Syyskausi

Tämä syksy on monella tapaa erilainen kuin edelliset syksyt. Maanantaista perjantaihin olen opiskelija. Maanantaina on Kaskon agilitytreenit ja tiistaina on Reskon tokotreenit. Viikonloput teen sitten töitä.

Kaskon agilitytreenit ovat lähteneet kivasti liikkeelle. Koen, että mulla on aika realistiset tavoitteet – Kaskosta ei tule arvokisakoiraa, mutta kyllä mie haluaisin päästä sen kanssa starttaamaan virallisiin. Kisakirjakin sillä on, ja vuosi sitten käytiin mittauttamassa miniksi. Hallilla me ollaan toistaiseksi käyty vain ohjatuissa treeneissä, mutta tarkoituksena on käydä treenaamassa myös itsenäisesti kaverin kanssa. Kaskon kanssa on ilo treenata, kun se on sellainen kullanmuru. Häntä heiluu aina, eikä koira lakkaa ikinä yrittämästä. Verrattuna edesmenneeseen Amoriin Kasko on nopea ja kiihkeä. Asteikolla etanasta shelttiin se on varmasti ihan etana, mutta käppänäksi siinä on minusta aika hyvin menoa ja meininkiä. Ainakin se pinkoo pienillä jaloillaan niin lujaa kuin kerkeää. 😊

Keinu on sillä tasolla, mille se pari vuotta sitten jäi. Kasko juoksee hyvin keinun päähän, eikä karkaa ilman lupaa. Sitä ei kuitenkaan ole tehty vielä ollenkaan ilman ihmistä joka pehmentää keinun iskua. Viime kerralla assari ei enää juurikaan pehmentänyt iskua ja Kakkis toimi hienosti, mutta toki tilanne voi muuttua kun ihminen keinun viereltä katoaa. Haluaisin opettaa Kaskon niin, että keinun osuma maahan on sille merkkinä siitä, että matka jatkuu. Eli pyritään eroon siitä, että se odottaa multa lupaa jatkaa. Puomilla meillä on myös ollut ennen pysäytystaktiikka, mutta ilmeisesti me pyritään nyt sitten juoksareihin. Aikaahan siinä kyllä säästyy, mutta olen vähän skeptinen sen suhteen, että kerkeääkö Kasko elämänsä aikana oppia hyviä juoksareita.. 😅 Pitäis lähteä kauppaan ostamaan jotain kylppärimattoa targetiksi… A on ok ja putket menee mutkaputkinakin. Este-erottelua ei olla juuri tehty. Rengasta ei ole vielä otettu tälle syksylle eikä pussia. Tosin sen pussin voisin jättää tekemättäkin, koska mielestäni se on aika vaarallinen kapistus siellä radalla. Ihmeellistä, että se saa olla siellä vielä herran vuonna 2020..

Reskon tokot sitten. Paljon on snautserilla muistissa ja paljon on kyllä tehtävääkin. Asiat on sinänsä kääntyneet katolleen, että kuvittelin yleisen hallinnan ja häiriöiden siedon olevan meidän hirveä heikkous ja seuruu ym. sitten varmoja vahvuuksia. Reskon seuruu on kuitenkin lähtenyt sillä tavalla hajoamaan, että se edistää aivan vietävästi. Ja tulee sivulle eteen. Ostin juuri Sporttirakin kolmen kuukauden jäsenyyden päästäkseni käsiksi siellä oleviin koulutusmateriaaleihin ja korjaussarjoihin – josko sieltä saisi lisää ideoita ja uutta puhtia koiran korjaamiseksi. Ollaan tehty nyt vaan lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Minun täytyy olla itse tosi tarkka siitä, etten palkkaa yhtään höllästi pelleilystä. Ja tosiaan – minun pitäisi ottaa myös omat käteni haltuun! En ole ennen asiaa aatellutkaan, mutta kouluttajamme huomautti mulle vasemman käteni jäntevästä ja sojottavasta asennosta. 😂✌🏻Mitenköhän sen nyt paremman kuvailisi? Käteni ei sojota kainalosta asti sivulle, mutta ranteesta lähtien se koura kyllä osottaa aika selvästi vasemmalle. Enpä ole itse asiaa huomannut tai ajatellut. Nyt ajatellaan ja huomataan.

Hallilla on ollut Reskolle pari tulikoetta, oikeata näytön paikkaa. 😅 Ensin ryhmässämme oleva labradoriuros otti omia vapauksia ja hipsi Reskon luokse ihan iholle, kun olimme tauolla kentän reunalla. Huusin ettei tänne kannata tulla, pidin Reskoa parrasta, ja olin itse todella jännittynyt, mutta Resko ei näyttänyt ottavan tästä kierroksia. Ihme. Pyhä ihme. Sitten paikkamakuussa vieressä ollut corgiuros nousi ylös ja rupesi pärisemään. Sydämeni heitti voltin rinnassa, mutta Resko vain vilkaisi vieressä olevaa otusta ja käänsi sitten ilman erillistä pyyntöä kärsänsä takaisin minuun päin ja jatkoi liikettä oikein pätevänä ja tomerana. Riensin toki vauhdilla snautserin vierelle ja päätin liikkeen aika nopeasti vuolaisiin kehuihin ja reiluun palkkaan. Mitä ihmettä on tapahtunut, ja kuka on vaihtanut minun Reskon tähän järkevän oloiseen otukseen, jolla on oikeasti itsehillintää? Eilen sitten liikkuessamme hallissa corgi syöksähti Reskoa päin koko hihnan mitalta, mutta Resko väin ärähti ja kulki koirasta ohi ilman pienintäkään yritystä lähteä leipomaan uhittelijaa lättyyn. Olen aika huono ”bilettämään” kun on muita paikalla, mutta eilen kyllä kimitin ja hihkuin kovaan ääneen, kun Resko selvisi sille noin vaikeasta paikasta niin hyvin. Viisi vuotta sitten se olisi aivan satavarmasti ampaissut hyökkääjää päin tuhannen auringon voimalla ja olisin joutunut raahaamaan sen pois paikalta. Nyt vain vilkaisu toista koiraa päin ja pärähdys sen merkiksi, että prkl, huomasin kyllä.

On tuntunut tosi hyvältä päästä taas treeneihin. Vaikka kuinka välillä tökkis ja tuntuis toivottomalta, nautin kuitenkin koirieni kanssa tekemisestä ihan mielettömän paljon. Ja olen niin kaivannut sitä, että joku katsoo vierestä ja sanoo mitä pitää korjata. Profiloin itseni niin vahvasti koiraihmiseksi ja -harrastajaksi, että tuntuu kuin olisin saanut elämäni takaisin näiden ryhmäpaikkojen myötä. Eikä saa ymmärtää väärin – olen kyllä nauttinut tästä ihan tavallisestakin koira-arjesta ilman treenejä tai menoja. Koirani eivät kuitenkaan ole mulle harrastusvälineitä, vaan perheenjäseniä. Onneksi nekin haluavat harrastaa kanssani.

Viikonloppuna Kasko taklasi Reskon hiekkakuopilla aivan sikamaisesti. Resko lensi todella häijyn näköisen voltin ilmassa ja tömähti oikea lapa edellä maahan, mistä edelleen pyörähti katon kautta ympäri – ja onneksi samalla sekunnilla takaisin jaloilleen ja matka jatkui. Eläinfysioterapeutti Petra Niemenpalo oli käymässä paikkakunnalla ja koplasi koirat läpi heti onnettomuudesta seuraavana päivänä. Mitään hälyyttävää ei löytynyt ja Resko näyttääkin selvinneen ilmalennosta (ja törmäyksestä) ihmeen kaupalla ilman kummempia vammoja. Missään vaiheessa se ei ole arkonut mitään paikkaa, liike on ollut puhdasta, ja koira muutenkin aivan oma riehakas ja iloinen oma itsensä. Onneksi alusta oli suhtkoht pehmeä ja Resko itse ilmeisesti vielä yllättävän elastinen. Kiitos Petra! ❤️

View this post on Instagram

Käytettiin koirat eilen kuopilla juoksemassa ja niillä olikin kunnon hepulilauantai kun kiihyttelivät aakeella laakeella onnesta soikeina. Puolivälissä reissua Kasko sai todella huonon idean ja juoksi suoraan päin Reskoa… 🙃 Resko kun pyrkii viimeiseen asti välttämään törmäyksiä ja varoo pienempiään, lähti siltä ihan kunnolla jalat alta, kun pieni kuula taklasi sen täydestä vauhdista. Kaskolle ei käynyt kuinkaan, mutta Resko heitti aika häijyn näköisen voltin ilmassa ja tuli maahan oikea lapa edellä, pyörähtäen siitä vielä katon kautta ympäri. Kyllä muuten kävi ihmisillä sydän kurkussa.. Onneksi koira nousi samalla sekunnilla ylös ja jatkoi matkaansa kuin mitään ei olis tapahtunutkaan, joten ajattelin ettei mitään ehkä mennyt lopullisesti rikki. Koplasin koiran läpi ja katsoin että liike on puhdas. Jatkettiin lenkki loppuun ja kotona vielä koettelin koiran joka puolelta ennen kuin puin BoTin loppupäiväksi päälle. Tänään paikkakunnalla käymässä ollut eläinfysioterapeutti Petra Niemenpalo kävi Reskon läpi ja sanoi että taidettiin selvitä säikähdyksellä. Snautserista ei nyt ainakaan tähän hätään löytynyt jälkiä ilmalennosta tai maassa pyörimisestä, vaikka homma rajulta näyttikin. Onni onnettomuudessa ja seuraillaan vielä tulevat päivät koiran vointia. Iso kiitos Petralle parrakkaiden huollosta! @elainfysiopetra 💝💪🏻 Video eilisestä ilmalennosta löytyy oikealta ▶️ 🎥 @aleksi_e #fysiopetra #espoo #eläinfysioterapia #lihashuolto #snautseri #kääpiösnautseri #wanhanpurolan #standardschnauzer #sattuujatapahtuu

A post shared by Resko & Kasko (@snautseristi) on

Kakelitin alkeiskurssin viimeinen kerta

Meidän ihana alkeiskurssi päättyi maanantaina. Kaikki esteet on käyty läpi, eikä mikään niistä aiheuta Kaskossa negatiivisia tuntemuksia. Keinun kontaktia se paukuttelisi mielellään aivan sata lasissa ja muutkin kontaktiesteet vetävät hulluna puoleensa. Kasko on Amoriin verrattuna kiihkeä, iloinen ja kestää toistoja hyvin. Paljon meillä on vielä tekemistä että opin ohjaamaan tätä kiitäjää, on meinaan monta kertaa edeltäjäänsä nopeampi radalla! Puolensa ja puolensa kaikessa.. Ensvuoden puolella alkaa jatkokurssi, jonne me sitten mennään jatkamaan. Tarkoitus olisi maksaa myös hallin/ulkokentän käyttöoikeus ensvuodeksi, päästään sitten treenaamaan vähän useammin kuin kerran viikossa hetkeksi kerrallaan. Olen aika innoissani, koska Kaskon kanssa treeneissä touhutessa tunnen joka solullani, että mulla on käsissä kimpale jotain kultaakin kalliimpaa. 😍

Norja 2017

Norja oli (taas) upea. Aivan upea. En tiedä miten sitä kuvailisi sellaiselle joka ei ole nähnyt vastaavaa, mutta on se kyllä paikka jossa tuntee itsensä pieneksi ja luonnon mahtavaksi. Paikoin hyvinkin karua ja kaunista. On paikkoja joissa ei ole näkyvissä jälkeäkään ihmisestä, varsinkin sellaisissa tuntuu ihan henki salpautuvan. En kyllästy Norjaan varmaan ikinä.

Viikko meni luvattoman nopeasti. Olen vieläkin sen verran häkeltynyt kaikesta näkemästäni, että pitää vähän sulatella ennen kuin yrittää purkaa näitä juttuja järkevästi tänne blogiin.  Laittelen vaikka kuvia.

Reissumme päättyi Harstadin kansainväliseen koiranäyttelyyn sunnuntaina. Me oltiin lauantai-sunnuntaiyö Narvikissa Scandic-hotellissa ja se tuntui kyllä tosi luksukselta viikon eräjormailun jälkeen. Koiratkin nukkuivat sikeästi, vaikka käytävältä kuului välillä melua. Hotelli oli tosi siisti ja koiramyönteinen, joten sinne voisin helposti lähteä yöpymään toistekin. Sunnuntaiaamuna herättiin kuuden jälkeen, käytiin kasilta syömässä nopea aamiainen ja lähdettiin ajelemaan Harstadiin.
Näyttelypaikka oli jo vuoden takaa tutuksi käynyt lämmin halli, jossa on todella ahdasta sisällä ja kehät olivat verrattain pieniä. Katselin ennen Kaskon kehävuoroa tuomarimme touhuja ja sekös alkoi vähän jännittämään; kahdeksastatoista mustahopeasta kääpiösnautserista alle puolet sai ERI SA:n, eli mikään eriautomaatti ei tuomarimme Tomas Rohlin ollut! Onneksi Kasko oli mukana ”vain maskottina”, eli mitään odotuksia ei ollut. Paikalla oli todella hienoja koiria ja minua melkein nolotti viedä pikkuKaskoa kehään ainoana valioluokan uroksena, kun avoimessa luokassa oli hetkeä aiemmin niin komeita ja valmiin näköisiä uroksia. Tuomari tuntui kuitenkin tykkäävän Kakesta alusta asti. Tällä kertaa kääpiö esiintyikin todella kauniisti, eikä edes jupissut kun hampaita katsottiin. Tuomari syynäsi turkin ja rungon tosi tarkkaan ja seisotutti aika kauan, Kasko onneksi jaksoi tosi hienosti. Tuloksena Kaskolle ERI SA VAK1, joten matka jatkui pu-kehään. Olin niin onnessani siitä ERI SA:sta, että meinasin karata kehästä kun mulle viitottiin että nyt takaisin sieltä, valitaan paras uros. Kaskoa vastassa oli nuorten luokan uros, ja vasta tässä minulle selvisi että avoimen luokan urokset eivät olleet saaneet SA:ta. Jännittävä käänne 😀 Kaskoa nuorempi uros vei ansaitusti voiton (se oli todella hieno nuori käppänä) ja Kaskosta tuli PU2!! Kasko järjesti siis sellaisen yllärin, etten ollut pitänyt tällaista edes vaihtoehtona.

Lamigras Black Younger Panther -> ERI SA VAK1 PU2 vaSERT CACIB
Toisin sanoen pikkuKakkis teki täyden hattutempun, kun se kolmannesta peräkkäisestä KV-näyttelystään sai kolmannen cacibin. Kaikki eri maista vielä! Älytöntä. Minun pieni rääpisköni, jonka suhteen vielä kesän alussa vannotin ettei mitään cacibeja ole eikä tule, ei pikkuKakkiaiselle. Melkoinen saavutus.
Kaskon jälkeen kehässä kävi parikymmentä koiraa ennen Reskon vuoroa. Olin aika pessimistinen Reskon suhteen, kun näin miten tarkka tuomari oli. Ystävällinen, mutta tarkka. Ajattelin, että Reskon ahtaista takaliikkeistä tulee taatusti sanomista! Kun snautserikehät alkoivat, kehään meni avo-luokan uros. Me odoteltiin kehän ulkopuolella, kun sieltä tultiinkin huitomaan että tulkaa kehään. Olin että ”öö, me ollaan valioluokassa”, mutta käsky kävi kehään. Olin ihan pihalla, kun meidät ohjattiin sen pienen kehän vastakkaiseen nurkkaan Reskon kanssa esiintymään toiselle ihmiselle. No, esitin Reskoa siinä ja liikkeitä tämä tuomari halusi nähdä sen verran että ”tee pikkuinen ympyrä niin ettet häiritse toisessa päässä esiintyvää koiraa”. Tilaa oli säälittävän vähän, harmitti Reskon puolesta kun se ei päässyt kertaakaan etenemään Reskomaisella draivilla edelläni ravaten. No mutta. Sitten se arvostelu ohi ohi. Olin edelleen aika pihalla siitä että voiko tällaisen tuomarinvaihdoksen tosiaan tehdä noin vaan. Kysyin: ”Anteeksi mutta mistä tässä on kyse, mitä täällä tapahtuu?” ja tuomari naurahti että hän opettelee tätä rotua, nyt menette oikeasti esiintymään oikealle tuomarille! Jahas! Vaihdoimme siis avo-uroksen kanssa paikkoja ja nyt esiinnyttiinkin vasta oikealle tuomarillemme. Sama homma. Resko esiintyi tosi sievästi, mutta liikuttaminen oli alle puolikkaan kehän kokoinen pyrähdys. Resko törmäsi minuun nyt kahdesti koittaessaan ottaa vauhtia, mutta jouduimme tekemään niin pientä kierrosta että pahkihan se juoksi minun jalkaani. Videolta näkyy kun Resko törmäyksen jälkeen on myös hämillään ja jää kipittelemään vierelleni, minua välillä katsoen. Arvostelussa tuomari löysi Reskosta samat ominaisuudet kuin itsekin ja tuomari oli muutenkin tosi mukava kokemus; rento ja ystävällinen niin koiralle kuin handlerillekin. Sanomista tuli riittämättömästä liikkeestä, ei paljon muusta. Jälkikäteen tämä liikkeiden arviointi ja puitteet koiran liikuttamiselle ovat harmittaneet enemmän ja vähemmän, mutta sellaista tämä on. Ehkä Reskon kanssa ei enää kannata lähteä ahtaisiin sisänäyttelyihin. Harstadin halli on jo itsessään tosi pieni ja ahdas, mutta jos vertaan mielessäni tätä meidän käytössä ollutta tilaa esimerkiksi Reskon edellisten näyttelyiden (Turku KV, Vännäs KV) kehiin, niin puhutaan todella isoista eroista. Turussa kehä oli enemmän kuin tuplasti isompi, Vännäsissäkin ainakin tuplakokoinen. Näissä näyttelyissä Reskon liikkeistä ei ole tullut sanomista (molemmista rop + cacib, Vännäsissä oli vielä tarkkaakin tarkempi kasvattajatuomari). 
Mutta joo, ehkä tässä on selitelty tarpeeksi 💁 Lopulta yksikään musta snautseri ei saanut SA:ta, ja se toinen uros sai EH:n. Kuulin muidenkin kiroavan kehän kokoa, joka tosiaan tämän tupla-arvostelun takia vielä puolittui. Tästä olen laittanut palautetta myös järjestäjille. Hetken se harmitti, mutta tämähän meinaa vaan että Reskon näyttelyura ei vielä päättynytkään ja ulkomaanreissuja on vielä edessä! Jihuu. Minneköhän lähdettäis seuraavaksi?
Wanhan Purolan Wallstreet -> ERI VAK1
Kaikista hulluintahan tässä nyt on se, että Norjaan lähtiessäni mulla oli yhtä cacibbia vaille inttivaliosnautseri ja sitten yksi tuollainen maskottikäppänä. Kotimatkalla minulla olikin yhtäkkiä autossa kaksi koiraa, joilta puuttuu enää se yksi cacib 😀 Niinkuin että mitäh? Mitä täällä tapahtuu. Hullunkurista ja odottamatonta. Pojat on nyt ”samalla viivalla” tässä hullussa näyttelyharrastuksessa.
Kaskon agilitytkin sujuvat hienosti! Kakkiaisen lemppariesteiksi on selvästi osoittautunut puomi ja a, niille se menee aina täysiiii ja ne vetävät kovasti puoleensa. Agilitykärpänen on puraissut minun lisäkseni myös ”kepoa” sen verran kovasti, että hänelläkin haluttaisi harrastamaan. Meillä molemmilla on agilitytaustaa yhden koiran verran, joten keposta on ollut apua myös treeneissä kun hän on hoksannut jotain minun mokia joita itse en huomaa. Tässä jo harkitaan, josko ostettaisiin fleksimit meidän hallille että päästäisiin treenaamaan myös itsenäisesti ja Reskonkin kanssa. Jee! Ja Reskohan lähtee kokeilemaan taas onneaan lauantaina rallytokokisoihin, saapa nähdä vetääkö uusi, vieras ja pieni halli snautserin pasmat kuinka sekaisin. En ole itsekään käynyt kertaakaan Kemkon hallilla, mutta kaverit ovat kyllä varoitelleet että se on ahdas. Mittojen perusteella se ei ole paljon meidän olkkaria isompi 😂😆..