Lisää terveystuloksia Reskolle

Käytiin tänään Oulun Animagissa tutkituttamassa silmät ja polvet ihan virallisesti. Joukkotarkastuksen järjesti Oulun Puudelit ja me kävästiin siellä ihan bussilla – siistiä, eikö vain. Koirat ovat kulkeneet viikon aikana useaan otteeseen bussilla (on käyty ihan huvikseen vaan Oulun keskustassa kuljeksimassa) ja me on saatu kanssamatkustajilta paljon positiivista palautetta: hyvin käyttäytyvät koirat saavat ihmiset puheliaiksi.

Noniin ja sitten itse asiaan, eli Reskon tuloksiin: 0/0 polvet ja terveet silmät! En osannut stressata näitä tarkastuksia ollenkaan, polvet kun on vaan ”extraa” terveystarkastusten joukossa (harvemmin niitä keskareilta tutkitaan) ja silmät on mitä on enkä minä niille mitään voi. Resko käyttäytyi eläinlääkärissä kiltisti, mutta muille koirille se olis halunnut jutella kovasti ja yhden kissan se olisi ehkä halunnut juoksuttaa ulos odotusaulasta. Hyvä Rekku!

Tällä hetkellä Reskon terveystulosten koko litania on siis tällainen:
lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0 ja silmät terveet.

Tässähän loppuu kohta tutkittavat asiat kesken, jos seuraavaksi sitten analysoitais pääkopan sisältöä?

Sillä viisas moittii iloaan varmuuden varalta, ettei suru suurikaan säikytä

Tättärää, kilometrejä viikonlopulle kertyi melkein tuhat!
Ajeltiin lauantaina poikien kans Joensuuhun ja yövyttiin tuttujen ihanalla kesämökillä (joka oli muuten järven rannassa, Resko rakasti elämää siellä). Sunnuntaina treffattiin kasvattaja-eläinlääkäri-Martina puolenpäivän aikoihin ja Resko sai piikin kankkuun ja pääs unten maille. Martina nyppäs snautserista muutaman tursottavan karvankin pois, ennen läpivalaisua.

Lyhyestä virsi kaunis: lonkat jotain B:n ja C:n väliltä (vähän matalat maljat?), kyynärät nollaa ja selässä ei näkynyt mitään vikaa. HUH. Kun perusoletus on että koiralta löytyy vain yksi lonkkamalja ja selästä puuttuu tärkeitä osia, on ainoat aidot tunteet tällä hetkellä helpotus ja tyytyväisyys. Martina lupaili, että tällä kropalla pärjää ja kestää harrastaa ja treenata niin paljon kuin haluaa. Onneksi Muskelimasalla on kankuissa paljon lihasta, niin nekään eivät pahemmin huoleta.
Saapa nähdä, mikä tuomio Kennelliitosta tulee – kuulemma sitä ei tarvi odotella montaa viikkoa. Ehkä jo tällä viikolla tulee lasku maksettavaksi ja tulokset KoiraNettiin. Jees 🙂

Resko toipuili krapulastaan matkalla Joensuusta Ouluun ja oli tavallista puheliaampi koko sunnuntain. ”Vöyvöyvöy, ouu, kurrr, piiiiiiip, piuuuu, hömhöm”. Mietin jo miten suhteellista kaikki on – olen pitänyt Reskoa normiarjessa aika moniäänisenä kaverina, mutta känninen Resko se vasta osasikin aukoa suutaan. Onneksi hiljeni tähän maanantaiaamuun mennessä omalle tasolleen 😀

Menomatkalla pysähdyttiin kuskin toiveesta ja koirien pissapysähdyksen nimissä Jättiläisenmaassa Kivesvaarassa (joo, en tosiaan tiedä kenet on päästetty nimeämään näitä paikkoja..). Aika hulppeat maisemat, ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Alla pari otosta reissulta:

Elämää ei voi käsikirjoittaa

kirjoitettu 20. toukokuuta:
Amor oli toissapäivänä metsälenkin jälkeen kipeämpi kuin koskaan. Mentiin vauhdilla päivystykseen ja saatiin pistettävät kipulääkkeet Rimadylien lisäksi, eikä sekään tuntunut riittävän. Ellei tilanne olis muuttunut aamuun mennessä parempaan suuntaan, olisin varannut herraparralle suoraan ajan viimeiselle reissulle. Eilen maanantaina päästiin onneksi omalle lääkärillemme heti aamusta ja syy kohtuuttomille kivuille ja jalattomuudelle selvisi: isot muutokset L4-L5 välissä. Ja jottei kerettäisi toiveikkaina ajatella spondyloosikoirien elävän kotikoiran elämää oireettomina monia vuosia, niin Amorilla kalkkeutunut luutuma painaa ilmeisesti välillä yläpuolen hermoihin (selkäytimeen) ja kotiin lähdettiin mieli raskaana. Saatiin vahvemmat Rimadylit ja neuvottiin katselemaan pari viikkoa ja pitämään koira levossa. Ei metsälenkkejä riehumisineen, ei lelujen perässä juoksemista tai niistä taistelua, ei sohvalle hyppäämistä eikä varsinkaan alaspäin hyppyjä. Ei nyt eikä enää ikinä. Huoh.

Kai tässä tilanteessa on ihan turhaa jossitella ja katua tehtyjä asioita, mutta mieleen tuli heti keväinen reissu jäälle jonka seurauksena Amor oli tosi kipeä (yhdistettiin silloin neurologisiin oireisiin mitä Ampulla oli vuosi sitten tammikuussa) ja epäviralliset agilitykisat (joista Amor tosin ei oireillut, vaan teki nollaradan ihanneajan sisällä ja oli maailman hienoin pappakoira). Mahtoi olla koiralle epämukavaa, mutta Amorhan menee kun mie pyydän. Tai esimerkiksi hyppy korkealta telineeltä alas tai auton perästä alas hyppääminen. Mutta tekemättömäksi niitä ei enää saa, eikä Amor muistele pahalla. Amor on kuitenkin koira ja koirat elää tätä hetkeä – ei eilistä eikä huomista.

No nyt tästä on kulunut reilu viikko ja Amor voi todella hyvin. Sen kankeahko ravihömppäily on muuttunut ulkona kirmailuksi (se laukkaa!!) ja ilme on muuttunut taas teräväksi ja koko koira tuntuu nuortuneen. Kurjaa, että yhdistin sen kankean liikkumisen ja vaisuuden vanhuuteen – sellaiset muutokset tuli kuitenkin niin pitkällä aikavälillä että sokeuduin niille.

En tiedä miten tämä etenee, mutta ainakin nyt Amor kulkee pilke silmäkulmassa ja on tehnyt selväksi ettei vielä ole aika antaa periksi. Askel on kevyt ja lennokas ja sisällä se heittelee itse itselleen leluja ja leikkii niillä, kun en viitsi sitä kuitenkaan pahemmin riehuttaa ettei selkään satu mitään. Vaikea uskoa Ampun olleen niin kipeä kuin se oli. Mikäli näyttää siltä että tämä kesä menee hyvin, niin se saa mennä. Mutta jos Amor tulee uudestaan niin kipeäksi kuin se sunnuntaina oli, niin tuskin haluan viedä sitä toista kertaa läpi siitä tuskasta.
Toivottavasti ei ole ajankohtainen huolenaihe vielä pitkään aikaan.