Norja 2017

Norja oli (taas) upea. Aivan upea. En tiedä miten sitä kuvailisi sellaiselle joka ei ole nähnyt vastaavaa, mutta on se kyllä paikka jossa tuntee itsensä pieneksi ja luonnon mahtavaksi. Paikoin hyvinkin karua ja kaunista. On paikkoja joissa ei ole näkyvissä jälkeäkään ihmisestä, varsinkin sellaisissa tuntuu ihan henki salpautuvan. En kyllästy Norjaan varmaan ikinä.

Viikko meni luvattoman nopeasti. Olen vieläkin sen verran häkeltynyt kaikesta näkemästäni, että pitää vähän sulatella ennen kuin yrittää purkaa näitä juttuja järkevästi tänne blogiin.  Laittelen vaikka kuvia.

Reissumme päättyi Harstadin kansainväliseen koiranäyttelyyn sunnuntaina. Me oltiin lauantai-sunnuntaiyö Narvikissa Scandic-hotellissa ja se tuntui kyllä tosi luksukselta viikon eräjormailun jälkeen. Koiratkin nukkuivat sikeästi, vaikka käytävältä kuului välillä melua. Hotelli oli tosi siisti ja koiramyönteinen, joten sinne voisin helposti lähteä yöpymään toistekin. Sunnuntaiaamuna herättiin kuuden jälkeen, käytiin kasilta syömässä nopea aamiainen ja lähdettiin ajelemaan Harstadiin.
Näyttelypaikka oli jo vuoden takaa tutuksi käynyt lämmin halli, jossa on todella ahdasta sisällä ja kehät olivat verrattain pieniä. Katselin ennen Kaskon kehävuoroa tuomarimme touhuja ja sekös alkoi vähän jännittämään; kahdeksastatoista mustahopeasta kääpiösnautserista alle puolet sai ERI SA:n, eli mikään eriautomaatti ei tuomarimme Tomas Rohlin ollut! Onneksi Kasko oli mukana ”vain maskottina”, eli mitään odotuksia ei ollut. Paikalla oli todella hienoja koiria ja minua melkein nolotti viedä pikkuKaskoa kehään ainoana valioluokan uroksena, kun avoimessa luokassa oli hetkeä aiemmin niin komeita ja valmiin näköisiä uroksia. Tuomari tuntui kuitenkin tykkäävän Kakesta alusta asti. Tällä kertaa kääpiö esiintyikin todella kauniisti, eikä edes jupissut kun hampaita katsottiin. Tuomari syynäsi turkin ja rungon tosi tarkkaan ja seisotutti aika kauan, Kasko onneksi jaksoi tosi hienosti. Tuloksena Kaskolle ERI SA VAK1, joten matka jatkui pu-kehään. Olin niin onnessani siitä ERI SA:sta, että meinasin karata kehästä kun mulle viitottiin että nyt takaisin sieltä, valitaan paras uros. Kaskoa vastassa oli nuorten luokan uros, ja vasta tässä minulle selvisi että avoimen luokan urokset eivät olleet saaneet SA:ta. Jännittävä käänne 😀 Kaskoa nuorempi uros vei ansaitusti voiton (se oli todella hieno nuori käppänä) ja Kaskosta tuli PU2!! Kasko järjesti siis sellaisen yllärin, etten ollut pitänyt tällaista edes vaihtoehtona.

Lamigras Black Younger Panther -> ERI SA VAK1 PU2 vaSERT CACIB
Toisin sanoen pikkuKakkis teki täyden hattutempun, kun se kolmannesta peräkkäisestä KV-näyttelystään sai kolmannen cacibin. Kaikki eri maista vielä! Älytöntä. Minun pieni rääpisköni, jonka suhteen vielä kesän alussa vannotin ettei mitään cacibeja ole eikä tule, ei pikkuKakkiaiselle. Melkoinen saavutus.
Kaskon jälkeen kehässä kävi parikymmentä koiraa ennen Reskon vuoroa. Olin aika pessimistinen Reskon suhteen, kun näin miten tarkka tuomari oli. Ystävällinen, mutta tarkka. Ajattelin, että Reskon ahtaista takaliikkeistä tulee taatusti sanomista! Kun snautserikehät alkoivat, kehään meni avo-luokan uros. Me odoteltiin kehän ulkopuolella, kun sieltä tultiinkin huitomaan että tulkaa kehään. Olin että ”öö, me ollaan valioluokassa”, mutta käsky kävi kehään. Olin ihan pihalla, kun meidät ohjattiin sen pienen kehän vastakkaiseen nurkkaan Reskon kanssa esiintymään toiselle ihmiselle. No, esitin Reskoa siinä ja liikkeitä tämä tuomari halusi nähdä sen verran että ”tee pikkuinen ympyrä niin ettet häiritse toisessa päässä esiintyvää koiraa”. Tilaa oli säälittävän vähän, harmitti Reskon puolesta kun se ei päässyt kertaakaan etenemään Reskomaisella draivilla edelläni ravaten. No mutta. Sitten se arvostelu ohi ohi. Olin edelleen aika pihalla siitä että voiko tällaisen tuomarinvaihdoksen tosiaan tehdä noin vaan. Kysyin: ”Anteeksi mutta mistä tässä on kyse, mitä täällä tapahtuu?” ja tuomari naurahti että hän opettelee tätä rotua, nyt menette oikeasti esiintymään oikealle tuomarille! Jahas! Vaihdoimme siis avo-uroksen kanssa paikkoja ja nyt esiinnyttiinkin vasta oikealle tuomarillemme. Sama homma. Resko esiintyi tosi sievästi, mutta liikuttaminen oli alle puolikkaan kehän kokoinen pyrähdys. Resko törmäsi minuun nyt kahdesti koittaessaan ottaa vauhtia, mutta jouduimme tekemään niin pientä kierrosta että pahkihan se juoksi minun jalkaani. Videolta näkyy kun Resko törmäyksen jälkeen on myös hämillään ja jää kipittelemään vierelleni, minua välillä katsoen. Arvostelussa tuomari löysi Reskosta samat ominaisuudet kuin itsekin ja tuomari oli muutenkin tosi mukava kokemus; rento ja ystävällinen niin koiralle kuin handlerillekin. Sanomista tuli riittämättömästä liikkeestä, ei paljon muusta. Jälkikäteen tämä liikkeiden arviointi ja puitteet koiran liikuttamiselle ovat harmittaneet enemmän ja vähemmän, mutta sellaista tämä on. Ehkä Reskon kanssa ei enää kannata lähteä ahtaisiin sisänäyttelyihin. Harstadin halli on jo itsessään tosi pieni ja ahdas, mutta jos vertaan mielessäni tätä meidän käytössä ollutta tilaa esimerkiksi Reskon edellisten näyttelyiden (Turku KV, Vännäs KV) kehiin, niin puhutaan todella isoista eroista. Turussa kehä oli enemmän kuin tuplasti isompi, Vännäsissäkin ainakin tuplakokoinen. Näissä näyttelyissä Reskon liikkeistä ei ole tullut sanomista (molemmista rop + cacib, Vännäsissä oli vielä tarkkaakin tarkempi kasvattajatuomari). 
Mutta joo, ehkä tässä on selitelty tarpeeksi 💁 Lopulta yksikään musta snautseri ei saanut SA:ta, ja se toinen uros sai EH:n. Kuulin muidenkin kiroavan kehän kokoa, joka tosiaan tämän tupla-arvostelun takia vielä puolittui. Tästä olen laittanut palautetta myös järjestäjille. Hetken se harmitti, mutta tämähän meinaa vaan että Reskon näyttelyura ei vielä päättynytkään ja ulkomaanreissuja on vielä edessä! Jihuu. Minneköhän lähdettäis seuraavaksi?
Wanhan Purolan Wallstreet -> ERI VAK1
Kaikista hulluintahan tässä nyt on se, että Norjaan lähtiessäni mulla oli yhtä cacibbia vaille inttivaliosnautseri ja sitten yksi tuollainen maskottikäppänä. Kotimatkalla minulla olikin yhtäkkiä autossa kaksi koiraa, joilta puuttuu enää se yksi cacib 😀 Niinkuin että mitäh? Mitä täällä tapahtuu. Hullunkurista ja odottamatonta. Pojat on nyt ”samalla viivalla” tässä hullussa näyttelyharrastuksessa.
Kaskon agilitytkin sujuvat hienosti! Kakkiaisen lemppariesteiksi on selvästi osoittautunut puomi ja a, niille se menee aina täysiiii ja ne vetävät kovasti puoleensa. Agilitykärpänen on puraissut minun lisäkseni myös ”kepoa” sen verran kovasti, että hänelläkin haluttaisi harrastamaan. Meillä molemmilla on agilitytaustaa yhden koiran verran, joten keposta on ollut apua myös treeneissä kun hän on hoksannut jotain minun mokia joita itse en huomaa. Tässä jo harkitaan, josko ostettaisiin fleksimit meidän hallille että päästäisiin treenaamaan myös itsenäisesti ja Reskonkin kanssa. Jee! Ja Reskohan lähtee kokeilemaan taas onneaan lauantaina rallytokokisoihin, saapa nähdä vetääkö uusi, vieras ja pieni halli snautserin pasmat kuinka sekaisin. En ole itsekään käynyt kertaakaan Kemkon hallilla, mutta kaverit ovat kyllä varoitelleet että se on ahdas. Mittojen perusteella se ei ole paljon meidän olkkaria isompi 😂😆.. 

Kultaa käsissä

Me ollaan taas ehditty. Kake kävi torstaina harjoittelupaikassani (hoivaosastolla) sairaita ikäihmisiä ilahduttamassa. Ja taas sain itsekseni todeta, että on se vain uskomaton pikkukoira.. Kake käyttäytyi kuin se olisi ollut maailman tavallisin torstai – kohtasi tyynesti kaikki erilaiset vanhukset ja istui heidän sylissään heidän sängyissään, kuunteli vanhat tarinat, oudot ääntelyt tai pelkkää syvää hiljaisuutta. Moni toivoi Kaskon jäävän, siihen vierelle, olemaan läsnä. Kasko ei häslännyt, ei epäillyt mitään, oli vaan sitä mitä se parhaimmillaan on. Kulki vapaana ja totteli jokaista kuiskausta. Oli itsevarma, kärsivällinen, iloinen, rauhallinen. Siis kaikkea mitä koiran tarvii olla tuollaisessa paikassa. Olin todella ylpeä ja onnellinen, kun me voitiin piristää niin monia. Kaskoa muisteltiin osastolla vielä eilenkin!

Eilen lauantaina käytiin koirien kanssa raveissa Äimärautiolla. Resko ei osannut rauhoittua, joten se joutui jonkin ajan kuluttua takaisin autoon kun mulla meni hermot yrittäessäni samalla kuvata hevosia ja pitää Reskoa käskyn alla.. Se ei vaan kertakaikkiaan tolkkuunnu hevosten lähellä, harmi. Vaatisi paljon enemmän treeniä. Kasko sen sijaan (joka ei koskaan ole raveissa käynytkään, toisin kuin Resko) käyttäytyi kuin me harrastettais joka viikonloppu vähän raveja! Se ei äännellyt, häslännyt, eikä pelännyt. Se vaan oli. Omassa Kasko-kuplassaan. Katseli heppoja kiinnostuneena, mutta ei väistänyt senttiäkään kun aidan toiselta puolelta metrin päästä ravasi täysillä hepat ohi. Siis mistä mie oon saanut näin helpon ja fiksun koiran?

No kehuttakoon Reskoakin sen verran, että toissailtaisella pyörälenkillä se ohitti 2 dobermannia niskakarvankaan nousematta. Melkoinen saavutus Rekulta, se on kyllä kovasti järkeentynyt kuluneen vuoden aikana, menee koko ajan vaan parempaan suuntaan. Huippu Rekku!

Siikajoki EPN

Kaken kanssa käytiin ”pyörähtämässä” Siikajoella ja korkattiin näyttelykoiran ura. Näyttelypaikkana oli iso peltikattoinen maneesi, ja sääksi siunaantui raivolla hakkaava kaatosade. Kaiken lisäksi kehät olivat tuntuvasti myöhässä, joten paikalla tuli vietettyä melkein viisi tuntia. Ja koska Kasko riepu on melkein päivälleen 5kk vanha, ei meillä ole ollut mahdollisuutta kulkea tätä ennen missään oikeissa harjoituksissa rokotusten vuoksi. Niimpä me harjoiteltiin tänään pentunäyttelyissä!

Näyttelyihin oli ilmoitettu kaksi mustaa käppänää, molemmat samassa luokassa (5-7kk) ja molemmat uroksia. Kasko oli kehässä numerolla 53 ja näistä kahdesta pojasta suunnannäyttäjänä. Vähäsen mattea jänskätti, että tuleeko liikkumisesta yhtikäs mitään kun takana töpsöttelee tulemaan toinen koirakaveri. No mitä vielä, kyllä oli maten huolet aika turhia! Kasko antoi itsestään 110% ja marssi menemään suurimmaksi osaksi kuin vanha tekijä. Kun tuli paikoillaan seisoskelemisen aika, hytkyi koko käppänä nenästä hännänpäähän ollessaan niin iloinen niin iloinen. *sydänsilmähymppä* Kasko on nimensä veroinen; Super-Kasko! Vaikka kehät olivat myöhässä ja päivään sisältyi noin kolme tuntia enemmän odottelua kuin olin ajatellut, ei Kake antanut minkään haitata. Ei sen korvissa humisevan kaatosateen (jonka vuoksi en kuullut vieressä seisovan ihmisen puhetta), eikä haukkuvien ja huutavien koirien, eikä edes ihanien hepankakkapalleroiden. Kasko olisi halunnut moikata kaikkia. Paria berninpaimenkoiraa se saikin käydä katsomassa, kun ajattelin että isojen ja erilaisten koirien näkeminen ja hyvien kokemusten saaminen on tärkeää. Bernien omistajia nauratti, kun heidän koiransa tassun kokoinen Kakkis marssi häntä vipattaen haistelemaan bernejä ja oli oitis valmis leikkimään ja painimaan. Pikkuinen käppänä joutui seisomaan takajaloillaan yltääkseen bernien tasolle. Ja vaikka berni iski pari kertaa tassunsa Kaken päähän, ei Kake pitänyt sitä minään. ”Siinäpäs huidot, kyllä miekin osaan! *hyppy, koikkaloikka, pikkutassusta pläts berniä naamaan, hähää*

Nähtyäni näyttelypaikalla pari koiraa jotka eivät ensinkään halunneet sisälle maneesiin, ja jotka sinne päädyttyään eivät uskaltaneet nostaa häntäänsä jalkojen välistä, mietin vain että miten mukavia koiria omiin käsiini olen saanut. Kasko on kultaa. Se ei tuntunut edes huomaavan peltikaton meteliä tai räyhääviä koiria – kyllähän se välillä pysähtyi muita katsomaan, mutta jatkoi sitten minun kanssani touhuamista pylly hytkyen. Ihana, ihana pentu! Ja jotta tämä loputtoman imelä ja rakastunut hehkutus  saataisiin päätökseen, isken loppuun päivän tuloksellisen puolen:
Kasko pentuluokan ykkönen, ROP-pentu & KP!

Tuomarimme Anita Al-Bachy kertoi olleensa ihan vastikään kääpiösnatsereiden jalostustarkastuksessa ja tietävänsä nyt mitä etsii. Hän hymyili tyytyväisenä alkaessaan käymään Kaskoa läpi sentti sentiltä.. Kysyi iän (joka on tosin sitten arvosteluun kirjoitettu väärin), käänteli tassut moneen kertaan, hypisteli turkkia jakaus jakaukselta ja katsoi turkin väriä oikein likeltä ja katsoi hampaat ja purennan tarkkaan, etsi kivekset ja liikutti PALJON. Kaiken tämän hän teki tosi ystävällisesti ja takasi Kaskolle taatusti miellyttävän ensikokemuksen koiranäyttelyistä 🙂 Arvostelu alla.

”7kk. Erinomaista tyyppiä. Oikeat pään linjat. Hyvä kallo ja kuono-osa. Tummat silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman pyöreä rintakehä, lupaava eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvä väri ja karvanlaatu. Rodunomaiset liikkeet.” 

Kuvista, avusta ja seurasta kiitos parhaalle ”kepolle” Aleksille 🙂 (Ps: Kuukauden sisällä saadaan vähän lisää jännitystä elämään muuton muodossa, vanha 5. kerroksen kaksio vaihtuu uuteen luhtitalo-kaksioon omalla takapihalla ja terassilla! Jess! Toivottavasti koirat ottaa muutoksen vastaan yhtä hyvin kuin me ihmiset.)