Snautsereiden kesäkuu 2016

Meidän kesäkuuhun on mahtunut vaikka mitä. Aurinkoisia päiviä riitti alkukesästä vaikka kuinka – niitä me vietettiin merenrannalla Oulussa ja sittemmin Ruotsissa. Pojat pääsivät myös kerrostaloelämän makuun ollessaan lainassa siskollani Umeåssa. Blogiin on tullut päiviteltyä melkeimpä vain näyttelytuloksia, mutta oikeassa elämässä näyttelyt ovat kyllä muodostaneet ihan minimaalisen pienen osan meidän kesän vietosta. Aika paljon on tullut reissattua, ja nautittua siitä kun on voinut lähteä ja tulla ja mennä melkeimpä ihan miten haluaa. On ehkä mentykin aika pitkälti koirien ehdoilla – lukuunottamatta sitä viikkoa kun snautserit olivat Ruotsissa ja minä itse Oulussa ratsastusleirillä. 
Juhannus 2016 vietettiin Ylläksellä mökillä. Maalattiin mökkiä koko porukalla, ja koiratkin saivat pidemmillä iltalenkeillä osansa mäkäräisistä (Resko luovutti varmaan litran verta niille pirulaisille tahtomattaan, onneksi Heinix auttoi eikä kutinasta tarvinut kärsiä). Meidän juhannus oli hyvin rauhallinen ja tipaton, siis juhannus minun makuuni. Isosiskoni perheineen kävi myös mökillä ja Rekku tapasi lempilapsensa M:n, jonka kanssa ne ovat melkein saman ikäisiä. Snautseri tuntui vääntyvän ihan sykkyrälle onnesta ja saman taisi tehdä pieni poika M:kin. ❤

Olen ilmoittanut molemmat koirat nyt heinäkuun Oulu KV-näyttelyyn, aikataulutkin olivat tänään ilmestyneet nettiin. Resko on kehässä heti ensimmäisenä yhdeksältä, mustia snautsereita on ilmoitettu vain 2 kappaletta – tietääkseni siis Resko ja hyvä kaverinsa Manta. Mustia käppänöitä oli aika paljon, 11 kappaletta, ja arvaan kyllä että Kake nauretaan ulos kehästä kun se on tuollainen pieni ja karvaton rimpula muihin nuo-luokan koiriin verrattuna. Mutta haetaan nyt sitä kehätottumusta ja katsellaan josko Kaken tämän vuoden näyttelyt olis sitten siinä. Pitää antaa kääpiönkin kasvaa 🙂 

 
 
 

Resko Vännäsissä ROP, SERT ja RYP4 !!

kuva: Karoliina N.
Pitkä päivä takana. Sisko oli tosiaan ilmoittanut Reskon tänne Umeån lähelle kaikkien rotujen näyttelyihin Vännäsiin ja sinnehän me sitten mentiin. Lähtö aamulla vasta kahdeksalta (sai siis nukkua pitkään!) ja kehään lähempänä kymmentä. Rotukehä oli pian ohi, tuomari Pedro Delerue oli nopea. Arvostelu alla:

”Good type. Correct size. Strong head. Could have little more neck. Good topline. Deep chest. Good angulation and movement. Typical coat.” ROP & SERT

Tämän jälkeen mie olin lähdössä jo kotiin – kaikkihan on saatu eikä päivä ois voinut mennä paremmin! Sääkin oli aika epävakaa, välillä piiskotti vähän vettä. Ryhmäkehät ois alkaneet vasta kolmen tunnin kuluttua, kuka tänne niitä nyt muka jää odottamaan 😀
Noh, me jäätiin. Evästettiin autossa ja nukuttiin kauempana hiljaisella parkkipaikalla. Palattiin näyttelypaikalle sopivasti kahden jälkeen katselemaan tilanteen kehittymistä ja päästiin puoli kolmen jälkeen kokoomakehään (jossa huomattiin että ryppituomarina on meidän oma tuomari) ja siitä meidät kohta ohjattiinkin ryhmäkehään. Resko oli aivan huippu. En tiedä miten sen hienommin sanoisi – Resko vaan oli ihan huippu. Ravasi hienolla draivilla vaikka päivä oli venynyt tosi pitkäksi ja väsymys näkyi varmaan molempien naamalta, antoi vähän asetella itseään ja sieti multa jopa häntään koskemisen – ennenkuulumatonta. Kun tuomari valitsi ryhmäkehästä jatkoon menijöistä ensimmäisten joukossa meidät, menin seisomaan keskelle kehää Rekun kanssa ja pyörin vaan hämmentyneenä ympäriinsä ja koitin nähdä että mitä tämä tarkoittaa; ollaanko me jäämässä vai lähtemässä? Aikani siinä muiden kanssa ihmeteltyäni kysyin sitten tuomarilta että mitä meidän pitää tehdä ja hän halusi vielä kerran Reskon liikkeet edestakaisin ja taas isoa kehää ympäri. Näin tehtiin ja sitten taas seisoskeltiin. Resko jaksoi hienosti, vaikka ei olekkaan kovin kokenut esiintyjä eikä yleensä jaksa kauheasti seisoskella paikoillaan. Me oltiin siellä rivissä ensimmäisinä ja iso berni blokkasi meidät täysin kun omistaja seisotti koiraansa edempänä poikittain niin että me jäätiin tuomarilta piiloon 😀 Kävin välillä seisomassa ja katselin ettei meitä oltu unohdettu nurkkaan.
Siinä pian pudotettiin lisää koiria pois ja mie mietin vaan että ”Resko rimpulan kanssa ryppikehässä jatkoon valittujen joukossa. Ennenkuulumatonta, kuka ois uskonut..” ja mietin ettei kotona ikinä uskota. Yhtäkkiä kuulutettiin että ryhmän neljänneksi paras on musta snautseri Wanhan Purolan Wallstreet, omistaja Josefiina Niska Oulusta. Sanoivat onneksi koiran numeronkin – sitä siinä vielä tarkistelin hihastani ennenkuin uskalsin lähteä menemään neljännelle sijalle 😀 ”Kai ne sitten oikeasti puhuu meistä.. aika noloa jos käännyttävät ulos kehästä tässä vaiheessa..”
Ja niin me oltiin siellä RYP4-paikalla Rekusterin kanssa. En kerennyt edes jännittää missään vaiheessa, kun olin niin hämilläni kaikesta mitä tapahtuu. Niin monesti ei näy mustia snautsereita ryppi-sijoilla, että tällainen vaihtoehto olisi käynyt edes mielessä. Ainakaan minun hönöä Reskopteriani en osannut kuvitella isoon kehään villeimmissä unissanikaan, eihän se nyt NIIN ihmeellisen näköinen ole ison kokonsa ja koukkuhäntänsä kanssa 🙂 vaan Pedro tykkäsi Reskosta ja Reskon eläväisestä esiintymisestä, snautserinhan pitääkin olla vähän snautseri ja heittää parit hyrrät  ja näyttää muutama oma temppu siinä pönöttämisen lomassa.

Kuka olis uskonut. En minä ainakaan. Tämä oli varmaan niitä ”once in a lifetime”-kokemuksia. Rumasta ankanpoikasesta on kuoriutunut aika hitsin pätevä snautseriuros, jollaisesta oon pienestä pitäen vaan haaveillut. Siinä se on, minun Reskoni.

Kiitos Resko ja kiitos sisko! ♥

En oo älykkö, en nero – mut rakkauteni polttaa ku habanero

Koirat ovat Umeåssa ja minä Oulussa, mitä on tapahtunut?

 
  
1. Sisko lellii koirat pilalle.. / 2. Kake sovittelemassa vauhtivaljaita, nämä oli aika hyvät.
3. & 4. Rekku ja Kake valvoivat vuorotellen siskoni unta, kun lääkärisisko oli päivystänyt koko edellisen yön. ❤
Me mentiin viikko sitten maanantaina Uumajaan siskoni luokse ja oltiin siellä kokonainen viikko. Koska ihana isosiskoni on oma-aloitteisesti ilmoittanut Reskopterin Vännäsin näyttelyihin ensi sunnuntaiksi, ajateltiin että no jätän Reskon sinne kun tulen itse täksi viikoksi (maanantaista torstaihin) Ouluun ratsastusleirilleni. Otan Kaken vaan mukaan. .. Juu-u. Sinne jäivät sitten molemmat 😀 en ole ikinä jättänyt koiriani näin öö vapautuneesti minnekkään, ihan vaan koska voin tehdä niin. Tänään on keskiviikko ja ratsastusta on jäljellä enää huominen aamu, ja olen jo varannut bussilipun huomenna illalla Tornioon, josta hyppään sitten perjantaina Haaparannan puolelta bussiin ja matkustan Uumajaan siskon ja snautsereiden luokse. Hirveä ikävä!
Ja miten jännää tämä onkaan ollut.. Tiedättekö, kun sinulla on koira jonka tunnet niin että tiedät mitä se tekee sinun kanssasi, mutta et voi luvata että se käyttäytyy yhtä siedettävästi myös muissa käsissä. Sellainen on Resko. Resko on tämän lisäksi myös vähän mammanpoika, ja reagoi ikäviin asioihin vatsan lorinoilla ja syömälakoilla. Onneksi sisko oli keksinyt viedä Rekun pitämään illaksi kunnolla kivaa kun Rekku oli mököttänyt vatsa kippuralla kylppärin nurkassa, ja samana iltana snautseri olikin alkanut jo syömään. Ja syönyt samalla vauhdilla myös Kaken ruoat – koska olihan sillä nälkä kun oli päivän paastonnut ja mököttänyt! Reppana.. Rekku on reaktiivinen, liikkeissään valoakin nopeampi ja sen kanssa saa aina pitää silmät auki, mutta osaa se olla myös maailman hellyyttävin kainaloinen. Kokoonsa nähden siinä on todella paljon koiraa, ja omaa äitiäni lainatakseni ”Resko on hyvin tuntuva koira”. Tulin niin onnelliseksi kun sisko lähetti mulle videon jossa Rekku noutaa palloa isolla niityllä auringonlaskussa 15 metrin liina perässään. Rekku näytti siinä niin onnelliselta. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.
Sitten on Kake, ja Kake on vaan niin Kake. 
Jos kuvailin Amoria peruskalliokseni, niin Kake on sitten joku kehitysvaiheessa oleva peruskivikökkäre. Se on niin pikkuvanha ja hauska tyyppi, että vaikeaa edes sanoiksi pukea. Kuulemma lähtöni jälkeen Resko oli vähän nyyhkytellyt eteisessä ja Kake oli lopulta mennyt kärisemään sen sieltä liikkeelle, että hei haloo jatketaampa jo tätä elämää. Kake on SuperKasko, se on minun muruseni ja kaikkein tempperamenttisin ärripurri. Se tuijottaa pienillä mustilla (porsaan) silmillään suoraan silmiini ja näkee ja tuntee kaiken. Ja se haluaa aina hengittää samaa ilmaa – mitä likemmäs pääsee, sitä parempi. Mielellään ihan naama naamaa vasten ja sitten vaan tuijotellaan. Ja vaikka se on oikea lähihoitaja ja likikoira ja rakkaista rakkain, on se silti myös ihan omilla jaloillaan seisova aito käppänä, joskus rasittavankin itsepäinen kärmätti.

 
 
1. Resko ja Kasko päiväkävelyllä / 2. Kake, lelu ja sisko rannalla
3. Mahaongelmaisen Rekun eettiset lihat… / 4. Pojat rötvää sohvalla

Onnekseni pojat ovat käyttäytyneet kerrostalossa hyvin. Kuulemma audacity ei ole kertaakaan paljastanut mitään pahempia mölyämisiä (Rekku ilmoittaa postin tulon, mutta ei huutele siitä), eivätkä koirat ole pistäneet siskon kotiakaan uuteen uskoon (Reskon likaisia tassunjälkiä tai oksennusta olohuoneen matolla ei lasketa!).
Mikä helpotus.
Kasko ei ole muuten tätä ennen edes koskaan käynyt siskoni luona Uumajassa. Hyvä pojat ja kiitos sisko!!

Nämä koirattomat kolme päivää ovat olleet vuoden 2016 hiljaisimmat ja oudoimmat päivät. En ole ikinä elämäni aikana ollut koiraton ja pisin koiristani erossa viettämäni aika on 2 viikkoa tammikuussa 2015. Oon miettinyt paljon tätä ”vapautta”, minkä koiraton arki tuo tullessaan. Voit tosiaan lähteä tallille koska haluat ja tulla koska haluat ja voit käydä kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja lähteä kaupunkiin ja kauppareissulle. Kukaan ei ole kotona vastassa, eikä kukaan siten oikeastaan tarvi sinua – niin pöljältä kuin se ääneen sanottuna kuulostaakin. Tiedän ihmisiä jotka laittavat koirat joskus hoitoon tämän vapauden vuoksi. Itse en voi kuvitellakaan lukeutuvani siihen joukkoon. Kun on 22 vuotta elänyt koiraperheessä ja ne koirat kuuluvat arkeen niin täysivaltaisesti, tuntuu koirattomuus hyvin tyhjältä.
Onneksi nämä viisi koiratonta päivää päättyvät pian ja niitä seuraa taas huisi Ruotsin reissu! 😀

Koiratta on kuonoa
ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.
Yö on toista hengitystä vajaa.
En pelkää – ikävöin.  (Eeva Kilpi)

ps.
Kasko alkoi uimaan! Ihan itse, ja ihan omasta tahdostaan! Ostettiin sille sitten omat pinkit Hurtan pelastusliivit ja uimatyyli rauhoittui kunnolliseksi koiraksi, eikä ollut enää videolla näkyvää pystyasentoista pärskyttelyä. En tiennytkään miten hauskaa on omistaa kaksi uimisesta tykkäävää koiraa..

pps.
Kasko kävi toukokuun lopussa rokotuksilla ja samalla eläinlääkäri tutki ja pyöritteli sen polvet: 0/0 !! Tulos ei näy koiranetissä koska mulla ei ollut Kakelle papereita mukana ja pelkällä passilla tulosta ei kuulemma saanut viralliseksi 😦 Katselin sitten että tulos ei olisi pysynytkään virallisena kauaa kun Kake on vielä niin nuori.
Mutta virallista tai ei, niin aivan huippu tieto! Kunhan Kasko tuosta vanhenee niin se läpivalaistaan vielä virallisesti nenästä hännänpäähän. Nyt pitää vaan iloita priimoista polvista!