"Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu."

Meillä oli viikon ajan koti täynnä lainakoiria. Toisen siskoni apinapinseri Aapeli ja toisen siskon yorkit Selma ja Sylvi  (Sylvistä onkin kuva yllä, maailman veikein yorkkineiti!) ❤

Syyskuun ensimmäinen päivä, parin hassun kuukauden päästä voidaan jo laskea päiviä jouluun. Aika menee aivan käsittämätöntä vauhtia.. Otsikko on peräisin Muumeilta, tämä kuukausi on nimittäin täynnä lukiojuttuja. Me ollaan viihdytty Amorin kanssa sateisissa metsissä, illat peittoon käpertyneinä ja tvtä katsellen. Se vaikuttaa niin tyytyväiseltä painautuessaan kylkeäni vasten peiton alla, rakas pikkukoira. Yhdeksäs yhteinen syksy – parempi ehkä jos ei ala miettimään, aika tosiaan menee vaan, sen suuremmin lupia kyselemättä.

Pitkästä aikaa myös jotain kuulumisia harrastusrintamalta – me ollaan nimittäin kenties tehty alustava varaus aktivointikurssille osallistumisesta! 😀 Kyseessä on sellainen pieni ”tehokurssi”, tapaamisia kertyisi neljä ja osallistujamäärät on pidetty pieninä (jos oikein muistan, niin jotain 6 koirakkoa?) ja hintaan kuuluu myös kurssimateriaalit. Olen aika innoissani, syksyllä 2009 me laitettiin agitreenit ns. tauolle, eikä olla sen jälkeen mitään varsinaisesti tehty. Tässähän saattaa vielä harrastuskärpänen puraista, jos aivan hullaannutaan – harmi että kolmessa vuodessa on tullut koirastakin veteraani ja paikallisesta kennelkerhosta valtava laitos! Hehe.

Paljon iloa uudesta akusta

Kävin eilen Oulun Verkkokaupassa, lähdin muka vain katselemaan.. Tietäähän sen miten siinä käy! Joulukuussa messarissa EOS 50D heittäytyi hankalaksi, lakkasi toimimasta ja itku kurkussa odottelin ihmettä. Kamerahan kyllä toipui käyttökelpoiseksi, vaikka jokin ylimääräinen valo siinä aina palaakin ja akku esitti vähän huonoja merkkejä. Ennen niin pitkäikäinen akku kesti nyt noin 100 ruudun verran, eikä live viewin käyttöä kannattanut edes ajatella samassa huoneessa antiikkisen rungon kanssa. Olen puoli vuotta siis kituuttanut huonolla akulla, ja yhä useammin päätynyt valitsemaan rungoksi ensimmäisen eokseni – 400Dn. Vanhassa vara parempi, niin totta.

Eilen, seisoessani kameraosastolla uusi vara-akku kädessäni, järkeilin vähän. Koska rungossa oletettavasti on vielä ruutuja jäljellä, ostin sen uuden akun. Yllättävän paljon se maksoi, mutta huomattavasti kalliimmaksi olisi tullut uusi runko. Eihän vanhuus ole sairaus, 50D on jo niin tuttu ja sopiva kamera, että en haaveile uudesta rungosta vielä (toivottavasti!) pitkään aikaan 🙂

Maanantai-aamuna, ollessamme Joensuussa lähtötunnelmissa, Jonna vielä kysyi, että onhan mulla omat putket varmasti mukana. ”Joojoo”…. ja bussissa istuessani tajusin, että mulla on Jonnan 50/1.4 ja Jonnalla siis kamerassaan kiinni minun 20/1.8! Haha, Jonna saa nyt ottaa ilon irti paljon puhumastaan laajiksesta.. ja mulla on hyvin käyttöä kahdelle 50mm f/1.4:lle. Toivottavasti nähdään taas pian 🙂

"Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia.."

Mitä meille kuuluu? Hyvä kysymys esittää välillä itselleen. Ylihuomenna omistaja hyppää bussiin ja suunnistaa juhannukseksi Joensuuhun, jihuu! 🙂 Sen reissun jälkeen palaan kotiin, pakkaan koirat ja tavarat uudestaan ja otan suunnaksi Umeån. Siis reissua reissun perään.

Ihan hyvää meille kuuluu. Amorin turkki on räjähtämässä taas aika reuhkaksi ja oikeastaan se on jo tapahtunut, mutta eipä juuri muuta. Tänään oli myös jonkinlaisen puolivuotishuollon aika, pesin Amorin kuonosta hännänpäähän, ja mietin että yllätyn aina yhtä paljon siitä miten hyvältä puhdas koira näyttää. Voisin kai yrittää pestä tuota vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Pari viikonloppua ollaan oltu yorkkivahteina, siskon uusin perheenjäsen Saimi (nyt 8 viikkoa) on ihan täystuho ja snautsereitten kauhu. Saimi ko vähän käskee, niin Amorilta tippuu lelutki suusta ja herraparta hyppää sohvalle turvaan. Jos sais käppänän samanlaisella luonteella niin en miettis kahta kertaa.. Saimi (aka Möykky) on ensimmäinen koira, jonka olen nähnyt niin pienestä pitäen. Vuorokauden ikäisenä se mahtui nukkumaan kämmenelle, nykyään se jo sujahtelee Amorin mahan alta niin nopeasti ja päättäväisesti, ettei snautseri ehdi edes reagoida. Syntyessään Saimi painoi vähemmän kuin minun puhelin, hankala enää muistaa miten pieni se tosiaan oli. Onneksi minun pentukuume on kesälomalla, saatan paijata kummipentua ihan hyvällä omallatunnolla ja olla sitten kiitollinen omasta aikuisesta koirasta. Amor on niin valmis mulle ja tunnen sen niin hyvin, etten vaihtaisi edes tuhanteen pentuun ♥