Kesä 2020

fbIMG_4952

Korona. Kesälomat kahdessa osassa. Koulupaikka. Kaihi.

Kesä 2020 alkaa olla lopuillaan. Korona on määrittänyt tätä vuotta aika vahvasti joka kantilta. Ei ole näytelty eikä muutenkaan kummemmin harrasteltu. Onneksi ollaan kotona ja luonnossa viihtyvää sorttia.

Käytiin meidän (ensimmäisellä) kesälomalla reissu pohjoisessa. Poikettiin Norjankin puolella. Yöt nukuttiin Fjällrävenin tunneliteltassa koirien kanssa. Koirille olin pakannut mukaan Helsittaren villatakit öitä varten, mutta Kaskohan nukkui mieluusti myös samassa makuupussissa kanssani. Resko on niin hieno reissukaveri – kun teltta saatiin pystyyn ja otettiin koirat sisälle, se käveli suoraan teltan toiseen päähän ja kierähti nukkumaan. Useasti huomaan katsovani sitä ja miettiväni, että koirahan alkaa olla kuin ajatus.


Reissun jälkeen vaihdettiin kotona tammiparketti pois olohuoneesta, ja tilalle laitettiin Pergon vinyylilattia. Ja tulipa hyvä.

Käytin Reskon silmäpeilauksessa 6.8. Oulun Kamussa eläinlääkäri Sanna Knuutisella. Kun lääkäri silmiä tutkiessaan kysyi, että ”Eihän ole jalostussuunnitelmia..?”, tiesin jo että löydös on joku ikävämmän sorttinen. Kaihihan sieltä löytyi kuuden vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Harmitti, totta kai. Taisin sanoa pimeässä huoneessa ääneen, että no voi paska. Eritoten harmittaa, koska Reskolla on 2-vuotiaat pennut. Yksi pentue onneksi vain. Onneksi en ole sitä jokaiselle kyselijälle antanut, muuten olisi pikkuRekkuja jo Ruotsissa ja Venäjälläkin. Kiitän itseäni siitä hyvästä, että olen niin kranttu narttujen suhteen. Kun sen yhdistelmän pitäisi aina olla sellainen, että itsekin siitä pennun ottaisin. Jokin vastuu se on uroksenkin omistajalla. Kaihi nyt ei kuitenkaan tällä hetkellä vaikuta meidän arkeen mitenkään, enkä ajattele sitä jatkuvasti. Kontrolloida sitä täytyy, mennään varmaan vuoden tai kahden päästä katsomaan, mille mallille se kehittyy, vai kehittyykö. Reskon kasvattaja Martina laittoi heti viestiä, että laita tieto julkiseksi. Arvostan. Ja totta kai laitan, avoimia ja rehellisiä tässä on oltu hyvässä ja pahassa. Toivottavasti kaihi ei tule koskaan vaivaamaan Reskoa pahemmin, ja jos alkaakin vaivata niin sitten hoidetaan. Vain parasta maailman rakkaimmalle Rekulle.

Kasko on voinut hyvin. Laitoin sille juuri ryhmähaun menemään syksyksi agilityryhmään – olis ihan huippua päästä taas kiinni säännöllisiin treeneihin! Kakkis on niin fiksu, tasapainoinen, taistelutahtoinen ja tulinen, mutta kuitenkin Reskoon verrattuna nöyrä ja ”helppo” koira. Sekin ansaitsisi päästä loistamaan! 🤩

fbIMG_9584

Käytiin muuten juuri viikonloppureissu Seinäjoella avopuolisoni ystävän häissä. Koirat olivat mukana, kuinkas muutenkaan. Meillä oli oikein mukava airbnb-majoitus hyvällä sijainnilla. Mentiin perjantaina ja lähdettiin sunnuntaina. Juhlat olivat lauantaina. Koirat olivat lauantaina noin 6 tuntia yksin majapaikassa, ja olivat koko ajan rauhassa ja hiljaa kuin kotonaan. Seurasin niiden touhuja kännykällä (jätin läppärin auki majapaikkaan, kun lähdettiin) ja olin NIIN ylpeä omistani. Kyllä hyvin käyttäytyvien aikuisten koirien kanssa eläminen ja reissaaminen on helppoa. ❤️

Nyt ollaan taas kesälomalla, yhden viikon verran. Käydään Joensuussa Reskon kasvattajan luona ja huilataan hetki ennen syksyn uusia tuulia. Ja Reskon tyttö Eve (WP Ever Never) muuten valioitui eilen ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssään Kajaanissa, ollen myös rotunsa paras. Onnea!

fbIMG_0834

Kuvassa keskellä tököttävä Väinö-käppänä muuttaa syksyllä Joensuuhun omistajansa opintojen perässä. Poikien lempparikaveri. Jos kaihiuutinen hetken masensikin, on onneksi saatu hyviäkin uutisia – nimittäin tämänkin tekstin takana oleva ihminen sai haluamansa koulupaikan! 💁🏼‍♀️ Vaikka kyseessä onkin koirien blogi (ja sellaisena se saa pysyäkin), niin haluan ihan mustalla valkoiselle kirjoittaa, että minun opinnot jatkuvat ja toivottavasti valmistuminenkaan ei ole enää kovin monen vuoden päässä. Aloitin kätilöopinnot syksyllä 2016, mutta ala ei missään vaiheessa alkanut tuntua omalta. Yritin pari vuotta saada siirtohakua sairaanhoitajapuolelle, mutta ei se vaan mennyt läpi. Epätoivoisena hain kesällä yhteishaussa ihan ”alusta asti” uutta koulupaikkaa ja sen sain! Olen nyt vuoden verran ollut töissä (ja tehnyt muuten opparin valmiiksi keväällä 2020 ennen koronaa), mutta nyt jää työt vähemmälle ja saan opiskella itseni valmiiksi. Ihan mielettömän mahtava fiilis, kun on ensimmäistä kertaa elämässä selvä käsitys siitä mitä haluaa ja on myös mahdollisuus opiskella ja valmistua haluamalleen alalle.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Kylläpä näillä asioilla on tapana järjestyä, kun ei vaan ikinä anna periksi.

En oo älykkö, en nero – mut rakkauteni polttaa ku habanero

Koirat ovat Umeåssa ja minä Oulussa, mitä on tapahtunut?

 
  
1. Sisko lellii koirat pilalle.. / 2. Kake sovittelemassa vauhtivaljaita, nämä oli aika hyvät.
3. & 4. Rekku ja Kake valvoivat vuorotellen siskoni unta, kun lääkärisisko oli päivystänyt koko edellisen yön. ❤
Me mentiin viikko sitten maanantaina Uumajaan siskoni luokse ja oltiin siellä kokonainen viikko. Koska ihana isosiskoni on oma-aloitteisesti ilmoittanut Reskopterin Vännäsin näyttelyihin ensi sunnuntaiksi, ajateltiin että no jätän Reskon sinne kun tulen itse täksi viikoksi (maanantaista torstaihin) Ouluun ratsastusleirilleni. Otan Kaken vaan mukaan. .. Juu-u. Sinne jäivät sitten molemmat 😀 en ole ikinä jättänyt koiriani näin öö vapautuneesti minnekkään, ihan vaan koska voin tehdä niin. Tänään on keskiviikko ja ratsastusta on jäljellä enää huominen aamu, ja olen jo varannut bussilipun huomenna illalla Tornioon, josta hyppään sitten perjantaina Haaparannan puolelta bussiin ja matkustan Uumajaan siskon ja snautsereiden luokse. Hirveä ikävä!
Ja miten jännää tämä onkaan ollut.. Tiedättekö, kun sinulla on koira jonka tunnet niin että tiedät mitä se tekee sinun kanssasi, mutta et voi luvata että se käyttäytyy yhtä siedettävästi myös muissa käsissä. Sellainen on Resko. Resko on tämän lisäksi myös vähän mammanpoika, ja reagoi ikäviin asioihin vatsan lorinoilla ja syömälakoilla. Onneksi sisko oli keksinyt viedä Rekun pitämään illaksi kunnolla kivaa kun Rekku oli mököttänyt vatsa kippuralla kylppärin nurkassa, ja samana iltana snautseri olikin alkanut jo syömään. Ja syönyt samalla vauhdilla myös Kaken ruoat – koska olihan sillä nälkä kun oli päivän paastonnut ja mököttänyt! Reppana.. Rekku on reaktiivinen, liikkeissään valoakin nopeampi ja sen kanssa saa aina pitää silmät auki, mutta osaa se olla myös maailman hellyyttävin kainaloinen. Kokoonsa nähden siinä on todella paljon koiraa, ja omaa äitiäni lainatakseni ”Resko on hyvin tuntuva koira”. Tulin niin onnelliseksi kun sisko lähetti mulle videon jossa Rekku noutaa palloa isolla niityllä auringonlaskussa 15 metrin liina perässään. Rekku näytti siinä niin onnelliselta. Ja se tekee minutkin onnelliseksi.
Sitten on Kake, ja Kake on vaan niin Kake. 
Jos kuvailin Amoria peruskalliokseni, niin Kake on sitten joku kehitysvaiheessa oleva peruskivikökkäre. Se on niin pikkuvanha ja hauska tyyppi, että vaikeaa edes sanoiksi pukea. Kuulemma lähtöni jälkeen Resko oli vähän nyyhkytellyt eteisessä ja Kake oli lopulta mennyt kärisemään sen sieltä liikkeelle, että hei haloo jatketaampa jo tätä elämää. Kake on SuperKasko, se on minun muruseni ja kaikkein tempperamenttisin ärripurri. Se tuijottaa pienillä mustilla (porsaan) silmillään suoraan silmiini ja näkee ja tuntee kaiken. Ja se haluaa aina hengittää samaa ilmaa – mitä likemmäs pääsee, sitä parempi. Mielellään ihan naama naamaa vasten ja sitten vaan tuijotellaan. Ja vaikka se on oikea lähihoitaja ja likikoira ja rakkaista rakkain, on se silti myös ihan omilla jaloillaan seisova aito käppänä, joskus rasittavankin itsepäinen kärmätti.

 
 
1. Resko ja Kasko päiväkävelyllä / 2. Kake, lelu ja sisko rannalla
3. Mahaongelmaisen Rekun eettiset lihat… / 4. Pojat rötvää sohvalla

Onnekseni pojat ovat käyttäytyneet kerrostalossa hyvin. Kuulemma audacity ei ole kertaakaan paljastanut mitään pahempia mölyämisiä (Rekku ilmoittaa postin tulon, mutta ei huutele siitä), eivätkä koirat ole pistäneet siskon kotiakaan uuteen uskoon (Reskon likaisia tassunjälkiä tai oksennusta olohuoneen matolla ei lasketa!).
Mikä helpotus.
Kasko ei ole muuten tätä ennen edes koskaan käynyt siskoni luona Uumajassa. Hyvä pojat ja kiitos sisko!!

Nämä koirattomat kolme päivää ovat olleet vuoden 2016 hiljaisimmat ja oudoimmat päivät. En ole ikinä elämäni aikana ollut koiraton ja pisin koiristani erossa viettämäni aika on 2 viikkoa tammikuussa 2015. Oon miettinyt paljon tätä ”vapautta”, minkä koiraton arki tuo tullessaan. Voit tosiaan lähteä tallille koska haluat ja tulla koska haluat ja voit käydä kotona vaan vaihtamassa vaatteet ja lähteä kaupunkiin ja kauppareissulle. Kukaan ei ole kotona vastassa, eikä kukaan siten oikeastaan tarvi sinua – niin pöljältä kuin se ääneen sanottuna kuulostaakin. Tiedän ihmisiä jotka laittavat koirat joskus hoitoon tämän vapauden vuoksi. Itse en voi kuvitellakaan lukeutuvani siihen joukkoon. Kun on 22 vuotta elänyt koiraperheessä ja ne koirat kuuluvat arkeen niin täysivaltaisesti, tuntuu koirattomuus hyvin tyhjältä.
Onneksi nämä viisi koiratonta päivää päättyvät pian ja niitä seuraa taas huisi Ruotsin reissu! 😀

Koiratta on kuonoa
ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.
Yö on toista hengitystä vajaa.
En pelkää – ikävöin.  (Eeva Kilpi)

ps.
Kasko alkoi uimaan! Ihan itse, ja ihan omasta tahdostaan! Ostettiin sille sitten omat pinkit Hurtan pelastusliivit ja uimatyyli rauhoittui kunnolliseksi koiraksi, eikä ollut enää videolla näkyvää pystyasentoista pärskyttelyä. En tiennytkään miten hauskaa on omistaa kaksi uimisesta tykkäävää koiraa..

pps.
Kasko kävi toukokuun lopussa rokotuksilla ja samalla eläinlääkäri tutki ja pyöritteli sen polvet: 0/0 !! Tulos ei näy koiranetissä koska mulla ei ollut Kakelle papereita mukana ja pelkällä passilla tulosta ei kuulemma saanut viralliseksi 😦 Katselin sitten että tulos ei olisi pysynytkään virallisena kauaa kun Kake on vielä niin nuori.
Mutta virallista tai ei, niin aivan huippu tieto! Kunhan Kasko tuosta vanhenee niin se läpivalaistaan vielä virallisesti nenästä hännänpäähän. Nyt pitää vaan iloita priimoista polvista!