Oulaisen ryhmis

 
Käytiin tosiaan ensimmäistä kertaa hienossa Oulaisen ryhmänäyttelyssä lauantaina ja lähdin sieltä kotiin kahden ERInomaisen koiran kanssa. Sää suosi, aurinko paistoi, paikka oli hieno nurmikenttä, kehät olivat todella isoja. Mutta meidän Kaskelotin ollessa tuomarin tuomittavana kehässä kaikki ei mennyt ihan putkeen. Molemmille tuomarina Elina Haapaniemi (ihana, sosiaalinen tuomari, joka osasi käsitellä niin arat kuin riehakkaatkin koirat ja tunsi rodun). Kehiksien nimiä en valitettavasti tiedä, kirjoittaisin muuten nekin muistiin että osaisin jatkossa välttää.
Reskon arvostelu: 

”2,5v uros, vilkas aito snautseri. Erittäin hyvä tyyppi, sopivat mittasuhteet. Hieman voimakas kallo, sopiva pään pituus, kauniit tummat silmät. Purenta ja hampaat ok. Maltillinen kaula, hyvä ylälinja. Sopiva eturinta. Hyvä runko. Takaosa saa vahvistua hieman. Hieman matala hännän kiinnitys. Karkea karva. Hyvät sivuliikkeet, etuliikkeessä hieman ulkokierteiset kyynärvarret.” 

AVO ERI SA AVK2 VASERT

Kaskon arvostelu:

”1v vanha, sopivan kokoinen (33cm), reipas musta juniori. Hyvin neliömäinen ja sopivan ryhdikäs. Riittävä pään pituus, tummat silmät. Hieman poskia. Purenta ja hampaat ok. Hieman niukasti kulmautunut edestä ja takaa ja liikerata jää hieman lyhyeksi. Hyvä runkoturkki.” 

JUN ERI JUK2

Ihanat arvostelut ja ihana tuomari – tiukka, mutta ihana. Erityisesti mieltä lämmittää Reskon arvostelun ensimmäinen lause: AITO snautseri! Tuomari sanoi että Resko taitaa olla sellainen vilperi ja mie sanoin että ”aika rauhallinenhan se on tänään näin kuumana päivänä”. Tuomari nauroi että jaa, rauhallinen, niinkö sanoit? 😀 Reskoa ei mitattu. Voiton vei ansaitusti WP X-Ray ja Rekku hyvänä kakkosena. Käppänäkehässä tuomari mittaili koiria ja nauroi Kaken nimelle (”Kake, oikeasti? Sanoitko sitä Kakeksi? Ai Kasko? Eikä..”). Kasko mitattiin nyt virallisesti 33cm korkuiseksi, eli aika pieni on! 
Niin, sitten päästään siihen mistä puhuin heti alussa; Kaskon ERIin 😀 jota ei näy missään, kun näkyy vaan EH2. Olen 100% varma siitä, että meille huudettiin ”ja koira saa erinomaisen!” ja sitä siinä kehän reunalla tuuleteltiin ja revitin Kakea lelulla. Kotimatkalla autossa laittelin viestiä kavereille ja sitten Jonna kysyi, että eikös tuossa Kaskon lomakkeessa ole rastitettu Erittäin Hyvä. 
Soitin heti asiasta vastaavalle, joka puhelimessa sanoi selvittävänsä asian kehiksien kanssa. Tämän jälkeen juttelin tapahtuneesta MONEN paikalla olleen ihmisen kanssa. Enkä ole ainoa, jonka kohdalla oli ryssitty. Yhden mustan kohdalla oli heiluteltu väärän väristä korttia ja huudettu toista. Yks koira ei ollut saanut lomakkeeseen merkintää rop-vet:istä, ennenkuin omistaja oli kahdesti käynyt selvittämässä asiaa. Reskon lomakkeesta on rastitettu kaksi väärää kohtaa ja sutattu yli. Ja sitten on Kasko, jonka kanssa tehdyn kirjausvirheen huomasin 100 kilometriä liian myöhään.
Olen ollut sähköpostiyhteydessä samaan henkilöön jolle soitin. Kuulemma asialle ei voida tehdä mitään. ”Toivon, että kaikesta häsläyksestä huolimatta tulet uudelleenkin meidän näyttelyymme!” luki saamani vastauksen lopussa. Niimpä niin, häsläystä oli, kuten itse juuri kirjoitit.
 
 
Meille koiranäyttelyt on kevyt harrastus muiden juttujen rinnalle, enkä ole kasvattajilta pyytänyt yhtään koiraa joka voittaisi näyttelyissä, tai siten etsinyt mitään näyttelytähteä. Näyttelyissä kuitenkin on kivaa käydä, varsinkin jos saa (kuten lauantaina sain) poikaystävän mukaan ja pystytetään telttaa ja syödään eväitä ja katsellaan ja kuvataan toisia koiria ja jutellaan muiden koiraihmisten kanssa. Sellaista sosiaalista kanssakäymistä samanrotuisten koirien omistajien kanssa, tiedätte mistä puhun. Minusta oli hienoa olla lauantaina todistamassa, kuinka Reskon ”tallikaveri” Wanhan Purolan X-Ray sai 13. sertinsä ja juuri kaksivuotiaaksi kerettyään siis valioitui Suomen, Ruotsin ja Latvian muotovalioksi. Kerettiin onneksi ottaa Raimosta snautserikehän jälkeen muutamat kuvat, ennen kuin minun piti alkaa valmistelemaan Kaskoa kehään. Onnea Raimo ja Riikka!!
En ole vielä antanut periksi tämän ERI->EH jutun suhteen, enkä ajatellut antaakaan. Yksi snautserikasvattaja sanoi että äläpä jätä tätä tähän, kyllä pistää harmittamaan jälkikäteen noin epäreilu kohtelu. Varsinkin nyt kun on käynyt enemmän kuin selväksi, että kehässä sössittiin koirien arvostelulomakkeiden ja lätkien kanssa muutenkin ihan urakalla. Jos se EH nyt jää sinne, niin sit jää, se ei meidän elämään onneksi vaikuta millään tavalla tai muuta koiraa muuksi. Ihan periaatteesta kuitenkin tällainen saamani kohtelu asian tiimoilta ottaa päähän ja kovasti. Olisimpa itse huomannut lukea arvostelun läpi tarkasti (jäi muuten aamulla silmälasit kotiin) ja bongannut väärin rastitetun kohdan heti näyttelypaikalla. Nyt saatettiin olla liian myöhässä.
Enivei hieno lauantai ja kivoja kuvia jäi käteen vähintäänkin riittävästi! Ja Reskolle se toinen varaserti! Viikon päästä mennään sitten käymään Piteåssa siskon ja yorkkikasvattinsa Sissin kanssa. Elämä jatkuu jne 🙂 Raportoin jos tälle jutulle saadaan joku erilainen päätös.

Lopussa olevat kuvat on otettu näyttelyiden jälkeen. Aleksi ajoi kotiin koirarannan kautta ja Resko sai tehdä sitä mitä se eniten rakastaa: uida, juosta rannalla ja hyppiä noutamaan keppiä järveltä. Omistajana on ihan parasta nähdä koiransa niin onnellisena. Kake haahuili rannalla omissa touhuissaan kuten aina, se on sellainen Havukka-ahon ajattelija. Viimeisessä kuvassa Kasko poseeraa öisen koirapuiston penkillä.

/Lisäys myöhemmin: tulosta ei muuteta jälkikäteen. Suuhun jäi kyllä kakka maku kehiksien toiminnasta ja taidamme jatkosa boikotoida Oulaisen näyttelyitä. 

Ongelmia paratiisissa..

Aivan, ei kannattaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa! Eiköhän tänään ollut audacityn tallenteessa vaihtelevan sinnikästä rääkymistä useamman tunnin ajalta.. Kylläpäs kolahdettiin pää edellä maanpinnalle, pettymys karvastelee kipeästi ja koko tilanne ihmetyttää muitakin kuin minua. Mikä herne siellä pääkopassa vieri väärään koloon, kun harvinaisen siististi käyttäytyneestä herraparrasta tulikin ongelmakoira?

Kyllä, ärsyttää. (Todella paljon.) Kaikki lähtikin menemään luvattoman hyvin, joten kai tällainen välilasku pitikin kokea. Eniten huolestuttaa kaikki. Entä jos herraparta keksikin nyt, että ne yksinäiset tunnit voi kuluttaa myös kaikenlaiseen kiekumiseen ja naapureille huuteluun? Jos sillä onkin eroahdistusta? Tähän väliin ei taida saada mitään pikakelausta, ei ole ihmeparannusta tai paluuta loistavaan viimeviikkoon. Ärrh.. Voi Umpalumpa, mikä takapakki tämä nyt oikeen on? Ostan kohta kaikenmaailman Thundershirtit ja yrttipannat ja auringonkukkauutteet ja ostan vielä stressilelujakin. Aloitan kuitenkin dap-haihduttimella, netistä onneksi löytyi ja nyt odottelen vain lähetystä kotiutuvaksi. En oikein tiedä mitä ajatella – mikä tähän vaikutti vai vaikuttiko kaikki? Rutiinit ovat melko säntillisesti noudattaneet samaa kaavaa jokaisena aamuna, mutta ehkä viikonlopun yksinolemattomuus sitten sekoitti Amorin ajatukset. Mene ja tiedä.. Huoh. Kyllä vain voikin ottaa päähän ja harmittaa, mutta periksi en ole valmis antamaan. Toivottavasti naapureilla riittää ymmärrystä tulevaisuudessakin, en haluaisi törmätä kotiin tullessani postiluukun kautta myrkytettyyn kirppusäkkiin..

Säikäytti..

Tulin tänään Amorin kans bussilla Torniosta kotiin ja kun jäätiin pysäkille kylällä, niin kaks rotikkaa odotti meitä sielä kävelytiellä.. kaks rotikkaa, ala-astelaisen tytön kanssa. Ne oli vielä keskenkasvusia (siis normaalin korkusia, mutta jalkavia) ja yhden hihnan päässä, hihnanjakajalla talutuksessa. Mie peitin Amorin silmät heti kun tultiin ulos bussista, ettei se huutais ja provosois nuoria rottweilereita yhtään enempää. Ei jäänyt epäselväksi, että kumpi vei kumpaa, kun tyttö alkoi vyöryä laumansa kanssa meitä kohti.
Pidin Amoria korkealla sylissä, puristin sitä itseäni vasten ja yritin ehtiä pois alta. Ikävä kyllä nuoret rotikat oli päättäneet tulla tarkastuskäynnille, toinen koirista hyppi ja rähisi ja yritti tarttua Amoria takajalasta. Varmaan ensimmäistä (ja toivottavasti viimistä) kertaa mulla pelotti olla tämmösessä tilanteessa, yleensä toinen osapuoli on saanut koiransa hallittua vaikka olis rähinää ollutkin. Peruutin poispäin, Amor sylissä ja vieraat koirat meitä vasten hyppien. Karjuin monta kertaa, että älä päästä niitä koiria, lopulta kirosanojen saattelemana huusin että älä oikeasti päästä niitä! Tyttöä ensin huvitti, mutta lopulta se ponnisteli naama punasena pitääkseen koirat sen aikaa paikallaan että päästäis Amorin kanssa pois tilanteesta.

Että ärsytti, moni asia! Kuka päästää tuommosen lauman kävelylle, kun koirat ei selvästikään ollut hallinnassa. Mistä mie olisin saanut apua jos joku näistä olis napannu minua kädestä tai Amoria jalasta. Onneksi päästiin ehjin nahoin kotiin, toivon vaan ettei törmätä tähän kolmikkoon enää koskaan! Harmi vaan ettei tämä paikka ei ole kovin iso ja samat koirat ja ihmiset täälä vain pyörii :@ ja mistähän saa alkunsa nää jutut tappajakoirista? Mm-m.

Ikävää etten usein päivittele ja sitten marraskuu alkaa tällasella jutulla. Ilonen puoli jutussa oli Amorin hienoin käytös bussissa ja bussiasemalla. Maailman fiksuin herraparta. ♥