We can burn brighter

Ensimmäistä kertaa blogiin kirjoittelee ajokortillinen koiranomistaja! Tästä innostuneena olen ajatellut laittaa ratsastuksen jäähylle, ja alkaa pitkästä aikaa kulkemaan Ampun kanssa treeneissä. Toko, rallitoko, agility, haku? Itseäni houkuttaa agility, mutta yritän ajatella niinkuin säästeleväinen koiraharrastaja ajattelisi. Amor ei ole notkea ja joustava, kuten nuorempana oli. Eikä se silloinkaan ollut edes verrattavissa saman ryhmän puudeliin tai shelttiin. Siis rallitoko, olen tainnut jo jossain alitajunnassani päättää tämän..
Taas on käynyt mielessä blogin pistäminen kiinni, monestakin syystä. Sitten sitä viikon laiskuusjakson jälkeen jaksaa laittaa tietokoneen päälle ja lukee muiden päivityksiä ja vähän innostuu kirjoittelemaan omiakin juttuja muistiin. 
Vappuna tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Amorilta posahti oikeasta takajalasta ristiside. Ajattelin muistaa Amorin kuntoon hoitanutta eläinlääkäriä valokuvalla ja tervehdyksellä. Pienet asiat ja suuret asiat, kaikilla niillä on merkitystä. Neljä ehjää jalkaa, joista olla kiitollinen. 
Kamerat ovat pölyttyneet lipaston päällä jo lähes kuukauden päivät, ei tuo loppumaton talvi ole jaksanut enää vähään aikaan naurattaa. Amor toki repii ilon irti hankikannosta ja satunnaisista lumituiskuista, mutta kun aamulla katsoo ikkunasta ja näkee kaikkialla vain valkoista, niin.. En ehkä ole kesän ystävä, mutta kesäöitä ja alkusyksyä kaipaan jo 🙂

To do: pistä sähköpostia paikalliselle kennelkerholle ja kysele tulevista rallitokokursseista!

7 Replies to “We can burn brighter”

  1. Kiitos Roosa! 🙂 Kesää odotellessa, täällä on nyt joku kennelyskä-epidemia meneillään enkä halua viedä koiraa hallille. Odotellaan siis..
    Ja kiitti Henni! 😀 jospa yritän nyt joskus päivitellä..

  2. Eiiiih, et kyllä sulje teidän blogia! 😀 Se ei käy!

    Onnea muuten ajokortista ja vaikken itse olekaan rallytokoa harrastanut niin se vaikuttaa tosi kivalta harrastukselta! 😀

  3. Muistan, kun pistit blogin piiloon ja huomasin pelästyneeni suunnattomasti blogin kohtaloa. Älä järkytä lukijoitasi enää! Amorin blogia olen lukenut kaikista koirablogeista pisimpään, enkä syyttä. 🙂

    Onnea ajokortista! Teidän suunnitelmat kuulostaa kivoilta. Minäkin ajelen koira takapenkillä kuin kokenutkin kuski agilitykentälle ja takaisin useana päivänä viikossa.. Se on keväässä ja melkein jopa kesässä ehkä parasta!

  4. Voi Jonna, kiitos kommentista! Täällä sato tänäänki lunta ja räntää koko päivän, saadaan ehkä kesä vuonna 2015..

    Kiitos Sarianne! 🙂 Tää on yksi inhokkiblogeistani nykyään, heh heh.. mutta onneksi on luettavana on hyviäkin blogeja, esimerkiksi Akselin ja Jäynän kuulumiset ja (aina yhtä hienot!) kuvat.

    Sellaista löysäpipoista harrastusta me voitaisiin harrastaa, vaikka luonteeni tuntien veikkaan että saisin siitäkin harmaita hiuksia ja painajaisia..

  5. Komppaan Jonnaa! Blogia et sulje! Et, vaikka päivittäisit sitä vain kerran kuussa 😀 Tää on yksi lemppariblogeistani.

    Rallitokohan ei ole kovinkaan rasittava laji, mutta ilmeisesti se on aika hauskaa ja suosittua. Sellaista pipo löysällä treenaamista! 🙂

  6. Velvollisuus kommentoida vaikka mulla ei ole mitään asiaa!

    Rallytoko vois olla hauska harrastus vaihteeksi, vai ootteko tehny sitä aiemmin muuten?

    Blogia ei suljeta, pidän tästä kiinni kynsin hampain 🙂 Mulla on ollu ihan sama kamerainnottomuus, pikkuhiljaa oon yrittänyt tarttua siihen uudelleen. Kyllä me vielä noista lumista päästään :>

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s