Erittäin hyvä trimmeri koiran pilkkomiseen

Rikkinäinen ja eritttäin pahaa ääntä pitävä Moser Rex, jolla tuntuu olevan oma tahto ihan kaikessa. Tehdäänkö kaljua läiskää kaulaan vai pyllyyn vai.. no, tälläkertaa se yritti hyökätä korvaan ja tehdä toispuoleisen typistyksen! Onneksi ehdin pelastamaan Amorin kauniin korvan, mutta pieni vekki tuli. Amor itse ei tainnut sitä huomata: se vain seisoi yhtä flegmaattisen näköisenä paikallaan kuin aina, ilme ei värähtänytkään. Maailman hyvähermoisin Amor. Toistaiseksi myös kaksikorvainen ja neljäjalkainen, yksihäntäinen jne..

Lumet on poissa melkein kokonaan, jokunen kasa löytyy ojien pohjilta ja lumenkasauspaikoilta. Vappua vietettiin kovin rauhallisissa merkeissä, istuttiin koirien kanssa sohvannurkassa katsomassa James Bondia. (Välillä erehdyin oikeasti luulemaan että kesä on tulossa mutta pah, eilen kun aamulla kurkkasin ikkunasta niin oli maa valkeana ja lisää tuprutti. Onneksi suli päivän aikana pois..)

Loppuun melkein pari kuukautta vanha (nopeutettu) video, jossa Amor tavoittelee sille heittämääni lumipalloa valtavan lumivallin reunalta. Lopussa kamalaa hihkumistani, ette voi väittää ettenkö olisi nyt varoittanut.. (Häpeän jo silmät päästäni.. sanokaa etten ole ainoa joka ränkyy videoilla ko joku pikkukakara:D)

4 thoughts on “Erittäin hyvä trimmeri koiran pilkkomiseen

  1. Moserin kanssa yhteistyötä (?!?!?!) taas tehtyäni kadun karvaasti sitä, ettei tullut aikoinaan satsattua vähän parempaan koneeseen 😀 Toki Hannin, öööh, klommoiseen turkkiin vaikuttaa vahvasti myös se, ettei Hanni olisi oikeastaan ollenkaan välittänyt seistä aloillaan trimmaamisen ajan.. Miten ikinä mä sen siistin vielä pari kertaa tänä kesänä!?!? 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s