Kuukausi kului

Niin siinä vain kävi, että kuukausi kului. Kokonainen Amoriton kuukausi. Kuukauteen mahtuu tuplasti enemmän Amorittomia päiviä kuin kymmeneen vuoteen.

Amor helmikuussa ’12

Reskon kanssa on matkustettu linkkarilla (meni muuten erittäin hyvin!), kuljettu keskustassa, etsitty uusia lenkkeilyreittejä ja muisteltu menneitä. Suunniteltu tulevaa. Nähty kavereita. Vaikka lenkkeily tuntuu vähän ”puolikkaalta” vain yhden hihnan ja koiran kanssa, on tässä silti puolensa. Minusta oli niin mukavaa olla vaan yhden koiran omistaja Amorin kanssa 10 vuotta. Siinä kerkeää omistautua sille ainoalle erilailla ja huomaa monia juttuja, mitä ei muuten edes ajattele. Me on opeteltu uusia temppuja ja koitettu saada hihnakäytöstä taas ruotuun. Reskon mielestä olis niin kivaa vetää silmät päästä pullistuen ja öhisten muita koirakoita moikkaamaan..
Jouluun on enää 10 päivää. Mulla loppui jo koulu tältä vuodelta ja kerkeän lomailla pari päivää ennen kassatätiksi ryhtymistä. Olen töissä joulun ja uudenvuoden ja ihan omasta tahdostani. Ylläksellä on jo korkeat hanget ja pakkasta, joten odotan aika malttamattomana sinne lähtöä! Ensiviikolla sitten 🙂
Ainiin ja viikko sitten oltiin Laihialla häävieraina. Resko lähti mukaan, kuinkas muutenkaan. Hotellissa se nukkui yönsä sievästi, mutta näytti kertaalleen kuinka tosissaan snautseri ottaa itsensä ja minun puolustamisen uhkaavan oloisessa tilanteessa. Resko ei väistä senttiäkään, ei peruuta eikä niiaa – se seisoo ihan varpaillaan hihnan mitan edessäni isolla äänellä haukkuen ja tempoo uhkaajaa kohti, koko selkäharjaksen karvat pystyssä sojottaen. Rohkea junnu, muuttuu Hessu Hoposta ihan toiseksi koiraksi tommosessa tilanteessa!
Resko ”joutui” samalla reissulla myös kokemaan ilotulituksen. Se oli porokoiran kanssa autossa, kumpikin omissa häkeissään, kun ulkona alettiin paukutella. En tiennyt koko hommasta etukäteen, joten saatoin sitten vaan mennä autoon istumaan ja Reskolle henkiseksi tueksi. Minua Resko ei tosin näyttänyt tarvivan – niin lunkisti se otti päällämme rätisevän ja räjähtelevän valoshown. Siis ihan 110% paukkuvarma tämän viikonlopun perusteella.

"Et voi odottaa saavasi koiraltasi kovinkaan täydellistä huomiota, jos itse olet mukana vain osittain"

Resko se vaan kasvaa. Monestikohan oon nyt tuonkin todennut?
On leikitty joitakin viikkoja vanhemman porokoiran kanssa, käyty katteleen taas belgejä, taaperrettu viljelysteillä parsonrusselin kans ja välillä oltu turvallaan hangessa. Mutta jokaisen tömähdyksen ja kompuroinnin jälkeen tuo otus nousee ylös, ravistelee, ja lähtee sata lasissa uuteen yritykseen. On kuljettu isojen kauppojen nurkilla eikä Reskoa jännitä ritiläpohjat tai niillä ryttyyttelevät ostoskärryt tai mitkään muutkaan. Koulukuljetusbussissa penska heilutti häntäänsä lapsille ja pisti sitten nukkumaan vilttinsä päälle ja nukkui sikeästi koko reilun puolituntisen matkan. Kun jouduttiin kävelemään tienpientareella jäätyämme bussipysäkille ja toisella kaistalla meni juuri silloin kaksi isoa rekkaa lujalla vauhdilla ohi, ei Resko piitannut niistä ollenkaan. Turpakarvat lepattaen se seisoi penkan päällä ja jatkoi kävelyään häntä tomerasti pystyssä. Siis oikeasti – joko tuo koira on tosi super tai sitten se on kertakaikkisesti äärettömän yksinkertainen.. Ei mitään itsesuojeluvaistoa tai sellasta ajatusta että jotakin asiaa vois vähän pelätä tai väistää. Ei. Suoraan  vaan tuulimyllyjä päin (..tai ainakin seiniä, tuoleja, Amoria, Urhoa, niitä muita pikkukoiria ja belgejä ja lumipenkkoja päin!)
Kynsien leikkaaminen menee tosi sievästi, ehkä parin kynnen ajan homma kyseenalaistetaan ja sitten maataan kiltisti paikallaan niinkuin pitääkin. Sama homma tassunpohjakarvojen ja korvakarvojen kanssa. Ja vähän on jo nypitty pisimpiä pois rungosta ja otsalta. Ovesta kulkiessä Resko tarjoaa istumista 80% ilman erillistä pyyntöä. Loistava pakkaus. Ja eka rokotusaikakin on varattu Heiskaselle! Hui kun aika kuluu.
Amorilla on menossa 20 päivän antibioottikuuri suuhun. Jo parin päivän jälkeen suun tilanne oli tosi hyvä, eli apua siitä ainakin näyttäs olevan. Harmi vaan ettei koira voi koko ikäänsä napsia niitä pillereitä.. Mutta jospa kerrankin oltais tyytyväisiä hetkestä eikä murehdittais tulevia päiviä kuurin jälkeen. Pappa on pirteä ja osallistuu omatoimisesti pennun temppuhetkiin ja tarjoaa omia juttujaan erillisten ohjelmanumeroiden kera 🙂 Siis hyvin meillä menee.

Oulu – Umeå – Oulu, HundSpa ja Huusarinpuiston koira-aitaus

Paljon on mahtunut kuukauteen! On käyty Oulussa Jonnaa ja kissoja katsomassa, Umeåssa Mäkärän kanssa (matte kävi myös kissanäyttelyissä!) ja juuri tänään kotiuduttiin jo toisen kerran Oulusta melko lyhyen ajan sisään. Ollaan kotiutettu uusi Hurtan lämpötakki ja kokeiltu erilaisia virtsakivistä kärsivälle koiralle sopivia ruokia. Ensilumi satoi viikko sitten ja suli pois, mutta pakkasta on riittänyt. Maa on nytkin valkeana, lunta tupruttelee välillä enemmän ja välillä vähemmän. Syksyn aikana ehdittiin käydä aktivointikurssillakin kolmesti, siitä ei ole tullut ainakaan vielä mainittua blogin puolella paljoa. Mukava kurssi se kyllä oli, opeteltiin uusia juttuja ja kerrattiin vanhaa.

Hyppään suoraan uusimpiin kuulumisiin – ”joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään” 😉

Eilen sunnuntaina matkattiin Amorin kanssa Ouluun, koska siskoni pyysi meitä mukaan koirauimalaan! Liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi (kiitos Kata tätäkin kautta!) ja niimpä pakattiin tavarat laukkuun ja koira kainaloon ja mentiin jo illalla Ouluun. Tänään aamulla yhdeltätoista saavuttiin HundSpa:n pihalle (mukana oli siis myös ”uimamaisteri” Aapeli, jo aiemmin uimalassa käynyt apinapinseripoika) ja lähdettiin katsomaan mitä tapahtuu. Aapeli pääsi altaaseen ensin ja hyppäsikin rampilta heti uimaan, ilmeisen mieleistä hommaa apinan mielestä? Amor kuunteli nurkan takaa kuuluvia loiskahduksia ja Aapelin puhinaa korvat hörössä ja tassutteli malttamattomana odotusvuoronsa ajan. Melko pian matte sai pistää kumpparit jalkaansa ja pukea essun päälleen tassu- ja mahapesun ajaksi ja kohta oltiin jo Amorin kanssa sovittelemassa sille sopivia liivejä (/kellukkeita).

Kun tuli altaaseen laskeutumisen aika, ei Amor ollutkaan enää niin innoissaan 😀 Mullakin oli aika kovat ennakkoluulot herraparran pinnalla pysymisestä, ehdin jo uittajallekkin sanoa ettei koirani uintiasento ole ideaalein mahdollinen, eikä ainakaan tyylipisteitä taida irrota. Rampilta päästiin kuitenkin altaaseen ja alkupärskyttelyn jälkeen uimamestari Amor muisti myös takajalkojensa olemassaolon ja ui altaan monesti ympäri! Toki käytössä oli liivit ja uittaja oli kokoajan lähellä, mutta olin iloisesti yllättynyt Amorin uimataidoista. Ilmeisesti lämmitetty vesi ja rauhallinen ympäristö saivat Amorin sisäisen majavanpoikasen heräämään horroksesta ja poika ui menemään vaikka kuinka hienosti 🙂 välillä pidettiin lepotauko ja Amor ui vielä muutaman kerran ympäri ennen altaasta nousua. Uittaja kehui kovasti molempien poikien uimista ja me ehdittiin siskon kanssa jo harkita seuraavaakin uintireissua vielä tämän vuoden puolelle.

Uintireissun jälkeen mentiin kotiin huilaamaan ja syömään aamupala (koska uimaan suositeltiin menemään tyhjin vatsoin) ja iltapäivällä lähdettiin vielä käymään koirapuistossa. Paikalla olikin enemmän porukkaa ja Amor vetäisi dramaqueen-kortin hihasta ja huusi kuin tapettava possu aina kun joku isompi koira yritti tulla haistelemaan.. Heheh. Yhdet kuolajäljet saatiin häntään, kun isompikokoinen paimenkoiran pentu nappasi Amorin saparosta kiinni snautserin kiljuessa järkytystään kaikille. Kolme koiraa kuitenkin lähti puistosta pian meidän saapumisen jälkeen ja saatiin olla sielä Amorin ja Aapelin ja kahden corgin kanssa rauhassa. Amor on kyllä siitä hauska otus, että vaikka se usein hihnassa aukoo päätään vastaantuleville koirille, niin irtiollessaan se ei tee olemassaolostaan suurta numeroa ja antaa vieraiden koirien olla ihan rauhassa. Corgit viilettivät pitkin metsäistä puistoa ja yritin selittää Amorille ja Aapelillekkin että nyt olis mahtava tilaisuus nauttia vapaudesta, mutta mustat pojat keskittyivät tutustumaan hajuihin rauhalliseen tahtiin. Tylsiä koirapuistokoiria..

Illalla tultiin bussilla kotiin (taas! t. Amor, joka on viettänyt kuluneen kuukauden aikana aivan tolkuttoman monta tuntia julkisissa liikennevälineissä) ja täällä meitä odotti uusi Hurtta Lämpötakki. Siinä missä koko 35 on aina ennen ollut juuri passeli, on se nykyään aavistuksen suuri. Vatsakappaletta kiristämällä takki istuu kuitenkin hyvin ja onhan se varsinkin etuosasta ihan erilailla suojaava kuin meidän muut talvitakit. Vaikka Amor talvesta tuntuukin nauttivan, niin lisälämpöä se tarvii nykyään jo ennen pakkaskelejä. Pappakoiran korvat jäätyvät melkein heti kesän loputtua ja tutina alkaa jo ensimmäisten syystuulien puhaltaessa niskaan. Vanhuus ei tule yksin. Vaan onneksi nykyään on kaikenlaisia takkeja ja tossuja ja myssyjä, joita materialistiomistaja voi haalia koiralleen niin että pidemmätkin lenkit onnistuvat myös pakkasella.