Kuulumiset ajan tasalle

fbIMG_6945

Ja niin alko uus vuosikymmen. Ei alkanut ihan niin kivasti kuin olisin toivonut, ja siitä johtuen on sitten ollut hiljaista täälläkin.

Resko oireili vatsaansa joskus tuossa marras-joulukuun aikana enemmän ja vähemmän. Oli vatsatauti, joka meni ohi. Tai niin luulin. Hetken aikaa oli rauha maassa ja sitten alkoi kunnon oireilu: syömättömyyttä, tyhjän mahan oksentelua, vatsan äänekästä lorinaa ja vinkunaa, jatkuvaa ripulia, veristä oksentelua ja sitten vielä veristä ripulia. A p u a, mitä täällä tapahtuu? Resko ehti syödä kaksi isoa säkillistä RCn Hypoallergenicia, kävimme kahdesti lääkärissä, konsultoimme neljää eri eläinlääkäriä, otettiin laajat verenkuvat ja kaikki, syötiin 10 päivän kuuri Tylosinia – ja siihen loppui löysä kakka. Närästykseen Losecia kuukauden kuuri. Tarvittaessa Antepsin vatsaa ja suolistoa suojaamaan. Olin tammikuun lopulla ihmisraunio – itketti, ahdisti, ja sanalla sanoen vtutti koko tilanne. Ikänsä terve koira, ahne, rautamaha. Nyt nukun toinen silmä auki ja ylianalysoin sen jokaisen liikkeen ja ilmeen. Olin ihan poikki. Ja mitä sitten? Sitten löytyi Reskon oikeasta kyljestä littanan viinirypäleen tapainen muljuva patti. Kruunasi kyllä kaiken – olin nimittäin ihan varma, että koiralla on taatusti syöpä ja se kuolee ennen kesää.

Tärisin ja itkin ja varasin Reskolle ajan taas lääkäriin. Lääkäri tunnusteli pattia ja otti siitä ohutneulanäytteet, kehui että koira on hyvässä kunnossa. Patti osoittautui pelkäksi rasvapatiksi ja siinä helpotuksen huumassa mie päätin, että nyt me kyllä eletään jokainen päivä niinkö viiminen. Koirat sen jo osaavat, mutta mulla olis parantamisen varaa. Reskon vointi parani tuon käynnin jälkeen melkein kuin taikasauvasta ja koira oli taas oma itsensä. Hiljalleen palattiin normaalimpaan arkeen – en enää ruokkinut Reskoa neljän tunnin välein, vaan hilattiin ruokinnat noin kuuden tunnin päähän toisistaan ja siitä hiljalleen kahdeksaan tuntiin, vastaamaan siis normaalin työpäivän aikaa. Palattiin myös takaisin omaan ruokaan, eli lihaan ja viljattomaan lammasnappulaan. Tässä välissä voisi miettiä, että kuinkahan suuri rooli Reskon vointiin oli minun stressillä ja huonovointisuudella, kun tuntuu että katsoin sitä kuukausien ajan jatkuvasti vain arvioiden ja näkemästäni ja kuvittelemastani ahdistuen?…

Nyt on ollut aika hyvä. Kevät on täällä ja aurinko paistaa ja ollaan vietetty paljon aikaa luonnossa kulkien ja makkaroita notskilla paistellen. Oikeasti, luonto on kyllä ainakin kaltaiselleni ihmiselle paras paikka. Lähtiessä pakkaan mukaan kaiken tarvittavan, mutta jätän huolet ja murheet pois matkasta. Tulee hyvä mieli pelkästään jo siitä kun näkee koirat niin onnellisina ja innoissaan.

Ilmoittauduin nosework-koulutukseen ja mejä-koulutukseen tälle keväälle. Aattelin, että se on nyt tai ei koskaan. Ei auta aina oottaa huomista, kun huomisesta ei koskaan tiedä. No ei tiedä tosiaan – nyt on nimittäin kaikki tapahtumat ja suunnitelmat peruttu. #Korona Ihan absurdin tuntoinen tilanne. Olen itse töissä kaupassa, joten etätöihin ei voi jäädä. Ja jos olisin töissä koulutustani vastaavassa paikassa (eli hoitajana) olisin joka tapauksessa ns. etulinjassa. Näillä mennään. Toivottavasti pysytään terveinä ja saadaan tämän härdellin jälkeen vielä normaali kesä.

Reskon tyttö Wanhan Purolan Eagle ”Elli” valioitui helmikuussa 2v ja 3pvän ikäisenä Tornion ryhmänäyttelyssä, erikoistuomari Hilkka Salohallan syynissä. Sai siis samalla toisen FinnSieger-pisteen. Isot onnittelut Ellin ihmisille ja kiitos kun oon saanut seurata teidän touhuja ja olla mukana! Vaikka oonkin ”vaan” se uroksen omistaja, on minusta ihan älyttömän mahtavaa nähdä mitä Reskon pennuille kuuluu ja saada olla edes vähän mukana niiden elämässä. Upeita tyyppejä kaikki.

87259107_497381237591689_4538990840789336064_o
FI MVA Wanhan Purolan Eagle ”Elli”

Suomen Snautserikerho julkaisi muuten eilen illalla Vuoden Snautseri 2019 -kisan tulokset. Resko oli upeasti viides vuoden näyttelysnautseri-kisassa omassa luokassaan (mustat urokset). Siitä suurin kiitos Reskon kummitädille, minun isosiskolleni Karoliinalle. Ilman häntä ei Reskoa olisi näkynyt Suomen kehissä. Ja entäs se reissu mikä heitettiin kesällä autolla Bornholmiin Tanskaan? Ai että. Ompa mitä muistella! ♥

fbIMG_6815

Ja mitä kuuluu maan mainiolle Kapteeni Kaskolle? Hänelle kuuluu hyvää. Joulukuussa Kaskolta poistettiin hännästä patti, eikä se ole sen koomin enää kääpiötä vaivannut. Samalla lähti myös muutama hammas, kun siltä ne ikenet tuosta etuhampaiden ympäriltä on niin ilkeän näköisesti paenneet. Hammaskiveä ei kerry, eikä suu muuten ole ryöttäisessä kunnossa, mutta ikenet karkaavat. Sille me ei valitettavasti oikein voida mitään.. Vaikka hampaat eivät heiluneet, poisti eläinlääkäri niitä ihan sen takia ettei hampaiden väliin jäisi jatkuvasti ruokaa muhimaan ja aiheuttamaan jatkossa enemmän ongelmia. Tämä päätös tehtiin siis kulmahampaiden turvaamiseksi, katsotaan kuinka käy. Samalla hautasin lopullisesti ajatukset Kaskon näyttelyttämisestä jatkossa. Vaikka hammastodistuksen saakin, ei etuhampaatonta ehkä ole järkevää näytille raahata. Mutta ilokseni tämä ei siis juurikaan vaikuta meidän arkeen, kun ei Kasko muutenkaan ole sen kummempi näyttelykoira ollut. Tai siis, onhan se todella kolmen maan muotovalio ja myös kansainvälinen muotovalio, mutta en sanoisi Kaskon niin suuresti siitä touhusta nauttivan (vrt. Reskoon).

Hampaiden harventumisen jälkeen olen kyllä sitten aktivoitunut muussa harrastamisessa ja Kasko melkein osaakin jo seurata! 😀 En sanoisi tavoitteeksi, mutta vahva haave olisi päästä Kaskonkin kanssa rally-tokossa kisaamaan ja kenties kokeilla tokoakin. Koen pienen koiran kanssa harrastamisen sinänsä hankalaksi, että se on siellä matalalla ja minä pitkänä ihmisenä saan selkävaivoja kääpiön kouluttamisesta. 😀 Kasko on kuitenkin luonteeltaan sellainen kultakimpale, että haluaisin että siitä jää ns. jotain mustaa valkoisella muidenkin nähtäväksi. Kaskolla on taistelutahtoa, se syttyy pienestä, se ei kuitenkaan piippaa eikä huuda, se on nöyrä, sillä on aina hauskaa, se on ahne, sen häntä heiluu kuin riivattuna kun jotakin aletaan tekemään… Jos saisin toisen samanlaisen kääpiösnautserin, ottaisin heti. Ei tarvisi kahta kertaa miettiä.

fbIMG_0155

Olen ruukannut listata vähän tavoitteita tulevalle vuodelle. Nyt en kuitenkaan uskalla. Koronan ja kaiken muun vuoksi tuntuu siltä, ettei juuri uskalla huomista päivää pidemmälle mitään suunnitella. Muutama toive kuitenkin olisi: toivoisin, että koirien kanssa pysyttäisiin terveinä ja toivoisin, että Reskon kanssa päästäisiin käymään Liettuassa. Toivon myös, että Kaskon kanssa saadaan lopultakin rallyn alokasluokan liikkeet kasaan. Mutta ennen kaikkea toivon nyt vain sitä terveyttä. Ja iloisia päiviä!

Ei meidänlaista tarinaa kukaan muu osaa kirjoittaa ja se kaiken ottaa, paljon antaa

Keskiviikko 6.2. Ollaan Reskon kanssa ihanalla, aurinkoisella, kahdenkeskisellä päivälenkillä. Resko ravailee edessäni vapaana, koukkuhäntä tyytyväisenä puolelta toiselle heilahdellen. Nostaa nohevana jalkaa tien vasemmalla puolella olevaan lumipenkkaan, ja jättää jälkeensä jäätävän verisen pissan. Katson tuota näkyä pari sekuntia itseäni keräillen, otan kännykällä siitä kuvan, otan koiran hihnaan, ja suuntaan sen kanssa takaisin kotiin. Mielessäni toistelen, että eturauhasvaivat ovat uroksilla hirmuisen yleisiä ja pissasihan edesmennyt Amor-pappakin joskus vähän verta struviittikiteiden ja tulehduksen vuoksi. Kotona laitan heti kuvan ja viestiä Reskon kasvattajalle, joka on eläinlääkäri. Sen jälkeen otan ja varaan ensimmäisen vapaan ajan eläinlääkäriasema Kamuun (joka on onneksi jo parin tunnin päästä). Katson Reskoa, joka on aivan oma itsensä. Elleivät silmäni olisi osuneet siihen verivirtsaan, en tietäisi mistään mitään. Olo on ensin vähän turta, ja sen jälkeen alkaa panikointi. No jos ihan vähän vaan googletan, hyvähän se on valmistautua… Pernakasvain, kasvain rakossa, paljonkohan meillä on elinaikaa? Ei hemmetti… Viisivuotias päällepäin upeassa kunnossa oleva elämäni snautseri. Sielunkumppanini. Minun ylpeyteni. En kestä.

Metsästin Reskolta virtsanäytteen, jonka vein lääkäriin mennessäni. Pissa oli onneksi nyt keltaista, eikä punaista. Koiran tutki ihana naislääkäri, jota emme olleet ennen tavanneet. Resko ryysäsi vauhdilla lääkäriasemalle ja toimenpidehuoneeseen. Häntä heiluen, toisille koirille vähän pullistellen, silmät onnesta muljuen ja alahampaat ja kumihuuli näkyen. Minun rakas pöljäni. Rekku otti kaikki tutkimukset hienosti, edes sormi pyllyssä ei saanut sitä sanomaan mitään. Lääkäri tunnusteli eturauhasen ja totesi sen olevan hieman suuri, kuumetta ei ollut eikä koira ollut kipeän oloinen. Kaikki muuten ok. Kasvattajan vinkistä pyysin, että samalla vaivalla myös eturauhanen ja rakko ultrataan – kasvattaja lupasi, että jos sieltä jotain löytyy niin hän leikkaa kun ajetaan vaan Joensuuhun. Jännitti ihan pirusti, vaikka parempihan se on tietää kuin olla tietämättä. Olin jo kotona kerennyt vajaan kahden tunnin ajan tuijotella Reskoa silmiin ja miettiä, että kuolevainen se sekin on. Mutta sitä en kestä, jos se nyt kuolee kesken kaiken. Ja miksei se ole antanut mitään ennakkovaroitusta?

Eturauhasessa näkyi muutama pieni harmittomaksi luokiteltava rakkula/kysta ja rauhasen halkaisija oli n. 4cm, eli laajentunut on. Pissassa näkyi puna- ja valkosoluja. Pistettiin Tardak-piikki niskaan ensiavuksi ja jätettiin pissa viljeltäväksi, jotta nähdään tarvitaanko ab-kuuria. Lääkäri ja hoitaja molemmat kehuivat Reskoa, kuinka hienosti se käyttäytyy. ”Tämä taitaa ottaa kaiken vastaan, kyllä näkee että on käsitelty ja tottunut kaikkeen.” Kun kellautin Reskon siihen punaiselle patjalle ultrausta varten, se sinnikko jännitti itsensä aivan jänkkiin. Hoitaja sanoi, että tämä koira on kyllä yhtä lihasta. Ja minun silmääni ja käteeni kun Resko on kuivahtanut viime syksyn huippukunnosta, kun on alkuvuosi liikuttu niin huonosti ja vähän pakkasten takia..

Kun Kamusta soitettiin minulle tänään, kuulin ettei pissassa kasvanut mitään vielä kahdenkaan päivän jälkeen, joten ei ab-kuuria meille. Eläinlääkäri oli siellä pohtinut, että kun koira on aivan oma touhukas ja iloinen itsensä, ei vaikuta kipeältä, verivirtsaisuus tuli niin rajuna ”out of nowhere”, voisi veri olla peräisin tällaisesta eturauhasen sisällä majailleesta pikkurakkulasta/kystasta. Juteltiin myös siitä, että kuulemma suurella osalla tämän ikäisistä ja varsinkin vanhemmista uroskoirista on jonkin asteista eturauhasen laajentumaa/liikakasvua. Joitakin koiria se vaivaa ja silloin se vaatii hoitoa, mutta joissakin tapauksissa se ei aiheuta oireita. Nyt pitää vaan silmä tarkkana seurata Reskoa, että huomaan jos koiran käytökseen tulee mitään muutoksia jotka voisivat kieliä tästä eturauhasesta.. Viikolla 10 menemme ottamaan toisen Tardak-pistoksen ja jätämme pissanäytteen, jos ei tule syytä mennä aiemmin mennä lääkäriin.

Nyt pidetään siis sormet ja anturat pystyssä, ettei Resko tule kipeäksi. Rukoillaan ihmettä. Harmittaa, kun mietin miten todennäköisyydet eivät ole nyt puolellamme. Tosi harva koira tokenee tällaisesta vaan parilla Tardak-pistoksella, vaan hyvin useasti tilanne eskaloituu kastraatioksi. Ja siis sanomattakinhan on selvää, että jos Reskon terveydentila vaatii kastraatiota, niin kastraatio it is. Oli jo kasvattajan kanssa puhetta siitä, että jos tämä näyttää menevän kastraatioksi, niin pitää ottaa pikkuRekkuja pakkaseen. Koitan pysyä positiivisena. Faktahan on se, että kohdalle olisi voinut sattua jotakin niin paljon pahempaakin. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos ultrassa olisi näkynyt jotakin epämääräistä.

Näissä hetkissä sitä muistaa, että millään maailman titteleillä tai muilla ei ole lopulta mitään väliä. Kunhan saan pidettyä koirani terveinä ja tyytyväisinä mukana elämässäni ja nähdä kuinka ne harmaantuvat ja vanhentuvat ja muuttuvat papparaisiksi. Vaikka kastraatio tarkoittaisikin näyttelyuran loppua, se olisi pieni hinta siitä että Resko saisi elää hyvälaatuista elämää niin kauan kuin luoja suo. Koirani kustannuksella en ala leikkimään. Mikäli koira pysyy tässä kunnossa, kokeillaan ensin nämä hormonipiikit (28vrk) ja tarvittaessa voidaan koittaa tablettimuotoinen Ypozane (6kk). On olemassa myös implantti-vaihtoehto, mutta siitä tulee heti kerralla jo kahden vuoden karenssi. En tiedä paljonko lääkkeitä olen valmis pumppaamaan koiraani, ainakin pitäisi ottaa selvää mitä huonoa näistä voi seurata. Kastroidun koiran kanssahan voi kisata vielä vaikka tokossa ja pk-lajeissa, jos siltä tuntuu…

Ampun ell-keikka ja rakas Resko..

Paljon on taas kerennyt tapahtua. Vappu oltiin Joensuussa häävieraana ja Resko majoittui siellä yhdeksi yöksi kasvattajansa Martinan luo. Kaikki meni tosi hyvin – Rekku sai käskyn alkaa lihomaan ja olihan se kiva nähdä kasvattajaa ja jutella vähän syvällisemmin kuin facebookin chatissa 🙂

Tapakasvatuskurssilla Resko loisti viime maanantaina! Se oli niin super ettei ikinä, olin varmaan yhtä hymyä pakatessani koiraa autoon ja ajaessani kotiin. Resko on niin ahne ja kontaktinhakuinen, että sen kanssa on ilo treenata. Se taistelee leluista ja pystyy keskittymään vaikka vieressä häseltäisi toinen koirakko. Se vaan on ihan loistava pikkumies ja kokoajan paranee. Iloinen, reipas, huoleton.  Minun rakas kakkospoika.

Amor kävi viimeviikolla eläinlääkärissä tiputeltuaan verta. Veikkaus eturauhasvaivoista osui oikeaan ja rtg-kuvien katsomisen jälkeen saatiin kotiinviemisiksi ab-kuuri ja niskaan pistettiin hormoonipiikki. Sais Ampullin turha innostus Reskoa kohtaan laantua.. Hölmö vanha ruottalaispappa!

Lauantaina kävin snautsereiden kans mätsäreissä, joissa Rekku sai punaisen nauhan(!!) ja Amor sinisen. Kenties vähän turhan nakuksi nypityn käppänän vieminen sadesäässä ulkomätsäreihin ei ollut se fiksuin idea, mutta Resko yllätti minut ja muut ravaamalla sievästi ympyrää ja seisomalla kärsivällisesti paikallaan. Miestuomari ei pelottanut yhtään, hampaat näytettiin helposti ja koko snautseri oli muutenkin yhtä heiluvaa häntää ja ilosta siristyviä silmiä. Hyvä reissu 🙂 Viikonloppuna käytiin myös kokeilemassa Reskon kans peltojälkeä tutussa porukassa ja vaikka homma oli aika hakusessa, niin nenä silti toimii! Poika on aika rauhallinen tekijä, katsotaan vaan mitä tästä tulee.

Tänäaamuna tuli kasvattajalta ikävää viestiä – vuoden alussa tuli markkinoille dna-testit DCM:lle ja Reskon emä todettiin kantajaksi. Se uutinen ei huolestuttanut koska Reskon isän puolella ei suvussa tätä taipumusta kuitenkaan ole. Tai siihen oli ainakin vahva usko ja luotto.

Nyt kuitenkin myös Rekun isä oli todettu kantajaksi, joten Resko tullaan myös testaamaan. Kasvattaja on tilannut testit koko W-pentueelle, joten seuraavien kuukausien aikana saan tietää Reskon kohtalon. Ihan sanattoman suuri pettymys kun vain ajattelenkin asiaa.. Iso kiitos silti Martina-kasvattajalle avoimuudesta asian suhteen ja halusta testata kaikki (omat ja vähän muidenkin..) jalostuskoirat. Iso harmi että tällainen testi saatiin markkinoille ”meille liian myöhään”, mutta tärkeintä että asia on tiedossa ja kasvattaja näkee vaivaa asian suhteen ja Rekullekkin on oma testi tulossa kasvattajan kautta postissa. Hetken jo ajattelin, että jos Resko todetaan sairaaksi niin itken silmät päästäni ja toivon ettei mulle pentua ikinä olis tullutkaan. Mutta ei se niinkään mene. En antaisi Reskoa pois mistään hinnasta – se on mulle niin monien unelmien täyttymys ja loistopentu, etten muuttaisi mitään.

Voi rakas pieni koirapoika.