Kajaani KV 09.01.2016

 
 

Aamulla nukuttiin melkein pommiin, kun noustiin sängystä vasta kuuden jälkeen – aiemmin suunnitellun klo 05.40 sijaan.. Onneksi oli laukut pakattuna ja eväät tehtynä, jalkakarvat vaan jäivät puunaamatta aamulla. Itse nukuin vielä autossa kun kepo ajeli pimeillä teillä kohti Kajaania. Paikalla oltiin hyvissä ajoin ja kerkesin kyllä touhuta Kaskon kanssa ennen kehää. Yksi ongelma ilmeni: Kake inhoaa pissaa, kakkaa, ym. ällötyksiä. Ja niitähän kyllä oli hallissa. Pissaa ainakin. Näin ennen meidän vuoroamme, kun toisen rotuiset urokset merkkailivat kehään. Ja mitä tekee Kaskelotti pissojen äärellä? Lyö jarrut päälle, nousee takajaloilleen, koittaa levitoida pois ällötyksen likeltä.. Ou jee.

No, apinapinsereiden jälkeen me mentiin kehään ensimmäisinä. Taidettiin samalla olla tämän kasvattajatuomarin ensimmäinen Suomessa tuomaroima käppänä – en onneksi osannut itse jännittää, mutta kuuntelin kehän laidalla muiden käppänistien jännityksiä ja hermostuksia. Meillä ei onneks ollut paineita, koska Kake on minun mielessäni jotain muuta kuin näyttelykoira, ja Kake on vielä ihan pieni pentu.

Kasko esiintyi hienosti. Jos nyt vielä korostan sitä, ettei me olla treenattu mitenkään (ei mätsäreitä, ei näyttelytreenejä, ei hallissa käymisiä..), niin joku saa käsityksen siitä miten hattu kourassa ja mieli nöyränä kehään mentiin. Ostin näyttelyluettelonkin ja katsoin että Kaken lisäksi paikalla on 3 mustaa urosta: kaikki jonkin sortin multivalioita. Yksi uros ei tullut kehään, mutta kilpailua oli siis silti! Heti pöydällä tuomari mittasi Kaskon ja ihasteli sen erinomaista pientä kokoa. Sitten rotutyyppiä, turkkia ja ilmettä. Minua jännitti.

Me tultiin ulos kehästä ERIn ja SAn kera. Mentiin muualle odottelemaan toista kehäkäyntiä, tällä välin valiokoirat olivat kehässä.

Kun me palatiin kehään, sain serti-ruusukkeen käteeni ja mykistyin onnesta. Minun pieni paskelottini? Oikeasti? Juoksin ulos kehästä koira kainalossani, ja kuulin kun meitä huudettiin takaisin kehään – ”Josefiina ja Kasko! Takas kehään!”. Kävelin takaisin ja sanoin että ”Sori, arvostelu jäi ottamatta”, ilmoille kajahti että junioriluokan uros on myös rotunsa paras. Rotunsa paras? Kasko? Kasko 9 kuukautta ja kolme päivää? Juu-u. Meni hetkinen keräillä itseään ja käsitellä kuulemansa. Serti kasvattajatuomarilta ja koira vielä omin kätösin alusta loppuun trimmattu. Vau!

”Erinomaista rotutyyppiä oleva nuori uros. Erinomainen koko. Kaunis pää ja ilme. Poskia toivoisin vähemmän. Aavistuksen ylös kiinnittyneet kevyehköt korvat. Erinomainen runko ja mittasuhteet. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut. Riittävä rungon syvyys, etuosan pitää kehittyä. Hyvä tiivis runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hieno häntä. Reisi voisi olla leveämpi. Takatyöntö saisi olla sivuliikkeessä voimakkaampi ja etuosan tulee tiivistyä. Ikäisekseen erinomainen karvanlaatu ja väri. Itsevarma luonne.”JUN, ERI, SA, JUK1, PU1, SERT, ROP (tuomari Päivi Takkinen)

Tänään käytiin sunnuntain kunniaksi valoisaan aikaan Oulunsalon hiekkakuopilla juoksuttamassa koiria, kun pakkanenkin oli hellittänyt ja mittari näytti -13C astetta. Resko ja Kasko vetivät aivan mahdotonta hepulirinkiä pitkin maita ja mantuja ja Reskon ilme oli niin onnellinen. Jos eilinen näyttelymenestys olikin huikeeta ja mahtavaa, niin vielä hienompi tunne on nähdä Resko ja Kasko niin onnellisina ja tyytyväisinä. Minun silmissäni koiranäyttelyt ovat enemmän omistajan hömpötyksiä ja harrastus siinä missä valokuvaaminen tai kirjojen lukeminenkin. Hiekkakuopilla pää viidentenä jalkana säntäily on Reskon elämän top5:ssä, siitä ei ole epäilystäkään. Ja nauttiihan siellä omistajakin 🙂

Taikaviitat pimeässä ja soramonttuilemassa

Hyvä asia on ollut viimeaikoina paljon esillä kavereiden kanssa jutellessa, facebook-juttuja selatessa ja monissa (koira)blogeissa. Näkyminen pimeällä, eli heijastimet ja valot! Varsinkin nyt lumettomana aikana kahden pikimustan koiran kanssa ulkoillessa sitä kyllä muistaa ripustella lemmikkinsä yhden sortin joulukuusivarustukseen. Jo Amorin aikana kokeilussa oli monenlaista heijastinliiviä, takkia, vilkkuvaloa ja -pantaa. Kerron kuitenkin lyhyesti nykyisen laumani pimeävarustuksesta.
Molemmille koirille on Hurtan Lifeguard-heijastinhihnat, Hurtta Lifeguard-pikalukolliset pannat, Best Friend-merkkiset heijastinliivit (ja toisetkin heijastinliivit eriltä merkiltä) ja led-valot pantoihin/heijastinliiviin roikkumaan. Reskolle on lisäheijastimia hihnaan roikkumaan, punainen  valopanta ja Kaskolle uusimpana hankintana Nathalielta ostettu (kiitti Nasu!) Hurtta Lifeguard Storm-huppari kirkkaan keltaisena. Heijastinliivit on siitä hirveän käteviä, että ne voi pukea takinkin päälle. Toisaalta meidän Hurtta-merkkisissä koiranvaatteissa on kaikissa itsessään jo tosi hyvät heijastimet.. Haaveilen kuumeisesti Hurtan Lifeguard (ei, tää ei ole maksettu mainos vaikka toistankin saman sarjan nimeä kokoajan!) Polar-heijastinliiveistä pojille pinkkeinä. Toisaalta nykyisetkin heijastinliivit ovat siistit ja tosi toimivat, joten tarvetta Polar-liiveille ei oikeasti nyt ole. Enkä aijo ostaa niitä tänätalvena. Enkä Orbiloceja. Piste. (Ja samalla klikkaa koiratarvikenettikaupan kiinni välilehdestäni. Joku roti nyt Josefiina!)

Myönnän olevani vähän hifistelijä ja nautin uusista varustehankinnoista, jotka yleensä ovat kaikki tarpeeseen ostettuja ja järkeviä (myös Kakelle tänään ostettu vaaleenpunainen häkki oli ihan must have, koska meillä ei ole kuin iso metallihäkki joka ei mahdu autoon..). Ostan ison osan koirakamppeista alennuksista tai nykyään myös käytettynä – facebookin koirakirppis-ryhmät ovat heikko kohtani. Hyvällä tuurilla voi löytää uudenveroisia vermeitä puoleen hintaan ja reilusti edullisemminkin. Suosittelen.

Sitten aiheesta toiseen 🙂

Käytiin Jonnan ja Torstin kanssa soramontuilla tiistaina. Torstin (kuono)koppa unohtui kotiin, mutta Reskollapa oli kerrankin mukana – harmi vaan ettei se riittänyt. Olin aluksi aika vakuuttunut siitä että Resko koittaa pistää Torstin kylmäksi paljain tassuin, mutta väärässä olin. Pojat juoksivat melkein pari kierrosta keskenään, mutta sitten basenji joutui jo narunjatkeeksi kaivaessaan kokoajan verta nenästään. Resko oli hetkittäin jopa aivan leikkisänä ja kutsui Torstia leikkiin, mutta Torsteenia kiinnosti vain mennä kovaa ja korkealta ja nakertaa snautseria mennessään. Liikaa kierroksia.

Lopulta pojat juoksivat sitten joko Torsti/Kasko-kokoonpanolla tai Resko/Kasko-kokoonpanolla kolmannen pyörän ollessa hihnassa ja se sujuikin hyvin. Kasko huutaa kuin siltä revittäis raajoja irti, kun jää Torstista jälkeen.. ei pieni taisteluporsas vaan pysy Suomen menestyneimmän juoksijabasenjin perässä, ei vaikka antais kaikkensa ja enemmänkin. Yrityksen puutteesta ei Kakkista voi kuitenkaan syyttää.

Kasko kasvaa

Juhannus 2015! Se oli ja meni. Me vietettiin juhannusta hyvällä porukalla täällä Oulussa; syötiin, kuljeskeltiin (muun muassa Rusko-tunturin huipulle), laiskoteltiin ja käytiin juhannuspäivänä Torstin ja Jonnan kanssa hiekkakuopilla. Torstilla ja Reskolla meinaa nykyään vähän huumori loppua kesken ja siinä joutuu omistajatkin korottaan ääntään ihan kunnolla kun pojat rupeaa kärhämöimään. Onneksi (*kopkop*) riidat ratkeaa näissä tilanteissa aika pian ja koirat pystyy jatkamaan leikkejään niiden jälkeenkin. Mutta pentuja ne eivät kyllä enää ole (ONNEKSI), eivätkä sulata toisiltaan kaikkea. Reskolla on vielä kokonsa puolesta selvä ylilyöntiasema, joten todennäköisesti isommin paikattavaksi näistä menisi Torsti-basenji… Resko haluaa olla porukan päällikkö, ja jos se ei sovi Torstille, meillä on ongelma.

 

Kuten kuvista näkyy, Reskolla oli alkuspurttien ajan valjaissaan kiinni poikaystäväni GoPro-kamera. Olipa hauska katsella videoita jälkeenpäin, Resko näkee maailmansa ihan eristä kuvakulmasta kuin ihmiset.. eikä sitä tule useinkaan ajatelleeksi.

Pikku kakkiainen 11 viikkoa


Kaskon kanssa käytiin sitten tänään reissu Oulun keskustassa. Kävin ostamassa Stockalta itselleni hopeashampoota ja koirille vähän herkkuja ja Kasko kävi itkettämässä ihmisiä. Eräs rouva ihan kirjaimellisesti kyyneleet silmissään tuli katsomaan Kakea, ja sanoi ettei ole nähnyt kauniimpaa koiraa ikinä. Heillä kuulemma olisi koiran paikka auki, mutta mies ei ole niin innostunut ajatuksesta.. Piti vähän itsekin nieleskellä, kun rupes miettimään. Jos minulla olisi poikaystävä joka ei hyväksy koiria..? Mulla ei varmaan olisi poikaystävää. Onneksi asiat on kuitenkin paremmin!

Kasko matkusti bussissa kuin missä tahansa muussakin kulkuvälineessä, siis kerälle käpertyneenä ja pieni kirsu tuhisten. Sitä ei paljoa kiinnosta, että missä ollaan nukkumassa milloinkin 😀 Pentu matkustaa tietenkin suurimman osan matkasta sylissä, kun ei sillä niitä rokotuksiakaan ole, mutta kiva nähdä että se vaikuttaa näin täyspäiseltä pikkukoiralta. Häntä ei laske vaikka ohi vilahtaa busseja ja vieressä kolisee tietyömaa, eikä silloinkaan kun samassa bussissa matkustava pikkulapsi rupeaa kirkumaan kiukkupäissään täydellä volyymilla. Ambulanssin piipaus lähinnä kiinnosti ja ihmetytti. Hetken aikaa pentu sai jaloitella keskustassa ihmisvilinän keskellä sellaisessa kohtaa, ettei kukaan kävele tai pyöräile päältä. Kake seisoi korvat höröllä ja häntä pystyssä ja katseli kaikkia ja kaikkea. Mututuntumalla sanoisin, että Kasko on ainakin tässä iässä hieman maltillisempi kuin Resko, eikä hötkyä samalla tavalla – mitä en pidä yhtään pahana asiana.

Kasko on myös harjoitellut yksinoloa monena päivänä, ja suunta on tähän asti ollut ihan hyvä. Olo on toiveikas. Ensimmäisenä päivänä Kasko oli karjunut (!!!!!!IHAN TÄYSIÄ) noin 15-20 minuuttia ja sitten nukkunut loput siitä tunnista. Toisena päivänä se oli ränkynyt viitisen minuuttia, kun me oltiin poissa joku 20 minuuttia. Tänään olen jättänyt sitä yksin kun olen käynyt pesutuvassa useamman mutkan ja myös kun käytiin Reskon kans pienellä 20min pissatuslenkillä. Ja kaikki nämä Kasko oli ollut hiljaa. Liekkö tyyntä myrskyn edellä… Onneksi me ollaan menossa Tornioon ”mummolaan”, missä saa harjoitella yksinoloja ilman että naapuritkin kärsivät Kaskon karjumisista. Omakotitaloasumisessa on puolensa.
Latasin kokeiluun Audacityn rinnalle myös Digital Dogsitterin, kun sain heidän edustajaltaan sähköpostia. Nämä pari päivää ovat ainakin minut itseni vakuuttaneet, joten voi hyvinkin olla että ostan ohjelman itselleni ainakin Kaskon pentuajaksi. Reskohan osaa olla ihan rauhassa ja hiljaa kotona yksinkin, mutta kaikki keinot saman opettamiseksi ja saman mielentilan saavuttamiseksi Kaken kanssa otetaan käyttöön.

Komea poika hiekkakuopilla juhannuspäivänä

Kaikki postauksen kuvat otti Jonna Harju, kiitos!