Tuo hetki takaa vuosien – kuin eilinen

ONNEA AMOR 10 VUOTTA! ♡

Joulu vietettiin sekalaisen seurakunnan kera Ylläksellä, Amor lenkkeili neljän belgin kanssa suhteellisen pätevästi kun mentiin pitkin kelkanjälkiä. Uusivuosi meni kuten yhdeksän kertaa ennenkin – ei mitään mainittavaa. Käytiin vähän käveleskelemässä illalla rakettien räjähdellessä taivaalla, eikä Amoria olis voinut paljon vähempää haitata. Ja hyvä niin 🙂
Muutenkin Amor on loistavassa kunnossa, sanoisin jopa että paremmassa kuin kertaakaan kuluneen vuoden aikana. Ikä näkyy, sitä ei voi kieltää kukaan, mutta kaikenkaikkiaan herraparta kukoistaa. Se on saanut lisää massaa, iltahepuleiden määräkin on lisääntynyt ja koko koira näyttää paremmalta kuin aikoihin. Huomenna tulee vuosi aivoverenkiertohäiriöstä, joka vähän muistuttelee siitä ettei huomisesta ikinä tiedä. Kukaan. Jotenka ilo on otettava irti meneillään olevasta hetkestä – Amor nukkuu vatsa pulleana syötyään juuri iltaruoan ja siihen päälle herkkuja.

ps.. Tässä saa kohta alkaa aamuja laskemaan. Penneli pyörii jo samoissa kilomäärissä siskoni terriereiden kanssa ja oli kuulemma viihdyttänyt itseään joulukuusta repimällä! Huii, mikähän pikkuterroristi siellä onkaan kasvamassa..

Aitojen asioiden reitti ei oikeasti koskaan kulje töyssyittä

Mitäpä meille? Pakkasta oli aamulla 20 astetta ja reipas päivälenkki vaihtui ”ota Pappa syliin ja juokse kotiin!”-teemaiseksi. Tossut on pakko kaivaa esille, ilman ei nähtävästi enää pärjätä!
Hieman varovaiseksi olen tullut Amorin pakkasenkestävyyden suhteen, tammikuussa Herraparta oli niin heikossa kunnossa että pelaan mielumin varman päälle ja vältän kaikenlaisen sairastelun kohtuullisella ylivarovaisuudella. Ellei kyseessä ole pikainen pyörähdys pihalla, niin uloslähtörutiineihin kuuluu siis jo haalaria ja huppua ja toppatakkia.. Onneksi Ampu ei kauaa vaatteista murjota, kurjuus unohtuu heti kun tassut osuvat lumiseen tienpintaan ja hyvin topattuna sietääkin kipitellä menemään.

Viimeviikolla käytiin reissu Oulussa, Jonnan ja kissojen luona. Amor käyttäytyi tapansa mukaan bussissa erityisen hyvin, nukkui oikeastaan koko matkan huivini alle peiteltynä viereisellä istuimella. Kissojen kanssa elo oli myös tosi sopuisaa, oli kiva huomata että kaikki uskalsi olla niin rennosti. Kiva reissu siis.

Tämä(kin) vuosi lähenee loppuaan, mutta uskaltaisin jo väittää että ensivuonna moni asia on toisin. Olen koittanut henkisesti valmistella pappaa siihen, että sen osa minun Ainoana Koiranani on vaakalaudalla ja kuluttanut taatusti ihan liikaa aikaa lukien kauhutarinoita riiviöpennuista. Aika näyttää kuinka käy, mutta kasvattajan mukaan pentulaatikon pullukat hiiret ovat muuttuneet jo läskipylly-marsuiksi, joten parempaan suuntaan ollaan menossa ja lähtölaskenta voi alkaa.. 

Jos vaellan kuin oisin unessa, on mukana kipinä toivoa

Syyskuussa käytiin Rovaniemellä Eskelisen Ullan vastaanotolla suuta hoidattamassa, koska tilanne paheni huolestuttavan nopeasti ja pahaksi. Amor sai niin hyvää palautetta käytöksestään ja persoonastaan, että mieltä lämmittää vieläkin. Eläinlääkäri ihmetteli miten olen saanut noin kipeää suuta hoidettua itse ja totesi, että ellen olisi tehnyt suun eteen niin paljon töitä ei Amorilla olisi varmaan enää montaakaan hammasta jäljellä. Vaikka Amor oli rauhoitettuna ja humautettu taju kankaalle, niin silti siirtyessäni pois sen luota se päästi syvän murinan ja koitti pistää vastaan ell:ille. Niin kauan kun pysyin herraparran rinnalla, ei ollut mitään ongelmaa vaikka tehtiin mitä. Saatiin rtg-kuvat mukaankin, niistä selvisi sen verran että elleivät suuongelmat pysy kurissa, ei meillä oikeastaan ole varavaihtoehtoja käytettävänä. Vanhan koiran leuassa ei ole riittävästi luuta, jotta kulmureita uskaltaisi poistaa. Vaikka tieto vetikin ensin mielen matalaksi, totesin siinä että Amor on aina saanut elää täyttä koiran elämää hyvine ja huonoine hetkineen ja päästän sen uusiin seikkailuihin mielumin vaikka kuukautta etuajassa kuin hetkeäkään liian myöhään. Se on epäilemättä maailman paras koira, jonka myötä minun elämään on tullut lukematon määrä hyviä asioita. Eikä Amor murehdi turhia.

Ab-kuurit ja kotihoito ovat siis nyt jäljellä. Puhdistan Amorin ientaskuja (jotka muuten yltävät senttejä leuan sisään osittain luuhun asti) itse eläinlääkärin välineillä ja ohjeistuksella ja koitan pitää tilanteen mahdollisimman hyvänä. Koira onneksi sietää nämä epämiellyttävät hoitohetket hyvin – makaa tai istuu aloillaan, kun ruiskutan hampaanreunaa pitkin ikenen sisälle työntämälläni ruiskulla suolaliuosta ja lopuksi tökin samaan kuiluun ”hoitotahnaa”. Se mädän/ruoanjämien/bakteerimähnän määrä joka koiran kulmahampaan viertä pitkin nousee on useimmiten aika hurja. Joskus tulee verta niin että snautserin rintakarvoillekkin tippuu. Eläinlääkärin mukaan meillä on sinänsä hyvä tilanne, ettei minun ja Amorin yhteistyössä ole ongelmia. Amor antaa minun tehdä ikävätkin asiat vastustelematta.

Treeneissä me ei olla käyty kesän jälkeen, enkä nyt enää tiedä kannattaako kymmenvuotiaan kohtuullisen raskasrakenteisen pappakoiran kanssa säännöllisesti agilityn kaltaista enää harrastaakkaan. Jos vain saisin kelattua aikaa takaisin, mutta kun se ei onnistu.

Karhukokeen diplomi tuli postissa parin viikon viiveellä ja 60 pisteellä Ampu ylsi III-tulokseen!! Huikeaa toimintaa minun pikkumieheltä. Kuten sanottua, Amorin kanssa ei minkään saavuttaminen olis jäänyt kiinni koiran pääkopasta. Sellainen peloton poika se on, puolustaisi varmaan hihnan toista päätä henkensä uhalla.

Juuri nyt meillä menee mukavasti. Amorin turkki on paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin ja se on lihaksikkammassa ja massavammassa kunnossa kuin aikoihin. Se kiipeää ilman ongelmia portaat kolmanteen kerrokseen ja sieltä alas päivittäin ja lenkkeillessä se vaan jaksaa jaksaa ja jaksaa. Kotona uni kyllä maittaakin aiempaa enemmän.

Ja jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, voisi Amorilla olla keväällä parrakas ”pikku”veli kotona seurana. Olen niin kovan luokan pessimisti, etten tohdi kovin hehkutella kun tiedän miten moni asia vielä voi mennä vikaan. Ultrassa oli kuitenkin alustavasti näkynyt kolme pentua..