Meidän lenkkeilymaastot

Tällaisia metsiä löytyy meidän likeltä, polut lähtevät takapihalta. Käytiin tänäänkin kuljeskelemassa tuolla koko porukalla ja otin pitkästä aikaa kamerankin mukaan kun oli niin nätti valkoinen sää. Resko on käyttäytynyt viimeaikoina tosi kivasti vapaana ollessaan; vasta jokin aika sitten olin koirien kanssa metsässä (molemmat koiran siis vapaana ja Reskolla 1,5m pitkä grippiliina perässään) kun nurkan takaa ilmestyi läskipyörällä ajava mies. Yhdestä terävästä käskystä molemmat koirat käännähtivät kannoillaan ja juoksivat luokseni, Kasko puhisi pyöräilijälle vähän mutta Rekku istui kiltisti sivullani hiljaa kun mies ohitti meidät metrin päästä.
Kävin tänään OKK:lla kuvaamassa agilitykisoja ja mulle tuli yhtäkkinen ikäväkohtaus. Siellä meni radalla sellainen pari joka toi mieleeni minut ja Amorin melkein kymmenen vuotta sitten (ja tämän kirjoitettuani minulle tuli yhtäkkiä vähän vanha olo) ja hetken aikaa tuntui, että silmieni takana tykytti valtamerellinen kyyneleitä. Jotenkin tosi kummallista, että silloin kun sitä vähiten odottaa niin vielä vuosien jälkeenkin ikävä iskee todella lujaa. Voi niitä aikoja..
Onneksi nyt on vuosi 2017 ja kaikki on meille auki. Reskosta ja Kaskosta tulisi tosi hyviä agiliitäjiä!

Oulu KV 09.07.2016

 
Jännittävä ja hieno lauantai Oulu KV:ssa takana! Tuomarimme Roberto Schill ei ollut eriautomaatti, vaan käytti koko skaalaa ja piti näyttelykansaa jännityksessä 😀 Resko oli kehässä ensimmäisenä ja sen luettelonumerokin oli 1! Tuomari oli mukava, mutta ihan ystävällisessä mielessä sanottuna erikoinen. Harvoin nimittäin enää tulee vastaan tuomaria, joka ”uskaltaa” pistää valioitakin ulos kehästä H:lla tai EH:lla! Vähän kieltämättä jännitti viedä Kaskoa kehään, kun katselin miten valmiimmat koirat saivat aika rajua kritiikkiä. Alla tulokset ja arvostelut!
Wanhan Purolan Wallstreet ”Resko”

”2,5y old. Correct head. Well set ears. Eyes with good shape. Neck should be a bit longer. Strong back. Chest should be deeber. Should be a bit more angulated. Well set and carried tail. Free movement. Very good coat.” ERI, SA, ROP, SERT, CACIB

Lamigras Black Younger Panther ”Kasko”

”Correct head. Well set ears. Neck should be a bit longer. Strong back. Enough deep chest. Free elbows. Correct hindlegs. Well set tail. Free movements. Very good coat & temperament.” ERI, SA, NUK1, VARASERT

Molemmat koirat esiintyivät hienosti ja molempien arvosteluista tunnistan omani 🙂 Rotukehien jälkeen kerättiin leiri kasaan ja mentiin kotiin syömään (asumme näyttelypaikan lähellä), mutta poikettiin Rekun kanssa vielä ryhmäkehässä iltapäivällä. Reskon edellä meni pippurisuola-narttu, johon Resko ehti ihastua kokoomakehässä. Nuoren miehen sydän meni sykkyrälle ja askel oli harvinaisen lennokas ryhmäkehään juostessamme – tuntui että koira vain liisi maata koskettamatta edelläni. Tosi hieno esitys Reskolta! Ryhmäkehästä ei tullut mitään kerrottavaa jälkipolville, mutta lähdimme sen jälkeen hyvillä mielin kotiin missä Kasko jo veteli sikeitä.

Näyttelypaikalla oli tänäkin vuonna ihana määrä ständejä, mutta mukaan tarttui kerrankin vain vähän tavaraa: pieni vinkulelu joka mahtuu jakun taskuun ja Kakelle oma jäniksenkarvainen patukka Väliheikin kojusta 😀 Kakkis raivosi ennen kehäkäyntiämme nimittäin niin rumasti tappaessaan nahkahihnaansa, että lupasin sille jotain luvallisempaa riepoteltavaa päivän päätteeksi.

 
  
Näyttelemisen lisäksi Resko on viimeaikoina kunnostautunut tottelemisessa. Ohjaajalla olisikin hirveä hinku ohjattuihin treeneihin ja alokasluokkia katsastamaan, mutta jospa me nyt tämä kesä vielä juostaan ympyrää hirveällä minuuttihinnalla. Ihanaa kun on koira jonka kanssa voi tehdä melkeimpä mitä vaan! Kaskokin on käynyt kokeilemassa kontaktiesteitä agilitykentällä, eikä sillä(kään) ole mitään ongelmaa korkeiden paikkojen tai tiukkojen nousujen kanssa. SiitäKIN voisi tulla mitä vaan – ja mikä parasta; agilityssä se olisi ihan satavarma minikoira!

Oi aikoja

Ajattelin tähän jotain juttuja ja muistoja, vähän kertausta siitä kuinka Amor leikki pikkupentuna mattojen hapsuilla ja kuinka pennun tiesi olevan lähettyvillä kun kuuli vauhdikasta kynsien rapinaa parkettia vasten. Amor oli helppo pentu. Ja erittäin ahne, ruokailutavoiltaan possujakin säälittävämpi. Hihnassa kulkemista en ikinä joutunut opettamaan, se tuli jostakin automaattisesti. Sisäsiisteys kehittyi ajallaan ja eläinlääkärin poistamat mahdottoman terävät maitokulmahampaat mulla on vieläkin tallessa pienessä purkissa. Liian paljon olen ehtinyt kuitenkin unohtaa ja ajanhan tiedetään kultaavan muistoja. Maailman paras koira Amor on kuitenkin ollut alusta asti, kaikkine virheineenkin mulle juuri täydellinen. Vitsailin jo äitini kanssa, että kun Amor täyttää 10 vuotta niin laitetaan lehteen kuvallinen ilmoitus ja onnittelut – eiköhän Ampu siihen mennessä opi itse lukemaan aamulehtensä.

Ajankulu on jotain käsittämätöntä. Kun vain ajattelenkin, että kuukauden päästä mulla on 9 vuotias koira.. En tosiaan tajua missä välissä kaikki on tapahtunut. Ja kenen luvalla paras ystäväni alkaa jo lähennellä täyttä kymppiä? Alaparran hopeiset karvat näyttävät lisääntyneen, mutta ei niitä vielä lasketa. Vähän pelonsekaisella mielenkiinnolla olen katsellut kuvia iäkkäistä mustista kääpiösnautsereista, ja miettinyt että onko tuo kaulapussillinen, kauttaaltaan trimmerillä lyhyeksi ajettu ja silmiltään harmaaksi ehtinyt otus minun kultapojankin tulevaisuus? Ahdistava ajatus. Minun ajatuksissa Amor vanhenee arvokkaasti, mutta saa vielä vanhuksenakin iltahepuleita ja odottaa häntä heiluen koska pyydän siltä uutta temppua. Ehkä siitä tulee nykyistä jääräpäisempi ja korvattomampi, mutta vähemmän rakasta ei varmasti ikinä.

Oikeastaan erehdyin ajattelemaan kaikkea elämässämme muuttunutta juuri tämänhetkisen elämäntilanteen vuoksi. Eihän sitä kukaan ole sanonut ettenkö asuisi kotona vielä ensivuottakin, mutta lienee ihan realistista kuvitella jo Amorin seuraava syksy kaupunkilaiskoirana. Ja vaikka ihan mihin tahansa muottiin ei edes Amoria voi sovittaa, niin todistettavasti koirapuistoilu sujuu ja kerrostaloissa kyläillessä käytävän äänet eivät pahemmin keskeytä Herraparran puuhia. Hissit, liukkaat käytävät, ohi kolistelevat bussit ja rääkyvät kakarat ovat kaikki tuttuja juttuja. Amor on ollut aina kotonaan siellä missä minäkin. Toivottavasti tilanne ei leviä käsiin tositilanteessa, eikä Amor pahasti protestoi maalaiskoiruuden loppumista aikanaan..

Lakkiaiset on 5. joulukuuta ja olen suunnitellut aamun alkavan Amorin puunaamisella. Koska olen ahkera ja aikaansaava, olen tietysti jo soittanut valokuvaajalle (not…), mutta Amor tulee kuitenkin mukaan kuvattavaksi. Näen jo mielessäni kuvan itsestäni mahdollisimman teennäinen tekohymy punaisella naamallani ja Amorin mököttämässä sylissäni, rintakarvat oransseina rehottaen ja kuvitteellinen keskisormi pystössä 😀

Ja ainiin, vein Amorin pissanäytteen eläinlääkärille maanantaina. Ihan puhdas pissa, ei jälkeäkään virtsakivistä!