Muille se on viikonloppu, meillä menee koko loppuviikko

Snautserin onnea: pidennetty viikonloppu maalla, loputtomasti viljelysteitä ja peltoja. Hihna on vain kaukainen muisto. Plussakelit, ei palele varpaita eikä korvia. Ei vastaantulijoita, on vain me.

”Mummolassa” oli seitsemän koiraa, kun Thaimaassa lomailevan siskoni terrierit olivat siellä hoidossa. Resko ja Kasko käyttäytyivät niin hyvin, että mulla meni aikaa edes tajuta asiaa. 13-vuotiaan Urho-yorkin kanssa ne tulivat juttuun paremmin kuin Amor ikinä ja yhdellä viljelystie-reissulla koirakokoonpanoni koostui kahdesta yorkista ja omistani. Kaikilla näytti olevan hauskaa; tavoite saavutettu.

Bussilla mentiin ja junalla tultiin, ja koirat pistivät parastaan julkisen liikenteen käyttäjinä. Bussikuski seurasi meitä ulos autosta kehuakseen hiljaisia koiramatkustajia ja paluumatkan konnari teititteli snautsereitani. Kasko katsoi konnaria sen näköisenä, että ”kiitos, kerrankin tulee arvoistani kohtelua”.

Viikonlopun positiiviset: Pojat eivät ryysänneet kertaakaan ulos autosta, vaan odottivat lupaa vaikka en ollut niiden näkyvissä, Resko ohitti pimeässä kolme (3) hiihtäjää välittämättä niistä ollenkaan (ei saanut aikaan mitään reaktiota), ohitettiin yksi jääkiekkomailan kanssa maahan hakkaava lapsi hillitysti ja hallitusti ilman yhtään kurinaa tai PahaaKatsetta ja kaiken kruunasi ison koiran viisto ohitus (tulivat kevyenliikenteenväylällä vastaan ja me mentiin viistosti poispäin autotien yli) hihna löysällä ja mulla koira käskyn alla. Käskin Reskon kulkemaan sivulla ja se seurasi siinä kuten pitääkin, murahti toiselle koiralle mutta ei yrittänytkään rynnätä luokse tai mitään, käänsi vaan katseensa takaisin minuun ja käveli reippaasti kanssani pois tilanteesta. Näillä jaksaa taas useamman epäonnistumisen, tää viikonloppu onnistumisineen tuli NIIN hyvään saumaan.

The more we do, the more we can do.

(-William Hazlitt)

Monesti mietin, millaisia näistä oikein tuleekaan. Millainen Resko on 10 vuoden päästä, entä Kasko? Samaan aikaan ajatus on jännittävä ja haikea – tiedän, että kymmenen vuoden päästäkin taivastelen ajankulua ja maailmaa. Juuri nyt mulla on käsissäni kaksi nuorta poikakoiraa, joilla toivottavasti on kanssani kokonainen elämä edessä ja me keretään tällä porukalla nähdä vielä vaikka kuinka monia muutoksia ja kehitysvaiheita. Toissailtana autolla ajaessani, liikennevaloissa ootellessa, uppouduin hetkeksi muistelemaan Amoria ja omaa elämääni sen kanssa. Miten moni asia kuulkaa muuttuikaan 10-vuotiaan tytön elämässä, kun ikioman koiran sai. Ja kuinka mullinmallin elämä heitteli seuraavien 11 vuoden aikana? Ehkä juuri siinä on yksi syy siihen, miksi näistä karvapäällisistä tulee niin rakkaita ja niin kiinteä osa elämää. Ne ovat paikalla käytännössä 24/7, näkevät jokaisen nousun ja laskun ja elävät rinnallamme parhaimmillaan useamman vuosikymmenen ajan ja kuuluvat tavallaan kaikkeen. Kun jälkikäteen muistelen vaikka yo-juhliani, mieleen tulee kuinka kuvaaja kehui Amoria ja kuinka Amor kuvissa pitää valkoista ruusua suussaan erittäin tyytymätön ilme naamallaan. Ja kuinka se kävi illemmalla moikkaamassa meidän vieraita ja kerjäsi (onnistuneesti..) herkkuja vierailta ihmisiltä. Miten Jonna oli kissojensa kanssa meillä silloin kylässä ja yöllä nukuttiin aika sulassa sovussa koko eläintarhan kanssa minun pienessä huoneessani.

Järki sanoo että Amorin aika on ohielettyä elämää ja saman tulen kokemaan näidenkin kanssa, mutta ajatuskin siitä on hirveän iso ja raskas. Olen hyväksynyt Amorin ja minun yhteisen ajan päättymisen ja sen, että en saa niitä hetkiä enää takaisin. Keskityn tekemään uusia muistoja nykyisen kokoonpanon kanssa ja olemaan iloinen siitä että asiat ovat kuten ovat – nyt on Reskon ja Kaskon vuoro olla minun elämäni kiintopisteet. Toivottavasti saadaan kaikki pitää terveytemme ja porukka pysyy kasassa.

Varsinkin Reskon kohdalla mietin usein että millainen se on vuoden kuluttua, koska näiden kahden yhteisen vuotemme aikana olen ihastunut siihen aina vaan enemmän. Resko ei ole ikinä ollut ongelmakoira; se ei ole eroahdistunut tai riko paikkoja tai asioita, eikä se ole sairas. Muutaman kerran olen ollut sen vatsasta huolissani, mutta kun oikea ruoka löytyi niin vatsa ei vaivaa eikä ärry pienistä määristä epäsopiviakaan ruokia. Ne kerrat kun olen istunut yöllä kipeän Reskon seurana kylppärissä, ovat olleet hirveän raskaita ja surullisia. Ja ne kerrat kun yksinolojen äänitteissä on kuulunut piippausta (nyt puhutaan maksimissaan 15min ääntelystä) olen aina stressaantunut siitä itsekin tuntuvasti. Koirat ovat mulle kuitenkin pääsääntöisesti elämänkumppaneita, ystäviä, seuraa ja harrastuskavereita ja vaikka en haluaisi kisata koirineni missään lajissa, haluaisin silti omistaa koiran tai koiria, koska ilmankaan en osaa olla. Mulla on haaveita ja tavoitteita koiramaiseen elämääni liittyen, mutta tyytyväisimmilläni olen kun saan koirista seuraa ja iloa. Satunnaiset takapakit ja pettymykset kuuluvat asiaan, lopulta tästä kuitenkin saa enemmän kuin antaa ja juuri siksi se tuntuu mulle oikealta. Vaikka kulutan välillä turhaan aikaani sellaisten asioiden voivotteluun joille en voi itse mitään, tiedän etten vaihtaisi elämääni mihinkään muuhun. Olisinko mielumin presidentti ilman koiriani ja muistojani? No en varmasti. Harmi että elämiä on vain yksi, olisi ihan mielenkiintoista kokeilla millaisen saisi elettäväkseen toisia polkuja valitsemalla.

Mut joo, hyvä näin. Kenties saan vuoden päästä tähän aikaan huomata saavuttaneeni taas jotain uutta ja eläneeni koirineni yhden erilaisen vuoden lisää. Kenties stoppaan tämän ajatusvirran tähän ja painun Reskon ja Kaskon kanssa tuonne ulos lumipyryn keskelle. Huomenna on taas maanantai ja uusi päivä!
ps. Koirat olivat eilen yli 7 tuntia yksin (/kaksin) iltaseitsemästä lähtien, kun käytiin kaverin tupareissa. Audacity näytti siltä ajalta melkein virheetöntä viivaa ja kämppä oli samassa kuosissa kuin lähtiessäkin, eli pojat olivat keskittyneet omalla ajallaan vain hiljaisiin harrastuksiin (nukkumaan kenties). Oli aika voittajaolo kotiin palatessa, koska näin pitkiä yksinoloja meillä ei paljoa tuu ja ne lyhyemmätkin aina päiväsaikaan. JES. 🙂

Vuosi 2016, mitä odotetaan?

Olen kirjoittanut tätä blogia pian 10 vuotta. Yhden koiran elämän verran. Se on paljon se! Olin ihan kakara aloittaessani; 12 vuotias? Nykyään huomaan usein hymähteleväni lukiessani ihan nuorten koiraharrastajien juttuja, 15-vuotiaatkin tuntuvat Nuorilta. Enkä kuitenkaan ole itsekään kuin 22v! Näiden vuosien aikana on kuitenkin tapahtunut paljon ja ihminen on kerennyt kasvaa monella saralla. Alunperin Amorin kotisivuina lähtenyt blogi on nykyään Reskon ja Kaskon höpötyspalsta. Kuka olisi uskonut..

Vuosi sitten joulukuussa listasin toiveita tulevalle vuodelle, tavoitteita. Kertaan ne alla ja merkitsen mitä on saatu tehtyä 🙂 eli Reskon tavoitteet vuodelle 2015:

– käydään jokin toko-kurssi tms, ehkä aletaan kulkea viikottain ryhmässä (kuljettiin tottistreeneissä ja sittemmin treenattiin kesä ja syksy aika aktiivisesti omin avuin!)
– agilityä (Resko pääsi kokeilemaan esteitä ja vauhtia ei niistä kokeiluista puuttunut..)
– näyttelyt (Oulu KVx2 = 2xERI,SA, 1xCACIB, 1xVASERT)
– kuvataan ehkä jo lonkat (lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0!!)
– pysytään terveinä (vatsa on ollut välillä sekaisin)
– nähdään paljon koirakavereita (meiltä loppui kaverit, eikä Resko halua uusia)
– treenataan alo-luokan liikkeitä (jep!)
– ohituksille voisi vielä koittaa tehdä jotain (homma toimii edelleen yhtä vaihtelevasti kuin vuosi sittenkin)
Näiden osalta viimevuosi meni siis kuten toivoinkin (Kasko tuli sitten ihan bonuksena). Agilityä haluaisin alkaa treenaamaan nyt ryhmässä, kun koira on läpivalaistu ja terveeksi todettu ja sitä PK-hyppyäkin uskaltaa treenata aktiivisemmin ja säännöllisesti. Metri menee kuitenkin ihan heittämällä yli. 
Kaskovauvan irronneet maitohampaat kesällä 2015 / Reskon kanssa iltalenkin lomassa tutustumassa tulevan uuden kotimme pihapiiriin syksyllä 2015
Vuoden aikana minä valmistuin, jäin työttömäksi, ostin SuperKaskon ja opettelin taas elämään kahden koiran kanssa, hain töitä, tein töitä, olin paljon kotona, mietin tulevaisuuttani, päätin minne haen keväällä 2016, muutin poikaystäväni ja koirien kanssa viidennestä kerroksesta luhtitaloon maan tasalle, sain takapihan, olin paikalla kun Amorin ystävä rakas pieni Mäkärä nukkui pois, sanoin toistaiseksi heipat parhaalle ystävälleni joka muutti valmistuttuaan toiselle puolelle Suomea.. Sanottaisko niin, että vuosi muutti Paljon.
Tämä kuluva vuosi vaikuttaa hyvältä. Meillä on suunnitelmia ja hyvät pohjat kaikelle. Ikipessimistisestä luonteestani huolimatta olen nyt uteliaan innostunut tulevasta! Listaan taas muutamia toiveita ja tavoitteita:

TAVOITTEET VUODELLE 2016

RESKO
– jatketaan terveenä pysyttelemistä!
– luonnetesti toukokuussa
– silmätarkastus
– hiotaan ALOn liikkeitä
– käydään taas hierottavana
– parit näyttelyt vois katella
– kasvatellaan habaa
– juostaan paljon vapaana
– yksinolot pysyy hyvinä
– jokin oikea reissu jonnekkin, tai ainakin pieni vaellus syksyllä 😀

KASKO
– terveys etusijalla!
– voitais me jokin tokokurssi käydä
– parit näyttelyt
– pidetään turkki kuosissa
– jokohan uskallettais kokeilemaan agilityn alkeita?

OMISTAJA
– etene elämässä
– ota päivä kerrallaan
– älä pilaa kaikkea stressaamalla
– matkustele, jos vaan lompakko antaa myöten