R – niin kuin rakas

Resko. Rekku Reppuli Rontti Kakkiainen, rakas pieni poikanen. Korvan nipistelijä, partaelukka.

Millainen yksivuotias Resko on? Resko on muilta kuulemieni kommenttien mukaan iloinen hölmö, yksinkertainen, vähän tyhmä, itsepäinen, vilkas, atomipommi, vahva, hyvä hyppimään, kiltti, halaileva, isokirsuinen, ilmeikäs, moniääninen, karvainen, komea, keskeneräinen, ….
Suurimman osan ylläolevista allekirjoitan itsekin. Mutta siinä missä joku muu tulkitsee Reskon tyhmäksi ja itsepäiseksi, kuvailisin sitä mielumin oma-aloitteiseksi ja rohkeaksi. Ellei Resko näe syytä totella, se voi heittää koko homman läskiksi ja tehdä just niinkuin itse haluaa. Se myös keksii joka tilanteeseen omat juttunsa, eikä minulla omistajanakaan ole aina helppoa koittaa ennustaa sen aivoituksia. Jos erehdyn mielessäni vertaamaan Reskoa Amoriin, ajattelen helposti sen olevan keskittymiskyvytön ja tarpeettoman nopea ja rauhaton – mutta oikeastaan se on vain koira joka tarjoaa ihan kaikenlaisia juttuja jos ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Siinä missä Amor totes vaan että ”perkele, nyt se makupala tänne niinku olis jo! JOS EN SAA NIIN HUUDAN!”, niin Resko koittaa tulla sivulle ja mennä maahan ja istua ja kierähtää selälleen ja hakea pallon ja tökkiä kirsulla käteeni. On olemassa tosi paljon juttuja mitä Resko ei vielä ymmärrä, mutta ainakin se yrittää. Sellainen iloinen vesseli se on, aina osallistumassa kaikkeen. Aina Reskon tarjoama osallistuminen ei varsinaisesti auta, mutta onhan se aika hauskaa koittaa kasata uusia huonekaluja snautserin kanssa. (”Mitä teet? Mikä se on? Voinko tulla tähän? No istun jo tässä. Istun nyt tässä. Istun tässä. Haloo? Näätkö kuinka istun tässä? Minä istun tässä ja tuijotan. Istunko ohjeiden päällä? Voi että, minäpä siirryn. Istun nyt tässä vieressä, näätkö, huomaatko, ihan tässä vieressä. Mikä sulla on kädessä? Meisseli? Voinko auttaa? Mikä siitä tulee? Höhöö oottappas haen luun tähän, haluaisin syödä sitä luuta tässä teidän kanssa, ihan juuri tässä kaiken keskellä. Namskis.. Mikä liikahti?! Oooh onpa se todella jännittävän näköinen työkalu! Saanko kokeilla? …”)

Me painitaan edelleen hihnakäytöksen kanssa. Ajattelen välillä, että jos vaan asuttais jossain taajaman ulkopuolella ja käytössä olis kilometreittäin metsäpolkuja ja koskemattomia hankia tai kelkanjälkiä, ei meidän arjessa tökkis mikään. Resko on ihan parhaimmillaan vapaana kulkiessamme, koska se kyllä tutkii ja kartoittaa ympäristöä, mutta pääasiassa pysyttelee lähelläni. Se kaahottaa ja nuuskii ja tuijottaa ja kaivaa ja käy välillä tökkäämässä minua kirsulla käteen makupalan toivossa, mutta ei ”etsi” jälkiä joiden perään lähteä eikä huutele kaikenmaailman risahduksille. Varmaan se ottaisi ritolat, jos nenän eteen sattuisi jänis tai hirvi tai orava, mutta muuten se on helppo metsäläinen. Ja pitkän vapaana tehdyn lenkin jälkeen se on tyytyväisempi kuin koskaan muulloin. Sen sijaan kaupungissa asuessamme meitä vastaan tulee päivittäin koiria, eikä Resko yhtään tykkää niiden ohittamisesta hihnassa.. Blaa. Se ei varsinaisesti rähise, mutta vetää kuin hinaaja ja pitää niin outoa ääntä etten itsekään ymmärrä. Snautserin kurkusta tulee ulos mölinää ja kurinaa ja se hinkuu ja huohottaa. Positiivista sentään se, että koira on mulla kuitenkin ihan hanskassa enkä sinänsä jännitä ohituksia enkä jätä lähtemättä lenkille sen vuoksi. Ja heti ohituksen jälkeen Resko palautuu. Tähän vaan ei ole auttanut oikein mikään muu kuin äkkikäännökset ja lyhyellä hihnalla ohitukset. En oikein ota selvää myöskään siitä, että haluaisiko se vain mennä leikkimään ja tutustumaan, vai antaa turpaan jokaiselle kaupunginosaamme asuttavalle uroskoiralle. Yksinolot sentään sujuu yhä (*kopkop*), vaikka pelkäsin paluuta Ouluun kuukauden maalla asustelun jälkeen. Jännitti ihan törkeästi jättää snautseri tiistaina yksin 8ksi tunniksi, kun se ei melkein kuukauteen ollut ollut yksin, ja ne kerrat kun se mökillä/mummolassa oli yksin, se kyllä huuteli ja valitti. Pitkän koulupäivän jälkeen Audacityn nauhaa katsoessani piti ihan selata se kauttaaltaan läpi, ennenkuin uskoin koiran tosiaan olleen ihan hiljaa koko päivän, eikä ollut tehnyt mitään piruuksiakaan. Uskomaton Resko. Taitava Resko! ❤

Olin tammikuun alusta 2 viikkoa Teneriffalla ja vietin samalla koko elämäni ensimmäisiä viikkoja ilman koiraa. Tiivistän ne kaksi viikkoa tähän: ei enää koskaan uudestaan. Toki nautiskelin etelän lämmöstä ja uusista maisemista, mutta kaipasin koiraa liian monta kertaa päivässä. Onneksi Resko oli hoidossa äidilläni, joten Reskon osalta nämä viikot sujui hyvin – se söi, se lenkkeilytti itsensä lisäksi äitiäni ja se leikki. Ja ihan mahtavaa oli, kun isosiskoni kävi Umeåsta auttamassa äitiäni Reskon hoidossa! Resko sai uuden Hurtan takin (joka on kuin tehty Rekun päälle) ja varustemäärämme lisääntyi juoksuvyöllä. Yhdistelmä snautseri+potkuri+ihminen meni kuulemma lujaa. Ehkä liiankin lujaa..

Ajattelin listata jotain tavoitteita vuodelle 2015, koska niin oli tapana tehdä myös Amorin kanssa.

Reskon vuosi 2015

  • käydään jokin toko-kurssi tms, ehkä aletaan kulkea viikottain ryhmässä
  • agilityä!!
  • näyttelyt
  • kuvataan ehkä jo lonkat 
  • pysytään terveinä
  • nähdään paljon koirakavereita
  • treenataan alo-luokan liikkeitä
  • ohituksille voisi vielä koittaa tehdä jotain..

Sä olet viilto seinämaalin täydelliseen pintaan, se virhe jonka arvokkuus on mittaamaton

Vuoden 2015 ensimmäinen kirjoitus blogin puolelle. Meillä ei vietetty eilen Amorin synttäreitä, mutta hyvää syntymäpäivää kuitenkin rakas Ampuherra. Ensimmäinen uusivuosi kymmeneen vuoteen, kun en herännyt aamulla miettimään millaiset synttäriposeeraukset otan Herraparrasta. Sen sijaan me nukuttiin Reskon kanssa pitkään ja kolattiin auringon jo noustessa mökin pihasta lumet pois. Olin illan töissä ja Resko oli mökillä hienosti. Se ei välitä raketeista – yhtä loistava parrakas, kuin Amorkin. Käytiin kymmenen aikaan vähän iltalenkillä ja Reskoa lähinnä uteliaana poikana kiinnosti että mistä lähteekään noin hyvät paukut ja raketin vinkuva vihellys. Ja taivaalla rätisevät valot? Mielenkiintoisia. Iso helpotus ja syy hymyyn, kun junnu on paukkuvarma.

Me oltiinkin joulu ja uv mökillä Ylläksellä ja pakkaset kirivät välillä yli -30 asteeseen. Kyllä vain paleli snautserin varpaita. Uudeksivuodeksi onneksi lauhtui ja päästiin paremmin lenkkeilemään ja hankeen hyppimään. Kymmenet turistit haukuttiin ja päästiin tutustumaan yhteen porokoiranarttuun ja boksereihin. Uroskoirien kaveri Resko ei enää ole, eikä mulla huvita kokeilla sen sietokyvyn rajoja. Leikatulta uros-boksulta se olisi ottanut välittömästi lättyyn, kun tuli puhe snautserin rauhaan jättämisestä. Reskon pinna ei ole kovin pitkä, mutta Reskon kanssa olevilla on oltava sitäkin pidempi.

Joululahjaksi Resko sai ikioman ison mustan kongin (Amorilta peritty pieni punainen olikin vähän pieni) ja toisenkin kestävän aktivointilelun, johon saa vaihdeltua puruosia. Myös puruluita ja vinkuleluja, jotka tosin on syöty ja hajotettu 😀  Täydellistä! Kiitos.

Mitäpä muuta.. vähän hiljaista. Mitään erityistä ei tunnu tapahtuneen. Mitä nyt vuosi vaihtui.
Moni asia on muuttunut vuoden 2014 aikana ja tuntuu että alan vasta nyt hahmottamaan kulunutta vuotta. Elämäni tuntuvin menetys 11.11. kun Amor lähti uusiin seikkailuihin tuntuu jakaneen elämäni aikaan ennen Amoria, aikaan Amorin kanssa ja tähän Amorittomaan aikaan. Mutta jos ajattelisikin, että tämä on nyt Reskon aikaa. Pienen Reskopterin ikiomaa aikaa minun ainoana silmäteränäni ja kultapoikana. Sydämessäni olen edelleen kahden koiran omistaja, vaikka eteisessä roikkuukin enää yhden koiran lenkkivehkeet. Amor jätti pieniä hippusia itsestään jokaiseen kuluneeseen päivään viimeisen 11 vuoden ajalla, niin että niistä hipuista kietoutui koko elämäni kattava verkko Amorillisia asioita. Annan kuitenkin muistojen virrata ja keskityn elämän valoisiin puoliin – kaikesta sitä vaan selviääkin. Kiitos vuodesta 2014 kaikille jotka siihen jollakin tapaa olivat osallisina, toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan paljon hyvää. Resko ainakin on tuonut mukanaan elämääni paljon uutta, toivottavasti jaksan kirjoittaa siitä vielä erikseen toisen jutun. Nyt painun nukkumaan ja otan snautserin kainalooni yöksi.

”kuljet siellä 
kai onnen tiellä 
jäivät muistot mulle ikuiset 
ne mua kantaa 
luo taivaanrantaa 
siksi kuollutkaan koskaan et

terveiset sinne taivaaseen 
juhlitaan sua taas uudelleen 
eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan”