Vuoden snautseri 2018 -kisan tulokset

IMG_8471

Tulipa kävästyä päiväreissu Hämeenlinnassa! Siellä järjestettiin Suomen snautserikerhon vuosikokous, jonka yhteydessä palkittiin vuoden 2018 snautserikisan menestyjät. Mulle tuli pari viikkoa sitten sähköposti, jossa kerrottiin, että koirani on neljän parhaan joukossa ja näin ollen se palkitaan kokouksessa. Koska olen (koira)urheiluhullu ja koska nuorena jaksaa, otin ja varasin hullutellakseni meno- ja paluumatkat VRn kyydillä Hämeenlinnaan ja takaisin. Lähtö aamulla ennen kuutta ja paluu kotiin iltayhdeksäksi. Ei tunnu missään!

Resko palkittiin toden totta näyttelysnautseri-kategoriassa, vaikka se kävi viime vuonna Suomen kehissä vain kahdesti ja toinen näistä oli ryhmänäyttely. Uskomatonta. Uskomattomia juttuja tapahtuu.

Resko sijoittui vuoden snautseri-kisassa näin:

#5 Vuoden snautseri 
#5 Vuoden rally-toko-snautseri
#4 Vuoden näyttelysnautseri musta uros

Kuten sanottua, vuosi 2018 oli meidän vuosi. Voi olla, ettei koskaan tule enää toista samanmoista, ainakaan jos tulosten valossa katsotaan. Mutta elämäpä on onneksi paljon muutakin kuin kisoja ja tuloksia. Resko on PARAS!

Ei meidänlaista tarinaa kukaan muu osaa kirjoittaa ja se kaiken ottaa, paljon antaa

Keskiviikko 6.2. Ollaan Reskon kanssa ihanalla, aurinkoisella, kahdenkeskisellä päivälenkillä. Resko ravailee edessäni vapaana, koukkuhäntä tyytyväisenä puolelta toiselle heilahdellen. Nostaa nohevana jalkaa tien vasemmalla puolella olevaan lumipenkkaan, ja jättää jälkeensä jäätävän verisen pissan. Katson tuota näkyä pari sekuntia itseäni keräillen, otan kännykällä siitä kuvan, otan koiran hihnaan, ja suuntaan sen kanssa takaisin kotiin. Mielessäni toistelen, että eturauhasvaivat ovat uroksilla hirmuisen yleisiä ja pissasihan edesmennyt Amor-pappakin joskus vähän verta struviittikiteiden ja tulehduksen vuoksi. Kotona laitan heti kuvan ja viestiä Reskon kasvattajalle, joka on eläinlääkäri. Sen jälkeen otan ja varaan ensimmäisen vapaan ajan eläinlääkäriasema Kamuun (joka on onneksi jo parin tunnin päästä). Katson Reskoa, joka on aivan oma itsensä. Elleivät silmäni olisi osuneet siihen verivirtsaan, en tietäisi mistään mitään. Olo on ensin vähän turta, ja sen jälkeen alkaa panikointi. No jos ihan vähän vaan googletan, hyvähän se on valmistautua… Pernakasvain, kasvain rakossa, paljonkohan meillä on elinaikaa? Ei hemmetti… Viisivuotias päällepäin upeassa kunnossa oleva elämäni snautseri. Sielunkumppanini. Minun ylpeyteni. En kestä.

Metsästin Reskolta virtsanäytteen, jonka vein lääkäriin mennessäni. Pissa oli onneksi nyt keltaista, eikä punaista. Koiran tutki ihana naislääkäri, jota emme olleet ennen tavanneet. Resko ryysäsi vauhdilla lääkäriasemalle ja toimenpidehuoneeseen. Häntä heiluen, toisille koirille vähän pullistellen, silmät onnesta muljuen ja alahampaat ja kumihuuli näkyen. Minun rakas pöljäni. Rekku otti kaikki tutkimukset hienosti, edes sormi pyllyssä ei saanut sitä sanomaan mitään. Lääkäri tunnusteli eturauhasen ja totesi sen olevan hieman suuri, kuumetta ei ollut eikä koira ollut kipeän oloinen. Kaikki muuten ok. Kasvattajan vinkistä pyysin, että samalla vaivalla myös eturauhanen ja rakko ultrataan – kasvattaja lupasi, että jos sieltä jotain löytyy niin hän leikkaa kun ajetaan vaan Joensuuhun. Jännitti ihan pirusti, vaikka parempihan se on tietää kuin olla tietämättä. Olin jo kotona kerennyt vajaan kahden tunnin ajan tuijotella Reskoa silmiin ja miettiä, että kuolevainen se sekin on. Mutta sitä en kestä, jos se nyt kuolee kesken kaiken. Ja miksei se ole antanut mitään ennakkovaroitusta?

Eturauhasessa näkyi muutama pieni harmittomaksi luokiteltava rakkula/kysta ja rauhasen halkaisija oli n. 4cm, eli laajentunut on. Pissassa näkyi puna- ja valkosoluja. Pistettiin Tardak-piikki niskaan ensiavuksi ja jätettiin pissa viljeltäväksi, jotta nähdään tarvitaanko ab-kuuria. Lääkäri ja hoitaja molemmat kehuivat Reskoa, kuinka hienosti se käyttäytyy. ”Tämä taitaa ottaa kaiken vastaan, kyllä näkee että on käsitelty ja tottunut kaikkeen.” Kun kellautin Reskon siihen punaiselle patjalle ultrausta varten, se sinnikko jännitti itsensä aivan jänkkiin. Hoitaja sanoi, että tämä koira on kyllä yhtä lihasta. Ja minun silmääni ja käteeni kun Resko on kuivahtanut viime syksyn huippukunnosta, kun on alkuvuosi liikuttu niin huonosti ja vähän pakkasten takia..

Kun Kamusta soitettiin minulle tänään, kuulin ettei pissassa kasvanut mitään vielä kahdenkaan päivän jälkeen, joten ei ab-kuuria meille. Eläinlääkäri oli siellä pohtinut, että kun koira on aivan oma touhukas ja iloinen itsensä, ei vaikuta kipeältä, verivirtsaisuus tuli niin rajuna ”out of nowhere”, voisi veri olla peräisin tällaisesta eturauhasen sisällä majailleesta pikkurakkulasta/kystasta. Juteltiin myös siitä, että kuulemma suurella osalla tämän ikäisistä ja varsinkin vanhemmista uroskoirista on jonkin asteista eturauhasen laajentumaa/liikakasvua. Joitakin koiria se vaivaa ja silloin se vaatii hoitoa, mutta joissakin tapauksissa se ei aiheuta oireita. Nyt pitää vaan silmä tarkkana seurata Reskoa, että huomaan jos koiran käytökseen tulee mitään muutoksia jotka voisivat kieliä tästä eturauhasesta.. Viikolla 10 menemme ottamaan toisen Tardak-pistoksen ja jätämme pissanäytteen, jos ei tule syytä mennä aiemmin mennä lääkäriin.

Nyt pidetään siis sormet ja anturat pystyssä, ettei Resko tule kipeäksi. Rukoillaan ihmettä. Harmittaa, kun mietin miten todennäköisyydet eivät ole nyt puolellamme. Tosi harva koira tokenee tällaisesta vaan parilla Tardak-pistoksella, vaan hyvin useasti tilanne eskaloituu kastraatioksi. Ja siis sanomattakinhan on selvää, että jos Reskon terveydentila vaatii kastraatiota, niin kastraatio it is. Oli jo kasvattajan kanssa puhetta siitä, että jos tämä näyttää menevän kastraatioksi, niin pitää ottaa pikkuRekkuja pakkaseen. Koitan pysyä positiivisena. Faktahan on se, että kohdalle olisi voinut sattua jotakin niin paljon pahempaakin. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos ultrassa olisi näkynyt jotakin epämääräistä.

Näissä hetkissä sitä muistaa, että millään maailman titteleillä tai muilla ei ole lopulta mitään väliä. Kunhan saan pidettyä koirani terveinä ja tyytyväisinä mukana elämässäni ja nähdä kuinka ne harmaantuvat ja vanhentuvat ja muuttuvat papparaisiksi. Vaikka kastraatio tarkoittaisikin näyttelyuran loppua, se olisi pieni hinta siitä että Resko saisi elää hyvälaatuista elämää niin kauan kuin luoja suo. Koirani kustannuksella en ala leikkimään. Mikäli koira pysyy tässä kunnossa, kokeillaan ensin nämä hormonipiikit (28vrk) ja tarvittaessa voidaan koittaa tablettimuotoinen Ypozane (6kk). On olemassa myös implantti-vaihtoehto, mutta siitä tulee heti kerralla jo kahden vuoden karenssi. En tiedä paljonko lääkkeitä olen valmis pumppaamaan koiraani, ainakin pitäisi ottaa selvää mitä huonoa näistä voi seurata. Kastroidun koiran kanssahan voi kisata vielä vaikka tokossa ja pk-lajeissa, jos siltä tuntuu…

Reskon kynsivamma

Reskon otj sisäreunan kynsi repesi syyslomalla ”mummolan” pihalla liukastellessa. Eläinlääkärimme antoi kotihoito-ohjeet ja soitti apteekkiin ab-kuurin Reskolle ja viikossa kynsi oli parantunut normaaliin kuosiinsa. En ensin edes huomannut kynnen ottaneen osumaa, koska Resko ei missään vaiheessa ontunut tai varonut jalkaansa, ei osoittanut suurempaa kiinnostusta sitä kohtaan tai käyttäytynyt oudosti. Huomasin vain, että onpas lattiassa paljon verijälkiä –  niin paljon, etteivät ne enää selity tuoreilla hirven luillakaan.. 
Resko söi siis antibioottikuurin ja kynttä hoidettiin liuotetulla Betadinella putsaten aamuin ja illoin. Sanoisin, että neljässä päivässä kynsi oli jo käyttökuntoinen eikä sitä tarvinut enää varjella kaikelta. Pari yötä Resko nukkui kauluri päässään, ettei vain tulisi turhia takapakkeja, ja ulkoillessa paketoin tassun veden- ja iskunkestävästi. 
Koitin netistä etsiä tietoa muille sattuneista kynsionnettomuuksista, mutta kovin montaa inspiroivaa paranemiskertomusta en löytänyt. Eläinlääkäritkin (meitä hoitanut paikallinen ell ja Reskon kasvattaja-ell) varoittelivat näiden olevan vaikeita hoidettavia ja pahimmassa skenaariossa koko varvas voitaisiin joutua amputoimaan, mikäli kynsi ei lähde paranemaan hyvin. Resko oli kuitenkin alusta asti mitä helpoin hoidettava! Heti trauman havaittuani pesin tassun ja kynnen ja tutkin törröttävän ytimen, leikkasin karvat varpaasta ja leikkelin kynttä vielä joka suunnasta niin että sain repsottavat osat irti. Resko huokaili syvään, mutta ei edes nykinyt tassuaan kuten joskus kynsiä leikatessa ruukaa tehdä 😀 Jospa se tällä kertaa ymmärsi näiden lääkärileikkien tärkeyden.
Meidän onneksi kynsi lähti heti paranemaan tosi hyvin. Ei takapakkeja. Kertaalleen laitoin siihen Vetramilia, joka ilmeisesti pehmensi ytimen ulointa osaa niin, että se ”irtosi” – siis muuttui koostumukseltaan sellaiseksi räkämäiseksi sinkuvaksi jutuksi, jonka pinseteillä otin pois höllymästä. Sen jälkeen kynsi oikeastaan yön aikana parani kokonaan. Muutaman kerran tuli tippa verta hangessa riekkumisen jälkeen (kun en enää tossuttanut jalkaa), mutta se ei vaikuttanut paranemiseen. Siinä vaiheessa kynsi näytti jo normaalilta ja tippa verta oli vähemmän, kuin ytimeen leikatessa. Eli lopulta päästiin aika helpolla. Onneksi. Tekevälle sattuu.