Be not afraid of going slowly, be afraid only of standing still

PikkuRekut nähty! Meillä oli aika monen kilometrin pääsiäinen, kun ensin ajettiin 400km Joensuuhun ja sitten sieltä takaisin. Samalta istumalta kurvasimme loppulomaksi 350km päähän Saunavaaraan poikaystäväni vanhempien mökille. Palasimme sieltä kotiin eilen illalla. Eli jotakuinkin 1500 kilometriä kertyi Audin mittariin…

Joensuussa yövyimme Sokos Hotelli Kimmelissä. Lähdimme ajamaan perjantaina Oulusta kahdeksan aikaan aamulla ja olimme perillä päivällä ennen kahta. Reskon kasvattajan luona syötiin, kahviteltiin ja palluteltiin pentuja. Iskin itse silmäni heti violetti- ja keltapantaisiin urospentuihin, mutta kyllä ne kaikki kymmenen pentua olivat todella hienoja eikä yksikään erottunut porukasta niin, että olisin miettinyt etten tuota ainakaan itselleni haluaisi. Pentueellinen uteliaita ja reippaita riiviöitä, hienoja ylälinjoja, etuosia, kulmauksia, karvoja, liikkeitä. Toivottavasti kaikki tyypit ovat myös aikuisina yhtä hienoja ja reippaita ja terveitä snautsereita. Ja ennen kaikkea tietenkin toivon, että jokainen pentu on omassa tulevassa kodissaan yhtä rakastettava ja rakastettu, kuin vanhempansa ovat. Tapasimme perjantain ja lauantain aikana neljä perhettä, jotka olivat myös tulleet pentuja katsomaan. Kaikki saivat myös tutustua Reskoon, ja olivat tilaisuudesta kiitollisia. Resko oli oma itsensä – reipas, vähän hömppä Hessu Hopo, otti kaikki ihmislapset hyvin kavereikseen ja heilutteli kovasti häntäänsä könytessään vieraiden syliin. Ostajat olivat nähneet Reskosta jo etukäteen paljon kuvia ja videoita, mutta onhan livenä tapaaminen kuitenkin ihan eri asia.

29749435_1656644267751188_5068242489102086615_o54f8e7bf-b090-419d-99b0-92f656fd54c8

Lauantaina käytiin pikaisesti treffaamassa myös Jonnaa, tosin tällä kertaa ilman koiria. Oli tosi kiva nähdä, harmi kun asutaan nykyään näin kaukana toisistamme! Toivottavasti nähdään kesällä koiramaisissa merkeissä paremmalla ajalla. 🙂

Perjantai-iltana Kasko kävi röntgenissä. Kaikki näytti kuvissa hyvältä, mutta en uskalla hihkua ääneen ennen kuin Kennelliitto antaa lopullisen tuomionsa. Saapa nähdä kauanko lausunnoissa menee, kauanko pitävät hullua jännityksessä.

Lauantai-iltana ajelimme tosiaan Joensuusta Ouluun ja Oulusta Tornioon. Sunnuntai-aamuna kurvasimme Torniosta Saunavaaraan. Siellä syötiin hyvin, levättiin, lumikenkäiltiin belgiseurassa ja hiihdettiin perinteistä Reskon vetämänä. Pakkanen pysyi kokoajan matalalla ja aurinko paistoi, joten oli tosi ihanaa kulkea koirien kanssa keskellä ei mitään, siis ihan oikeasti hermolepoa parhaimmillaan. Ja päivä on pidentynyt ihan hurjasti, valoisaa riittää ilta kahdeksaan asti! Ihana kevät.

Ja jottei elämä kävisi turhan leppoisaksi, olen ilmoittanut Resko Ryökäleen muutamiin rt-kisoihin. Ja just nyt tuntuu siltä, että mitä hittoa oon tekemässä… Edellisissä näyttelytreeneissä Resko käyttäytyi kuin villieläin, enkä saanut siihen hallilla missään vaiheessa hyvää ja rauhallista otetta ja koiralle sopivaa mielentilaa. Se oli koko ajan lähdössä lentoon, ihan kirjaimellisesti. Mutta katsotaan nyt, nämähän on meille ihan vaan maksullisia harjoituksia kun ei olla Reskon kanssa oikeasti treenattu rallya koskaan ryhmän mukana häiriössä tai kylttien kanssa. Ainoat tavoitteeni ovat nyt sellaiset, että en poistuisi kisa-alueelta itkua nieleskellen ja että Resko ei keksisi mitään todella typerää kun lasken sen hihnasta irti nauhojen sisäpuolella. Liikkeitähän se ei osaa, siitä en voi syyttää koiraa. Rallyn hyppyä ollaan treenattu YHDEN kerran koko harrastushistoriamme aikana ja houkutustakin vain muutaman kerran. Myöskin sivulla istumisesta seisomaan nouseminen ja siinä pysyminen, kun kierrän koiran, on ihan vaiheessa.

eeebf6b5-ad7c-42c7-984f-0049602b028f

Kemi KV

Tuomari Marjo Järventölä arvosti Kapteeni Kaskelottia enemmän kuin uskalsin odottaakkaan. Vielä edellisenä iltana olin hyvin skeptinen sen suhteen, että vienkö rottaa kehään ollenkaan. Kyljestä kuulsi iho läpi kun olin nyppinyt sitä liian huolettomasti, mutta kuvien perusteella Kaskon ihana kasvattaja sanoi että ei ole mitään syytä jättää koiraa kotiin, kehään vaan! Kyllä tuomari näkee ja tuntee turkinlaadun.
Kaskon menestys: ERI SA VAK1 PU2 CACIB!

Kirjoittelen arvostelun myöhemmin talteen, nyt se lappunen on vielä hukassa jossain reissutavaroiden joukossa. Kasko esiintyi kauniisti ja voitti setänsä ja pappansa, häviten ainoastaan yhdelle todella karismaattiselle junnu-urokselle, joka oli pu1-sijoituksensa ansainnut! 🙂 Meillä oli kiva päivä, käytiin näyttelyiden jälkeen rannassa syömässä jäätelöt (Kake sai tietysti oman jätskipallon omaan kuppiin) ja nautittiin ihanasta kesäisestä vapaapäivästä ja hyvästä seurasta.
Meidän porukalla meni muutenkin hienosti. Siskoni ja äitini yorkki oli ROP ja sai CACIBin ja minun näyttelyihin ilmoittamani anopin belgimummo keräsi koko potin ollen ROP, RYP2 & BIS4 VET! Melkoinen päivä siis itse kellekin. 😄 
 
Kasko on nyt kerännyt kahdesta peräkkäisestä näyttelystä cacibit, joten kai tämä tarkoittaa sitä että sitä tullaan kuskaamaan vielä jatkossakin.. Mutta näyttelykoiraksi en sitä silti suostu sanomaan! 

It’s quite of fun to do the impossible

Meidän ex-tempore-juttu BH-kurssi alkoi viikko sitten maanantaina. Ilmoitin Reskon siis sellaisena hauskana päähänpistona Pohjoisen Belgien järjestämälle Bh-kurssille, koska noh.. miksipä en? Snautserilla on pk-oikeudet ja minun mieleni vetää vieläkin hakumetsiin ja peltojäljelle, vaikka ihan rehellisesti sanottuna bh-koe ei kuulu meidän lähitulevaisuuden suunnitelmiin. 
Resko on kypsynyt hitaasti ja sen kanssa on nykyään hauskaa harrastaa ja me nautitaan siitä molemmat, mutta esimerkiksi bh-kokeen kaupunkiosuuden vieraan koiran ohitus olisi Reskolle ihan mahdoton tehtävä tällä hetkellä. Joudun pitämään kolmevuotiaan saksalaiseni todella kovassa kurissa, jotta lenkillä ohitukset sujuvat omaan makuuni välttävän hyvin. Niissä on siis vielä tekemistä, vaikkei Resko nyt haluakaan kaikkia vieraita koiria ihan kyselemättä möyhentää. Tyttöjen kanssa se tulee toimeen, mutta urosten osalta Reskon asenteessa on vielä korjaamista. Se kynnys, joka sillä on provosoituakseen toisen uroksen käytöksestä, on naurettavan matala. Vain yksi väärä katse ja snautseri huokuu pyhää vihaa toista urosta kohtaan..
Ensimmäisellä kurssikerralla katseltiin seuraamisen tilannetta ja tehtiin paikalla makuuta häiriössä. Resko sai kiitosta ”teknisesti oikein hyvästä seuruusta” ja sen iloisesta olemuksesta. Minä havahduin taas siihen miten lapsen kengissä oma ohjaamiseni on; tarvisin paljon enemmän ohjattuja treenejä joissa ulkopuolinen sanoisi että NYT se palkka jne.. Reskolla tippuu kiinnostus aika äkkiä jos minä passivoidun ja oma törttöilyni syö itseluottamusta. Kuitenkin Resko seuraa tosi nätisti, tarvitaan vaan paljon lisää treeniä ja tekniikkaa! Sain hyviä vinkkejä Reskon seuraamisen aktivoimiseen pidemmässä suorituksessa, esim. että Rekun kanssa kannattaa tehdä nimenomaan kaartavaa liikettä koiran aktivoimiseksi, eikä vaan suoraa ja käännöksiä – siis yksinkertainen juttu joka ei vaan oo tullut omaan mieleeni kertaakaan. Kuten myös koiran virittely suoritukseen jo ennen kentälle tuloa: koiran pitää olla hyvin skarppina ja oikeassa mielentilassa jo kun astellaan kentälle tekemään jotain (siis kyllähän mie tämän oon monesti jostain lukenut, mutta oonko silti koskaan kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota?). Olen luonteeltani myös sen verran ujo, että koiran palkkaaminen kovin riehakkaasti (kuten kotona, kun kukaan ei katso) tuottaa minulle vähän ongelmia. Pitäisi antaa vaan mennä.
Paikkamakuuta tehtiin Reskon kanssa vaan 2 x 1 min. Ensin sillä oli oikeasti vaikeuksia pysyä rauhassa maneesimaisen rakennuksen maapohjalla maatessaan, mutta helpotin hommaa jättämällä sille palkan näkösälle ja sen jälkeen kaikki menikin tosi nätisti ja poistuttiin kentältä kahden hyvän suorituksen jälkeen. 
Kotiin ajellessani olin todella hyvällä tuulella ja onnellinen siitä etten ole ensimmäisen ns. harrastuskoirani pohjia tämän pahemmin ryssinyt. Olen tyytyväinen myös aiempaan ratkaisuuni pistää Rekun treenit jäihin sen ollessa alle 2-vuotias, koska se oli silloin kyllä niin hirveätä sompaamista kun mulla oli käsissäni vakaan ja varman käppänäpapan sijaan alle parivuotias erittäin hektinen myrskynmerkki, jonka kanssa 30 sekunnin paikallaolo uudessa treenipaikassa oli ihan utopistinen ajatus. Oon myös saanut tästä paljon ideoita siihen, mitä tekisin seuraavan koirani kanssa toisin sen pentu- ja nuoruusaikana, jos se olisi yhtä hösö kuin Rekkupetteri. 
Olin tosi onnellinen siitä, että ennakkoluuloistani huolimatta sain Reskon kanssa tekemiseen tosi hyviä vinkkejä belgiharrastajalta, joka ei vaan ihmetellyt sitä että miksei mulla ole oikeampaa pk-koiraa. Reskon ollessa nuorempi kuulin muutamaankin kertaan sen saman kysymyksen; jos haaveilen pk-harrastuksista, miksi mulla on käsissäni keskikokoinen snautseri? 
Resko käyttäytyi uudessa hallissa Reskoksi todella mallikelpoisesti –  nenä kävi maassa vain muutaman kerran ja toisten koirien haukutuksesta huolimatta Rekku oli kiinnostunut vaan minusta ja treeniliivin taskuissa olevista herkuista ja narupallosta. Johonkin toiseen koiraan verrattuna 3-vuotiaan Reskon tekeminen on ihan lapsen kengissä, mutta oon opetellut vertaamaan koiraani mielumin omaan itseensä kuin johonkin muuhun. 3 vuotta ja 4 kuukautta vanha Resko on kokenut ihan älyttömän kehityksen vuoden takaiseen itseensä, ja tämänpäivän Rekku on ihan huikea Rekku. Oon oikeasti todella ylpeä niistä ”pienistä” jutuista, jotka on meille tosi isoja juttuja. Katsoessani meidän treeniä videolta, mietin sitä mitä mie oon saanut aikaan tuosta villistä Hessu Hoposta, ihan itse. En väheksy muilta saatua apua, mutta ehkä kuten koirien trimmaamisessa ja valokuvaamisessa niin myös koiran kanssa esim. tokoa treenatessa se ”oman käden jäljen” näkeminen on kaikista hienointa. Ja se kun illalla kotona painat oman otsasi snautserin otsaa vasten ja se heiluttaa häntäänsä rauhallisen tyytyväisenä ja tajuat miten mahtava kaveri sulla on käsissäsi. 
   

Viikonloppuna me käytiin taas Torniossa, yllä muutama kuva meidän sunnuntaisesta lumikenkäilystä. Parin tunnin kahlomisen jälkeen alkoi Reskonkin innostus laantua ja Kasko oli muuttanut muotoaan isoksi lumipalloksi. Näistä kahdesta Resko on ”fiksumpi” kulkiessaan toisten jälkiä pitkin ja liikkuessaan rauhallisesti. Kasko taas kaahottaa ensin sata metriä umpihangessa yhteen suuntaan ja tulee sitten lumi pöllyten takaisin, irroten taas jonnekin muualle. Sen menoa ei paljon lumipallot kintuissa paina, sisulla selviää mistä vaan!