Peetu kylässä & Resko hierottavana

IMG_0107

Reskon Peetu-poika (Wanhan Purolan Enduro) kävi meillä yökylässä! Vitsit kuinka oon uroksen omistajana onnellinen siitä, millaisiin kotiin nämä pennut on päätyneet. Peetu on vieraillut meillä viimeksi viime syksynä, joten oli kyllä jännää nähdä poika pitkästä aikaa. Jestas, miten ovatkin Reskon kanssa samanlaisia. Peetu on hauska tyyppi, hyväntahtoinen, iloinen hassuttelija. Asuu lapsiperheessä. Kun Peetu maanantai-iltana tuli meille, oli koirat erotettuina portilla ja vasta hihnalenkillä pääsivät moikkaamaan toisiaan. Eniten mietitytti, jos Peetusta on tullut pullisteleva nuori mies, joka rupeaa kaivamaan verta nenästään Reskon kanssa… Mutta mitä vielä – molemmilla heilui hännät ystävälliseen sävyyn ja meno oli asiallista ja ystävällistä. Portin takaa saivat kuitenkin katsella toisiaan sisällä, jos en voinut itse olla vahtimassa menoa. Tiistai-iltana ennen Peetun kotiinlähtöä olivat jo ilman porttia sisällä, Peetu kävi välillä tökkäämässä Reskoa kirsulla korvaan ja meni sitten takaisin nukkumaan kauemmas. Resko käyttäytyi älyttömän hienosti koko vierailun ajan, se oli jotenkin niin aikuinen ja järkevä. Hyvinkin täyspäinen uroskaksikko, ei voi muuta sanoa. Tosi ylpeä olen molemmista. ♥ Kiitos Minna luottamuksesta Peetun kans!

 

IMG_8494

Tiistaina oli vähän muutakin jännää, olin nimittäin varannut Reskolle ajan koirahierontaan klo 11. Käytiin oululaisen DogStopin (ent. HundSpa) asiakkaana heidän uusissa tiloissaan. Ensimmäistä kertaa näin, että Reskoa epäilytti kävellä pieneen huoneeseen. Oletan sen johtuvan keväisistä ell-käynneistä. Kun vieraat eläinlääkärit silloin pistivät sormen Reskon pyllyyn, Resko ei sanonut mitään, mutta näin kyllä naamastaan että ei kiitos tällaista enää ikinä. Hetkessä Resko kuitenkin rentoutui hierottavaksi ja sai kehuja hyvästä kunnostaan, käytöksestään ja komeudestaan. Jumia löytyi niskasta ja varpaista, siis sitä tavallista. Taitaa olla varpaat aina aika koetuksella, kun Reskon kokoinen jässikkä ottaa spurtteja.

Huhtikuun kuulumisia

6686497C-F141-42B7-8D10-41BC28E6B826LamigrasBlackYoungerPantherCIB

Kakkis täytti eilen 4 vuotta. En tiedä mihin tämä aika karkaa, mutta hurjalta tuntuu aatella ettei mulla ole enää ollenkaan kakarakoiraa kotona – vanhempi täytti marraskuussa viisi ja nyt nuorempi täytti neljä.

Kakelitit ovat jatkuneet läpi talven ja kevään tiistaisin, ja onnekseni olen huomannut monenlaista kehitystä meissä molemmissa. Edellisissä treeneissä otettiin saksalaista ja pakkovalssia radalla ja molemmat lähtivät sujumaan hienosti. Vaikka välillä tuntuu, että voi vitsit kun ei osata sitä eikä tätä, niin sitten kuitenkin kun katson videota vaikka viimeisimmistä treeneistä ja mietin että mistä syksyllä lähdettiin, niin tajuan että kyllä tässä on vähällä treenillä tultu jo aika kauas lähtöviivalta! Kakkiksen kanssa on hauskaa ja rentoa treenata, se on niiiiin huoleton kaveri Reskoon verrattuna. Kakkis voi olla irti kun rataa kasataan tai puretaan, se voi olla vapaana kun metrin päässä kurssikaveri treenaa omia juttujaan, sen voi jättää vapaana istumaan hallin toiseen päähän ja itse mennä toisesta päästä jotain hakemaan, eikä meidän välissä riehuvat ja treenaavat koirat saa Kaken pyllyä nousemaan tai tunteita pintaan. Reskon kanssa en edes yrittäisi. Kakkiksen kanssa treenaaminen on parasta, vaikka se ei Reskoon verrattuna paljoa osaakkaan. 😀

Reskon kanssa puolestaan käytiin tänään sunnuntaina arkitottelevaisuus-koulutusohjaajakurssilla harjoituskoirakkona! Treenattiin luoksepäästävyyttä ja toisen koiran ohittamista. Itse aattelin, että se toisen koirakon ohittaminen tulee aina tarpeeseen kun Reskosta puhutaan (se provosoituu herkästi muista koirista ja häiriintyy..) ja että siinä meillä riittää treenattavaa. Ihmetykseni oli aitoa ja ylpeyteni huipussaan, kun Resko suorittikin nämä ohitustreenit aivan älyttömän hienosti vailla kipinää toisesta koirasta. Kaverina ohituksissa meillä oli rotikka, joka toimi myös tosi kivasti. Ohitusten sijaan ”ongelmia” aiheutti Reskolle tuttu henkilö arkitottelevaisuusohjaajaopiskelijan roolissa meitä opettamassa.. Kun me meidän vuorolla mentiin kentälle ja Resko haistoi tämän itselleen tutun ja rakkaan ihmisen, sen kaula sinkui 15 cm ja etujalkojen varpaat irtosivat maasta. Nipinnapin koira kuitenkin pysyi housuissaan ja käskyn alla sivulla istumassa. Nauratti itsellä, kun Resko rukka haistoi tämän ihmisen ja koitti hakea hajun lähdettä kuono kohti hallin kattoa nuuskien ja silminnähden intopinkeänä. Ja se hetki, kun se tajusi että haistamansa ihminen seisoo siinä vastapäätä toisen ihmisen takana.. oh dear. Mentiin ihan veitsenterällä. Olin niin ylpeä ja onnellinen ja oikeasti vähän yllättynytkin, kun Resko tuossa tilanteessa pysyi hallinnassa! Koulutus oli hauska ja snautseri oli kyllä illalla todella väsynyt. Hyvä päivä siis!

Reskon edellisestä Tardak-pistoksesta tulee muuten ensviikolla kuluneeksi kuukausi. Pelonsekaisin tuntein odottelen jatkoa – olispa vaan se kristallipallo… Kumpa eturauhanen ei enää vaivaisi, toivon sitä just nyt enemmän kuin mitään muuta.

Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi. – Muumipappa

blogiinkukukulu kopioNiin paljon kerrottavaa, niin vähän aikaa! Käytiin tuossa jotakuinkin kuukausi sitten Rekusterin kanssa rally-tokokisoissa. Ne meni aivan upeasti siihen saakka, että Resko otti ilmavainun ja häippäs radalta kesken suorituksen. Hetken kiukutti ihan luvattoman paljon, otti päähän, hävetti, sitten alkoi jo naurattaa. Katsottiin videolta kuinka snautseri ”lipeää käsistäni” ja minä karjun perään naama punasena. Ei auttanut karjuminen eikä mikään, näin vain horisonttiin kaikkoavan snautserin peräpeilin.. Kyseessä oli siis meidän ensimmäiset ja ehkä hetkeen viimeisetkin ulkokisat. Oli tosi tuulinen ja kylmä sää, eikä Resko ollut ainoa kisaaja jonka nenään tuuli toi hyviä hajuja. Aika epäselväksi jäi, että mikä haju se sitten oli, mutta pääasia lienee ettei tässä käynyt kellekään kuinkaan ja ladattuani videon facebookkiin, se nauratti monia muitakin kuin vain minua ja poikaystävääni. ”Lajin helppous viehättää..” Leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja, johan tässä on keretty seuraavat kisat katsoa kalenteriin. Ihan harmittavan vähän on nyt ollut kisoja täällä päin, mutta jospa asiaan tulisi muutos kevään myötä. Yhden hyväksytyn tuloksen päässä ollaan nimittäin voittajaluokasta ja RTK2-koularista. Ja nyt kun vuosi 2019 tuo tullessaan vielä snautseriystävällisemmät säännöt rt-kisoihin (mm. käytösruutu poistuu) niin kyllähän me vielä koitetaan lajissa edetä!

Asiasta kolmanteen, käytiin Rekun kanssa perjantaina 12.10. suorittamassa Oulun SPL:n järjestämä AD-koe Virpiniemessä. Kokeessa siis koira juoksee pyörän vierellä 20 kilometrin matkan noin 12-15km/h tuntivauhdilla. Snautserille tuo on aika tiukka vauhti, kun koko koe alunperin on kai kehitetty saksanpaimenkoirien testaamiseksi ja niiden ravivauhtiin sopivaksi mitoitettu. Resko olikin pienin osanottaja ja tuomarimme Reijo Kojo puhutteli sen pikkukoiraksi ja kysyi ennen koetta, että onkos tämmönen pikkukoira ennen juossut kahtakymmentä kilometriä? Minä blondi luulin, että hän puhuu ylipäätään snautsereista, ja vastasin, että ”nooo en mie tiiä” ja siitähän tuomari huvittui, kysyi että eikö tämä ole sinun koirasi vai miten niin et tiedä? 😀 Minä siinä änkytin että hupsista joo, siis ei ole tämä nimenomainen koira juossut tuollaista matkaa ennen, mutta jospa tämän illan jälkeen voisin sanoa että on juossut. Ja niin se poika kuulkaa pisteli menemään 20 kilometrin verran sellaista liitoravia ja välillä laukkaakin, ettei oo ennen nähty. Juoksuosuuden jälkeen oli lyhyt tottis, joka sisälsi meidän tapauksessa vaan seuraamista ja täyskäännöksen. Tuomarin sanoin Resko oli 20 kilometriä juostuaankin vielä ”täysissä sielun ja ruumiin voimissa” ja sen kyllä allekirjoitan, hyppi niin törkeästi vielä seuruussakin ylöspäin kieli poskella, intopinkeänä, suorastaan rasittavuuden partaalla.. 😀 Ei väsytetä snautseria siis juoksemisella ei. Tietääkseni Resko Niska on ainoa musta snautseri kymmeneen vuoteen, joka Suomessa on tämän kestävyyskokeen suorittanut. Mutta en pistäisi päätäni pantiksi, sen verran hankalaksi oli tehty tuo tulosten hakeminen SPL:n järjestelmistä.

Ja vielä loppukaneetiksi sellainen toteamus, että me asutaan nykyään omassa kodissa! Muutimme viikonloppuna melkein tuplasti edellistä (vuokra)asuntoamme suurempaan rivitalokolmioon, joka on kyllä monelta kantilta katsottuna aivan unelmakoti tällaiselle koiraharrastajalle. Olo on vieläkin vähän epäuskoinen, että niinkö tämä voi edes olla totta. Muutimme ”metsän keskeltä” järven rantaan, tästä on alle viisi kilometriä Oulun keskustaan ja silti tämä nimenomainen asuinalue on ihanan rauhallinen ja luonnon ympäröimä. Me kyllä tykätään. Koirat ovat ottaneet muuton tosi kivasti tälläkin kertaa ja yksinolotkin menevät ihan mukavasti ilman turhia huuteluita. Eilen ensimmäisenä arkiaamuna oli ensimmäiset pari tuntia haukuttu Reskon toimesta vahtihaukkuja, mutta latasin sitten Digital Dogsitterin kokeiluversion ja äänitin siihen ääniviestiksi sellaiset terveiset, että jos Resko alkaa haukkua niin läppärini sitten muistuttaa Reskoa pitämään suunsa supussa. Ja se on nyt ainakin parina päivänä toiminut aivan ihmeellisen hyvin, eilen oli Resko haukahtanut päivällä neljä kertaa neljän ja puolen tunnin aikana ja tänään aamulla yhden kerran. En siis vielä uskalla huokaista helpotuksesta, mutta aika hyvältä näyttää ja Reskonkin tapauksessa kyse ”onneksi” on vahtimisesta, eikä niinkään yksinolon vakavammista ongelmista kuten vaikka eroahdistuksesta. Toki se on vielä herkillä muuton myötä ja varmaan ottaa aikansa kun se oppii tämän ympäristön normaalit äänet ja sen, etteivät ne kaikki vaadi snautserin toimesta toimenpiteitä.

44542382_507522479754541_5817836853584283050_n43913096_102396834064821_1690007470320660720_n