Be not afraid of going slowly, be afraid only of standing still

PikkuRekut nähty! Meillä oli aika monen kilometrin pääsiäinen, kun ensin ajettiin 400km Joensuuhun ja sitten sieltä takaisin. Samalta istumalta kurvasimme loppulomaksi 350km päähän Saunavaaraan poikaystäväni vanhempien mökille. Palasimme sieltä kotiin eilen illalla. Eli jotakuinkin 1500 kilometriä kertyi Audin mittariin…

Joensuussa yövyimme Sokos Hotelli Kimmelissä. Lähdimme ajamaan perjantaina Oulusta kahdeksan aikaan aamulla ja olimme perillä päivällä ennen kahta. Reskon kasvattajan luona syötiin, kahviteltiin ja palluteltiin pentuja. Iskin itse silmäni heti violetti- ja keltapantaisiin urospentuihin, mutta kyllä ne kaikki kymmenen pentua olivat todella hienoja eikä yksikään erottunut porukasta niin, että olisin miettinyt etten tuota ainakaan itselleni haluaisi. Pentueellinen uteliaita ja reippaita riiviöitä, hienoja ylälinjoja, etuosia, kulmauksia, karvoja, liikkeitä. Toivottavasti kaikki tyypit ovat myös aikuisina yhtä hienoja ja reippaita ja terveitä snautsereita. Ja ennen kaikkea tietenkin toivon, että jokainen pentu on omassa tulevassa kodissaan yhtä rakastettava ja rakastettu, kuin vanhempansa ovat. Tapasimme perjantain ja lauantain aikana neljä perhettä, jotka olivat myös tulleet pentuja katsomaan. Kaikki saivat myös tutustua Reskoon, ja olivat tilaisuudesta kiitollisia. Resko oli oma itsensä – reipas, vähän hömppä Hessu Hopo, otti kaikki ihmislapset hyvin kavereikseen ja heilutteli kovasti häntäänsä könytessään vieraiden syliin. Ostajat olivat nähneet Reskosta jo etukäteen paljon kuvia ja videoita, mutta onhan livenä tapaaminen kuitenkin ihan eri asia.

29749435_1656644267751188_5068242489102086615_o54f8e7bf-b090-419d-99b0-92f656fd54c8

Lauantaina käytiin pikaisesti treffaamassa myös Jonnaa, tosin tällä kertaa ilman koiria. Oli tosi kiva nähdä, harmi kun asutaan nykyään näin kaukana toisistamme! Toivottavasti nähdään kesällä koiramaisissa merkeissä paremmalla ajalla. 🙂

Perjantai-iltana Kasko kävi röntgenissä. Kaikki näytti kuvissa hyvältä, mutta en uskalla hihkua ääneen ennen kuin Kennelliitto antaa lopullisen tuomionsa. Saapa nähdä kauanko lausunnoissa menee, kauanko pitävät hullua jännityksessä.

Lauantai-iltana ajelimme tosiaan Joensuusta Ouluun ja Oulusta Tornioon. Sunnuntai-aamuna kurvasimme Torniosta Saunavaaraan. Siellä syötiin hyvin, levättiin, lumikenkäiltiin belgiseurassa ja hiihdettiin perinteistä Reskon vetämänä. Pakkanen pysyi kokoajan matalalla ja aurinko paistoi, joten oli tosi ihanaa kulkea koirien kanssa keskellä ei mitään, siis ihan oikeasti hermolepoa parhaimmillaan. Ja päivä on pidentynyt ihan hurjasti, valoisaa riittää ilta kahdeksaan asti! Ihana kevät.

Ja jottei elämä kävisi turhan leppoisaksi, olen ilmoittanut Resko Ryökäleen muutamiin rt-kisoihin. Ja just nyt tuntuu siltä, että mitä hittoa oon tekemässä… Edellisissä näyttelytreeneissä Resko käyttäytyi kuin villieläin, enkä saanut siihen hallilla missään vaiheessa hyvää ja rauhallista otetta ja koiralle sopivaa mielentilaa. Se oli koko ajan lähdössä lentoon, ihan kirjaimellisesti. Mutta katsotaan nyt, nämähän on meille ihan vaan maksullisia harjoituksia kun ei olla Reskon kanssa oikeasti treenattu rallya koskaan ryhmän mukana häiriössä tai kylttien kanssa. Ainoat tavoitteeni ovat nyt sellaiset, että en poistuisi kisa-alueelta itkua nieleskellen ja että Resko ei keksisi mitään todella typerää kun lasken sen hihnasta irti nauhojen sisäpuolella. Liikkeitähän se ei osaa, siitä en voi syyttää koiraa. Rallyn hyppyä ollaan treenattu YHDEN kerran koko harrastushistoriamme aikana ja houkutustakin vain muutaman kerran. Myöskin sivulla istumisesta seisomaan nouseminen ja siinä pysyminen, kun kierrän koiran, on ihan vaiheessa.

eeebf6b5-ad7c-42c7-984f-0049602b028f

Sillä viisas moittii iloaan varmuuden varalta, ettei suru suurikaan säikytä

Tättärää, kilometrejä viikonlopulle kertyi melkein tuhat!
Ajeltiin lauantaina poikien kans Joensuuhun ja yövyttiin tuttujen ihanalla kesämökillä (joka oli muuten järven rannassa, Resko rakasti elämää siellä). Sunnuntaina treffattiin kasvattaja-eläinlääkäri-Martina puolenpäivän aikoihin ja Resko sai piikin kankkuun ja pääs unten maille. Martina nyppäs snautserista muutaman tursottavan karvankin pois, ennen läpivalaisua.

Lyhyestä virsi kaunis: lonkat jotain B:n ja C:n väliltä (vähän matalat maljat?), kyynärät nollaa ja selässä ei näkynyt mitään vikaa. HUH. Kun perusoletus on että koiralta löytyy vain yksi lonkkamalja ja selästä puuttuu tärkeitä osia, on ainoat aidot tunteet tällä hetkellä helpotus ja tyytyväisyys. Martina lupaili, että tällä kropalla pärjää ja kestää harrastaa ja treenata niin paljon kuin haluaa. Onneksi Muskelimasalla on kankuissa paljon lihasta, niin nekään eivät pahemmin huoleta.
Saapa nähdä, mikä tuomio Kennelliitosta tulee – kuulemma sitä ei tarvi odotella montaa viikkoa. Ehkä jo tällä viikolla tulee lasku maksettavaksi ja tulokset KoiraNettiin. Jees 🙂

Resko toipuili krapulastaan matkalla Joensuusta Ouluun ja oli tavallista puheliaampi koko sunnuntain. ”Vöyvöyvöy, ouu, kurrr, piiiiiiip, piuuuu, hömhöm”. Mietin jo miten suhteellista kaikki on – olen pitänyt Reskoa normiarjessa aika moniäänisenä kaverina, mutta känninen Resko se vasta osasikin aukoa suutaan. Onneksi hiljeni tähän maanantaiaamuun mennessä omalle tasolleen 😀

Menomatkalla pysähdyttiin kuskin toiveesta ja koirien pissapysähdyksen nimissä Jättiläisenmaassa Kivesvaarassa (joo, en tosiaan tiedä kenet on päästetty nimeämään näitä paikkoja..). Aika hulppeat maisemat, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Alla pari otosta reissulta:

Ampun ell-keikka ja rakas Resko..

Paljon on taas kerennyt tapahtua. Vappu oltiin Joensuussa häävieraana ja Resko majoittui siellä yhdeksi yöksi kasvattajansa Martinan luo. Kaikki meni tosi hyvin – Rekku sai käskyn alkaa lihomaan ja olihan se kiva nähdä kasvattajaa ja jutella vähän syvällisemmin kuin facebookin chatissa 🙂

Tapakasvatuskurssilla Resko loisti viime maanantaina! Se oli niin super ettei ikinä, olin varmaan yhtä hymyä pakatessani koiraa autoon ja ajaessani kotiin. Resko on niin ahne ja kontaktinhakuinen, että sen kanssa on ilo treenata. Se taistelee leluista ja pystyy keskittymään vaikka vieressä häseltäisi toinen koirakko. Se vaan on ihan loistava pikkumies ja kokoajan paranee. Iloinen, reipas, huoleton.  Minun rakas kakkospoika.

Amor kävi viimeviikolla eläinlääkärissä tiputeltuaan verta. Veikkaus eturauhasvaivoista osui oikeaan ja rtg-kuvien katsomisen jälkeen saatiin kotiinviemisiksi ab-kuuri ja niskaan pistettiin hormoonipiikki. Sais Ampullin turha innostus Reskoa kohtaan laantua.. Hölmö vanha ruottalaispappa!

Lauantaina kävin snautsereiden kans mätsäreissä, joissa Rekku sai punaisen nauhan(!!) ja Amor sinisen. Kenties vähän turhan nakuksi nypityn käppänän vieminen sadesäässä ulkomätsäreihin ei ollut se fiksuin idea, mutta Resko yllätti minut ja muut ravaamalla sievästi ympyrää ja seisomalla kärsivällisesti paikallaan. Miestuomari ei pelottanut yhtään, hampaat näytettiin helposti ja koko snautseri oli muutenkin yhtä heiluvaa häntää ja ilosta siristyviä silmiä. Hyvä reissu 🙂 Viikonloppuna käytiin myös kokeilemassa Reskon kans peltojälkeä tutussa porukassa ja vaikka homma oli aika hakusessa, niin nenä silti toimii! Poika on aika rauhallinen tekijä, katsotaan vaan mitä tästä tulee.

Tänäaamuna tuli kasvattajalta ikävää viestiä – vuoden alussa tuli markkinoille dna-testit DCM:lle ja Reskon emä todettiin kantajaksi. Se uutinen ei huolestuttanut koska Reskon isän puolella ei suvussa tätä taipumusta kuitenkaan ole. Tai siihen oli ainakin vahva usko ja luotto.

Nyt kuitenkin myös Rekun isä oli todettu kantajaksi, joten Resko tullaan myös testaamaan. Kasvattaja on tilannut testit koko W-pentueelle, joten seuraavien kuukausien aikana saan tietää Reskon kohtalon. Ihan sanattoman suuri pettymys kun vain ajattelenkin asiaa.. Iso kiitos silti Martina-kasvattajalle avoimuudesta asian suhteen ja halusta testata kaikki (omat ja vähän muidenkin..) jalostuskoirat. Iso harmi että tällainen testi saatiin markkinoille ”meille liian myöhään”, mutta tärkeintä että asia on tiedossa ja kasvattaja näkee vaivaa asian suhteen ja Rekullekkin on oma testi tulossa kasvattajan kautta postissa. Hetken jo ajattelin, että jos Resko todetaan sairaaksi niin itken silmät päästäni ja toivon ettei mulle pentua ikinä olis tullutkaan. Mutta ei se niinkään mene. En antaisi Reskoa pois mistään hinnasta – se on mulle niin monien unelmien täyttymys ja loistopentu, etten muuttaisi mitään.

Voi rakas pieni koirapoika.