Huhtikuun kuulumisia

6686497C-F141-42B7-8D10-41BC28E6B826LamigrasBlackYoungerPantherCIB

Kakkis täytti eilen 4 vuotta. En tiedä mihin tämä aika karkaa, mutta hurjalta tuntuu aatella ettei mulla ole enää ollenkaan kakarakoiraa kotona – vanhempi täytti marraskuussa viisi ja nyt nuorempi täytti neljä.

Kakelitit ovat jatkuneet läpi talven ja kevään tiistaisin, ja onnekseni olen huomannut monenlaista kehitystä meissä molemmissa. Edellisissä treeneissä otettiin saksalaista ja pakkovalssia radalla ja molemmat lähtivät sujumaan hienosti. Vaikka välillä tuntuu, että voi vitsit kun ei osata sitä eikä tätä, niin sitten kuitenkin kun katson videota vaikka viimeisimmistä treeneistä ja mietin että mistä syksyllä lähdettiin, niin tajuan että kyllä tässä on vähällä treenillä tultu jo aika kauas lähtöviivalta! Kakkiksen kanssa on hauskaa ja rentoa treenata, se on niiiiin huoleton kaveri Reskoon verrattuna. Kakkis voi olla irti kun rataa kasataan tai puretaan, se voi olla vapaana kun metrin päässä kurssikaveri treenaa omia juttujaan, sen voi jättää vapaana istumaan hallin toiseen päähän ja itse mennä toisesta päästä jotain hakemaan, eikä meidän välissä riehuvat ja treenaavat koirat saa Kaken pyllyä nousemaan tai tunteita pintaan. Reskon kanssa en edes yrittäisi. Kakkiksen kanssa treenaaminen on parasta, vaikka se ei Reskoon verrattuna paljoa osaakkaan. 😀

Reskon kanssa puolestaan käytiin tänään sunnuntaina arkitottelevaisuus-koulutusohjaajakurssilla harjoituskoirakkona! Treenattiin luoksepäästävyyttä ja toisen koiran ohittamista. Itse aattelin, että se toisen koirakon ohittaminen tulee aina tarpeeseen kun Reskosta puhutaan (se provosoituu herkästi muista koirista ja häiriintyy..) ja että siinä meillä riittää treenattavaa. Ihmetykseni oli aitoa ja ylpeyteni huipussaan, kun Resko suorittikin nämä ohitustreenit aivan älyttömän hienosti vailla kipinää toisesta koirasta. Kaverina ohituksissa meillä oli rotikka, joka toimi myös tosi kivasti. Ohitusten sijaan ”ongelmia” aiheutti Reskolle tuttu henkilö arkitottelevaisuusohjaajaopiskelijan roolissa meitä opettamassa.. Kun me meidän vuorolla mentiin kentälle ja Resko haistoi tämän itselleen tutun ja rakkaan ihmisen, sen kaula sinkui 15 cm ja etujalkojen varpaat irtosivat maasta. Nipinnapin koira kuitenkin pysyi housuissaan ja käskyn alla sivulla istumassa. Nauratti itsellä, kun Resko rukka haistoi tämän ihmisen ja koitti hakea hajun lähdettä kuono kohti hallin kattoa nuuskien ja silminnähden intopinkeänä. Ja se hetki, kun se tajusi että haistamansa ihminen seisoo siinä vastapäätä toisen ihmisen takana.. oh dear. Mentiin ihan veitsenterällä. Olin niin ylpeä ja onnellinen ja oikeasti vähän yllättynytkin, kun Resko tuossa tilanteessa pysyi hallinnassa! Koulutus oli hauska ja snautseri oli kyllä illalla todella väsynyt. Hyvä päivä siis!

Reskon edellisestä Tardak-pistoksesta tulee muuten ensviikolla kuluneeksi kuukausi. Pelonsekaisin tuntein odottelen jatkoa – olispa vaan se kristallipallo… Kumpa eturauhanen ei enää vaivaisi, toivon sitä just nyt enemmän kuin mitään muuta.

Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi. – Muumipappa

blogiinkukukulu kopioNiin paljon kerrottavaa, niin vähän aikaa! Käytiin tuossa jotakuinkin kuukausi sitten Rekusterin kanssa rally-tokokisoissa. Ne meni aivan upeasti siihen saakka, että Resko otti ilmavainun ja häippäs radalta kesken suorituksen. Hetken kiukutti ihan luvattoman paljon, otti päähän, hävetti, sitten alkoi jo naurattaa. Katsottiin videolta kuinka snautseri ”lipeää käsistäni” ja minä karjun perään naama punasena. Ei auttanut karjuminen eikä mikään, näin vain horisonttiin kaikkoavan snautserin peräpeilin.. Kyseessä oli siis meidän ensimmäiset ja ehkä hetkeen viimeisetkin ulkokisat. Oli tosi tuulinen ja kylmä sää, eikä Resko ollut ainoa kisaaja jonka nenään tuuli toi hyviä hajuja. Aika epäselväksi jäi, että mikä haju se sitten oli, mutta pääasia lienee ettei tässä käynyt kellekään kuinkaan ja ladattuani videon facebookkiin, se nauratti monia muitakin kuin vain minua ja poikaystävääni. ”Lajin helppous viehättää..” Leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja, johan tässä on keretty seuraavat kisat katsoa kalenteriin. Ihan harmittavan vähän on nyt ollut kisoja täällä päin, mutta jospa asiaan tulisi muutos kevään myötä. Yhden hyväksytyn tuloksen päässä ollaan nimittäin voittajaluokasta ja RTK2-koularista. Ja nyt kun vuosi 2019 tuo tullessaan vielä snautseriystävällisemmät säännöt rt-kisoihin (mm. käytösruutu poistuu) niin kyllähän me vielä koitetaan lajissa edetä!

Asiasta kolmanteen, käytiin Rekun kanssa perjantaina 12.10. suorittamassa Oulun SPL:n järjestämä AD-koe Virpiniemessä. Kokeessa siis koira juoksee pyörän vierellä 20 kilometrin matkan noin 12-15km/h tuntivauhdilla. Snautserille tuo on aika tiukka vauhti, kun koko koe alunperin on kai kehitetty saksanpaimenkoirien testaamiseksi ja niiden ravivauhtiin sopivaksi mitoitettu. Resko olikin pienin osanottaja ja tuomarimme Reijo Kojo puhutteli sen pikkukoiraksi ja kysyi ennen koetta, että onkos tämmönen pikkukoira ennen juossut kahtakymmentä kilometriä? Minä blondi luulin, että hän puhuu ylipäätään snautsereista, ja vastasin, että ”nooo en mie tiiä” ja siitähän tuomari huvittui, kysyi että eikö tämä ole sinun koirasi vai miten niin et tiedä? 😀 Minä siinä änkytin että hupsista joo, siis ei ole tämä nimenomainen koira juossut tuollaista matkaa ennen, mutta jospa tämän illan jälkeen voisin sanoa että on juossut. Ja niin se poika kuulkaa pisteli menemään 20 kilometrin verran sellaista liitoravia ja välillä laukkaakin, ettei oo ennen nähty. Juoksuosuuden jälkeen oli lyhyt tottis, joka sisälsi meidän tapauksessa vaan seuraamista ja täyskäännöksen. Tuomarin sanoin Resko oli 20 kilometriä juostuaankin vielä ”täysissä sielun ja ruumiin voimissa” ja sen kyllä allekirjoitan, hyppi niin törkeästi vielä seuruussakin ylöspäin kieli poskella, intopinkeänä, suorastaan rasittavuuden partaalla.. 😀 Ei väsytetä snautseria siis juoksemisella ei. Tietääkseni Resko Niska on ainoa musta snautseri kymmeneen vuoteen, joka Suomessa on tämän kestävyyskokeen suorittanut. Mutta en pistäisi päätäni pantiksi, sen verran hankalaksi oli tehty tuo tulosten hakeminen SPL:n järjestelmistä.

Ja vielä loppukaneetiksi sellainen toteamus, että me asutaan nykyään omassa kodissa! Muutimme viikonloppuna melkein tuplasti edellistä (vuokra)asuntoamme suurempaan rivitalokolmioon, joka on kyllä monelta kantilta katsottuna aivan unelmakoti tällaiselle koiraharrastajalle. Olo on vieläkin vähän epäuskoinen, että niinkö tämä voi edes olla totta. Muutimme ”metsän keskeltä” järven rantaan, tästä on alle viisi kilometriä Oulun keskustaan ja silti tämä nimenomainen asuinalue on ihanan rauhallinen ja luonnon ympäröimä. Me kyllä tykätään. Koirat ovat ottaneet muuton tosi kivasti tälläkin kertaa ja yksinolotkin menevät ihan mukavasti ilman turhia huuteluita. Eilen ensimmäisenä arkiaamuna oli ensimmäiset pari tuntia haukuttu Reskon toimesta vahtihaukkuja, mutta latasin sitten Digital Dogsitterin kokeiluversion ja äänitin siihen ääniviestiksi sellaiset terveiset, että jos Resko alkaa haukkua niin läppärini sitten muistuttaa Reskoa pitämään suunsa supussa. Ja se on nyt ainakin parina päivänä toiminut aivan ihmeellisen hyvin, eilen oli Resko haukahtanut päivällä neljä kertaa neljän ja puolen tunnin aikana ja tänään aamulla yhden kerran. En siis vielä uskalla huokaista helpotuksesta, mutta aika hyvältä näyttää ja Reskonkin tapauksessa kyse ”onneksi” on vahtimisesta, eikä niinkään yksinolon vakavammista ongelmista kuten vaikka eroahdistuksesta. Toki se on vielä herkillä muuton myötä ja varmaan ottaa aikansa kun se oppii tämän ympäristön normaalit äänet ja sen, etteivät ne kaikki vaadi snautserin toimesta toimenpiteitä.

44542382_507522479754541_5817836853584283050_n43913096_102396834064821_1690007470320660720_n

Mä annan kaiken, kun enempää ei oo

Oulu 21.04.2018 Heli Kelhälä
Wanhan Purolan Wallstreet
AVOHYV 84/100p. & TP

Käytiin sitten koittamassa onneamme Reskon kanssa paikallisissa rally-tokokisoissa. Mulla oli todella nihkeä fiilis hallille päästyäni, koska Resko murras kaikille vieraille halliin tuleville koirille ja käyttäytyi kuin aivoton villieläin. Otti päähän. En edes ilmoittautunut ennen kuin olin tunnin verran fiilistellyt uutta kisapaikkaa Reskon kanssa ja Resko oli turtunut häiriöiden keskellä. Halli on meille tuttu, mutta näemmä se vaikutti Reskoon pikemminkin vähän negatiivisesti, kun niin vahti ovea ja piti tarkkaa kirjaa muista koirista. Kisa-alue oli rakennettu samaan päähän, jossa yleensä pyörii näyttelytreenit. Ja siellähän Reskolla nenä vie.. aina joku pissaa sisälle ja snautseri jää nokasta kiinni mattoon niin lujasti, että mulla meinaa hermot mennä. Lopulta kuitenkin ilmoittauduin, kannoin kevarin ja kamppeet autosta halliin ja asennoiduin niin, että maksulliset harjoitukset ne nämäkin on. Todennäköisenä pidin sitä, että Resko jää haistelemaan ja kontakti katkeilee kun rata oli niin paljon lähempänä muita koiria, kuin viikko sitten Torniossa. Kuiskasin snautserin korvaan, että jos me tästä selvitään hengissä niin sitten mistä vaan.  Kaverit käskivät luottaa koiraan, mutta miten luottaa koiraan kun ei luota edes itseensä 😀 ?
Radalla Resko oli todella hieno. Se poika kyllä tekee mitä pyydetään, kunhan kartturi on ajantasalla. Ja mikä ihaninta, Resko ihan oikeasti näyttikin siltä että sillä on hauskaa. Rata oli aika vaikea, alkoi pujottelulla ja hypyllä ja siitä pyörähdyksellä. Resko ole edes eläessään harjoitellut tuollaista hyppyä millään radalla, joten riemastuin kovasti kun se epäilemättä hyppäsi sen oikein ja palasi siitä ruotuun. Vähän se taisi innostua, kun läpsähti seuraavalla kyltillä maahan ennen kuin ehdin kissaa sanoa, kun olisi pitänyt vain istua. 😀 Kymppi lähti sitten siitä kun suoritin itse kyltin väärin ja ohjasin koirankin tekemään väärin. Kyltin jälkeen istu, askel oikealle ja istu. Resko ei liikkunut mukanani, vaan istui kiltisti aloillaan odottamassa käskyä siirtyä sivulle. Onneksi en edes tiennyt tekeväni sitä väärin, olis voinut vaivata.. Toisaalta jos olisi tiennyt, olisin varmaan uusinut sen. Mutta tämä kymppi tuli kuitenkin ohjaajan kämmistä, ei koiran. Monimutkaiset ovat rally-tokon säännöt!
Kaiken kaikkiaan näistäkin kisoista jäi tosi hieno fiilis, voittajafiilis. Uskalsin kuin uskalsinkin, ja Resko toimi. Tuomari palkitsi meidät tuomarinpalkinnolla ja kehui tosi kauniisti hienoa rataa, meidän hienoa yhteistyötä ja koiran tarkkaa suorittamista. Meinasi taas tulla tippa linssiin, kun oon tämmönen itkupilli. Vitsit kuinka onnellinen olinkaan radan jälkeen koiraa lenkille viedessäni, me ollaan aika hyvä tiimi! Resko sietää minun jännitystä paremmin kuin hyvin ja toimii sopivassa vireessä. Hieno Resko! ❤

 

reskoavohyv_oulu

Kisakuvat © Sari Eskelinen, kiitos kuvista!