"Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle.."

Päätös joka tiedettiin oikeaksi, sai sydämet särkymään kuitenkin – toinen kahdesta mustasta on poissa. Kiitos kaikista muistoista Ossi-Aapeli, Katan rakas apinapoika. Juuri niin Ainutlaatuinen kuin vain pikkukoira voi olla.

”Pienillä koirilla on oma taivaanpelto, hyvin lähellä entistä maailmaa,  
yhden henkäyksen päässä, yksi sydämenlyönti täältä sinnepäin.

Aivan lähellä, ihmiseni, niin lähellä, että joskus minä käyn luonasi,
pelmahduksena hiekkakuopan reunalla, kosteana kosketuksena poskellasi,
lämpimänä välähdyksenä vieraissa koiransilmissä, hännän heilahduksena
näkökentän laitamilla, juoksevan koiran vapautuneessa riemussa.  

Enkä minä sure kuten sinä, ihmiseni, sillä kaipuun tuska ei voi koskea minuun täällä,
ei mikään maallinen kipu tavoita minua enää, vaan minä odotan sinua sellaisena,
kuin minut muistat parhaina vuosinani. Minä odotan sinua, joten älä huoli, ihmiseni,
me tapaamme vielä, maailman häviävissä hetkissä, pienten koirien taivaanpellolla. ”


Kuvissa se elämää täynnä oleva Aapeli, jonka haluan muistaa.

Aitojen asioiden reitti ei oikeasti koskaan kulje töyssyittä

Mitäpä meille? Pakkasta oli aamulla 20 astetta ja reipas päivälenkki vaihtui ”ota Pappa syliin ja juokse kotiin!”-teemaiseksi. Tossut on pakko kaivaa esille, ilman ei nähtävästi enää pärjätä!
Hieman varovaiseksi olen tullut Amorin pakkasenkestävyyden suhteen, tammikuussa Herraparta oli niin heikossa kunnossa että pelaan mielumin varman päälle ja vältän kaikenlaisen sairastelun kohtuullisella ylivarovaisuudella. Ellei kyseessä ole pikainen pyörähdys pihalla, niin uloslähtörutiineihin kuuluu siis jo haalaria ja huppua ja toppatakkia.. Onneksi Ampu ei kauaa vaatteista murjota, kurjuus unohtuu heti kun tassut osuvat lumiseen tienpintaan ja hyvin topattuna sietääkin kipitellä menemään.

Viimeviikolla käytiin reissu Oulussa, Jonnan ja kissojen luona. Amor käyttäytyi tapansa mukaan bussissa erityisen hyvin, nukkui oikeastaan koko matkan huivini alle peiteltynä viereisellä istuimella. Kissojen kanssa elo oli myös tosi sopuisaa, oli kiva huomata että kaikki uskalsi olla niin rennosti. Kiva reissu siis.

Tämä(kin) vuosi lähenee loppuaan, mutta uskaltaisin jo väittää että ensivuonna moni asia on toisin. Olen koittanut henkisesti valmistella pappaa siihen, että sen osa minun Ainoana Koiranani on vaakalaudalla ja kuluttanut taatusti ihan liikaa aikaa lukien kauhutarinoita riiviöpennuista. Aika näyttää kuinka käy, mutta kasvattajan mukaan pentulaatikon pullukat hiiret ovat muuttuneet jo läskipylly-marsuiksi, joten parempaan suuntaan ollaan menossa ja lähtölaskenta voi alkaa..