Vuoden 2016 loppu pähkinänkuoressa

Me on reissattu. Me on käyty päiväreissu Helsingissä junalla Kolarista (n. 30h junassa), koska Rekusta saattaa tulla julkkis – siitä lisää myöhemmin tämän vuoden aikana. Me on oltu kolme viikkoa Ylläksellä (allekirjoittanut oli töissä koko lomansa) ja tunnettu -42*C pakkaset ihollamme. On muuten niin hyytävän kylmää, että iPhonella ei oteta ensimmäistäkään kuvaa ulkona (se sammuu välittömästi). Mutta nyt me ollaan taas Oulussa, kotona.

Resko matkustaa junassa _niin hienosti_. Mitään valitettavaa mulla ei myöskään ole snautserin käytöksestä keskellä kiireistä Helsinkiä tai siinä bussissa johon nousimme Pasilassa ja joka täyttyi seuraavalta pysäkiltä ääriään myöten ihmisiä (Resko makasi edessä istuvan ihmisen alla, jaloissani maaten, eivätkä muut edes tienneet että heidän kanssaan tässä tonnikalapurkissa matkustaa hurja suojelusnautseri). Menomatkalla Kolarista Helsinkiin Resko takasi yöunet minulle ja toiselle yksin matkustaneelle nuorelle naishenkilölle, jota joku pervo oli tullut ravintolavaunussa ahdistelemaan. Konnari oli ohjannut hänet koiravaunuun ja sanonut että siellä on suojelukoira, voit mennä sinne nukkumaan! Ja Reskohan suojeli. Minun oma musta parrakas suojelusenkeli. (Toim. huom. Kasko oli tällä välin poikaystäväni kaverina Oulussa ja heilläkin oli mennyt tosi hienosti kahdestaan!)

Helsingin reissun jälkeen oltiinkin tiukasti kiinni työläisen arjessa ja koirat jäivät vähemmälle huomiolle. 10 tunnin työpäivien jälkeen ei varsinaisesti jaksa mitään ylimääräistä. Onneksi molemmat koirat ottavat myös lomailun ihan iisisti, eivätkä tule läpi mökin seinistä vaikka viettävätkin liian paljon aikaa vaan keskenään tylsästi oleskellen. 
Jouluna mökillämme oli monta ihmistä ja melkein yhtä monta koiraa. Joulu oli ihana ja se meni ohi hujauksessa. Siitä matka jatkui kohti uuttavuotta. Joka sekin meni hyvin. Kumpikaan koiristani ei ollut paukkeesta moksiskaan – Resko muutaman kerran koitti katsella että mistä pamahdukset tulevat, mutta sekin unohti mokomat epäilyttävät vandalistit pian. Kasko vietti uudenvuoden, kuten vuoden kaikki muutkin päivät, omassa suloisessa Kasko-kuplassaan, jonne ei rakettien pauke tai mikään mukaan kuolevaisten meteli yllä. Ja Kasko muuten törmäsi (melkein kirjaimellisesti) vapaana lenkkeillessään (Resko oli narun päässä onneksi) johonkin bordercollieen, mutta onneksi kerkesin käskeä sen takaisin niin Kake veti uukkarin ihan parin metrin päässä toisesta koirasta ja jätti sen sinne. Ja toisena päivänä Kaskon ollessa irti ilmestyi nurkan takaa kaksi ihmistä lumikenkineen, mutta Kake pomppi iloisena minun luokseni kun kutsuin sen lähelle kytkeäkseni hihnaan. Se on NIIN superhieno pieni käppänä, niin fiksu ja niin minun koirani.

Tänään oli onnistunut perjantai 13. pvä. Huomenna heräämme Kaskon kanssa viimeistään neljältä aamuyöstä, hyppäämme siskojeni kyytiin ja ajelemme porukalla Kajaaniin koiranäyttelemään. Kehässä on tosiaan vaan Kake Kakkiainen, koska Resko on aikalailla kerännyt Suomesta kaiken mitä kerätä voi. 🙂 (ps: laitan vielä erillisen postauksen vuoden 2017 tavoitteista..)

Ja ai niin! Huiputettiinhan me Kuertunturi vielä kolmannen kerran tälle vuodelle; siitä näkyi joku kuvakin tuossa yllä. Ja sain joululahjaksi omat lumikengät kepon vanhemmilta!!

Joulukoirat

Joulu on ohi. Pojat saivat lahjaksi herkkuja, puruluita, leluja ja rapsutuksia. 
Koirakokoonpanoon kuuluivat tänä jouluna Resko, Kasko, Urho, Sylvi, Selma, Saimi ja Sissi. Nuorimmaisella sattui vielä tärppipäivät jouluksi, mutta Rekku ja Kake yllättivät kaikki(!) ja ovat käyttäytyneet äärimmäisen fiksusti. Ei sen kummempaa piippailua tai muutakaan – Resko tosin pissas kerran sisälle heti Sissin haistettuaan, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Toki koirat ovat erotettuina toisistaan ihan aina, mutta hirmuisen ylpeä olen omistani kuitenkin. 
Nyt odotellaan sitten uuttavuotta ja ilotulituksia – saatiin esimakua jo yhdellä iltalenkillä, kun brittituristit pistivät taivaan täyteen valoa ja ääntä hotellin pihalta. Resko hätkähti (koska on omasta mielestään koko kylän sheriffi) ja rupesi tuijottamaan ilotulitusta muristen, kunnes jatkettiin matkaa häntä pystyssä ja rinta rottingilla. Kake on joko kuuro tai ei tajua mistään mitään – se ei reagoinut paukkuihin mitenkään. Ihan hyvä niin.
Meidän kanssa samalla tiellä asusteleva noutajauros meinasi yhdellä aamulenkillä tulla meidän päälle, kun omistajalla ei riittänyt kitka kengänpohjissaan. Seuraavanakin aamuna satuttiin lenkille samaan aikaan, ja noutaja pisti tielle makaamaan ja vaani, kunnes kohdallamme hyökkäsi ja huusi ja mulle tuli todella hoppu pois alta. Resko on ollut näistä sattumista lähtien sotajalalla ja olen saanut huomata, että kun ovesta mennään ulos niin Rekun missiona on käydä päästämässä toinen uros päiviltään. Ikävä tilanne. Snautseria ei lepytellä. Muutamaa muuta koiraa on moikattu ohimennen, mm. paria vuotiasta uroskoiraa, joiden kanssa Rekulla ei tuntunut olevan mitään ongelmaa. Noutajan kanssa ne ovat varmaan vihoissaan loppuikänsä – täytyy olla tosi tarkkana, ettei Resko pääse irti. Se ei harkitse kahta kertaa lähtiessään pöllyttämään karvoja..

Sä olet viilto seinämaalin täydelliseen pintaan, se virhe jonka arvokkuus on mittaamaton

Vuoden 2015 ensimmäinen kirjoitus blogin puolelle. Meillä ei vietetty eilen Amorin synttäreitä, mutta hyvää syntymäpäivää kuitenkin rakas Ampuherra. Ensimmäinen uusivuosi kymmeneen vuoteen, kun en herännyt aamulla miettimään millaiset synttäriposeeraukset otan Herraparrasta. Sen sijaan me nukuttiin Reskon kanssa pitkään ja kolattiin auringon jo noustessa mökin pihasta lumet pois. Olin illan töissä ja Resko oli mökillä hienosti. Se ei välitä raketeista – yhtä loistava parrakas, kuin Amorkin. Käytiin kymmenen aikaan vähän iltalenkillä ja Reskoa lähinnä uteliaana poikana kiinnosti että mistä lähteekään noin hyvät paukut ja raketin vinkuva vihellys. Ja taivaalla rätisevät valot? Mielenkiintoisia. Iso helpotus ja syy hymyyn, kun junnu on paukkuvarma.

Me oltiinkin joulu ja uv mökillä Ylläksellä ja pakkaset kirivät välillä yli -30 asteeseen. Kyllä vain paleli snautserin varpaita. Uudeksivuodeksi onneksi lauhtui ja päästiin paremmin lenkkeilemään ja hankeen hyppimään. Kymmenet turistit haukuttiin ja päästiin tutustumaan yhteen porokoiranarttuun ja boksereihin. Uroskoirien kaveri Resko ei enää ole, eikä mulla huvita kokeilla sen sietokyvyn rajoja. Leikatulta uros-boksulta se olisi ottanut välittömästi lättyyn, kun tuli puhe snautserin rauhaan jättämisestä. Reskon pinna ei ole kovin pitkä, mutta Reskon kanssa olevilla on oltava sitäkin pidempi.

Joululahjaksi Resko sai ikioman ison mustan kongin (Amorilta peritty pieni punainen olikin vähän pieni) ja toisenkin kestävän aktivointilelun, johon saa vaihdeltua puruosia. Myös puruluita ja vinkuleluja, jotka tosin on syöty ja hajotettu 😀  Täydellistä! Kiitos.

Mitäpä muuta.. vähän hiljaista. Mitään erityistä ei tunnu tapahtuneen. Mitä nyt vuosi vaihtui.
Moni asia on muuttunut vuoden 2014 aikana ja tuntuu että alan vasta nyt hahmottamaan kulunutta vuotta. Elämäni tuntuvin menetys 11.11. kun Amor lähti uusiin seikkailuihin tuntuu jakaneen elämäni aikaan ennen Amoria, aikaan Amorin kanssa ja tähän Amorittomaan aikaan. Mutta jos ajattelisikin, että tämä on nyt Reskon aikaa. Pienen Reskopterin ikiomaa aikaa minun ainoana silmäteränäni ja kultapoikana. Sydämessäni olen edelleen kahden koiran omistaja, vaikka eteisessä roikkuukin enää yhden koiran lenkkivehkeet. Amor jätti pieniä hippusia itsestään jokaiseen kuluneeseen päivään viimeisen 11 vuoden ajalla, niin että niistä hipuista kietoutui koko elämäni kattava verkko Amorillisia asioita. Annan kuitenkin muistojen virrata ja keskityn elämän valoisiin puoliin – kaikesta sitä vaan selviääkin. Kiitos vuodesta 2014 kaikille jotka siihen jollakin tapaa olivat osallisina, toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan paljon hyvää. Resko ainakin on tuonut mukanaan elämääni paljon uutta, toivottavasti jaksan kirjoittaa siitä vielä erikseen toisen jutun. Nyt painun nukkumaan ja otan snautserin kainalooni yöksi.

”kuljet siellä 
kai onnen tiellä 
jäivät muistot mulle ikuiset 
ne mua kantaa 
luo taivaanrantaa 
siksi kuollutkaan koskaan et

terveiset sinne taivaaseen 
juhlitaan sua taas uudelleen 
eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan”