Reskon ensimmäinen pääsiäinen

Koska tästä pääsiäisestä kertominen menis pelkäksi hehkuttamiseksi ja ylistyssanoiksi parhaiden ystävien tärkeydestä ja koiranpentujen ihanuudesta, tyydyn suosiolla jakamaan vain kuvia. Torsti ja Jonna (ja kissat!) oli meillä pääsiäisen ja viikonloppu oli ihan super. Kiitti kun kävitte! Aurinko paistoi ja hiekkakuopilla kului yhteensä monta tuntia. Pappakoira-Ampukin innostui kiipeämään melkein kohtisuoraa soramontun seinämää ja kahlailemaan jäisessä vedessä. Oikeeta laatuaikaa niin koirille kuin omistajillekkin.
Reskon ja Amorin yksinolot menee hienosti, jätän ne nykyään samalle puolelle porttia olohuoneeseen olemaan ja lähtiessä viskon parit puruluut tai muut herkkutikut syötäväksi. Audacityn mukaan useamman tunnin yksinolon aikana kuuluu keskimäärin kerran tai kahdesti ”HAU” tai ”pöyh”, mutta muuten pojat asettuu mahdottoman nätisti olemaan. Eikä nurkkiakaan ole enää maisteltu, saati sitten mitään muuta luvatonta. Öisin Resko kömpii käppänän viekkuun häkkiin nukkumaan. Vaikka välillä kahden noin eriluonteisen (ja ikäisen) koiran yhdessäolo näytti vähän takkuiselta, niin nykyään niistä on muotoutunut aika loistava tiimi 🙂 

2 thoughts on “Reskon ensimmäinen pääsiäinen

  1. Joo se ladataan koneelle ja jätetään auki äänittämään siksi aikaa kun tarvii. Nauhotuksesta sitten näkyy milloin koira on pitänyt ääntä ja voi tosiaan kuunnella kovastikko on metelöity.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s