Virheineenkin täydellinen

Sellainen Amor mulle on, ja sellaiselta se päivä päivältä enemmän tuntuu. Olen vähentänyt näiden samojen juttujen jauhamista blogissa, koska itsestäänselvyydet voi jättää kertomattakin.. joskus jaarittelin Amorin tärkeydestä ja mahtavuudesta varmaan viikottain 😉

Aikoinaan luin käppänäpalstalta, että koira paranee vanhetessaan kuin viini, ja tämän voin täysin allekirjoittaa. Amorin kanssa ei tarvita sanoja, se lukee minua paremmin kuin varmaan koskaan opin sitä lukemaan. ”Vain puhe puuttuu”, on tuttu lausahdus Herraparrasta keskusteltaessa.  Helmikuussa tulee kahdeksan vuotta kuluneeksi siitä kun ensimmäisen kerran tulin kotiin oma koiranpentu sylissäni, enkä silloin todellakaan osannut kuvitella mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Niin paljon harmaita hiuksia kuin yksi kääpiösnautseri onkin saanut mulle aiheutettua, on se kaiken kyllä korvannutkin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta mulle Ampu on niin lähellä täydellistä, kuin koira voi ihmiselleen olla. Niin paljon mahtuu yhteiseen historiaan, ja toivon että yhtä paljon on vielä edessäkin! 🙂

Samassa päivityksessä voisin varmaan mainita maanantaisesta ell-ajasta (rokotukset ja virtsakivitilanteen päivitys) ja tuoreesta ”kameraperheen” uudesta jäsenestä. Sigma taas, tällä kertaa f/1.4. Uusi runkokin houkuttelisi, mutta tilin saldo ei anna periksi niin suuriin sijoituksiin. No, ylihuomenna kuitenkin ollaan siis viisaampia Ampun tämänhetkisestä terveydentilasta!

Julkinen nöyryytys

Amor pääsi Lennun kanssa Hauskoihin Nettivideoihin! En tosin mene vakuuteen siitä, että johtuuko se kissapojan törmäyksestä vai taustalla hirnuvasta ihmisestä.. Ensin en meinannut tätä blogissa julkaista, mutta jos se on tuolla jo näkyvillä niin sama nolata ittensä kunnolla 😀 Tuntuu että tuo tapahtui ihan äsken, mutta onhan marraskuusta jo aikaa.

Amorille tuli kutsu rokotuksiin, omistajaa inhottaa. Enemmän sääntö kuin poikkeus, että herraparran naama taas turpoaa ja iho reagoi muutenkin. Kurjaa.. valita kahdesta pahasta se pienempi. Ilman rokotuksia ei ole passia, eikä ilman passia ole asiaa Ruotsiin. Ja me asutaan täällä rajalla. 

Hiisi-karkulainen kylässä

Tänään meidän pihan liepeillä pyöriskeli ”suden näköinen pörröhäntä” (kuten siskoni ohjeisti, ulkona oli toki ihan pimeää jo silloin). Kuvassa siis Hiisi, nuorehko lapparipoika melkein naapurista. Epäilemättä huomaatte myös vyötetyn, rakastuneen, kaljupyllyisen ruotsalaispojan kuvan oikeassa reunassa.. Hiisi tuli vastaan kun oltiin Amorin kanssa kävelemässä, ja vastoin kaikkia oletuksia sain molemmat pojat talutettua kotiin. Tietysti Amorin piti ensin huudella vieraalle, mutta kun lappari oli niin hyväntahtoinen meitä kohtaan, suli vanhan snautserinkin sydän. Amor raukka oli ihan mielissään, olis varmaan halunnut perustaa mustaturkkisen kippurahännän kanssa perheen ja elää elämänsä onnellisena loppuun.

Hiisi haettiin kotiin parin puhelun jälkeen, jäljelle jäi vain karvatupot matossa ja pari kuvaa. Toivottavasti hra H ei ihan äkkiä taas auo ulko-ovia ja lähde seikkailemaan kylälle, tuossa on kuitenkin E4 erottamassa lapparin ja meidän kotia.