Tunnen sut jo tarkkaan, jaettu sielu kaiken aikaa

Agilitytreenejä on nyt kahdet takana ja onhan se huippua! Miten saatettiinkaan lopettaa harrastus, jossa meidän yhteistyö näkyy niin hyvin? Ryhmänohjaajamme on jo joutunut toteamaan, että koira taitaa kuunnella rataan tutustumista paljon paremmin kuin ohjaajansa – niin hyvin tuo otus korjaa minun virheitäni ja tekee puhtaat radat vaikka itse siellä huitoisin ihan eksyneenä..

Hauskaa siis on riittänyt. Amor juoksee esteeltä toiselle niin vaivattoman näköisesti, vaikkei vauhti päätä huimaa. Kokoajan se kuitenkin yrittää, vähintään yhtä kovasti kuin ohjaajansa. Muistan varmasti pitkään parin viikon takaisen ensimmäisen ratamme pariin vuoteen: se oli nopea ja virheetön rata täysine keppeineen, renkaineen, kontaktiesteineen ja pusseineen. Fiilis oli aikalailla 10+! Ensimmäisissä treeneissämme toisen radan kohdalla me päädyttiin myös esimerkeiksi toiselle ryhmäläiselle. Ryhmänohjaaja pyysi toista tyttöä jättämään koiransa ja tulemaan katsomaan miten tässä pitäisi mennä.. mulla jännitti ja olin varmaan ihan punainen naamasta, kun ohjaaja käski meitä menemään radan niinkuin me se äsken mentiin ja toista tyttöä katsomaan tarkkaan miten ”täydellisesti” otin koiran hyppyjen jälkeen ja pistin putkeen, josta puomille. Hih, minun rakas herraparta se on aikamoinen vetsku! 🙂 Vanhuus tosin näkyy yleensä treenien jälkeen, kun koira on illalla huomattavasti totuttua rauhallisempi. Väistämättä sitä miettii kuinka meidän yhteiset vuodet vähenee ja nämä harrastusvuodet sitäkin nopeammin, jos niistä nyt enää voi monikossa puhuakkaan. Viimeistään parin vuoden päästä on auttamattomasti liian itsekästä treenata 12 ikävuotta lähentelevän koiran kanssa samoja ratoja, joilla paineltiin menemään nuorempina. En haluaisi oman innostukseni vuoksi kuluttaa Amoria nopeammin loppuun..

Ja jottei mikään olisi täydellistä, niin löysin Amorin suusta epämääräisen reiän suun putsauksen yhteydessä pari päivää sitten. Sieltä pulppusi verta ja mätää vuorotellen painaessani alaleuan sisäreunaa. Soitin tosi huolestuneena hammaslääkärisiskolleni, joka kävi katsomassa Amorin suuhun myöhään illalla (kiitos siitä!) ja totesi, että kyseessä voisi olla fisteli. Heti aamulla soitin eläinlääkäri Heiskaselle ja sain ajan täksi perjantaiksi. Koitin selittää puhelimessa reiästä joka erittää mätää ja verta ja voisi olla yhteydessä yhteen etuhampaaseen joka on alkanut kevään aikana vähän heilumaan.

Niimpä me äitini ja koirien kanssa mentiin klo 10:15 vastaanotolle ja pistettiin 6.7 kiloa painava pappa nukkumaan, jotta suulle voitaisiin tehdä mitä sitten tarviikaan. Kotiin lähdettiin ab-kuurin kera ja yhtä hammasta kevyempinä, kun hammaskiven poiston jälkeen Heiskanen otti oikeasta alalaidasta l3-hampaan. Siskoni arvaus oli osunut aivan oikeaan – sen hampaan juureen oli kehittynyt paise, josta seurasi tämä fisteli. Voisin yrittää selvittää tätä fisteliä sanomalla, että se hampaan juuri oli tulehtunut ja kehittänyt tämän mätäpaiseen jonka piti päästä tyhjentymään jotakin kautta.. Vaikka kuinka putsasin Amorin suuta (sen alakulmurit ovat erittäneet mätää/keränneet ruokaa ienpusseihin jo pari vuotta, mutta ovat muuten hyvässä kunnossa ja tukevasti kiinni), niin en sitten voinut tämän fistelin kehittymiselle paljoakaan :/ Sain muuten taas seurata toimenpidettä ja siellähän se pieni räkäparta makasi eilisen pesu- ja trimmihetken jäljiltä niin sievänä ja puhtaana, mutta kieli poskella ja ihan kanttuvei kun suussa tapahtui ihmeitä.

Samalla reissulla Mäkärän polvet tutkittiin ja diagnoosi oli oletetunlainen – eivät pysy paikoillaan (toinen vielä pahempi). Mäkärä sai mukaan Metacam-kipulääkettä mahdollisten kipujen varalta, kysyin vielä Heiskaselta että ovatkohan jalat kuinka kipeät kun eivät näytä Mäkärää haittaavan, ja vastauksena kuultiin että ne VOIVAT olla välillä kipeät. Mitään eläinrääkkäystä ei kuitenkaan harrasteta, vaan mennään pikkuneidin ehdoilla. Ell meinasi että Mäkkis saattaa sinnikkäänä koirana elää vielä toisetkin kymmenen vuotta! 😀 Hehee.

Loppuun vielä maininta hellittämättömästä pentukuumeesta, jonka ainoa hoitomuotohan tunnetusti on pentukoirien hipsutteleminen ja siinä sivussa mahdolliselle toiselle koiralle nimivaihtoehtojen listaaminen. Tästä sitten ehkä lisää myöhemmin, nyt täytyis vaan pitää järki päässä!

5 thoughts on “Tunnen sut jo tarkkaan, jaettu sielu kaiken aikaa

  1. Omituiset Otukset on alati kasvava listaus aktiivisille eläinblogeille. Liittyminen on nopeaa ja vaivatonta eikä velvoita mihinkään. Kävijät voivat antaa palautetta helposti sivuillesi. Siis katso OO ja liity ihmeessä mukaan!

  2. Nuo hammasjutut on niin inhottavia! Eikä niitä kaikkia voi estää, vaikka kuinka hoitaisi. Pikkukoirien huonoja puolia :/ Toipumiset Amorille ja hyviä vuosia Mäkärälle! 🙂 Jään odottamaan pentukuvia 😉

  3. Vooi, paranemisia paappakoiralle! Ja Mäksyllekin kivuttomia hetkiä, se oli niiiiiiiin söpö pikku otus!

    Viimeisen kappaleen aiheesta haluan kuulla lisää! Ehkä me voidaan järkätä syksympänä penturehvit 😀

  4. Kiaran hampaassa taisi talvella olla toi sama juttu :O tai ainakin ikenen ja hampaan välistä tuli mättää ja paise hampaan juuresta löytyi.

    Paranemisia Amorille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s