Huhtikuun kuulumisia

6686497C-F141-42B7-8D10-41BC28E6B826LamigrasBlackYoungerPantherCIB

Kakkis täytti eilen 4 vuotta. En tiedä mihin tämä aika karkaa, mutta hurjalta tuntuu aatella ettei mulla ole enää ollenkaan kakarakoiraa kotona – vanhempi täytti marraskuussa viisi ja nyt nuorempi täytti neljä.

Kakelitit ovat jatkuneet läpi talven ja kevään tiistaisin, ja onnekseni olen huomannut monenlaista kehitystä meissä molemmissa. Edellisissä treeneissä otettiin saksalaista ja pakkovalssia radalla ja molemmat lähtivät sujumaan hienosti. Vaikka välillä tuntuu, että voi vitsit kun ei osata sitä eikä tätä, niin sitten kuitenkin kun katson videota vaikka viimeisimmistä treeneistä ja mietin että mistä syksyllä lähdettiin, niin tajuan että kyllä tässä on vähällä treenillä tultu jo aika kauas lähtöviivalta! Kakkiksen kanssa on hauskaa ja rentoa treenata, se on niiiiin huoleton kaveri Reskoon verrattuna. Kakkis voi olla irti kun rataa kasataan tai puretaan, se voi olla vapaana kun metrin päässä kurssikaveri treenaa omia juttujaan, sen voi jättää vapaana istumaan hallin toiseen päähän ja itse mennä toisesta päästä jotain hakemaan, eikä meidän välissä riehuvat ja treenaavat koirat saa Kaken pyllyä nousemaan tai tunteita pintaan. Reskon kanssa en edes yrittäisi. Kakkiksen kanssa treenaaminen on parasta, vaikka se ei Reskoon verrattuna paljoa osaakkaan. 😀

Reskon kanssa puolestaan käytiin tänään sunnuntaina arkitottelevaisuus-koulutusohjaajakurssilla harjoituskoirakkona! Treenattiin luoksepäästävyyttä ja toisen koiran ohittamista. Itse aattelin, että se toisen koirakon ohittaminen tulee aina tarpeeseen kun Reskosta puhutaan (se provosoituu herkästi muista koirista ja häiriintyy..) ja että siinä meillä riittää treenattavaa. Ihmetykseni oli aitoa ja ylpeyteni huipussaan, kun Resko suorittikin nämä ohitustreenit aivan älyttömän hienosti vailla kipinää toisesta koirasta. Kaverina ohituksissa meillä oli rotikka, joka toimi myös tosi kivasti. Ohitusten sijaan ”ongelmia” aiheutti Reskolle tuttu henkilö arkitottelevaisuusohjaajaopiskelijan roolissa meitä opettamassa.. Kun me meidän vuorolla mentiin kentälle ja Resko haistoi tämän itselleen tutun ja rakkaan ihmisen, sen kaula sinkui 15 cm ja etujalkojen varpaat irtosivat maasta. Nipinnapin koira kuitenkin pysyi housuissaan ja käskyn alla sivulla istumassa. Nauratti itsellä, kun Resko rukka haistoi tämän ihmisen ja koitti hakea hajun lähdettä kuono kohti hallin kattoa nuuskien ja silminnähden intopinkeänä. Ja se hetki, kun se tajusi että haistamansa ihminen seisoo siinä vastapäätä toisen ihmisen takana.. oh dear. Mentiin ihan veitsenterällä. Olin niin ylpeä ja onnellinen ja oikeasti vähän yllättynytkin, kun Resko tuossa tilanteessa pysyi hallinnassa! Koulutus oli hauska ja snautseri oli kyllä illalla todella väsynyt. Hyvä päivä siis!

Reskon edellisestä Tardak-pistoksesta tulee muuten ensviikolla kuluneeksi kuukausi. Pelonsekaisin tuntein odottelen jatkoa – olispa vaan se kristallipallo… Kumpa eturauhanen ei enää vaivaisi, toivon sitä just nyt enemmän kuin mitään muuta.

Vuoden 2019 ensimmäinen

Tapana on ollut kasata kuluneen vuoden saavutukset, toiveet, tavoitteet – ja kasata samanlainen lista tulevalle vuodelle. Pysytään perinteissä ja tehdään näin tänäkin vuonna.

Vuodelle 2018 olin tehnyt tällaiset listat:

RESKO 2018
Terveys! Koira pysyi terveenä yhtä melkeinkorvatulehdusta lukuunottamatta
Rallytokosta RTK2. Se tuli!
Tokosta tulos alo-luokasta. Matte jänisti, eikä kisoihin asti päästy.
Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. Koirasta tuli C.I.B ja paljon muuta
Agilityn alkeet ja senkin kevyt harrastelu. R kävi pari kertaa radalla, mutta en rohkene sen kanssa tässä lajissa revitellä, joten hyvin pieneen hömpöttelyyn se saa jäädäkin. En raski kokeilla katkeaako jalka vai niskat vai poksuuko nivelsiteet..
Jos pikkuRekkuja nyt oli tullakseen, toivottavasti niistä kasvaa yhtä ihania ja kotonaan rakastettuja perheenjäseniä kuin originaali Rekkukin on! 12 pikkuRekkua syntyi, 10 niistä elää tänä päivänä onnellisen kuuloista elämää. Muutamaa pentua seuraan tiiviisti somen kautta, mikä on tosi mukavaa. Kahta pentua olen tavannut. Valloittavia ja rakastettuja otuksia.
Mikäli täällä järjestetään AD-koe, voisi sielläkin käydä.Tämäpä me tehtiin, vaikka tuomarikin snautseria epäili!
Treeniä BH-kokeeseen! Jonkin verran treenailtiin, mutta lähinnä tokojuttuja. Reskon ritolat rt:n ulkokisoissa saivat minut varpailleni..

KASKO 2018
Terveys! Koira pysyi terveenä koko vuoden ja tutkittiinkin priimaksi.
Rallytokosta tulos alokasluokasta (pitäisi vaan saada seuraaminen kasaan). Ei saatu aikaseksi, peiliin katsomisen paikka!
Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. Koirasta tuli C.I.B ja EE MVA. Norjan reissulta saatiin taas varat, mikä ei huono sekään.
Terveystutkimukset (silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä?). Ranka kuvattu ja siltä osin tutkitusti priimaa koko kääpiö!
Agilityn harrastelua (leikin ajatuksella kisoihin asti pääsemisestä) Koko syksy ja talvi kuljettu ohjatuissa treeneissä ja ajatus epiksistä ei ole enää yhtään kaukainen. Koira tykkää, toimii ja oppii koko ajan. Ja käytiin mittaustilaisuudessa jossa koira mitattiin miniksi. 🙂

Vuodelle 2019 kasasin tällaiset uudet listat:

RESKO 2019
▪ Terveys, terveys, terveys.. tämä taas tärkeimpänä.
▪ Oikealla seuraaminen kasaan ja kisakuntoon, josko jossakin vaiheessa startattaisiin rally-tokon voittajaluokassa.
▪ Pari kehäkäyntiä. Kiva ois jos FinnSg-tuomari löydettäis ja se tykkäis Rekusta SA:n verran ja jos jotain muuta niin Latvia, Liettua tai Tanska.
▪ Tokoepikset, ehkä virallisetkin. Tulos alo-luokasta?

KASKO 2019
▪ Terveys!
▪ Jos koira vielä näyttää siltä, niin ehkä tuota kehtais vaikka Norjassa käydä näyttämässä. Jos siellä hullu tuuri kävisi, niin koirasta tulisi POHJ MVA & NO MVA. Mutta tästä juuri juttelin parinkin kaverin kanssa, että kun vuosi 2018 oli niin mieletön niin jotenkin en enää osaa edes haaveilla kummemmista menestymisistä varsinkaan pikkuKakkiksen kohdalla. Se on jo ylittänyt kaikki kuvitelmani ja toiveeni missikisoissa, ottaen huomioon että kyseessä on Pieni Uros, jolta puuttuu vaikutuksen tekevät kinttukarvatkin. Ja nämä pohj mva -säännötkin muuttuu. Pyh.
▪ Agiepiksiin! Ehottomasti!
▪ No laitetaas vielä se rally-tokokin. Kisauran starttaus. Se seuraaminen.

Ei siis kummempia tavoitteita tälle vuodelle. Kunhan koirat pysyisivät terveinä ja saatais elellä tätä meidän kivaa arkea. Jos tilaisuuksia avautuu, niin kyllä me varmaan ulkomailla käydään näyttelemässä – mutta kumpikin koirista on jo kerännyt enemmän missititteleitä kuin olisin ikinä voinut edes kuvitella, joten mitään hullua hinkua ei ole. En ole edes merkannut yksiäkään näyttelyitä kalenteriin tälle vuodelle, aika hurjaa.

Vuosi 2018 jää mieleen yhtenä parhaista. Kenties parhaana, oikeastaan. Kaikki ne hauskat reissut kavereiden kanssa, koirien kanssa harrastaminen ja onnistumiset eri lajeissa, onnellisuus omassa arjessa, oman asunnon osto syksyllä.. Ei huono. Toivottavasti tuleva vuosi kohtelee meitä yhtä hyvin.

Resko ilmassa 31.12.2018

Pietarin reissu: Reskosta Nevskiy Winner 2018 & RKF-valio!

NEVSKIY WINNER 2018 Wanhan Purolan Wallstreet
© Heidi Nissinen

Matkamme Pietariin alkoi aikaisin torstaiaamuna. Juna Oulusta Siilinjärvelle starttasi seitsemän maissa ja me hypättiin kyytiin. Siilinjärvellä jäimme kyydistä ja hyppäsimme reissukaverin kyytiin. Ajelimme Joensuuhun morottamaan kasvattajaa ja matka jatkui vain parin pysähdyksen taktiikalla rajalle. Tällä kertaa pisteet meno- ja paluumatkalla Venäjän tullille hommien sujuvuudesta ja jonojen nopeasta purkamisesta. Suomen tullissa saatiin jonotella muutamakin tunti tullessamme takaisin.

Olimme perillä hotellilla illalla kymmenen maissa. (Venäjällä kello on tunnin edellä.) Äkkiä puhelin wifiin ja ilmoittamaan läheisimmille ihmisille, että hengissä ollaan Pietarissa ja hyvin menee! Kyllä siinä matkan varrella Pietarin horisonttia katsellessa monttu aukes tällaisella pikkukylältä lähtöisin olevalla ihmisellä..

Perjantai meillä oli pyhitetty Katariinan palatsin ihmettelylle, levolle, ja koiran trimmaamiselle. Pesin Reskon torstaiaamuna ennen reissuun lähtöä ja koira meni lopulta kehään ilman uutta pesua tai föönausta. Luomuna voittoon, siis!

Lauantaina suunnattiin kansainväliseen ”Nevskiy Winner” koiranäyttelyyn Expoforumille. Paikka oli VALTAVA. Siis VALTAVA. Ja valtavan hieno. Jäi messari toiseksi äkkiä.. Kehäkin oli varmaan viis kertaa suurempi, kuin esim. Harstadissa ikinä. Ja matot niin, että kun koiraa liikutti niin koko matkan sai juoksuttaa matolla, eikä tarvinnut liukastella. Pisteet siitä!

Tuomarina meillä oli italialainen Alberto Cuccillato. Tältä herrasmieheltä ei hymyä irronnut ja meinasi siinä omakin hymy hyytyä, kun koitin miettiä, että mitähän miehellä mielessä pyörii.. Ensimmäinen ja ainoa kysymyksensä oli, että kuinka vanha koira on. Kerrottuani, että 5-vuotias, sanoi hän hämmästyneeseen sävyyn että ”5 YEARS??” – ja tässä kohti mulla juoksi taas mielikuvitus ihan omia polkujaan ja aattelin, että eiköhän meidät naureta kehästä ulos jollain verukkeella. Mulle ei koskaan selvinnut, että mikä siinä iässä häntä hämmästytti, mutta aika pian valkeni se, että tuomari kovasti Reskosta tykkäs. Kävipä hakemassa pöydältään kännykänkin kesken kaiken ja otti Reskosta kuvia. Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs: ”Excellent type, correct body, excellent t.l., lisää epäselviä lyhennyksiä, correct coat, moves well.” Tästä hyvästä Reskolle ERI SA AVK1 PU1 ROP SERT RKF-SERT CACIB NEVSKIY WINNER 2018 & RKF-valio! Jalat hyytelönä kompuroin pois kehästä hymy kasvoillani. Reskon kehäkäytös oli maton nuuskuttelua lukuunottamatta tosi hienoa ja se käyttäytyi todella aikuismaisesti ja maltillisesti kun tuomari sitä tutki ja malttoi seisoa. Kehän reunalla pyöri yksi käppänänarttu torttu tuhannen turvoksissa, joten annan ne nuuskuttelutkin viisvuotiaalleni anteeksi. On sillä nykyään kuitenkin ihan erilailla järki päässä kuin nuorempana. Ei hävetä reissata maailmalla tällaisen tyypin kans. Ryhmiin ei jääty, koska haluttiin näyttelypäivä nopeasti pakettiin ja kojujen kautta hotellille pötköttämään.

Sunnuntaina kierreltiin reissukaverin kanssa Pietarin keskustaa. Kuljettiin metrolla ja bussilla ja selvittiin kaikesta oikein kunniakkaasti! Hitsi kun tuolla Venäjällä lukee kaikki vaan kyrillisillä kirjaimilla, eikä mulla ole paljoakaan muistissa lukion kahdesta venäjän kielen kurssista. Mutta kun muutaman jutunkin muistaa, niin kaikesta selviää kyllä. Ja aina voi ja kannattaa kysyä neuvoa, jos ei jotakin ymmärrä. Ainakin nuorempi väestö Pietarissa puhui ihan hyvää englantia, vaikka vanhemmat henkilöt eivät juuri englantia puhukaan. Bussissa kommunikoitiin yhden paikallisen kanssa ihan hänen iPhonen kautta Google translatella. 😀

Kaiken kaikkiaan tästä reissusta jäi käteen hirveä Pietarikuume. Näin paljon, mutta niiiiin paljon enemmän jäi näkemättä. Tuonne täytyy kyllä päästä palaamaan hellun kans ja ihan ilman koiraa. Upea kaupunki. Venäjällä kaikki upea on niin käsittämättömän upeaa, ettei mikään kuva tai video anna oikeutta. Ja toisaalta surkeus on sellaista surkeutta, ettei tällainen hyvinvointivaltiossa elävä ihminen osaa edes kuvitella.. Mutta matkailu tosissaan avartaa ja näin ne ennakkoluulot hälvenee!

Kuvassa oikealla Reskon kasvattajalta yllätyslahjaksi saatu taideteos, joka on Martina Kaprálkován käsialaa. Sama kuva on painettu myös vuoden 2019 Schnauzer Calendariin. www.dalaj.cz | Kiitos Martina! ❤