@ Helsinki (Rastila-camping)

Junamatka sujui hyvin, Ouluun asti lemmikkivaunu oli ihan täynnä, mutta Amor käyttäytyi mallikelpoisesti. Oulusta melkein Helsinkiin asti saatiin olla yksin. Yön aikana yhden tunnin sain nukuttua, Amor nukkui tosin lähes koko 11 tuntisen matkan! Tampereella käytiin aamuneljältä käveleskelemässä asema-alueella, veturit kolisteli ohi ja Amor ei edes korvaansa lotkauttanut.

Kirjoitan nyt asuntovaunusta, vanhempani ovat Tallinnassa ja itse tahdoin jäädä tänne Amorin kanssa. Amor on ehtinyt kokea vaikka mitä, metrolla matkustamisesta kauppakeskuksessa kävelyyn (kaikkea mitä kotona ei ole mahdollista harrastaa)! Risuparta on ottanut uudet jutut lunkisti vastaan, ihankuin ne kuuluisivat jokapäiväiseen elämään.

Ennen lähtöämme junailemaan Amorin iho mahan alueelta ärtyi, ilmeisesti nokkos-iskun vuoksi ja päädyimme ostamaan kaulurin väliaikaiseen käyttöön, että iho saa rauhoittua ilman jatkuvaa nuolemista ja siten parantua. Amor ei vaikuta olevan kipeä – nokkosien jälkeinen nuoleminen jäi vain päälle ja jos ei Amorin oma-aloitteista hoitamista jotenkin estä, uskoisin että kierre olisi loputon eikä ärtynyt iho ehtisi palautua. Onneksi Amor ei ole kaulurista moksiskaan, ei yritä repiä pois eikä ulise kurjuuttaan.

Pistin pari kuvaa tylsän tekstin sekaan, ne on sitten vaan pienennetty ja merkitty. Ylihuomenna näen toivottavasti kesän odotetuimman ihmisen, siitä sitten varmasti myöhemmin.. 🙂 jee!

One Reply to “@ Helsinki (Rastila-camping)”

  1. Voi että, lampunvarjostinkoira. Toivottavasti iho on jo parempi. Amor on niin symppis. Se muistuttaa kovasti Hannia, jonka on aina voinut viedä ihan minne tahansa ja se on ollut, kuin kotonaan. Harmittaa ihan vietävästi, etten tajunnut kuskata Hannia aikoinaan luonnetestiin. Se olisi ollut mielenkiintoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s