Lällypuhetta

Ei tieni mun oo voittojen
Oot nähnytkin sen
Sinä ymmärrät parhaiten

Halusin vaan kirjoittaa, että Amor on maailman paras koira.
Olen nyt viikon ollut dogsitterinä siskoni asunnolla, Urhon, Sylvin, Selman ja Mäkärän kanssa kun sisko on ollut lomalla etelässä. Amorin jätin äidilleni kaveriksi kotikotiin, kun tiedän että se ei niin perusta elämisestä isossa laumassa. Iltaisin ollaan äidin kanssa soiteltu ja olen jutellut Amorillekkin puhelimessa (:D). Jos äitiini on uskomista, niin Amor kyllä tajuaa kenen ääni siitä vekottimesta kuuluu – korvat pyörii päässä ja Amor painaa pään vasten puhelinta. (Myönnän, että ei kuulosta yhtään järkevältä että koira kykenisi ajattelemaan niin.. mutta mie haluan ajatella että se ajattelee!)
Äitini on kehunut Amoria niin paljon.. ei ole kuulemma ennen tajunnut, miten Amorista voi niin paljon pitää. Nyt on käynyt selväksi, että jos muutan Amorin aikana pois kotoa, voi meille tulla tappelu siitä kuka saa Amorin ;). Amor peilaa tunteita niin hyvin, se on oikea itkumuuri. Iltaisin ohjelmaan on kuulunut telkkarin katselua ja lenkkeilyä, koiran leikittämistä jne. Paljosta pitämisestä kertoo jo sekin, että Amor on saanut nukkua sängyssä. Muistan miten entinen koiramme Eetu ei saanut edes tulla vanhempieni makuuhuoneeseen ilman hyvää syytä, niin Amorpa nukkuu yöt äidin vieressä, kuvitella.
Kun kiittelin äitiä siitä, että se hoitaa Amoria kun itse olen hoitamassa siskon koiria, niin äiti on toistellut että ilo on hänen puolellaan.. Amor on mahtava koira, nykyään sen tietää onneksi äitikin. En ole koskaan ennen jättänyt Amoria niin pitkäksi aikaa äitini hoitoon, ikinä koskaan. Nytpä sitten äitikin tietää miksi pidän Amorista, miksi se on elämäni koira ja miksi sen kanssa ei tarvita sanoja. Se on niin mieluisa ystävä.

2 thoughts on “Lällypuhetta

  1. Älä nyt ala pelotteleen 😉 toivottavasti jos kotoa muutan Amorin aikana, niin A sopeutuu. Yleensä sillä ei ole ollut siinä mitään ongelmaa kunhan on saanut olla minun mukana.

    Mutta eihän sitä koskaan tiedä..

  2. Meiän äiti ei luopunut Hannista, kun muutin. Hanni ei halunnut luopua omasta pihasta ja ainoasta kodista, jonka se on koskaan tuntenut. Jäi sitten Elkun kanssa mamman lellipennuiksi. Lellipentuja ne onkin. Ihan pilalle lellityt. Molemmilla on ”omat” sohvat (niillä ei juuri koskaan istu keitään muita, kuin Pikkukoirat). Mutta ne ansaitsee sen. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s