Amor 2003 – 2014

Kaksi vuotta kului. Yli 730 päivää. Melkein 18 000 tuntia.

Kääpiösnautseriuros Amor, Lamigras Black Pride Panther, syntynyt 31.12.2003. Nuo sanat lipuvat sormilta näppäimistölle niin tottuneesti. S14726/2004 – Amorin ruotsalainen rekisterinumero. Gloris Super Lamigras Man ”Texas” * Sailer’s MZ Sarsele ”Zazz’e”.. Kuinka monen kouluvihkon sivuilta löydänkään Amorin tiedot, joita raaputtelin tylsien koulupäivien aikana piirrustuksieni reunoille? Amor oli paras asia minun elämässä. Kaikista tärkein pieni ystävä, se oli minun, eikä se koskaan pettänyt luottamustani. Pahimpanakin päivänä minulla oli aina Amor.
Jos minulla joskus on omia lapsia, toivon että he ovat yhtä vastuuntuntoisia ja eläinrakkaita, että hekin voivat joskus saada oman koiran (niin halutessaan), jonka kanssa kasvaa aikuisiksi. Itse koen että Amorilla oli valtava merkitys sille, mitä minusta kasvoi. Nykyinen elämäni on jokaisesta liitoskohdastaan kytköksissä aikaan Amorin kanssa. Vaikka elämä halkesi kahtia Amorilliseen aikaan ja Amorittomaan aikaan marraskuusta 2014 eteenpäin, Amor ei ole kadonnut tai muuttunut tapahtumattomaksi. Kymmenen vuotta ei katoa mihinkään. Hitto vie että rakastin sitä koiraa!
Kaksi vuotta sitten ajattelin, että en ikinä unohda mitään Amorista. Olen unohtanut. Mutta olen muistanutkin; yhtenä päivänä koskin tutun käppänän tassuja kun kurkkuani alkoi kuristaa ja tunsin ilon ja surun tunteita sekaisin, se tassu oli melkein kuin Amorin kevyet ja koruttomat tassut olivat. Se tuntui niin samalta kädessäni, että en tiennyt itkenkö kohta ilosta vai ikävästä.
Joskus katselen videoita, ja joskus en voi katsella niitä. Aika on parantanut pahimmat haavat ja järkeni kyllä kertoo että elämän on jatkuttava ja niin se jatkuukin uusien koirien kanssa, mutta joskus jotkut odottamattomat asiat saavat aikaan ihan hirveän ikävän tunteen. Mitä kaikkea tekisinkään, jos saisin Amorin vielä hetkeksi takaisin? Mitä tekisin toisin? En mitään. Kaikki meni lopulta sitä spondyloosia ja selkäongelmia lukuunottamatta niin kuin pitikin. Amorin aika oli parasta aikaa, enkä voisi muuttaa siitä mitään. En muuten olisi tässä, eivätkä asiat olisi näin. Vaikka joskus nykyisellä takaterassillamme istuessani mietin kuinka Amor olisikaan nauttinut omasta pienestä pihasta taas ja kuinka se olisi ottanut ikkunoista lattialle tulevat aurinkopaikat omikseen tässäkin asunnossa, tiedän että en saa sitä koiraa tai niitä aikoja takaisin. Joskus painan naamani Reskon kylkeen ja mietin että Resko tietää kanssani kuka on Amor, mutta Kaskolla ei ole tietoakaan siitä kenen mukaan se on nimetty Lamigras Black Younger Pantheriksi.. Mutta eiväthän koirat niin ajattele. Koirat on koiria.
Ei ole yllätys kenellekkään, ettei minulla ole uusia kuvia Amorista tähän postaukseen. Selailen nettigalleriaani läpi ja valitsen sieltä taas vanhoja kuvia.

Onneksi on niin paljon kuvia.

En oo älykkö, en nero – mut rakkauteni polttaa ku habanero

Koirat ovat Umeåssa ja minä Oulussa, mitä on tapahtunut?

 
  
1. Sisko lellii koirat pilalle.. / 2. Kake sovittelemassa vauhtivaljaita, nämä oli aika hyvät.
3. & 4. Rekku ja Kake valvoivat vuorotellen siskoni unta, kun lääkärisisko oli päivystänyt koko edellisen yön. ❤
Me mentiin viikko sitten maanantaina Uumajaan siskoni luokse ja oltiin siellä kokonainen viikko. Koska ihana isosiskoni on oma-aloitteisesti ilmoittanut Reskopterin Vännäsin näyttelyihin ensi sunnuntaiksi, ajateltiin että no jätän Reskon sinne kun tulen itse täksi viikoksi (maanantaista torstaihin) Ouluun ratsastusleirilleni. Otan Kaken vaan mukaan. .. Juu-u. Sinne jäivät sitten molemmat 😀 en ole ikinä jättänyt koiriani näin öö vapautuneesti minnekkään, ihan vaan koska voin tehdä niin. Tänään on keskiviikko ja ratsastusta on jäljellä enää huominen aamu, ja olen jo varannut bussilipun huomenna illalla Tornioon, josta hyppään sitten perjantaina Haaparannan puolelta bussiin ja matkustan Uumajaan siskon ja snautsereiden luokse. Hirveä ikävä!
Ja miten jännää tämä onkaan ollut.. Tiedättekö, kun sinulla on koira jonka tunnet niin että tiedät mitä se tekee sinun kanssasi, mutta et voi luvata että se käyttäytyy yhtä siedettävästi myös muissa käsissä. Sellainen on Resko. Resko on tämän lisäksi myös vähän mammanpoika, ja reagoi ikäviin asioihin vatsan lorinoilla ja syömälakoilla. Onneksi sisko oli keksinyt viedä Rekun pitämään illaksi kunnolla kivaa kun Rekku oli mököttänyt vatsa kippuralla kylppärin nurkassa, ja samana iltana snautseri olikin alkanut jo syömään. Ja syönyt samalla vauhdilla myös Kaken ruoat – koska olihan sillä nälkä kun oli päivän paastonnut ja mököttänyt! Reppana.. Rekku on reaktiivinen, liikkeissään valoakin nopeampi ja sen kanssa saa aina pitää silmät auki, mutta osaa se olla myös maailman hellyyttävin kainaloinen. Kokoonsa nähden siinä on todella paljon koiraa, ja omaa äitiäni lainatakseni ”Resko on hyvin tuntuva koira”. Tulin niin onnelliseksi kun sisko lähetti mulle videon jossa Rekku noutaa palloa isolla niityllä auringonlaskussa 15 metrin liina perässään. Rekku näytti siinä niin onnelliselta. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.
Sitten on Kake, ja Kake on vaan niin Kake. 
Jos kuvailin Amoria peruskalliokseni, niin Kake on sitten joku kehitysvaiheessa oleva peruskivikökkäre. Se on niin pikkuvanha ja hauska tyyppi, että vaikeaa edes sanoiksi pukea. Kuulemma lähtöni jälkeen Resko oli vähän nyyhkytellyt eteisessä ja Kake oli lopulta mennyt kärisemään sen sieltä liikkeelle, että hei haloo jatketaampa jo tätä elämää. Kake on SuperKasko, se on minun muruseni ja kaikkein tempperamenttisin ärripurri. Se tuijottaa pienillä mustilla (porsaan) silmillään suoraan silmiini ja näkee ja tuntee kaiken. Ja se haluaa aina hengittää samaa ilmaa – mitä likemmäs pääsee, sitä parempi. Mielellään ihan naama naamaa vasten ja sitten vaan tuijotellaan. Ja vaikka se on oikea lähihoitaja ja likikoira ja rakkaista rakkain, on se silti myös ihan omilla jaloillaan seisova aito käppänä, joskus rasittavankin itsepäinen kärmätti.

 
 
1. Resko ja Kasko päiväkävelyllä / 2. Kake, lelu ja sisko rannalla
3. Mahaongelmaisen Rekun eettiset lihat… / 4. Pojat rötvää sohvalla

Onnekseni pojat ovat käyttäytyneet kerrostalossa hyvin. Kuulemma audacity ei ole kertaakaan paljastanut mitään pahempia mölyämisiä (Rekku ilmoittaa postin tulon, mutta ei huutele siitä), eivätkä koirat ole pistäneet siskon kotiakaan uuteen uskoon (Reskon likaisia tassunjälkiä tai oksennusta olohuoneen matolla ei lasketa!).
Mikä helpotus.
Kasko ei ole muuten tätä ennen edes koskaan käynyt siskoni luona Uumajassa. Hyvä pojat ja kiitos sisko!!

Nämä koirattomat kolme päivää ovat olleet vuoden 2016 hiljaisimmat ja oudoimmat päivät. En ole ikinä elämäni aikana ollut koiraton ja pisin koiristani erossa viettämäni aika on 2 viikkoa tammikuussa 2015. Oon miettinyt paljon tätä ”vapautta”, minkä koiraton arki tuo tullessaan. Voit tosiaan lähteä tallille koska haluat ja tulla koska haluat ja voit käydä kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja lähteä kaupunkiin ja kauppareissulle. Kukaan ei ole kotona vastassa, eikä kukaan siten oikeastaan tarvi sinua – niin pöljältä kuin se ääneen sanottuna kuulostaakin. Tiedän ihmisiä jotka laittavat koirat joskus hoitoon tämän vapauden vuoksi. Itse en voi kuvitellakaan lukeutuvani siihen joukkoon. Kun on 22 vuotta elänyt koiraperheessä ja ne koirat kuuluvat arkeen niin täysivaltaisesti, tuntuu koirattomuus hyvin tyhjältä.
Onneksi nämä viisi koiratonta päivää päättyvät pian ja niitä seuraa taas huisi Ruotsin reissu! 😀

Koiratta on kuonoa
ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.
Yö on toista hengitystä vajaa.
En pelkää – ikävöin.  (Eeva Kilpi)

ps.
Kasko alkoi uimaan! Ihan itse, ja ihan omasta tahdostaan! Ostettiin sille sitten omat pinkit Hurtan pelastusliivit ja uimatyyli rauhoittui kunnolliseksi koiraksi, eikä ollut enää videolla näkyvää pystyasentoista pärskyttelyä. En tiennytkään miten hauskaa on omistaa kaksi uimisesta tykkäävää koiraa..

pps.
Kasko kävi toukokuun lopussa rokotuksilla ja samalla eläinlääkäri tutki ja pyöritteli sen polvet: 0/0 !! Tulos ei näy koiranetissä koska mulla ei ollut Kakelle papereita mukana ja pelkällä passilla tulosta ei kuulemma saanut viralliseksi 😦 Katselin sitten että tulos ei olisi pysynytkään virallisena kauaa kun Kake on vielä niin nuori.
Mutta virallista tai ei, niin aivan huippu tieto! Kunhan Kasko tuosta vanhenee niin se läpivalaistaan vielä virallisesti nenästä hännänpäähän. Nyt pitää vaan iloita priimoista polvista! 

Koiranäyttelytuloksia vierailta mailta

Käytiin poikien kans Ruotsin Piteåssa näytelmöimässä eilen 29.5. Ilma oli HELTEINEN, aurinko porotti hiekkakentälle ilman ainuttakaan pilven hattaraa. Tuli siinä mietittyä koko harrastuksen hulluutta, kun lojuin shortseissani teltan edessä aurinkoa ottamassa ja koirat nukkuivat häkeissään varjossa, kylmäkallet kainaloissaan. Mustien koirieni vuoksi olisin suonut meille vähän vähemmän hikisen reissupäivän, mutta pojat vetivät sellaisen esityksen kuumuudesta huolimatta että en voi olla muuta kuin kiitollinen.
Mustia käppänöitä oli ilmoitettu 10, mutta kaksi niistä ei tullut paikalle (toinen näistä Kaken inttivalio pappa, ei ollut karva kuosissa niin jäivät kotiin). Kasko oli paras junnu-uros ja sai ERIn ja SAn ja tuomari sijoitti Kaken kovatasoisessa seurassa PU4ksi!! Kakella oli vauhti päällä kehässä, häntä heilutti koko koiraa ja askelta riitti eteen ja taakse. Esitin sen tällä kertaa täysin vapaasti ja asettelematta, ikeahiiren ja nakin voimalla.
Tuomari kehui Kaskoa kauheasti ja kävi vielä kehävuoromme jälkeen kahdesti jututtamassa minua ja rapsuttelemassa Kaskoa. Tuomarimme Lars Widen oli siitäkin todella miellyttävä tuomari, että hän antoi kaikkien kuullen koirista suullisen palautteen. Kaskoa hän sanoi ihastuttavaksi ja erittäin lupaavaksi junioriksi, jossa ”on jo kaikki”, mutta joka ei ole valmis – siksi pu4. Toivoi myös näkevänsä Kaskon kehässään uudestaan tulevaisuudessa. Go Kakkis!! Olin onnesta sykkyrällä.
Mustia snautsereita oli ilmoitettu 2, yksi narttu ja yksi uros (Resko). Resko esiintyi hienosti ja aika vapaasti, sen kanssa saa kyllä aina juosta kehässä ihan tosissaan. Porottavasta säästä huolimatta Rekku liikkui tapansa mukaaan kovalla draivilla ja olisi halunnut pussailla tuomarin kuoliaaksi kun alettiin hampaita katsomaan. Irlantilainen tuomarimme Ann Long-Doyle tykkäsi kauheasti Reskon luonteesta; sen vilkkaudesta ja rohkeudesta, tuomaroituaan juuri ennen meitä useamman väistävän pippurisuolan ja yhden joka irvisteli ja rähisi hänelle. Resko sai ERIn, SAn, sertin ja voitti lopulta nartun ollen samalla ROP. Musta narttu valioitui tässä näyttelyssä, ja se olikin todella kaunis. Hieman arempi kuin Resko, vältteli tuomarin kosketusta ja haaveili kehästä poistumisesta. Käteltiin sertiemme jälkeen koiran omistajan kanssa ja onniteltiin toisiamme ja lähdettiin hyvillä mielin takas teltalle. Ryhmäkehiin me ei jääty, vaan pakattiin kamppeet aika vauhdilla autoon ja koirat takapoksiin viilentymään. 
Paremmin ei olis siis voinut mennä. Nyt Kaskoa ei ole ilmoitettu mihinkään näyttelyihin, mutta Resko menee Vännäsiin kesäkuun puolivälissä. Kesän aikana me käydään varmaan Oulun ja Kemin näyttelyissä, katsotaan vähän että kummanko kanssa vai lähteekö molemmat. Kasko on vasta juniori ja sillä on jo serti ensimmäisestä virallisesta näyttelystään, joten meillä ei oo kiire mihinkään. Reskolla on nyt 1 cacib Suomesta, 1 serti Suomesta ja 1 serti Ruotsista. Oon uskaltanut jo ajatella, että Rekustahan saattaa vielä tulla muotovalio! Näin reippaita ja yhteistyöhaluisia ja iloisena esiintyviä koiria on mukavaa esittää ja esitellä, varsinkin kun en itse enää niin jännitä. Amorin aikana olin ihan hirveä jännittäjä ja kiukkusin hermostuneena kaikille. Nykyään mennään kehään aina nöyrin mielin ilman odotuksia. Tämä on paljon hauskempi harrastus näin. Jos jonakin päivänä koirani eivät näytäkkään kehässä siltä, että tämä yhdessä tekeminen on ihan paras juttu, harkitsen näyttelyttämistä uudestaan. Kumpaakaan koiristani en kuitenkaan ole valinnut enkä ostanut näyttelykoiraksi ja ne onneksi ovatkin pääsääntöisesti ihan kaikkea muuta kuin showkoiria. Minun parhaat ystävät.