Yli 1000 kilometriä viikonlopussa

Me käytiin viikko sitten Joensuussa, mentiin torstaina junalla Ouluun ja perjantaina bussilla Joensuuhun. Jokunen tunti tuli taas viikonlopun aikana vietettyä julkisissa, mutta (kuten aiemminkin sanottua..) se oli jokaisen tunnin arvonen reissu! Olin varautunut Jonnan kissanpentuun kuonokopan kera – oletus kun oli että Ampu mielumin leikkii kissalla, kuin kissan kanssa. Ja kuinka sitten kävikään? No, multikiller Amor ystävystyi Lennart -kissan kanssa nopeasti ja pojat rallasi viikonlopun edestakaisin pitkin seiniä..


Taavi ja Eppukin nähtiin pitkästä aikaa, eli oikeastaan meillä oli ruoka-aikoihin neljän pojan lauma odottamassa annostaan. Onneksi aika sopuisa lauma. Viikonloppu oli ihan huippu, harmi vain että aika loppui kesken. Kiitos Jonna ihan parhaista päivistä! 🙂 Toivottavasti nähdään taas pian.

(Täytyy mainita, että Amorin kympin arvonen käyttäytyminen keräsi kehuja bussiasemien henkilökunnalta, bussikuskeilta (yksi kuski tuli tauolla vielä erikseen rapsuttamaan Amoria, kun epäili ettei herraparta ollut saanut tarpeeksi rapsutuksia reissun aikana:-D) ja kanssamatkustajilta. Joku bussiasemalla hengaillut mieskin yritti alkaa kertomaan snautsereiden parhaudesta ja oikean ruokinnan tärkeydestä kasvuiässä, kunnes hiljeni pullonsa seurassa. Amor on huippu reissukoira!)

(mustavalkoisen kuvan otti Jonna, vaikka vesileima muuta väittääkin..)
Ja joulukuu on ihan nurkan takana, mitäääh! :O 

2 thoughts on “Yli 1000 kilometriä viikonlopussa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s