Tuhat kilometriä viikonlopussa, snautserin aivotärähdys..

No mepäs repästiin. Pitkään hauduteltu ja aijottu juttu toteutui viime viikonloppuna, kun nakkasin koirat ja kameran autoon ja ajelin perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulusta Kiteelle. Perillä meitä odotti ihana jälleennäkeminen parhaan ystäväni kanssa, joskaan Torsti-herra ei riemusta hihkunut kun ovesta paukahti sisälle muutama musta snautseri ja mukana matkustanut äitini silmäterä, Selma-yorkki. Portin takaa kuultuja murinoita lukuunottamatta reissu meni aika sopuisasti, kolme nuorta urosta mahtui saman katon alle ja samoille pelloille juoksemaan tosi hienosti.
Lauantaina me käytiin mätsäreissä, joissa Kasko sijoittui nuorempien sinisen nauhan saaneiden koirien toiseksi ja Resko vanhempien sinisten kolmanneksi! Aika hyvin siis, kun ottaa huomioon että mukana oli vaan passit koirille eikä edes kampaa parran setvimiseksi 😀
Samana päivänä käytettiin koiria myös Rääkkylässä ihan valtavan isoilla pelloilla juoksemassa. Resko ja Kasko jättivät pelloilla olleet linnut rauhaan ja keskittyivät kirmailemaan basenjin kanssa, kunnes Rekun jarrut pettivät ja se lensi (kirjaimellisesti) tosi pahan näköisesti parimetrisen ojan pohjalle nurinniskoin. Pidätin henkeäni ja odotin että vieläkö koira nousee sieltä omin jaloin, vai menikö se rikki. Ylöshän se kiipesi ja hölkytteli luokseni, makasi hetken jaloissani ja kerkesin palpoa sen kauttaaltaan ja huolesta sekaisin diagnosoin sen käytöstä kaverini kanssa ja tarkastelin sen ikeniä ja puristelin sen jalkoja. Hetken kuluttua snautseri tokeni, nousi ylös, oksensi ruokansa ja jatkoi touhujaan. Lievä aivotärähdys, arveli eläinlääkärikasvattaja kun seuraavana päivänä kerroin kauhun hetkistämme. Vielä samalla reissulla Torsti kerkesi ottaa jalat alleen ja lähti nenä pystyssä karkuun ilmavainun perässä, ottaen ensin snautserit mukaansa. Onneksi omat koirani kääntyivät käskystä pois basenjin perästä ja sain ne kytkettyä. Hetken jouduimme odottelemaan paniikin sekaisin tuntein, että tuleekohan se villikoira vielä takaisin vai… (tuli se, hirveellä vauhdilla ihan toisesta suunnasta!)
Sunnuntaina käytettiin koirat taas pellolla juoksemassa, tällä kertaa vältyttiin vahingoilta. Aika meni niin kamalan nopeasti hyvässä seurassa, viikonlopussa on niin vähän tunteja… Ihan liian pian koitti se hetki, kun piti pakata koirat takaisin autoon ja kääntää keula kohti pohjoista. Kotimatkalla koettiin muuten muutamia veret seisauttavia hetkiä, kun kesärenkaat kohtasivat uskomattoman lumimyrskyn. Ajeltiin sitten kahtakymppiä, kun lunta tuli niin paljon ettei eteensä nähnyt ja tie hautautui kinokseen. Onneksi onnistuttiin väistämään vastaantullutta bussia ja täysperävaunurekkaa, vaikka auto päättikin sillä hetkellä itse suunnan ja minä vain vauhdin. Huhhui, eipä oo tullut ennen niin pelättyä liikenteessä. 
Paluumatkalla me poikettiin Joensuussa Reskon kasvattajan luona Kulhossa, Martina-kasvattaja trimmasi vähän Reskoa ja otettiin siitä uudet edustuskuvat (joissa se näyttää upealta). Sain myös pallutella pieniä 6-viikkoisia snautserin pentuja, jotka sulattivat kyllä sydämeni mutta eivät onneksi vieneet sitä mukanaan. Pentukuume ei kovin helposti iske, kun pitää jalat maassa ja miettii elämäntilannettaan. Vielä nelisen vuotta opiskelua jäljellä ja käsissä kaksi nuorta koiraa – kolmannen aika on vasta sitten kun nykyisissä on vähän vähemmän harrastusvuosia jäljellä (tai kun Resko löytää täydellisen tyttöystävän – sitä kun on nyt kyselty taas ulkomaita myöten jalostukseen..) 
FI & SE CH Wanhan Purolan Wallstreet ”Resko” 3 vuotta ja 5 kuukautta

Turku Top Dog Show 21.01.2017

– ERI SA PU1 VAK1 ROP CACIB –
”3 years old. Excellent proportion of body, nice head with parallel lines. Nice eye expression. Excellent topline & tailset. Correct front nice forechest. Good angulation, typical movement. Excellent coat!” – Tino Pehar

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Reskon kenties viimeinen kehäkäynti Suomessa kovin pitkään aikaan. Nyt nenä kohti uusia tuulia (=ulkomaita) ja harrastuksia! Ryhmäkehään juostessamme fiilis oli mahtava, Resko juoksi edelläni lujaa kuin ravihevonen ja taustalla soi Paula Koivuniemen Sata kesää tuhat yötä. Suuren maailman meininkejä. Vaikka meitä ei jatkoon valittukkaan, niin tunnelma oli loistava. Olen ihan sanattoman ylpeä Reskostani, se on kuitenkin minun ensimmäinen snausteri jonka kanssa on käyty osin kivikkoinenkin tie tähän pisteeseen päästäksemme, että se saa muilta kehuja käytöksestään niin autossa (ajeltiin viikonloppuna n. 1300km) kuin näyttelypaikalla kuin hotellissakin. 
Kirjoitan talteen myös ikävämmän välikohtauksen näyttelypaikalta; oltiin Reskon kanssa käyty kehässä ja kerätty kamppeet ja menossa siskojeni luokse yorkkikehälle toiseen halliin. Snautseristikaverini kantoi Reskon kevythäkkiä kulkien oikealla puolellamme ja me käveltiin käytävää pitkin pois meidän hallista, Resko minun oikealla puolellani todella lyhyessä hihnassa ja ketjupanta kaulallaan. Yhtäkkiä kaverini ohi ryysäsi hyökkäävä rotikkauros, joka tuli Reskolle niskaan oikealle puolen. Huusin kuin minua itseäni olisi purtu ja kirosin ääneen, rotikan omistaja onneksi pääsi tilanteen tasalle ja sai omansa pois meidän kimpusta ja tilanne oli nopeasti ohi. Menin ihan puihin enkä saanut sanoja suustani ja rotikan omistaja vähän hätääntyi ja pahoitteli kamalasti ja kyseli että ei kai hänen koiransa päässyt puremaan, ei kai snautseriin tullut reikiä? Olin ihan jäässä ja änkytin sille naiselle vaan jotain että ”ihan totta ihan totta pidä se koirasi siellä..” Kaverini sanoi että ei otettu osumaa ja niin me lähdettiin pois paikalta. Minun kädet ja jalat alkoivat tutisemaan hetken kuluttua kuin viimeistä päivää ja kertasin tilannetta mielessäni. En nähnyt sitä rotikkaa ennen kuin se hyökkäsi Reskon kimppuun vetäen omistajansa perässään. Ihan hiton kamalaa, kuinka avuton siinä itse on. Kuinka pieni isokokoinenkin snautseriuros on rotikkauroksen rinnalla… Reskosta ei onneksi löytynyt muuta kuin kuolaa ja räkää rinnuksista, mutta puhutaan ihan senttimetreistä – jos se iso uros olisi päässyt hihnassaan pidemmälle niin Reskossa olisi nyt reikä pahassa paikkaa. Hyvä muistutus itse kullekin; se ei isossa koiratapahtumassa riitä että pidät omaasi silmällä, pakko on tarkkailla myös potentiaalisia oman koiran haukkaajia käytävien reunoilla, joiden omistajat puuhaavat jotain muuta siinä samalla niin että huomio oman koiran antamista signaaleista herpaantuu. Meille ei luojan kiitos käynyt lopulta kuinkaan ja Resko on luonteeltaan niin armoton puupää ettei sen maailma romahtanut tuosta hyökkäyksestä edes hetkeksi; sehän oli välittömästi valmiina antamaan hyökkääjälle kaksin käsin turpaan.