Jos toiveet ois totta ne kauniita ois

Meillä on mennyt viimeaikoina melko hyvin. Viikonloppureissut Ouluun Jonnan ja Taavin luo, sunnuntai Toppilansaaressa meren rannalla, metsäreissut Amorin kanssa kahdestaan mustikoita syöden, syksy♥, Aapeli vierailemassa, Mäkärän aamuiset kitinät aamupalan toivossa, Herraparran ylikasvanut niskareuhka.. Viimeisiä viedään lukion osalta, vaikka myönnettävä on että allekirjoittaneesta on tullut aikaansaamattomampi ja piittaamattomampi kuin koskaan. Ehkä en haluakkaan lopettaa lukiota vielä, pitäisi kai olla jo joku suunnitelma? Jospa jään vain vanhempieni nurkkiin asumaan loppuiäkseni, pikkukylän takaiset tutut metsäpolut ja maamerkit ovat alkaneet tuntua tärkeämmiltä kuin ennen. Amor kävi lammasaitauksessa eilen, ei haukkunut eikä ajattanut villaeläimiä – kävi nuuskimassa ja puhisi itsekseen. Kun lampaat uteliaina ottivat askeleita herrapartaa kohti, tuli snautserille kiire. Eihän niistä lampaista koskaan voi tietää, saattavat vaikka olla lihansyöjiä (tai ainakin saksalaisen rottakoiran makuun päässeinä melkoisia petoja).
Syksy on todellakin täällä. Joutsenet huutaa joella, se kuuluu meidän pihaan asti iltaisin. Vuoden jouduinkin niitä odottamaan, rakastan syksyä todella. Lenkin jälkeistä tassupyykkiä, viileää syksyn hajua metsässä, mustikoita, sumua pellolla, harmaita päiviä. Kuluneesta kesästä osasin nauttia enemmän kuin moneen vuoteen, mutta tätä mie oon odottanut. Syksyä. 
Yksi yö muuten meni pitkästä aikaa kipeän koiran kanssa valvoessa, levottomuus alkoi myöhään illalla ja tuntui pahenevan yötä kohti. Ilmeisesti mäkäräiset olivat purreet pihalla, kun sai niin pahan allergisen reaktion. Silmät ja kuono turposi, kaulanahkaan ja mahaan nousi ryhmyjä. Koko koira tuntui kuumalta. Aamuun mennessä vieressäni nukkui onneksi normalisoitunut Herraparta, mutta kylläpä tuntui pahalta aamukolmelta silitellä kipeää koiraa. 
Alla valittuja paloja puhelimen kautta talteen napattuina. Laadusta ei kannata edes puhua, mutta nämä hetket haluan muistaa. Canonia ei ole juuri ulkoilutettu..

4 Replies to “Jos toiveet ois totta ne kauniita ois”

  1. Haha 😀 Toi vikan kuvan ilme!! 😀 Ja juu, canonia ei aina jaksa ulkoiluttaa, mutta onneksi on kännykkä! Mulla se on ihan täynnä kuvia ja olen jo monta kertaa ajatellut, että niistäkin voisi postauksen laittaa blogiin 🙂

  2. Oi miten ihana teksti 🙂 (lukuunottamatta toki Antsan sairaskertomusta) Tuli niin hyvä olo syksyfiilistelystä, oon aivan innoissani! Ja Aapeli on NIIN SULOINEN toisiks alimmaisessa kuvassa, aloin ihan hykerrellä ilosta katellessani tuota ilmetta *sydän*

  3. No kappas, joku muukin sentään tykkää syksystä. 😀 Tuntuu, että täällä kaikki vaan valittavat kylmää sun muuta. Ja mä olen ihan innoissani.

    Ihania kuvia, etenkin vika!♥

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s