"Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia.."

Mitä meille kuuluu? Hyvä kysymys esittää välillä itselleen. Ylihuomenna omistaja hyppää bussiin ja suunnistaa juhannukseksi Joensuuhun, jihuu! 🙂 Sen reissun jälkeen palaan kotiin, pakkaan koirat ja tavarat uudestaan ja otan suunnaksi Umeån. Siis reissua reissun perään.

Ihan hyvää meille kuuluu. Amorin turkki on räjähtämässä taas aika reuhkaksi ja oikeastaan se on jo tapahtunut, mutta eipä juuri muuta. Tänään oli myös jonkinlaisen puolivuotishuollon aika, pesin Amorin kuonosta hännänpäähän, ja mietin että yllätyn aina yhtä paljon siitä miten hyvältä puhdas koira näyttää. Voisin kai yrittää pestä tuota vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Pari viikonloppua ollaan oltu yorkkivahteina, siskon uusin perheenjäsen Saimi (nyt 8 viikkoa) on ihan täystuho ja snautsereitten kauhu. Saimi ko vähän käskee, niin Amorilta tippuu lelutki suusta ja herraparta hyppää sohvalle turvaan. Jos sais käppänän samanlaisella luonteella niin en miettis kahta kertaa.. Saimi (aka Möykky) on ensimmäinen koira, jonka olen nähnyt niin pienestä pitäen. Vuorokauden ikäisenä se mahtui nukkumaan kämmenelle, nykyään se jo sujahtelee Amorin mahan alta niin nopeasti ja päättäväisesti, ettei snautseri ehdi edes reagoida. Syntyessään Saimi painoi vähemmän kuin minun puhelin, hankala enää muistaa miten pieni se tosiaan oli. Onneksi minun pentukuume on kesälomalla, saatan paijata kummipentua ihan hyvällä omallatunnolla ja olla sitten kiitollinen omasta aikuisesta koirasta. Amor on niin valmis mulle ja tunnen sen niin hyvin, etten vaihtaisi edes tuhanteen pentuun ♥

2 Replies to “"Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia.."”

  1. 😀 Itään voisin vaikka muuttaa, onneksi säätkin suosivat vierailun ajan. Koiranpentujen kanssa aikakäsitteet kyllä sinkuvat, miten ne kasvaakin niin huomaamatta ja äkkiä.

  2. Tervetuloa itään! 😀 Ja voi apua, miten pieniä pennut osaavatkaan olla ihan vauvoina… Sitten ne hetkessä jo hujahtavat vähän enemmän koiran kokoisiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s