Kuukausi kului

Niin siinä vain kävi, että kuukausi kului. Kokonainen Amoriton kuukausi. Kuukauteen mahtuu tuplasti enemmän Amorittomia päiviä kuin kymmeneen vuoteen.

Amor helmikuussa ’12

Reskon kanssa on matkustettu linkkarilla (meni muuten erittäin hyvin!), kuljettu keskustassa, etsitty uusia lenkkeilyreittejä ja muisteltu menneitä. Suunniteltu tulevaa. Nähty kavereita. Vaikka lenkkeily tuntuu vähän ”puolikkaalta” vain yhden hihnan ja koiran kanssa, on tässä silti puolensa. Minusta oli niin mukavaa olla vaan yhden koiran omistaja Amorin kanssa 10 vuotta. Siinä kerkeää omistautua sille ainoalle erilailla ja huomaa monia juttuja, mitä ei muuten edes ajattele. Me on opeteltu uusia temppuja ja koitettu saada hihnakäytöstä taas ruotuun. Reskon mielestä olis niin kivaa vetää silmät päästä pullistuen ja öhisten muita koirakoita moikkaamaan..
Jouluun on enää 10 päivää. Mulla loppui jo koulu tältä vuodelta ja kerkeän lomailla pari päivää ennen kassatätiksi ryhtymistä. Olen töissä joulun ja uudenvuoden ja ihan omasta tahdostani. Ylläksellä on jo korkeat hanget ja pakkasta, joten odotan aika malttamattomana sinne lähtöä! Ensiviikolla sitten 🙂
Ainiin ja viikko sitten oltiin Laihialla häävieraina. Resko lähti mukaan, kuinkas muutenkaan. Hotellissa se nukkui yönsä sievästi, mutta näytti kertaalleen kuinka tosissaan snautseri ottaa itsensä ja minun puolustamisen uhkaavan oloisessa tilanteessa. Resko ei väistä senttiäkään, ei peruuta eikä niiaa – se seisoo ihan varpaillaan hihnan mitan edessäni isolla äänellä haukkuen ja tempoo uhkaajaa kohti, koko selkäharjaksen karvat pystyssä sojottaen. Rohkea junnu, muuttuu Hessu Hoposta ihan toiseksi koiraksi tommosessa tilanteessa!
Resko ”joutui” samalla reissulla myös kokemaan ilotulituksen. Se oli porokoiran kanssa autossa, kumpikin omissa häkeissään, kun ulkona alettiin paukutella. En tiennyt koko hommasta etukäteen, joten saatoin sitten vaan mennä autoon istumaan ja Reskolle henkiseksi tueksi. Minua Resko ei tosin näyttänyt tarvivan – niin lunkisti se otti päällämme rätisevän ja räjähtelevän valoshown. Siis ihan 110% paukkuvarma tämän viikonlopun perusteella.

Melkein iso pikkuveli

Resco täytti 8 viikkoa ja kuvia katsoessa huomaa jo viikon aikana tapahtuneen ison muutoksen penskassa 🙂
Tällainen muutos viikossa.
Tähän asti juniori tuntuu täydeltä lottovoitolta: se ei ole vielä tajunnut pelätä mitään eikä säästele hampaidensa käyttöä. Kaupat, liukuovet, erilaiset pinnat, portaat, ihmiset (lapset, vanhukset, ihmisjoukot ruokakasseineen jne), autot, autossa matkustaminen, toiset koirat, kovat äänet (pamahdukset, kolahdukset, sodamasterin puhahdukset ym), yksinolo, yhdessäolo… kaikki on mennyt tosi sulavasti. Poksauttaessani pikkupussin Resco reagoi joko ei mitenkään tai juoksemalla paikalle häntä pystyssä ja silmät loistaen (”mistä se ääni lähti, missä on kivaaa?”). Kynnet on leikattu kahteen kertaan, partaa ja tassuja viruteltu, varvaskarvoja leikelty, 
Patukkaa pentu repii ja tapporavistelee, rätistä kiinni saatuaan vetää 10-vuotiasta pappakäppänääkin perässään pitkin lattioita ja on kaiken lisäksi tosi ahne ruoalle. Resco osaa jo muutaman tempun ja nimensä se tunnisti jo toisena päivänä kotona. Parin päivän kuluttua kotiutumisesta se myös alkoi katsomaan minua esim. toiseen huoneeseen peilin kautta. Sisälle tullessamme Rekku istuu eteisessä odottamaan että otetaan panta pois ja on hoksannut naksuttimen idean. Rauhottuu kivasti, syttyy nopeasti, keskittyy kiitettävästi niiksi hetkiksi kun tehdään jotain (ja nosti tänään jo jalkaakin pissatessaan sisällä alustalle – katselin jo aiemmin viikolla että näyttää vähän sellaisia vinkeitä että vois tehdä tämän aika nuorena + astuu Amoria välillä enemmän tai vähemmän leikillään..) 
Tosi reipas, nätti ja kauniisti liikkuva pikkuriiviö josta toivon ennenkaikkea miellyttävää kaveria ja kanssaeläjää 🙂  suunnitelmia on vaikka minkälaisia, mutta toistaiseksi keskitytään elämään pennun elämää ja opettelemaan yleisiä käytöstapoja ja arkijuttuja ja näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Toivottavasti tulevaisuus on meille suotuisa!
Ja Amorin suu on mennyt askeleen huonompaan suuntaan, eilen huuhdellessani sen ientaskuja huomasin puhdistusinstrumentin toisen pään tulevan läpi leuasta alakulmureiden välistä. Että mitä? No sen vanhan fistelin reijästä. Eli alaleuka on pinnan alta kai tyhjää täynnä jos ei lasketa leukaluuta. Näyttää melkosen tylyltä paljain silmin, mutta sankarikoira Amor antaa putsata. Eikä se onneksi vaikuta kipeältä. Mutta huh silti.. :/ 
Mustissa ja Mirrissä, saatiin myyjältä puruluu kotiin viemisiksi ja nähtiin iso tanskandoggi!

Kasiviikkosen leegot. Voin kertoa että verta on vuodatettu..
Itse Suloisuus ❤
Kaupan eteisessä käymässä – pullokone, ihmiset, liukuovet, kärryt… kaikki oli penskan mielestä ok!
Korttelin tomerin pikkujätkä!

“Mitä meninkään tekemään?”

Otsikko hienosti Antti Tuiskun erästä kappaletta siteeraten. Aloitin tänään aamulla (lintsasin koulusta..) uuden tempun opettamisen, tassulla kuonoon koskemisen. Pistin kumirinksulan partaan ja Amor sitä tietysti tassulla koski kun yritti saada sen pois. Tein näitä harjoituksia noin 20 naksautuksen verran ja otin sitten kuminauhan pois, jännityksellä jäin katsomaan mitä koira tekee. No jatkoi tassulla naamaansa mäiskimistä! Ja onko hankalaa arvata mitä tuo tarjoaa nyt kokoajan? Istun koneelle, niin se tulee tuohon seisomaan ja nostaa tassun kuonon päälle.. Ei jessus, nämä on niitä hyviä esimerkkejä Amorin ja koirien yleensäkin oppimiskapasiteetista! Idean tajuamiseen meni yksi päivä ja nyt se tekee sitä kuin olisi aina tehnyt.
Toinen huvittava on peruuttaminen (”pakki”). Olen sitä yrittänyt parantaa viimeaikoina, kun ennen se on jäänyt pariin askeleeseen. No nyt kun yritän sanoa että istu tai vaikka maahan – niin mitä tuo alkaa tekemään? Peruuttaa häntä heiluen monta metriä niin kauan että seinä tulee vastaan. Ei hyvää päivää.