Elämää ei voi käsikirjoittaa

kirjoitettu 20. toukokuuta:
Amor oli toissapäivänä metsälenkin jälkeen kipeämpi kuin koskaan. Mentiin vauhdilla päivystykseen ja saatiin pistettävät kipulääkkeet Rimadylien lisäksi, eikä sekään tuntunut riittävän. Ellei tilanne olis muuttunut aamuun mennessä parempaan suuntaan, olisin varannut herraparralle suoraan ajan viimeiselle reissulle. Eilen maanantaina päästiin onneksi omalle lääkärillemme heti aamusta ja syy kohtuuttomille kivuille ja jalattomuudelle selvisi: isot muutokset L4-L5 välissä. Ja jottei kerettäisi toiveikkaina ajatella spondyloosikoirien elävän kotikoiran elämää oireettomina monia vuosia, niin Amorilla kalkkeutunut luutuma painaa ilmeisesti välillä yläpuolen hermoihin (selkäytimeen) ja kotiin lähdettiin mieli raskaana. Saatiin vahvemmat Rimadylit ja neuvottiin katselemaan pari viikkoa ja pitämään koira levossa. Ei metsälenkkejä riehumisineen, ei lelujen perässä juoksemista tai niistä taistelua, ei sohvalle hyppäämistä eikä varsinkaan alaspäin hyppyjä. Ei nyt eikä enää ikinä. Huoh.

Kai tässä tilanteessa on ihan turhaa jossitella ja katua tehtyjä asioita, mutta mieleen tuli heti keväinen reissu jäälle jonka seurauksena Amor oli tosi kipeä (yhdistettiin silloin neurologisiin oireisiin mitä Ampulla oli vuosi sitten tammikuussa) ja epäviralliset agilitykisat (joista Amor tosin ei oireillut, vaan teki nollaradan ihanneajan sisällä ja oli maailman hienoin pappakoira). Mahtoi olla koiralle epämukavaa, mutta Amorhan menee kun mie pyydän. Tai esimerkiksi hyppy korkealta telineeltä alas tai auton perästä alas hyppääminen. Mutta tekemättömäksi niitä ei enää saa, eikä Amor muistele pahalla. Amor on kuitenkin koira ja koirat elää tätä hetkeä – ei eilistä eikä huomista.

No nyt tästä on kulunut reilu viikko ja Amor voi todella hyvin. Sen kankeahko ravihömppäily on muuttunut ulkona kirmailuksi (se laukkaa!!) ja ilme on muuttunut taas teräväksi ja koko koira tuntuu nuortuneen. Kurjaa, että yhdistin sen kankean liikkumisen ja vaisuuden vanhuuteen – sellaiset muutokset tuli kuitenkin niin pitkällä aikavälillä että sokeuduin niille.

En tiedä miten tämä etenee, mutta ainakin nyt Amor kulkee pilke silmäkulmassa ja on tehnyt selväksi ettei vielä ole aika antaa periksi. Askel on kevyt ja lennokas ja sisällä se heittelee itse itselleen leluja ja leikkii niillä, kun en viitsi sitä kuitenkaan pahemmin riehuttaa ettei selkään satu mitään. Vaikea uskoa Ampun olleen niin kipeä kuin se oli. Mikäli näyttää siltä että tämä kesä menee hyvin, niin se saa mennä. Mutta jos Amor tulee uudestaan niin kipeäksi kuin se sunnuntaina oli, niin tuskin haluan viedä sitä toista kertaa läpi siitä tuskasta.
Toivottavasti ei ole ajankohtainen huolenaihe vielä pitkään aikaan.

3 Replies to “Elämää ei voi käsikirjoittaa”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s