Mikä tekee sut onnelliseksi, tekee mut onnelliseksi

Rakkaista rakkain Resko on jo yli 17 viikkoa vanha snautseripoika! Rokotukset meni totuttuun tapaan hienosti, raksuja syödessään ei tuo höntti tälläkään kertaa edes huomannut mitään tapahtuvan. Vatsa oli sekaisin pari päivää rustoluulla herkuttelun jäljiltä, mutta muuten on mennyt pelkästään hyvin. Hampaatkin vaihtuu tiuhaan tahtiin, uudet on ihan hurjan kokoiset maitohampaisiin verrattuna! Mietin jo, että miten ne ikinä mahtuvat tuohon suuhun – mutta niinhän se vaan kasvaa naamakin kokoajan. Kuvista huomaa miten leuat on levenneet ja ilme muutenkin muuttunut. Ja jalat sinkuneet. Ja paino noussut. Ja parta kasvanut.. 🙂
Käytiin tänään taas ”hakutreeneissä”. Resko lähti joka kerta kauhealla ryminällä ukkojen luo, eikä paljon mammalta apuja kysellyt. Yhdelläkin kerralla ukko meni aika paljon kauemmas metsään ja tarkoituksena oli käveleskellä polulla ja siitä sattumalta huomata jossain kuusen alla kökkivä ihminen. Kuinka ollakkaan, Resko piippasi jo mulla sylissä kun pidin sitä niin ettei nähtäisi minne ihminen meni. Ja hyvä kun kerkesin ”hae” sanoa ja pennun päästää, niin se painoi jo menemään jossain siellä kaukana. Ei mitään ongelmaa irrota minusta ~50 metrin päähän.. Sieltähän se ihminen löytyi ilman haahuilua, ja miten onnellinen pentu meillä sen jälkeen taas olikaan. Ihan huippu Esko, niin rohkea ja iloinen! Miten onnellinen oonkaan siitä että olen saanut juuri tuon riiviön elämääni.
Myöhemmin päivällä käytiin myös raveissa. Resko kulki kuin kokenut koira, ei pöhissyt vaikka hevoset (ja lähtöauto) menivät melkoisella rytinällä vierestä ohi, eikä arkaillut lasten keppihevoskilpailuja. Herrapartakin oli siellä mukana ja yllättävän sulavaa on meno kahden snautserin kanssa. Molemmat koirat saivat paljon huomiota ja johonkin lehteenkin meitä kuvattiin. 
Ensiviikolla tiedossa on lentokentällä käynti, tapakasvatuskurssin aloitusluento, kenties näyttelytreenit ja Amorille rallytokot perjantaina. 
(NIIN JA PS. käytiin Amorin kans epiksissä 26.3. ja lähdettiin hallilta superkiva nollarata tehtynä! Tokikin ”vain” möllinolla, mutta ottaen huomioon Ampun aivoverenkiertohäiriöt tammikuussa ym. niin en nähnyt mitään järkeä esimerkiksi ykkösluokan radalla a-esteelle käskemisessä. Ihan varmasti se sisupussi olis sinne mennyt vaikka pylly edellä, mutta ei mennä kun ei oo mikään pakko. Kivaa oli koko rahan eestä ja se kai siinä pointtina olikin 🙂 Ihan maailman paras pappakoira kannettiin ns. kylmiltään radan alkuun ja siitä se lähti ja meni ku juna raiteillaan maaliin. Amorin kanssa kaikki tuollainen on niin helppoa että sydäntä särkee kun mietin sen ikääntymistä. Meillä on joku selittämätön sanaton yhteys, jonka tietää sellainen joka on saman kokenut. Jos en itseeni luotakkaan, niin Amorin kuitenkin. Se on niin hyvä lukemaan minua ja reaktioissaan tutuksi käynyt, ettei sellaista ystävyyttä voi sanoiksi pukea. Luvattoman tärkeä pieni käppyräparta.)  ♥

Joskus sua tekis mieli tuuletella, nostaa seinälle ja ravistella.

Resko 24. maaliskuuta

Nojoo, seku jotain vaan otsikoksi. Meillä menee hienosti! Amor on palannut Ruotsinreissultaan ja Resko on kasvanut ainakin sata kiloa. 🙂 Pentu on niin iloinen ja reipas kaveri ettei mitään rajaa. Sisälle pissailukin on vähentynyt huomattavasti ja ne harvat vahingot sattuu yleensä kesken pahimman iltaränttäyksen tai aamuisin ennen minun heräämistä pissa-alustalle. Olen jo nyppinyt Reskon runkoturkkia enemmänkin ja koittanut pitää naaman siistinä. Hoitotoimenpiteet ei tuota meille sen kummempia ongelmia ja hyvä niin!

Ensimmäinen maitohammaskin lähti ja jo parin yön jälkeen sen paikalle oli ilmestynyt EKA oikea ison koiran hamppi. Hauska seurata miten koko junnun ilme muuttuu päivä päivältä aikuisempaan suuntaan.

Torsti-basenji kävi viihdyttämässä meitä Torniossa ja pojilla oli ainakin päällisin puolin ihan huippuhauskaa, ajatuksenjuoksu tuntuu olevan jokseenkin samalla tasolla ja leikit tasaisia.

Torstin lisäksi on oltu painimassa parsonrusselin ja porokoiran kanssa. Resko on ikäisekseen jotenkin tosi sulava- ja varmaliikkeinen ja saa kaikenlaiset pomput ja muut näyttämään niin helpolta. Oikea sähköjänis.

Nyt viimeisin seikkailupäivämme sisälsi hevosen kanssa lenkkeilyä ja suurpilkeissä turisteilua. Kumpikaan niistä ei aiheuttanut Reskolle juuri päänvaivaa – heppojen kanssa se toimii fiksusti ikäisekseen hömelöksi ja suurpilkkien väenpaljous kovaäänisine kuulutuksineen ja kiljuvine lapsineen (jne jne) oli Reskosta vaan kivalla tavalla jännää. 
Niin ja keskiviikkona mennään tosiaan uudestaan rokotettavaksi ja ensikuussa meillä alkaa tapakasvatuskurssi! Hihii jänskää. Yhdet mätsäritkin olen kalenteriin merkannut huhtikuun alkuun. Ja Ampun ajattelin kuskata rallytokoon kun kerran samalla rahalla (/vaivalla) sekin onnistuu. 🙂

So that’s where my money went!

Amor on Umeåssa, Resko painoi tänään 7.4 kiloa Mustin ja Mirrin puntarilla kun käytiin lohtuostoksilla. Siskoni kävi Umeåsta kylässä ja Ampu aloitti jo eilen lähtövalmistelut – pisti nukkumaan siskon laukkuun ja istui aina eteisessä päivystämässä lähtöä varten. Siinä jo siskon kans vitsailtiin että pappa on näköjään lähdössä Ruotsiin ja se sisko tais vähän mieltyä ajatukseen. No en tietenkään oikeasti ajatellut antaa tärkeintäni lainaan, mutta kun se tänään hyvästellessä hyppäsi siskolle syliin autoon ja kieltäytyi tulemasta pois (alkoi vain kakomaan kun käskin ja vedin hihnasta 😀 hyi, paha mie!) niin sydän käpristellen hain sille mukaan ruokaa, passin, Rita-lelun, sadetakin ja varmuuden varalta Rimadylit ja annoin sen lähteä reissuun. Toisaalta kurkkua kuristaa ajatuskin Amorista siellä jossain ilman minua, mutta toisaalta on ihanaa tietää ettei se ole niin tärkeä vain mulle itselleni. Maailman paras Herraparta, pidä lippu korkealla!
Reskon kans käytiin sitten mieltä nostattaaksemme M&Mssä muka vaan katsomassa – ja kuinka ollakkaan liikkeestä lähdettiin uus panta kaulassa ja nalle-lelua kantaen. Resko kulki keskustan läpi häntä heiluen ja nalleaan kantaen. Yksikään vastaantullut ei näyttänyt hapanta naamaa, iloinen vesseli lelu suussaan sai kurttuisimmankin vanhuksen hymähtämään ja pysähtymään 🙂 Yllämainittu siskoni toi tullessaan tuliaisina pinkin röhköpossun ja lihaisan luun, sittemmin tässä eilisen ja tämän päivän aikana huomaamatta hukkasin useamman setelin edestä rahaa Haaparannan puolelle Hund&Jaktiin ja muutamaan muuhun kauppaan. Pitihän penskan saada uus karvanen patukka ja luita!! Niimpä niin, se ostohinta on vain murto-osa siitä mitä pentuun saa muuten uppoamaan. 
Kun kävin toissaviikon lauantaina kuuntelemassa koiraseminaaria Pellossa, puhui Tuire Kaimio siellä pennuilla olevista kehitysikkunoista jotka aukeavat jossain vaiheessa ja kestävät pari viikkoa ja niiden aikana avautuu uusia käytöstapoja tai toimintoja. Reskolla on nyt varmasti meneillään jonkin sortin pöhinäikkuna. Niin hanakasti se pöhähtelee ja saattaa haukahtaa yksittäisille vastaantulijoille. Sitten kuitenkin häntä hurjana heiluen se liero yrittää kiemurrella vieraiden luo.. En edes yritä ymmärtää. Ollaan kuin ei oltaiskaan ja kuljetaan vaan, jospa se lähtis yhtä hämärästi kuin tulikin kun tulee kunnolla rutiinia kummajaisten näkemiseen. Joku kysyi tänään, että ”onko se vihanen?” ja totesi heti perään ”no eiiii voi olla! ihan pentu!”. Niimpä niin. Ei se vihainen, kunhan kommentoi satunnaisesti kaikkea poikkeavaa. Saan sen kyllä istumaan pyynnöstä niissäkin tilanteissa, mutta taitaa olla fiksumpaa vaan kävellä läpi ja olla tekemättä siitä sen suurempaa. Sekuntia myöhemmin tuo ei kuitenkaan enää muista mitä vasta tapahtui, kuten viimeksi sen istuessani eteeni ja pissatessa siitä kengilleni metsässä. Ihana höntti, kaikkine omituisuuksineenkin.