Kuulumiset ajan tasalle

fbIMG_6945

Ja niin alko uus vuosikymmen. Ei alkanut ihan niin kivasti kuin olisin toivonut, ja siitä johtuen on sitten ollut hiljaista täälläkin.

Resko oireili vatsaansa joskus tuossa marras-joulukuun aikana enemmän ja vähemmän. Oli vatsatauti, joka meni ohi. Tai niin luulin. Hetken aikaa oli rauha maassa ja sitten alkoi kunnon oireilu: syömättömyyttä, tyhjän mahan oksentelua, vatsan äänekästä lorinaa ja vinkunaa, jatkuvaa ripulia, veristä oksentelua ja sitten vielä veristä ripulia. A p u a, mitä täällä tapahtuu? Resko ehti syödä kaksi isoa säkillistä RCn Hypoallergenicia, kävimme kahdesti lääkärissä, konsultoimme neljää eri eläinlääkäriä, otettiin laajat verenkuvat ja kaikki, syötiin 10 päivän kuuri Tylosinia – ja siihen loppui löysä kakka. Närästykseen Losecia kuukauden kuuri. Tarvittaessa Antepsin vatsaa ja suolistoa suojaamaan. Olin tammikuun lopulla ihmisraunio – itketti, ahdisti, ja sanalla sanoen vtutti koko tilanne. Ikänsä terve koira, ahne, rautamaha. Nyt nukun toinen silmä auki ja ylianalysoin sen jokaisen liikkeen ja ilmeen. Olin ihan poikki. Ja mitä sitten? Sitten löytyi Reskon oikeasta kyljestä littanan viinirypäleen tapainen muljuva patti. Kruunasi kyllä kaiken – olin nimittäin ihan varma, että koiralla on taatusti syöpä ja se kuolee ennen kesää.

Tärisin ja itkin ja varasin Reskolle ajan taas lääkäriin. Lääkäri tunnusteli pattia ja otti siitä ohutneulanäytteet, kehui että koira on hyvässä kunnossa. Patti osoittautui pelkäksi rasvapatiksi ja siinä helpotuksen huumassa mie päätin, että nyt me kyllä eletään jokainen päivä niinkö viiminen. Koirat sen jo osaavat, mutta mulla olis parantamisen varaa. Reskon vointi parani tuon käynnin jälkeen melkein kuin taikasauvasta ja koira oli taas oma itsensä. Hiljalleen palattiin normaalimpaan arkeen – en enää ruokkinut Reskoa neljän tunnin välein, vaan hilattiin ruokinnat noin kuuden tunnin päähän toisistaan ja siitä hiljalleen kahdeksaan tuntiin, vastaamaan siis normaalin työpäivän aikaa. Palattiin myös takaisin omaan ruokaan, eli lihaan ja viljattomaan lammasnappulaan. Tässä välissä voisi miettiä, että kuinkahan suuri rooli Reskon vointiin oli minun stressillä ja huonovointisuudella, kun tuntuu että katsoin sitä kuukausien ajan jatkuvasti vain arvioiden ja näkemästäni ja kuvittelemastani ahdistuen?…

Nyt on ollut aika hyvä. Kevät on täällä ja aurinko paistaa ja ollaan vietetty paljon aikaa luonnossa kulkien ja makkaroita notskilla paistellen. Oikeasti, luonto on kyllä ainakin kaltaiselleni ihmiselle paras paikka. Lähtiessä pakkaan mukaan kaiken tarvittavan, mutta jätän huolet ja murheet pois matkasta. Tulee hyvä mieli pelkästään jo siitä kun näkee koirat niin onnellisina ja innoissaan.

Ilmoittauduin nosework-koulutukseen ja mejä-koulutukseen tälle keväälle. Aattelin, että se on nyt tai ei koskaan. Ei auta aina oottaa huomista, kun huomisesta ei koskaan tiedä. No ei tiedä tosiaan – nyt on nimittäin kaikki tapahtumat ja suunnitelmat peruttu. #Korona Ihan absurdin tuntoinen tilanne. Olen itse töissä kaupassa, joten etätöihin ei voi jäädä. Ja jos olisin töissä koulutustani vastaavassa paikassa (eli hoitajana) olisin joka tapauksessa ns. etulinjassa. Näillä mennään. Toivottavasti pysytään terveinä ja saadaan tämän härdellin jälkeen vielä normaali kesä.

Reskon tyttö Wanhan Purolan Eagle ”Elli” valioitui helmikuussa 2v ja 3pvän ikäisenä Tornion ryhmänäyttelyssä, erikoistuomari Hilkka Salohallan syynissä. Sai siis samalla toisen FinnSieger-pisteen. Isot onnittelut Ellin ihmisille ja kiitos kun oon saanut seurata teidän touhuja ja olla mukana! Vaikka oonkin ”vaan” se uroksen omistaja, on minusta ihan älyttömän mahtavaa nähdä mitä Reskon pennuille kuuluu ja saada olla edes vähän mukana niiden elämässä. Upeita tyyppejä kaikki.

87259107_497381237591689_4538990840789336064_o
FI MVA Wanhan Purolan Eagle ”Elli”

Suomen Snautserikerho julkaisi muuten eilen illalla Vuoden Snautseri 2019 -kisan tulokset. Resko oli upeasti viides vuoden näyttelysnautseri-kisassa omassa luokassaan (mustat urokset). Siitä suurin kiitos Reskon kummitädille, minun isosiskolleni Karoliinalle. Ilman häntä ei Reskoa olisi näkynyt Suomen kehissä. Ja entäs se reissu mikä heitettiin kesällä autolla Bornholmiin Tanskaan? Ai että. Ompa mitä muistella! ♥

fbIMG_6815

Ja mitä kuuluu maan mainiolle Kapteeni Kaskolle? Hänelle kuuluu hyvää. Joulukuussa Kaskolta poistettiin hännästä patti, eikä se ole sen koomin enää kääpiötä vaivannut. Samalla lähti myös muutama hammas, kun siltä ne ikenet tuosta etuhampaiden ympäriltä on niin ilkeän näköisesti paenneet. Hammaskiveä ei kerry, eikä suu muuten ole ryöttäisessä kunnossa, mutta ikenet karkaavat. Sille me ei valitettavasti oikein voida mitään.. Vaikka hampaat eivät heiluneet, poisti eläinlääkäri niitä ihan sen takia ettei hampaiden väliin jäisi jatkuvasti ruokaa muhimaan ja aiheuttamaan jatkossa enemmän ongelmia. Tämä päätös tehtiin siis kulmahampaiden turvaamiseksi, katsotaan kuinka käy. Samalla hautasin lopullisesti ajatukset Kaskon näyttelyttämisestä jatkossa. Vaikka hammastodistuksen saakin, ei etuhampaatonta ehkä ole järkevää näytille raahata. Mutta ilokseni tämä ei siis juurikaan vaikuta meidän arkeen, kun ei Kasko muutenkaan ole sen kummempi näyttelykoira ollut. Tai siis, onhan se todella kolmen maan muotovalio ja myös kansainvälinen muotovalio, mutta en sanoisi Kaskon niin suuresti siitä touhusta nauttivan (vrt. Reskoon).

Hampaiden harventumisen jälkeen olen kyllä sitten aktivoitunut muussa harrastamisessa ja Kasko melkein osaakin jo seurata! 😀 En sanoisi tavoitteeksi, mutta vahva haave olisi päästä Kaskonkin kanssa rally-tokossa kisaamaan ja kenties kokeilla tokoakin. Koen pienen koiran kanssa harrastamisen sinänsä hankalaksi, että se on siellä matalalla ja minä pitkänä ihmisenä saan selkävaivoja kääpiön kouluttamisesta. 😀 Kasko on kuitenkin luonteeltaan sellainen kultakimpale, että haluaisin että siitä jää ns. jotain mustaa valkoisella muidenkin nähtäväksi. Kaskolla on taistelutahtoa, se syttyy pienestä, se ei kuitenkaan piippaa eikä huuda, se on nöyrä, sillä on aina hauskaa, se on ahne, sen häntä heiluu kuin riivattuna kun jotakin aletaan tekemään… Jos saisin toisen samanlaisen kääpiösnautserin, ottaisin heti. Ei tarvisi kahta kertaa miettiä.

fbIMG_0155

Olen ruukannut listata vähän tavoitteita tulevalle vuodelle. Nyt en kuitenkaan uskalla. Koronan ja kaiken muun vuoksi tuntuu siltä, ettei juuri uskalla huomista päivää pidemmälle mitään suunnitella. Muutama toive kuitenkin olisi: toivoisin, että koirien kanssa pysyttäisiin terveinä ja toivoisin, että Reskon kanssa päästäisiin käymään Liettuassa. Toivon myös, että Kaskon kanssa saadaan lopultakin rallyn alokasluokan liikkeet kasaan. Mutta ennen kaikkea toivon nyt vain sitä terveyttä. Ja iloisia päiviä!

Vuoden 2019 ensimmäinen

Tapana on ollut kasata kuluneen vuoden saavutukset, toiveet, tavoitteet – ja kasata samanlainen lista tulevalle vuodelle. Pysytään perinteissä ja tehdään näin tänäkin vuonna.

Vuodelle 2018 olin tehnyt tällaiset listat:

RESKO 2018
Terveys! Koira pysyi terveenä yhtä melkeinkorvatulehdusta lukuunottamatta
Rallytokosta RTK2. Se tuli!
Tokosta tulos alo-luokasta. Matte jänisti, eikä kisoihin asti päästy.
Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. Koirasta tuli C.I.B ja paljon muuta
Agilityn alkeet ja senkin kevyt harrastelu. R kävi pari kertaa radalla, mutta en rohkene sen kanssa tässä lajissa revitellä, joten hyvin pieneen hömpöttelyyn se saa jäädäkin. En raski kokeilla katkeaako jalka vai niskat vai poksuuko nivelsiteet..
Jos pikkuRekkuja nyt oli tullakseen, toivottavasti niistä kasvaa yhtä ihania ja kotonaan rakastettuja perheenjäseniä kuin originaali Rekkukin on! 12 pikkuRekkua syntyi, 10 niistä elää tänä päivänä onnellisen kuuloista elämää. Muutamaa pentua seuraan tiiviisti somen kautta, mikä on tosi mukavaa. Kahta pentua olen tavannut. Valloittavia ja rakastettuja otuksia.
Mikäli täällä järjestetään AD-koe, voisi sielläkin käydä.Tämäpä me tehtiin, vaikka tuomarikin snautseria epäili!
Treeniä BH-kokeeseen! Jonkin verran treenailtiin, mutta lähinnä tokojuttuja. Reskon ritolat rt:n ulkokisoissa saivat minut varpailleni..

KASKO 2018
Terveys! Koira pysyi terveenä koko vuoden ja tutkittiinkin priimaksi.
Rallytokosta tulos alokasluokasta (pitäisi vaan saada seuraaminen kasaan). Ei saatu aikaseksi, peiliin katsomisen paikka!
Näyttelyistä viimeinen cacib → C.I.B. Koirasta tuli C.I.B ja EE MVA. Norjan reissulta saatiin taas varat, mikä ei huono sekään.
Terveystutkimukset (silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä?). Ranka kuvattu ja siltä osin tutkitusti priimaa koko kääpiö!
Agilityn harrastelua (leikin ajatuksella kisoihin asti pääsemisestä) Koko syksy ja talvi kuljettu ohjatuissa treeneissä ja ajatus epiksistä ei ole enää yhtään kaukainen. Koira tykkää, toimii ja oppii koko ajan. Ja käytiin mittaustilaisuudessa jossa koira mitattiin miniksi. 🙂

Vuodelle 2019 kasasin tällaiset uudet listat:

RESKO 2019
▪ Terveys, terveys, terveys.. tämä taas tärkeimpänä.
▪ Oikealla seuraaminen kasaan ja kisakuntoon, josko jossakin vaiheessa startattaisiin rally-tokon voittajaluokassa.
▪ Pari kehäkäyntiä. Kiva ois jos FinnSg-tuomari löydettäis ja se tykkäis Rekusta SA:n verran ja jos jotain muuta niin Latvia, Liettua tai Tanska.
▪ Tokoepikset, ehkä virallisetkin. Tulos alo-luokasta?

KASKO 2019
▪ Terveys!
▪ Jos koira vielä näyttää siltä, niin ehkä tuota kehtais vaikka Norjassa käydä näyttämässä. Jos siellä hullu tuuri kävisi, niin koirasta tulisi POHJ MVA & NO MVA. Mutta tästä juuri juttelin parinkin kaverin kanssa, että kun vuosi 2018 oli niin mieletön niin jotenkin en enää osaa edes haaveilla kummemmista menestymisistä varsinkaan pikkuKakkiksen kohdalla. Se on jo ylittänyt kaikki kuvitelmani ja toiveeni missikisoissa, ottaen huomioon että kyseessä on Pieni Uros, jolta puuttuu vaikutuksen tekevät kinttukarvatkin. Ja nämä pohj mva -säännötkin muuttuu. Pyh.
▪ Agiepiksiin! Ehottomasti!
▪ No laitetaas vielä se rally-tokokin. Kisauran starttaus. Se seuraaminen.

Ei siis kummempia tavoitteita tälle vuodelle. Kunhan koirat pysyisivät terveinä ja saatais elellä tätä meidän kivaa arkea. Jos tilaisuuksia avautuu, niin kyllä me varmaan ulkomailla käydään näyttelemässä – mutta kumpikin koirista on jo kerännyt enemmän missititteleitä kuin olisin ikinä voinut edes kuvitella, joten mitään hullua hinkua ei ole. En ole edes merkannut yksiäkään näyttelyitä kalenteriin tälle vuodelle, aika hurjaa.

Vuosi 2018 jää mieleen yhtenä parhaista. Kenties parhaana, oikeastaan. Kaikki ne hauskat reissut kavereiden kanssa, koirien kanssa harrastaminen ja onnistumiset eri lajeissa, onnellisuus omassa arjessa, oman asunnon osto syksyllä.. Ei huono. Toivottavasti tuleva vuosi kohtelee meitä yhtä hyvin.

Resko ilmassa 31.12.2018

R – niin kuin rakas

Resko. Rekku Reppuli Rontti Kakkiainen, rakas pieni poikanen. Korvan nipistelijä, partaelukka.

Millainen yksivuotias Resko on? Resko on muilta kuulemieni kommenttien mukaan iloinen hölmö, yksinkertainen, vähän tyhmä, itsepäinen, vilkas, atomipommi, vahva, hyvä hyppimään, kiltti, halaileva, isokirsuinen, ilmeikäs, moniääninen, karvainen, komea, keskeneräinen, ….
Suurimman osan ylläolevista allekirjoitan itsekin. Mutta siinä missä joku muu tulkitsee Reskon tyhmäksi ja itsepäiseksi, kuvailisin sitä mielumin oma-aloitteiseksi ja rohkeaksi. Ellei Resko näe syytä totella, se voi heittää koko homman läskiksi ja tehdä just niinkuin itse haluaa. Se myös keksii joka tilanteeseen omat juttunsa, eikä minulla omistajanakaan ole aina helppoa koittaa ennustaa sen aivoituksia. Jos erehdyn mielessäni vertaamaan Reskoa Amoriin, ajattelen helposti sen olevan keskittymiskyvytön ja tarpeettoman nopea ja rauhaton – mutta oikeastaan se on vain koira joka tarjoaa ihan kaikenlaisia juttuja jos ei ymmärrä mitä siltä pyydetään. Siinä missä Amor totes vaan että ”perkele, nyt se makupala tänne niinku olis jo! JOS EN SAA NIIN HUUDAN!”, niin Resko koittaa tulla sivulle ja mennä maahan ja istua ja kierähtää selälleen ja hakea pallon ja tökkiä kirsulla käteeni. On olemassa tosi paljon juttuja mitä Resko ei vielä ymmärrä, mutta ainakin se yrittää. Sellainen iloinen vesseli se on, aina osallistumassa kaikkeen. Aina Reskon tarjoama osallistuminen ei varsinaisesti auta, mutta onhan se aika hauskaa koittaa kasata uusia huonekaluja snautserin kanssa. (”Mitä teet? Mikä se on? Voinko tulla tähän? No istun jo tässä. Istun nyt tässä. Istun tässä. Haloo? Näätkö kuinka istun tässä? Minä istun tässä ja tuijotan. Istunko ohjeiden päällä? Voi että, minäpä siirryn. Istun nyt tässä vieressä, näätkö, huomaatko, ihan tässä vieressä. Mikä sulla on kädessä? Meisseli? Voinko auttaa? Mikä siitä tulee? Höhöö oottappas haen luun tähän, haluaisin syödä sitä luuta tässä teidän kanssa, ihan juuri tässä kaiken keskellä. Namskis.. Mikä liikahti?! Oooh onpa se todella jännittävän näköinen työkalu! Saanko kokeilla? …”)

Me painitaan edelleen hihnakäytöksen kanssa. Ajattelen välillä, että jos vaan asuttais jossain taajaman ulkopuolella ja käytössä olis kilometreittäin metsäpolkuja ja koskemattomia hankia tai kelkanjälkiä, ei meidän arjessa tökkis mikään. Resko on ihan parhaimmillaan vapaana kulkiessamme, koska se kyllä tutkii ja kartoittaa ympäristöä, mutta pääasiassa pysyttelee lähelläni. Se kaahottaa ja nuuskii ja tuijottaa ja kaivaa ja käy välillä tökkäämässä minua kirsulla käteen makupalan toivossa, mutta ei ”etsi” jälkiä joiden perään lähteä eikä huutele kaikenmaailman risahduksille. Varmaan se ottaisi ritolat, jos nenän eteen sattuisi jänis tai hirvi tai orava, mutta muuten se on helppo metsäläinen. Ja pitkän vapaana tehdyn lenkin jälkeen se on tyytyväisempi kuin koskaan muulloin. Sen sijaan kaupungissa asuessamme meitä vastaan tulee päivittäin koiria, eikä Resko yhtään tykkää niiden ohittamisesta hihnassa.. Blaa. Se ei varsinaisesti rähise, mutta vetää kuin hinaaja ja pitää niin outoa ääntä etten itsekään ymmärrä. Snautserin kurkusta tulee ulos mölinää ja kurinaa ja se hinkuu ja huohottaa. Positiivista sentään se, että koira on mulla kuitenkin ihan hanskassa enkä sinänsä jännitä ohituksia enkä jätä lähtemättä lenkille sen vuoksi. Ja heti ohituksen jälkeen Resko palautuu. Tähän vaan ei ole auttanut oikein mikään muu kuin äkkikäännökset ja lyhyellä hihnalla ohitukset. En oikein ota selvää myöskään siitä, että haluaisiko se vain mennä leikkimään ja tutustumaan, vai antaa turpaan jokaiselle kaupunginosaamme asuttavalle uroskoiralle. Yksinolot sentään sujuu yhä (*kopkop*), vaikka pelkäsin paluuta Ouluun kuukauden maalla asustelun jälkeen. Jännitti ihan törkeästi jättää snautseri tiistaina yksin 8ksi tunniksi, kun se ei melkein kuukauteen ollut ollut yksin, ja ne kerrat kun se mökillä/mummolassa oli yksin, se kyllä huuteli ja valitti. Pitkän koulupäivän jälkeen Audacityn nauhaa katsoessani piti ihan selata se kauttaaltaan läpi, ennenkuin uskoin koiran tosiaan olleen ihan hiljaa koko päivän, eikä ollut tehnyt mitään piruuksiakaan. Uskomaton Resko. Taitava Resko! ❤

Olin tammikuun alusta 2 viikkoa Teneriffalla ja vietin samalla koko elämäni ensimmäisiä viikkoja ilman koiraa. Tiivistän ne kaksi viikkoa tähän: ei enää koskaan uudestaan. Toki nautiskelin etelän lämmöstä ja uusista maisemista, mutta kaipasin koiraa liian monta kertaa päivässä. Onneksi Resko oli hoidossa äidilläni, joten Reskon osalta nämä viikot sujui hyvin – se söi, se lenkkeilytti itsensä lisäksi äitiäni ja se leikki. Ja ihan mahtavaa oli, kun isosiskoni kävi Umeåsta auttamassa äitiäni Reskon hoidossa! Resko sai uuden Hurtan takin (joka on kuin tehty Rekun päälle) ja varustemäärämme lisääntyi juoksuvyöllä. Yhdistelmä snautseri+potkuri+ihminen meni kuulemma lujaa. Ehkä liiankin lujaa..

Ajattelin listata jotain tavoitteita vuodelle 2015, koska niin oli tapana tehdä myös Amorin kanssa.

Reskon vuosi 2015

  • käydään jokin toko-kurssi tms, ehkä aletaan kulkea viikottain ryhmässä
  • agilityä!!
  • näyttelyt
  • kuvataan ehkä jo lonkat 
  • pysytään terveinä
  • nähdään paljon koirakavereita
  • treenataan alo-luokan liikkeitä
  • ohituksille voisi vielä koittaa tehdä jotain..