Life shrinks or expands in proportion to one’s courage.

Meidän ensimmäinen startti rally-tokon avoimessa luokassa on nyt takana! Jäätiin molemmat henkiin, koira ei karannut radalta, ja kaiken lisäksi radasta jäi vielä tosi hyvä fiilis! Juhuu, tavoitteet siis täyttyivät. Täyttyivät – ja ylittyivät: Resko sai tuloksen AVOHYV 82/100p. ja 2. sija! Kymppi lähti siitä kun Resko oikealle kääntymisessä huitaisi samaan aikaan tassulla naamaansa eikä kääntynyt samanaikaisesti. Sitten lähti muutama piste muualtakin (Resko haisteli kerran lattiaa ja pari kertaa mokailin itsekin), mutta silti saatiin tulos jota ei tällä treenimäärällä tarvi hävetä! Ihana tuttu sanoi ennen meidän rataa, että ole koiran lisäksi armollinen itsellesi, kun kerran ette ole treenanneet. Ja niin olenkin. Mulla ei ollut tulostavoitteita, toivoin vaan että ratasuoritus ei menisi ihan penkin alle enkä itse kämmäisi mitään niin pahasti että siitä tulee hylky. Olin niin hermostunut ja jännittynyt, että radan jälkeen tuntui että nyt pitää istua maahan etten kaadu korkealta. Päähän ja vatsaan koski niin paljon, ettei mitään järkeä, sen siitä saa kun on tällainen jännittäjä. Resko teki töitä sillä tasolla, mistä haaveilla saattaa, kun ollaan treenattu rallytokoa useamman kyltin ja kylttitelineen ja häiriön verran tänä vuonna kuitenkin vain kahdesti 😀 Sanoisin Reskon myöskin kestävän minun epävarmuutta ja osaamattomuutta todella hyvin, joku toinen koirapersoona olisi voinut jäätyä kesken radan kun omistaja-ohjaaja on niin outona.

Anoppini oli taas mukana henkisenä tukena ja lupasi kopata Reskon, jos se lähtee haahuilemaan kehänauhojen väärälle puolelle. Sille ei onneksi tullut tarvetta. Tuomarin kommentti ”Näpsäkkä suoritus” pitää hyvin paikkansa, Resko oli suurimman osan ajasta ja radasta tosi hienosti mukana ja keskittyi vain minuun. Ehkä tuossa loppua kohti näkyi vähän se puutteellinen turnauskestävyys, kun ei olla ratoja treenattu.

Kaiken kaikkiaan tosi hyvä aloitus avoimelle luokalle, tuolle treenaamattomuudelle meidän pitää vaan nyt tehdä jotain. Lupasin jo kavereille, että siihen asiaan tulee muutos tämän kevään myötä! Mulla on käsissäni sellainen partakaveri jonka kanssa harrastamiset ja kisaamiset eivät jää koirasta kiinni, ohjaajansa vaan pitäisi tehdä todellinen ryhtiliike! 😀

Tornio 14.04.2018 Heli Kelhälä 
Wanhan Purolan Wallstreet
AVOHYV 82/100p. & 2.sija

Reskon ensimmäinen avostartti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s