"Sillä minä olen Pieniälyinen Karhu, jolle kummalliset sanat ovat Harmi."

Hyvää vuosipäivää mie ja Ampu! Kahdeksan vuotta sitten – melkoisen huonossa kelissä – lähdettiin illalla ajamaan Kalixiin. Kotiin palattiin parhaan mahdollisen sylimatkustajan kanssa. Toivottavasti meillä on vielä aikaa, mahdollisimman paljon! Olet olennainen osa minun elämää, Herraparta ♥.

Loppuun vielä turkkipäivitys.. meillä ollaan onnellisia siitä, etten ole vielä valmis kirjotusten kanssa. Vaihtoehtoedot olis a) poseerata kuvassa varsinaisen karvareuhkan kanssa, kiikkustuolissa kuvia katsellessa ihmettelisin minkä majavan olen ottanut yo-kuviin mukaan, tai b) harvayksilöinen saksalainen paikoitellen-karvaton-koira, jonka sinertävä nahka ja kapinen olemus ei korjaantuis edes suuhun laitetulla ruusulla. Huhhuh, katottaanpa tilannetta uusiksi sitten syksyllä tai vuoden päästä! (Harkitsin tähän toista kuvaa, jossa Ampulla on selässä keskijakaus. Oli vähän liian nolo. Amorin mielestä.)

Epämääräinen kooste tapahtuneesta


Tämä tapahtuu aina iltaruoan jälkeen, kun mahansa täyteen saanut Amor hakee Rita-huskyn ja alkaa hoitaa sitä..


Mitäpä me. Amorin turkki ainakin on vähän räjähtänyt käsiin (no onko enää edes yllätys, olen ehkä laiskoin rullailija mitä käppänäpiireissä nykyään pyörii), ja sen huomaa siitä että saan tehtyä koiralle jakauksia selkään.. Eh eh. Kuluneella viikolla löysin kirpparilta uutta vastaavan Hurtan kurahaalarin [kuva], mutta se on edestä sen verran ahdas, että päätyy varmaan siskon apinapinserin käyttöön (terveisiä Aapelille!).

Yhtenä iltana kauppareissun jälkeen laskin Amorin pihalle, kun samalla hengenvedolla tajusin naapurin tulevan juuri hevosen kanssa lenkiltä. Ehdin älähtää Ampulle paikka-käskyn, mutta olin ihan varma että joudun heittämään kauppakassit hankeen ja lähtemään ampuraketin perään. Vaan kuinka ollakkaan, käppänä jäi niille sijoilleen seisomaan jokainen selkäkarva taivasta kohti sojottaen 😀 mikä lie tilapäinen häiriö papan aivoissa.. Lenkillä ohitetaan heppoja useamminkin, eikä Amor enää tee siitä mitään ohjelmanumeroa. Tiellä liikkuvat hevoset saa pihalla hengailevan herraparran karkaamaan, tulee kyllä takaisin käytyään päästämässä parit kirosanat. Onneksi meidän naapurissa asuu kylmähermosimmat lämppärit mitä tiedän, eikä minun koira siellä nyt monesti ole onneksi ollut härkkimässä. Tammikuussahan Amor oli mulla kerran mukana ratsastustallilla, kun kävin tekemässä iltatallin. Joutui odottamaan satulahuoneessa sen aikaa, että sain hevoset otettua sisälle, mutta sen jälkeen kulki käytävällä vapaana kun jaoin iltaruoat ja tein muut jutut. Mukavaa huomata miten fiksu Amor on sellaisissa tilanteissa, kulkee minun vierellä kuin tottunut tallikoira, eikä välitä hevosista ollenkaan 🙂