"I’m not an optimist, I’m a possibilist."

Jos pyydät, niin tuun aina sun mukana
Mutta jos kiellät, en tiedä minne kulkea

Kaverini koiran sairastaessa pysähdyin miettimään minun ja Amorin kulunutta vuotta. Pappakoira oli keväällä niin kipeä selkänsä vuoksi, ettei meidän lääkärikään uskaltanut luvata parempaa huomista.Oli tosi likellä etten olis antanut periksi. Olin kai siihen jollain tasolla jo valmistautunutkin, päästämään tärkeimmästä irti.
Ei onneksi tarvinut.
Amor täyttää joulukuussa 11 vuotta. Se on yli vuosikymmen yhdessä. Pieni mies on nähnyt niin paljon.
(Niin ja noin viikko sitten se näki myös mm. minun kouluni ja luokkani. Herraparta oli nimittäin kutsuvieraana koulussa. Ja oli oma rakastettava itsensä – kuinkas muutenkaan. Edustuskoira.)

4 Replies to “"I’m not an optimist, I’m a possibilist."”

  1. Niin miekin ajattelen. Ja että vanhasta koirasta on kuitenki jollain tasolle helpompaa päästää irti kun on saanut niin monta vuotta. Nuoren koiran menetys kirvelee eritavalla..

  2. Komppaan Jennaa! Koirat haurastuvat vähitellen vanhetessaan tai sairastuessaan, ja siten antavat ihmisilleen aikaa tottua ajatukseen erosta. Tavallaan surullista, että koirien elämä on niin lyhyt verrattuna ihmisiin, mutta toisaalta: parempi koiraton ihminen kuin ihmisetön koira.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s