En oo älykkö, en nero – mut rakkauteni polttaa ku habanero

Koirat ovat Umeåssa ja minä Oulussa, mitä on tapahtunut?

 
  
1. Sisko lellii koirat pilalle.. / 2. Kake sovittelemassa vauhtivaljaita, nämä oli aika hyvät.
3. & 4. Rekku ja Kake valvoivat vuorotellen siskoni unta, kun lääkärisisko oli päivystänyt koko edellisen yön. ❤
Me mentiin viikko sitten maanantaina Uumajaan siskoni luokse ja oltiin siellä kokonainen viikko. Koska ihana isosiskoni on oma-aloitteisesti ilmoittanut Reskopterin Vännäsin näyttelyihin ensi sunnuntaiksi, ajateltiin että no jätän Reskon sinne kun tulen itse täksi viikoksi (maanantaista torstaihin) Ouluun ratsastusleirilleni. Otan Kaken vaan mukaan. .. Juu-u. Sinne jäivät sitten molemmat 😀 en ole ikinä jättänyt koiriani näin öö vapautuneesti minnekkään, ihan vaan koska voin tehdä niin. Tänään on keskiviikko ja ratsastusta on jäljellä enää huominen aamu, ja olen jo varannut bussilipun huomenna illalla Tornioon, josta hyppään sitten perjantaina Haaparannan puolelta bussiin ja matkustan Uumajaan siskon ja snautsereiden luokse. Hirveä ikävä!
Ja miten jännää tämä onkaan ollut.. Tiedättekö, kun sinulla on koira jonka tunnet niin että tiedät mitä se tekee sinun kanssasi, mutta et voi luvata että se käyttäytyy yhtä siedettävästi myös muissa käsissä. Sellainen on Resko. Resko on tämän lisäksi myös vähän mammanpoika, ja reagoi ikäviin asioihin vatsan lorinoilla ja syömälakoilla. Onneksi sisko oli keksinyt viedä Rekun pitämään illaksi kunnolla kivaa kun Rekku oli mököttänyt vatsa kippuralla kylppärin nurkassa, ja samana iltana snautseri olikin alkanut jo syömään. Ja syönyt samalla vauhdilla myös Kaken ruoat – koska olihan sillä nälkä kun oli päivän paastonnut ja mököttänyt! Reppana.. Rekku on reaktiivinen, liikkeissään valoakin nopeampi ja sen kanssa saa aina pitää silmät auki, mutta osaa se olla myös maailman hellyyttävin kainaloinen. Kokoonsa nähden siinä on todella paljon koiraa, ja omaa äitiäni lainatakseni ”Resko on hyvin tuntuva koira”. Tulin niin onnelliseksi kun sisko lähetti mulle videon jossa Rekku noutaa palloa isolla niityllä auringonlaskussa 15 metrin liina perässään. Rekku näytti siinä niin onnelliselta. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.
Sitten on Kake, ja Kake on vaan niin Kake. 
Jos kuvailin Amoria peruskalliokseni, niin Kake on sitten joku kehitysvaiheessa oleva peruskivikökkäre. Se on niin pikkuvanha ja hauska tyyppi, että vaikeaa edes sanoiksi pukea. Kuulemma lähtöni jälkeen Resko oli vähän nyyhkytellyt eteisessä ja Kake oli lopulta mennyt kärisemään sen sieltä liikkeelle, että hei haloo jatketaampa jo tätä elämää. Kake on SuperKasko, se on minun muruseni ja kaikkein tempperamenttisin ärripurri. Se tuijottaa pienillä mustilla (porsaan) silmillään suoraan silmiini ja näkee ja tuntee kaiken. Ja se haluaa aina hengittää samaa ilmaa – mitä likemmäs pääsee, sitä parempi. Mielellään ihan naama naamaa vasten ja sitten vaan tuijotellaan. Ja vaikka se on oikea lähihoitaja ja likikoira ja rakkaista rakkain, on se silti myös ihan omilla jaloillaan seisova aito käppänä, joskus rasittavankin itsepäinen kärmätti.

 
 
1. Resko ja Kasko päiväkävelyllä / 2. Kake, lelu ja sisko rannalla
3. Mahaongelmaisen Rekun eettiset lihat… / 4. Pojat rötvää sohvalla

Onnekseni pojat ovat käyttäytyneet kerrostalossa hyvin. Kuulemma audacity ei ole kertaakaan paljastanut mitään pahempia mölyämisiä (Rekku ilmoittaa postin tulon, mutta ei huutele siitä), eivätkä koirat ole pistäneet siskon kotiakaan uuteen uskoon (Reskon likaisia tassunjälkiä tai oksennusta olohuoneen matolla ei lasketa!).
Mikä helpotus.
Kasko ei ole muuten tätä ennen edes koskaan käynyt siskoni luona Uumajassa. Hyvä pojat ja kiitos sisko!!

Nämä koirattomat kolme päivää ovat olleet vuoden 2016 hiljaisimmat ja oudoimmat päivät. En ole ikinä elämäni aikana ollut koiraton ja pisin koiristani erossa viettämäni aika on 2 viikkoa tammikuussa 2015. Oon miettinyt paljon tätä ”vapautta”, minkä koiraton arki tuo tullessaan. Voit tosiaan lähteä tallille koska haluat ja tulla koska haluat ja voit käydä kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja lähteä kaupunkiin ja kauppareissulle. Kukaan ei ole kotona vastassa, eikä kukaan siten oikeastaan tarvi sinua – niin pöljältä kuin se ääneen sanottuna kuulostaakin. Tiedän ihmisiä jotka laittavat koirat joskus hoitoon tämän vapauden vuoksi. Itse en voi kuvitellakaan lukeutuvani siihen joukkoon. Kun on 22 vuotta elänyt koiraperheessä ja ne koirat kuuluvat arkeen niin täysivaltaisesti, tuntuu koirattomuus hyvin tyhjältä.
Onneksi nämä viisi koiratonta päivää päättyvät pian ja niitä seuraa taas huisi Ruotsin reissu! 😀

Koiratta on kuonoa
ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.
Yö on toista hengitystä vajaa.
En pelkää – ikävöin.  (Eeva Kilpi)

ps.
Kasko alkoi uimaan! Ihan itse, ja ihan omasta tahdostaan! Ostettiin sille sitten omat pinkit Hurtan pelastusliivit ja uimatyyli rauhoittui kunnolliseksi koiraksi, eikä ollut enää videolla näkyvää pystyasentoista pärskyttelyä. En tiennytkään miten hauskaa on omistaa kaksi uimisesta tykkäävää koiraa..

pps.
Kasko kävi toukokuun lopussa rokotuksilla ja samalla eläinlääkäri tutki ja pyöritteli sen polvet: 0/0 !! Tulos ei näy koiranetissä koska mulla ei ollut Kakelle papereita mukana ja pelkällä passilla tulosta ei kuulemma saanut viralliseksi 😦 Katselin sitten että tulos ei olisi pysynytkään virallisena kauaa kun Kake on vielä niin nuori.
Mutta virallista tai ei, niin aivan huippu tieto! Kunhan Kasko tuosta vanhenee niin se läpivalaistaan vielä virallisesti nenästä hännänpäähän. Nyt pitää vaan iloita priimoista polvista!