Syyskausi

Tämä syksy on monella tapaa erilainen kuin edelliset syksyt. Maanantaista perjantaihin olen opiskelija. Maanantaina on Kaskon agilitytreenit ja tiistaina on Reskon tokotreenit. Viikonloput teen sitten töitä.

Kaskon agilitytreenit ovat lähteneet kivasti liikkeelle. Koen, että mulla on aika realistiset tavoitteet – Kaskosta ei tule arvokisakoiraa, mutta kyllä mie haluaisin päästä sen kanssa starttaamaan virallisiin. Kisakirjakin sillä on, ja vuosi sitten käytiin mittauttamassa miniksi. Hallilla me ollaan toistaiseksi käyty vain ohjatuissa treeneissä, mutta tarkoituksena on käydä treenaamassa myös itsenäisesti kaverin kanssa. Kaskon kanssa on ilo treenata, kun se on sellainen kullanmuru. Häntä heiluu aina, eikä koira lakkaa ikinä yrittämästä. Verrattuna edesmenneeseen Amoriin Kasko on nopea ja kiihkeä. Asteikolla etanasta shelttiin se on varmasti ihan etana, mutta käppänäksi siinä on minusta aika hyvin menoa ja meininkiä. Ainakin se pinkoo pienillä jaloillaan niin lujaa kuin kerkeää. 😊

Keinu on sillä tasolla, mille se pari vuotta sitten jäi. Kasko juoksee hyvin keinun päähän, eikä karkaa ilman lupaa. Sitä ei kuitenkaan ole tehty vielä ollenkaan ilman ihmistä joka pehmentää keinun iskua. Viime kerralla assari ei enää juurikaan pehmentänyt iskua ja Kakkis toimi hienosti, mutta toki tilanne voi muuttua kun ihminen keinun viereltä katoaa. Haluaisin opettaa Kaskon niin, että keinun osuma maahan on sille merkkinä siitä, että matka jatkuu. Eli pyritään eroon siitä, että se odottaa multa lupaa jatkaa. Puomilla meillä on myös ollut ennen pysäytystaktiikka, mutta ilmeisesti me pyritään nyt sitten juoksareihin. Aikaahan siinä kyllä säästyy, mutta olen vähän skeptinen sen suhteen, että kerkeääkö Kasko elämänsä aikana oppia hyviä juoksareita.. 😅 Pitäis lähteä kauppaan ostamaan jotain kylppärimattoa targetiksi… A on ok ja putket menee mutkaputkinakin. Este-erottelua ei olla juuri tehty. Rengasta ei ole vielä otettu tälle syksylle eikä pussia. Tosin sen pussin voisin jättää tekemättäkin, koska mielestäni se on aika vaarallinen kapistus siellä radalla. Ihmeellistä, että se saa olla siellä vielä herran vuonna 2020..

Reskon tokot sitten. Paljon on snautserilla muistissa ja paljon on kyllä tehtävääkin. Asiat on sinänsä kääntyneet katolleen, että kuvittelin yleisen hallinnan ja häiriöiden siedon olevan meidän hirveä heikkous ja seuruu ym. sitten varmoja vahvuuksia. Reskon seuruu on kuitenkin lähtenyt sillä tavalla hajoamaan, että se edistää aivan vietävästi. Ja tulee sivulle eteen. Ostin juuri Sporttirakin kolmen kuukauden jäsenyyden päästäkseni käsiksi siellä oleviin koulutusmateriaaleihin ja korjaussarjoihin – josko sieltä saisi lisää ideoita ja uutta puhtia koiran korjaamiseksi. Ollaan tehty nyt vaan lyhyitä pätkiä ja paljon käännöksiä. Minun täytyy olla itse tosi tarkka siitä, etten palkkaa yhtään höllästi pelleilystä. Ja tosiaan – minun pitäisi ottaa myös omat käteni haltuun! En ole ennen asiaa aatellutkaan, mutta kouluttajamme huomautti mulle vasemman käteni jäntevästä ja sojottavasta asennosta. 😂✌🏻Mitenköhän sen nyt paremman kuvailisi? Käteni ei sojota kainalosta asti sivulle, mutta ranteesta lähtien se koura kyllä osottaa aika selvästi vasemmalle. Enpä ole itse asiaa huomannut tai ajatellut. Nyt ajatellaan ja huomataan.

Hallilla on ollut Reskolle pari tulikoetta, oikeata näytön paikkaa. 😅 Ensin ryhmässämme oleva labradoriuros otti omia vapauksia ja hipsi Reskon luokse ihan iholle, kun olimme tauolla kentän reunalla. Huusin ettei tänne kannata tulla, pidin Reskoa parrasta, ja olin itse todella jännittynyt, mutta Resko ei näyttänyt ottavan tästä kierroksia. Ihme. Pyhä ihme. Sitten paikkamakuussa vieressä ollut corgiuros nousi ylös ja rupesi pärisemään. Sydämeni heitti voltin rinnassa, mutta Resko vain vilkaisi vieressä olevaa otusta ja käänsi sitten ilman erillistä pyyntöä kärsänsä takaisin minuun päin ja jatkoi liikettä oikein pätevänä ja tomerana. Riensin toki vauhdilla snautserin vierelle ja päätin liikkeen aika nopeasti vuolaisiin kehuihin ja reiluun palkkaan. Mitä ihmettä on tapahtunut, ja kuka on vaihtanut minun Reskon tähän järkevän oloiseen otukseen, jolla on oikeasti itsehillintää? Eilen sitten liikkuessamme hallissa corgi syöksähti Reskoa päin koko hihnan mitalta, mutta Resko väin ärähti ja kulki koirasta ohi ilman pienintäkään yritystä lähteä leipomaan uhittelijaa lättyyn. Olen aika huono ”bilettämään” kun on muita paikalla, mutta eilen kyllä kimitin ja hihkuin kovaan ääneen, kun Resko selvisi sille noin vaikeasta paikasta niin hyvin. Viisi vuotta sitten se olisi aivan satavarmasti ampaissut hyökkääjää päin tuhannen auringon voimalla ja olisin joutunut raahaamaan sen pois paikalta. Nyt vain vilkaisu toista koiraa päin ja pärähdys sen merkiksi, että prkl, huomasin kyllä.

On tuntunut tosi hyvältä päästä taas treeneihin. Vaikka kuinka välillä tökkis ja tuntuis toivottomalta, nautin kuitenkin koirieni kanssa tekemisestä ihan mielettömän paljon. Ja olen niin kaivannut sitä, että joku katsoo vierestä ja sanoo mitä pitää korjata. Profiloin itseni niin vahvasti koiraihmiseksi ja -harrastajaksi, että tuntuu kuin olisin saanut elämäni takaisin näiden ryhmäpaikkojen myötä. Eikä saa ymmärtää väärin – olen kyllä nauttinut tästä ihan tavallisestakin koira-arjesta ilman treenejä tai menoja. Koirani eivät kuitenkaan ole mulle harrastusvälineitä, vaan perheenjäseniä. Onneksi nekin haluavat harrastaa kanssani.

Viikonloppuna Kasko taklasi Reskon hiekkakuopilla aivan sikamaisesti. Resko lensi todella häijyn näköisen voltin ilmassa ja tömähti oikea lapa edellä maahan, mistä edelleen pyörähti katon kautta ympäri – ja onneksi samalla sekunnilla takaisin jaloilleen ja matka jatkui. Eläinfysioterapeutti Petra Niemenpalo oli käymässä paikkakunnalla ja koplasi koirat läpi heti onnettomuudesta seuraavana päivänä. Mitään hälyyttävää ei löytynyt ja Resko näyttääkin selvinneen ilmalennosta (ja törmäyksestä) ihmeen kaupalla ilman kummempia vammoja. Missään vaiheessa se ei ole arkonut mitään paikkaa, liike on ollut puhdasta, ja koira muutenkin aivan oma riehakas ja iloinen oma itsensä. Onneksi alusta oli suhtkoht pehmeä ja Resko itse ilmeisesti vielä yllättävän elastinen. Kiitos Petra! ❤️

View this post on Instagram

Käytettiin koirat eilen kuopilla juoksemassa ja niillä olikin kunnon hepulilauantai kun kiihyttelivät aakeella laakeella onnesta soikeina. Puolivälissä reissua Kasko sai todella huonon idean ja juoksi suoraan päin Reskoa… 🙃 Resko kun pyrkii viimeiseen asti välttämään törmäyksiä ja varoo pienempiään, lähti siltä ihan kunnolla jalat alta, kun pieni kuula taklasi sen täydestä vauhdista. Kaskolle ei käynyt kuinkaan, mutta Resko heitti aika häijyn näköisen voltin ilmassa ja tuli maahan oikea lapa edellä, pyörähtäen siitä vielä katon kautta ympäri. Kyllä muuten kävi ihmisillä sydän kurkussa.. Onneksi koira nousi samalla sekunnilla ylös ja jatkoi matkaansa kuin mitään ei olis tapahtunutkaan, joten ajattelin ettei mitään ehkä mennyt lopullisesti rikki. Koplasin koiran läpi ja katsoin että liike on puhdas. Jatkettiin lenkki loppuun ja kotona vielä koettelin koiran joka puolelta ennen kuin puin BoTin loppupäiväksi päälle. Tänään paikkakunnalla käymässä ollut eläinfysioterapeutti Petra Niemenpalo kävi Reskon läpi ja sanoi että taidettiin selvitä säikähdyksellä. Snautserista ei nyt ainakaan tähän hätään löytynyt jälkiä ilmalennosta tai maassa pyörimisestä, vaikka homma rajulta näyttikin. Onni onnettomuudessa ja seuraillaan vielä tulevat päivät koiran vointia. Iso kiitos Petralle parrakkaiden huollosta! @elainfysiopetra 💝💪🏻 Video eilisestä ilmalennosta löytyy oikealta ▶️ 🎥 @aleksi_e #fysiopetra #espoo #eläinfysioterapia #lihashuolto #snautseri #kääpiösnautseri #wanhanpurolan #standardschnauzer #sattuujatapahtuu

A post shared by Resko & Kasko (@snautseristi) on

Peetu kylässä & Resko hierottavana

IMG_0107

Reskon Peetu-poika (Wanhan Purolan Enduro) kävi meillä yökylässä! Vitsit kuinka oon uroksen omistajana onnellinen siitä, millaisiin kotiin nämä pennut on päätyneet. Peetu on vieraillut meillä viimeksi viime syksynä, joten oli kyllä jännää nähdä poika pitkästä aikaa. Jestas, miten ovatkin Reskon kanssa samanlaisia. Peetu on hauska tyyppi, hyväntahtoinen, iloinen hassuttelija. Asuu lapsiperheessä. Kun Peetu maanantai-iltana tuli meille, oli koirat erotettuina portilla ja vasta hihnalenkillä pääsivät moikkaamaan toisiaan. Eniten mietitytti, jos Peetusta on tullut pullisteleva nuori mies, joka rupeaa kaivamaan verta nenästään Reskon kanssa… Mutta mitä vielä – molemmilla heilui hännät ystävälliseen sävyyn ja meno oli asiallista ja ystävällistä. Portin takaa saivat kuitenkin katsella toisiaan sisällä, jos en voinut itse olla vahtimassa menoa. Tiistai-iltana ennen Peetun kotiinlähtöä olivat jo ilman porttia sisällä, Peetu kävi välillä tökkäämässä Reskoa kirsulla korvaan ja meni sitten takaisin nukkumaan kauemmas. Resko käyttäytyi älyttömän hienosti koko vierailun ajan, se oli jotenkin niin aikuinen ja järkevä. Hyvinkin täyspäinen uroskaksikko, ei voi muuta sanoa. Tosi ylpeä olen molemmista. ♥ Kiitos Minna luottamuksesta Peetun kans!

 

IMG_8494

Tiistaina oli vähän muutakin jännää, olin nimittäin varannut Reskolle ajan koirahierontaan klo 11. Käytiin oululaisen DogStopin (ent. HundSpa) asiakkaana heidän uusissa tiloissaan. Ensimmäistä kertaa näin, että Reskoa epäilytti kävellä pieneen huoneeseen. Oletan sen johtuvan keväisistä ell-käynneistä. Kun vieraat eläinlääkärit silloin pistivät sormen Reskon pyllyyn, Resko ei sanonut mitään, mutta näin kyllä naamastaan että ei kiitos tällaista enää ikinä. Hetkessä Resko kuitenkin rentoutui hierottavaksi ja sai kehuja hyvästä kunnostaan, käytöksestään ja komeudestaan. Jumia löytyi niskasta ja varpaista, siis sitä tavallista. Taitaa olla varpaat aina aika koetuksella, kun Reskon kokoinen jässikkä ottaa spurtteja.

Huhtikuun kuulumisia

6686497C-F141-42B7-8D10-41BC28E6B826LamigrasBlackYoungerPantherCIB

Kakkis täytti eilen 4 vuotta. En tiedä mihin tämä aika karkaa, mutta hurjalta tuntuu aatella ettei mulla ole enää ollenkaan kakarakoiraa kotona – vanhempi täytti marraskuussa viisi ja nyt nuorempi täytti neljä.

Kakelitit ovat jatkuneet läpi talven ja kevään tiistaisin, ja onnekseni olen huomannut monenlaista kehitystä meissä molemmissa. Edellisissä treeneissä otettiin saksalaista ja pakkovalssia radalla ja molemmat lähtivät sujumaan hienosti. Vaikka välillä tuntuu, että voi vitsit kun ei osata sitä eikä tätä, niin sitten kuitenkin kun katson videota vaikka viimeisimmistä treeneistä ja mietin että mistä syksyllä lähdettiin, niin tajuan että kyllä tässä on vähällä treenillä tultu jo aika kauas lähtöviivalta! Kakkiksen kanssa on hauskaa ja rentoa treenata, se on niiiiin huoleton kaveri Reskoon verrattuna. Kakkis voi olla irti kun rataa kasataan tai puretaan, se voi olla vapaana kun metrin päässä kurssikaveri treenaa omia juttujaan, sen voi jättää vapaana istumaan hallin toiseen päähän ja itse mennä toisesta päästä jotain hakemaan, eikä meidän välissä riehuvat ja treenaavat koirat saa Kaken pyllyä nousemaan tai tunteita pintaan. Reskon kanssa en edes yrittäisi. Kakkiksen kanssa treenaaminen on parasta, vaikka se ei Reskoon verrattuna paljoa osaakkaan. 😀

 

Reskon kanssa puolestaan käytiin tänään sunnuntaina arkitottelevaisuus-koulutusohjaajakurssilla harjoituskoirakkona! Treenattiin luoksepäästävyyttä ja toisen koiran ohittamista. Itse aattelin, että se toisen koirakon ohittaminen tulee aina tarpeeseen kun Reskosta puhutaan (se provosoituu herkästi muista koirista ja häiriintyy..) ja että siinä meillä riittää treenattavaa. Ihmetykseni oli aitoa ja ylpeyteni huipussaan, kun Resko suorittikin nämä ohitustreenit aivan älyttömän hienosti vailla kipinää toisesta koirasta. Kaverina ohituksissa meillä oli rotikka, joka toimi myös tosi kivasti. Ohitusten sijaan ”ongelmia” aiheutti Reskolle tuttu henkilö arkitottelevaisuusohjaajaopiskelijan roolissa meitä opettamassa.. Kun me meidän vuorolla mentiin kentälle ja Resko haistoi tämän itselleen tutun ja rakkaan ihmisen, sen kaula sinkui 15 cm ja etujalkojen varpaat irtosivat maasta. Nipinnapin koira kuitenkin pysyi housuissaan ja käskyn alla sivulla istumassa. Nauratti itsellä, kun Resko rukka haistoi tämän ihmisen ja koitti hakea hajun lähdettä kuono kohti hallin kattoa nuuskien ja silminnähden intopinkeänä. Ja se hetki, kun se tajusi että haistamansa ihminen seisoo siinä vastapäätä toisen ihmisen takana.. oh dear. Mentiin ihan veitsenterällä. Olin niin ylpeä ja onnellinen ja oikeasti vähän yllättynytkin, kun Resko tuossa tilanteessa pysyi hallinnassa! Koulutus oli hauska ja snautseri oli kyllä illalla todella väsynyt. Hyvä päivä siis!

Reskon edellisestä Tardak-pistoksesta tulee muuten ensviikolla kuluneeksi kuukausi. Pelonsekaisin tuntein odottelen jatkoa – olispa vaan se kristallipallo… Kumpa eturauhanen ei enää vaivaisi, toivon sitä just nyt enemmän kuin mitään muuta.