Tunnustuksia

Kiitos kaikille, joilta tuli tällainen haaste :)! Mie en ala haastamaan muita kuin Jonnan ja pojat, koska minusta tuntuu että melkein kaikki on ehtineet tämän jo tehdä. Meillä on ollu hiljasta, koska syysloma vietettiin Ruotsissa ja yritin tehdä muutakin kuin oleskella tietokoneen laatuseurassa..

1. Höpöttelen Amorille kotona/lenkillä/jne kaikenlaista. Ei riitä sormet laskemaan noloja tilanteita, joita olen itselleni jutuillani aiheuttanut 😀 Saatetaan käydä läpi minun lukiojuttuja tai arvailla ohi ajavien autojen värejä. ”Siirry nyt rakas Mänkki siitä, tajuaksie ollenkaan miten mie saan kuulla siitä ko tyynyliinoissaki on sinun karvoja..” Olen lakannut odottamasta sitä päivää, että Amor vastaisi.

2. Tämän blogin kirjottelu oli alunperin semmosta vain itselle juttelua, Amorina kirjoteltuja 12-vuotiaan sepustuksia (joita on hyvä lukea jälkeenpäin..eh eh). Tää on semmonen päiväkirjan korvaaja Amorin kans eletyistä ajoista, ja vaikka en nyt tiedäkkään mikä on tilanne parin vuoden päästä, niin voin mennä taaksepäin ajassa blogijuttuja lukien. Paljon on muuttunu.

3. Usein tulee epätoivon hetkiä koko homman kanssa, kun selailen blogeja joissa on laadukkaita kuvia ja hauskoja juttuja, persoonallinen ulkoasu ja niin edelleen. Silloin haluttaisi iskeä koko kurja blogi salasanan taakse häpeämään keskinkertaista sisältöään. Toisaalta välillä nolostelen muutenkin tämän olemassaoloa, en mielellään selittele tästä kenellekkään ja tavallaan hirvittää ajatella että joku kaveri tai tuttukin on tätä varmaan joskus päätynyt lukemaan. Ristiriitaista – toisaalta harmittaa ellei täällä ketään käy, toisaalta en halua tänne kaikkia. Pienen paikkakunnan etuna osaan myös odottaa pilkkaavia kommentteja blogin kirjoittamisesta koiralle (haloo, täältä puuttuu kokonaan ne päivän asu- ja ruokakuvat jne.. ihan väärä kategoria). Yritän suhtautua tähän kuitenkin järkevästi – tämä on vaan kirjottelua ja kuvia. Kaikkia ei voi miellyttää.

4. Herraparta nukkuu pää tyynyllä. Ellei sille ole omaa tyynyä, herään mie joko ilman tyynyä tai tassuhiki nenässä haisten kun käppänä on päättänyt röyhkeästi ottaa oman tilansa. Jos se joskus nyt ärsyttääkin, niin tiedän että tulee päivä kun antaisin mitä vain saadakseni ne tassut ja kuonon siihen tyynylle vielä kerran.. ”Vain parasta Herraparralle”

5. Jo Amorin ollessa viisivuotias aloin ahistua sen ikääntymisestä. Mietin onko puolet yhteisestä ajasta kulutettu, montako aamua on jäljellä. Kuvia ottaessani toivoin ettei mikään niistä jäisi viimeiseksi ja nypin siltä suunnilleen pinseteillä kaikki valkoiset pistokarvat pois.. Nykyään harrastan tätä hermoilua harvemmin, pitää vaan olla kiitollinen siitä mitä nyt on ja yrittää ottaa mallia Amorista. Koira on opettanut paljon kärsivällisyydestä ja hetkessä elämisestä – ja mie jos joku (ikipessimisti) tarvin semmosia ajatuksia.

6. Amorin ainoa vika (ainakin äitini mielestä) on sen merkkailu. Itseänikin tää ottaa päähän, pitää aina muistaa pakata mukaan pissavyö jos ollaan menossa kyläilemään. Välillä on hyviä aikoja, välillä ei. Ongelma tuntuu vahvasti olevan yhteydessä toisiin paikalla oleviin koiriin – kun ollaan Amorin kans kahdestaan kotona, ei Amor hiippaile haistelemassa nurkkia sillä silmällä. Kaikkea ollaan kokeiltu, mutta olen antanut periksi. Pitäkööt sitten vyötä kun sitä tarvitaan. Kuulemma Amorin isällä on sama ongelma  ja monilla muilla sukulaisilla ja rotukavereilla.

7. Alkaa pää lyömään tyhjää viimeistään tässä vaiheessa.. Amorilla on kai peruskoiraa enemmän varusteita. Pantoja löytyy jotain 30, remmejä melkein yhtä monia ja valjaitakin melkein kymmenet. Joku sanoisi varusteurheiluksi, mutta oon puolustellut itseäni sillä etten polta enkä juokse viikonloppusin juhlissa, ja minusta on ihanaa ostella hienoja juttuja. Minusta olisi myös ihanaa ostella objektiiveja ja muita härpäkkeitä, mutta rahallinen tilanne ei oikein anna periksi. Jos mulla joskus onkin rahaa, se vaihtuu vaarallisen äkkiä uuteen putkeen tai muuhun materiaan. Materialismionnellisuus.

8. Amorilla oli pentuna valkoisia karvoja tassunpohjissa ja rinnassa ja parrassa, nykyään vain pieni valkoinen viiru rinnassa. Kulmakarvoihin onkin sitten alkanut pukata valkoisia karvoja, tällä hetkellä vasemmalla puolella kasvaa kolme valkoista karvaa. Ja parta nyt ei ole koskaan musta ollutkaan, väri on vaihdellut ruskeasta hopeaan. Amor tosin ei olekaan tavallinen mustien käppänöiden pentu, vaan mustan ja pippurisuolan aikaansaannos.

No matter how little money and how few possessions you own, having a dog makes you rich

Amorilla on uudet toppatossut talven pakkasia varten! Lähiaikoina posti tuo meille toivottavasti myös mustan ToppaPompan, joka sopii tossuihin hienosti (tässä ei ole kysytty Amorin mielipidettä asiaan).

Ajattelin laittaa Näkkäristäki pitkästä aikaa kuvan tänne, pikkuneiti on viime aikoina opetellut uusia temppuja! Mäkärän temppuvarasto kolisee oikeasti tyhjyyttään, se osaa juuri ja juuri istua, pysyä paikoillaan ja tulla luokse. Ja haukkua väärissä paikoissa väärään aikaan ja satunnaisesti myös mennä maaten :). Mie olen opettanut itsensä kiertämisen, vilkuttamisen ja esineisiin koskemisen kuonolla. Nyt on harjottelussa esineen kiertäminen ja pupuna istuminen..

Kolme tuntia

Kävin Amorin ja Mäkärän kanssa kolmen tunnin lenkillä – metsässä, pelloilla ja missä lie. Umpikujia, kohtisuoria sammalen peittämiä rinteitä metsässä ja niitä ylös ja alas jyräävä käppänä. Mäkkis tarvi välillä apua ojien ylityksissä ja korkeissa risukoissa, sai sitten vaan nauttia näkymistä minun sylistä käsin. Suunnittelin jo Amorille sopivaa satulaa, jotain turistimallia jossa Mäkärän olis helppo istua. Herraparta kuitenkin etenee erittäin sujuvasti maastossa kuin maastossa.

Alla muutama kuva ja linkki loppuihin. Ihan huippu reissu, kotiin tullessani mulla oli mukana tyytyväiset koirat (joista isompi tosin hepuloi vielä lelujen kanssa ja oli valmis ko partiopoika uuteen reissuun) ja porukan väsynein olin epäilemättä mie.