Tuhat kilometriä viikonlopussa, snautserin aivotärähdys..

No mepäs repästiin. Pitkään hauduteltu ja aijottu juttu toteutui viime viikonloppuna, kun nakkasin koirat ja kameran autoon ja ajelin perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulusta Kiteelle. Perillä meitä odotti ihana jälleennäkeminen parhaan ystäväni kanssa, joskaan Torsti-herra ei riemusta hihkunut kun ovesta paukahti sisälle muutama musta snautseri ja mukana matkustanut äitini silmäterä, Selma-yorkki. Portin takaa kuultuja murinoita lukuunottamatta reissu meni aika sopuisasti, kolme nuorta urosta mahtui saman katon alle ja samoille pelloille juoksemaan tosi hienosti.
Lauantaina me käytiin mätsäreissä, joissa Kasko sijoittui nuorempien sinisen nauhan saaneiden koirien toiseksi ja Resko vanhempien sinisten kolmanneksi! Aika hyvin siis, kun ottaa huomioon että mukana oli vaan passit koirille eikä edes kampaa parran setvimiseksi 😀
Samana päivänä käytettiin koiria myös Rääkkylässä ihan valtavan isoilla pelloilla juoksemassa. Resko ja Kasko jättivät pelloilla olleet linnut rauhaan ja keskittyivät kirmailemaan basenjin kanssa, kunnes Rekun jarrut pettivät ja se lensi (kirjaimellisesti) tosi pahan näköisesti parimetrisen ojan pohjalle nurinniskoin. Pidätin henkeäni ja odotin että vieläkö koira nousee sieltä omin jaloin, vai menikö se rikki. Ylöshän se kiipesi ja hölkytteli luokseni, makasi hetken jaloissani ja kerkesin palpoa sen kauttaaltaan ja huolesta sekaisin diagnosoin sen käytöstä kaverini kanssa ja tarkastelin sen ikeniä ja puristelin sen jalkoja. Hetken kuluttua snautseri tokeni, nousi ylös, oksensi ruokansa ja jatkoi touhujaan. Lievä aivotärähdys, arveli eläinlääkärikasvattaja kun seuraavana päivänä kerroin kauhun hetkistämme. Vielä samalla reissulla Torsti kerkesi ottaa jalat alleen ja lähti nenä pystyssä karkuun ilmavainun perässä, ottaen ensin snautserit mukaansa. Onneksi omat koirani kääntyivät käskystä pois basenjin perästä ja sain ne kytkettyä. Hetken jouduimme odottelemaan paniikin sekaisin tuntein, että tuleekohan se villikoira vielä takaisin vai… (tuli se, hirveellä vauhdilla ihan toisesta suunnasta!)
Sunnuntaina käytettiin koirat taas pellolla juoksemassa, tällä kertaa vältyttiin vahingoilta. Aika meni niin kamalan nopeasti hyvässä seurassa, viikonlopussa on niin vähän tunteja… Ihan liian pian koitti se hetki, kun piti pakata koirat takaisin autoon ja kääntää keula kohti pohjoista. Kotimatkalla koettiin muuten muutamia veret seisauttavia hetkiä, kun kesärenkaat kohtasivat uskomattoman lumimyrskyn. Ajeltiin sitten kahtakymppiä, kun lunta tuli niin paljon ettei eteensä nähnyt ja tie hautautui kinokseen. Onneksi onnistuttiin väistämään vastaantullutta bussia ja täysperävaunurekkaa, vaikka auto päättikin sillä hetkellä itse suunnan ja minä vain vauhdin. Huhhui, eipä oo tullut ennen niin pelättyä liikenteessä. 
Paluumatkalla me poikettiin Joensuussa Reskon kasvattajan luona Kulhossa, Martina-kasvattaja trimmasi vähän Reskoa ja otettiin siitä uudet edustuskuvat (joissa se näyttää upealta). Sain myös pallutella pieniä 6-viikkoisia snautserin pentuja, jotka sulattivat kyllä sydämeni mutta eivät onneksi vieneet sitä mukanaan. Pentukuume ei kovin helposti iske, kun pitää jalat maassa ja miettii elämäntilannettaan. Vielä nelisen vuotta opiskelua jäljellä ja käsissä kaksi nuorta koiraa – kolmannen aika on vasta sitten kun nykyisissä on vähän vähemmän harrastusvuosia jäljellä (tai kun Resko löytää täydellisen tyttöystävän – sitä kun on nyt kyselty taas ulkomaita myöten jalostukseen..) 
FI & SE CH Wanhan Purolan Wallstreet ”Resko” 3 vuotta ja 5 kuukautta

“You only live once, but if you do it right, once is enough.”

Loppukesän huikein viikonloppu takana.
Jonna ja Torsti olivat yli puoli vuotta poissa Oulusta – eikä ole kulunut päivääkään, etteikö paras ystävä olisi käynyt mielessäni. Torstin ja Reskon välit jäivät viime talven jälkeen aika epäselviksi, näytti siltä etteivät ne mahdu enää samoille hiekkakuopille juoksemaan vaan seurauksena on aina yhteenotto..
Pitkästä aikaa saatiin kuitenkin Jonna ja Torsti meille kylään nyt viikonloppuna. Ja tämä viikonloppu jää kyllä historiaan 😀 
Lauantaina herättiin aikaisin näyttelypäivään. Torstin vuoro oli yhdeksän jälkeen, basenjeja oli ilmoitettu Kiimingin ryhmänäyttelyyn kaksi kappaletta. Jonna esitti Torstin todella kauniisti ja Torsti pisti liikkeissä parastaan – tuomari oli ihan myyty. Kuuntelin tuomarinteltan vieressä Torstin arvostelua: ”Excellent..Excellent..Excellent..”, tosi lupaavaa!
Torsti oli ROP, sai sertin ja VALIOITUI !! Näin ollen Torstista tuli viikon sisään tuplavalio; viikko sitten se oli juossut itsensä Hyvinkäällä maastovalioksi. Ihan mieletöntä, onnea Jonna ja Torsti! 
 
Käytettiin koiria viikonlopun aikana kahdesti Oulunsalon hiekkakuopilla juoksemassa ja olin meidän nuoriin poikiin niin tyytyväinen kuin olla voi; muutamaa ärähdystä lukuunottamatta Resko ja Torsti juoksivat sulassa sovussa ja jättivät talvella tutuksi käyneet rähinät rähisemättä. Sunnuntaina meillä oli myös Kasko mukana meiningeissä ja poikatrio pelasi täydellisen hienosti yhteen. Olen tosi ylpeä Reskosta, kun tiedän miten äkkiä sillä voi palaa pinna ja miten vihainen se voi vihaisena olla. Ihana rakas Resko, jospa sille alkaa kasvaa järki päähän ❤
Lauantai-iltana käytiin lämpimässä ilta-auringossa ottamassa Torstista maastovaliokuvat Nallikarissa meren rannalla. Niistä tuli aika hyviä vaikka itse sanonkin – Jonna uusi objektiivi sai minunkin putkikuumeen taas heräämään, josko tässä jossain välissä kerkeäis taas päivittämään kuvauskalustoa.
Viikonloppu oli melko täydellinen. Oli ihanaa nähdä Jonnaa ja Torstia pitkästä aikaa ja huomata että meidän poikalauma tulee toimeen, vaikka kaikki ovat niin nuoria (Resko 2v 9kk, Torsti 2v 8kk ja Kasko 1v 4kk). Kiitos Jonna ja Torsti – toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei mene puolta vuotta!

Heinäkuu, heinäkuu..

Me on uitu joessa jossa oli niin kova virta että snautserilla piti olla liiveissä vielä turvanaru..
Syöty raksuja ja lihapullia..
Ihasteltu Kaskon valkoisia hampaita..
Soviteltu belgien vaelluskamppeita..
Kuljeskeltu kuvan arvoinen iltalenkki poikaporukassa; Resko ei syönyt Kodaa, eikä Koda Reskoa – ja harvinaista kyllä kumpikaan ei edes yrittänyt haukata kilpakumppania kyljestä! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki molemmille. 
Käyty yöuinnilla Oulussa Valkiaisjärvellä.. 
Soviteltu SuperUrholle (13v) Amorin entistä Back on Track-verkkoloimea. Vähän oli liian suuri…

Oltu pentuvahteina siskon viidelle yorkkipennulle, joista kuvissa pienin ja äänekkäin koittaa hurmata Kaskoa (ei onnistunut). Saman katon alla koiria on tälläkin hetkellä 10: pienet pennut, siskon aikuiset yorkit Urho, Sylvi ja Selma ja minun snautserit Resko ja Kasko. Kukaan ei uskoisi miten rauhallista täällä on 🙂