parin metrin päästä ohi. 🙂

Alkuillasta valitin kyytiongelmia ja elämän hankaluutta ja olin sataprosenttisen varma siitä, että me jäädään tästä hemmetin lajista kokonaan eläkkeelle. Sitten taas menin hallille ja näin miten Amor meni radalla, silmissään ihan erityinen tuike. Kuinka paljon voi ihmistä ärsyttää kun oma pää hyrrää kisamisen ajattelemisestakin. Tiedän että jos me ei ikinä edes yritetä, niin kun koira täyttää kymmenen niin minua harmittaa etten uskaltanut yrittää, etten luottanu meihin. Että pelkäsin epäonnistumista turhaan ja en antanu Amorille mahdollisuutta näyttää mitä se osaakaan. Sitten taas leikittelen ajatuksella, että miten voisin tilata sen lisenssin ja ilmottautua kaamosralliin (paikkakunnalla järjestetään kisat marraskuussa) kun pää on sekaisin kun vielä liikutaan ihan ajatuksen asteella ja pelkään kauheasti radan unohtamista.

Huoh, kaikkea sitä miettiikin. Ottais vaan sen riskin ja hyväksyis ettei aina voi onnistua. Mutta kun se on niin helppoa vain sanoa, toteutus on jo ihan eri asia!

2 thoughts on “Agilityä ja turhautumista

  1. Sä se jaksat aina kirjottaa kauniisti, tsemppaavasti omista kokemuksistas..:)
    Ehkä mekin vielä, joskus.
    Treenikaveri on jo luvannut että potkii minut vielä kisoihin Amorin kanssa, saa vaan nähä että miten tämä hänen projektinsa etenee:-D!

  2. Mä vetkutin Hannin kanssa ensimmäisiin kisoihin lähtöä pitkään. Helppona tekosyynä oli mikrosirun puute (niinkuin sen hakeminen olisi ollut erityisen työlästä). Lopulta, kun sain itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin ekoihin kisoihin, olin koukussa 😀 Satuttiin saamaan nolla ekasta kisasta ja koska ykkösluokassa ei tarvitse edes sijoittua, niin pakkohan se oli yrittää saada kaksi puuttuvaa nollaa. Seuraavissa kisoissa oltiin palkinnoilla ja sille tielle jäätiin! 😀
    Kyllä se oli palkitsevaa huomata, kuinka überhidas koirani SITTENKIN nousi sinne kolmosiin asti, starttasi kerran ja jäi eläkkeelle. Kivoja muistoja ja se ainoa ”kultainen” pysti on hyllyssä tallessa ja siihen nivoutuu niin paljon hyviä muistoja ajasta agiradalla Hannin kanssa 🙂

    Niin ja Hannikaan ei leluista piitannut. Nakki piti sen liikkeellä (jos sekään).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s